Rutjalainen, turjalainen, tyrjäläinen, vuojolainen =saamel.?
Lähetetty: 03 Tammi 2020 07:40
OSA 1: RUTJA(LAINEN?)
Rutjan koski esiintyy yhtäältä myyttisenä paikkana (Kurimuksen kurkku, Kinahmi), toisaalta jonkin pohjoisen paikannimen kertosanana.
"Nimitys Rutjan koski liittyy Pohjoisen jäämeren rannalla sijaitsevaan Ruijan alueeseen. Pyörteen kerrottiin sijaitsevan äärimmäisessä pohjoisessa. Pyörteen saattoi aiheuttaa Pohjantähteen tukeutuvan maailmanpylvään pyöriminen taivaankannen tai maankiekon pyöriessä. Pyörrettä kuvataan palavaksi, ja puiden kerrotaan putoavan sinne latva tai tyvi edellä.
Oletetaan, että pyörre olisi reitti Tuonelaan, samaan tapaan kuin toisten kertomusten rauhallisesti virtaava Tuonen musta joki. Joissain uskomuksissa naisten neulat ja miesten tapparat virtaavat koskessa. Ilmeisesti pahantekijät joutuivat kahlaamaan koskessa ottaen vastaan joessa virtaavien teräaseiden iskut. Väinämöisen on kerrottu purjehtineen Tuonelaan tämän pyörteen kautta."
https://fi.wikipedia.org/wiki/Kinahmi
Vuokkiniemi (Karjalainen 1894)
Lauloin noijat nuolinensa,
Ampujat asehinensa,
Tietäjät teräksinensä,
185 Velhot veitsirautoinensa
Rutjan koskeh kovah.
Kinamehen kauhijah,
Tulina palelomah,
Voahtopäinä pyörimäh.
Kerimäki (Gottlund 1816, Lönnrot 1828, 1829)
Lauloin me mokomat mjehet
Rutjan koskeen kovan,
Johon puut päen putovat,
50 Hongat latvoin langeavat,
Jost ej kuulu kuuna päänä,
Selkiä sinä ikänä.
Lauloin me mokomat mjehet
Lapin laajallen lahellen,
55 Mjehen syöjälle selälle,
Urohon upottajalle,
Josta velhot vettä joupi#4,
Tuli kulkut tuijailepi.
Juva (Pasanen 1899)
Mää sinne, jonne käsken,
10 Lapiin luajalle aholle,
Rutjan suurelle merelle,
Siellä on luutonta lihho,
Pitätöntä kallo.
Kiuruvesi (Arwidsson 1819)
Nyt on lämmin lähtiäxeis,
Illan kuhjo kulkiaxeis,
65 Kotiſi männäxeiſi,
Pimeeſen Pohjolaan,
Suurellen ſuon ſelällen,
Iki kaivoon manovan,#7
Rutjan#8 koskeen kovaan;
70 Siel on muutkin murhamiehet,
Ikuiſet pahantekiät.
Pieksämäki (Tepponen 1886)
Tuonne mä sinun manoan
Inarihin ilkiähän,
Rutjan koskehen rumahan,
15 Kust' et kuulu kuunna päänää.
Juva (Gottlund 1816)
Tuonne ma sinun kivuis loihen
30 Lapin lajan meren,
Po[h]jan pitken pärän#9,
Jossa mutkin murrhamiehet,
Pahemat pahoin täkiät,
Siel on siajs, siel on paikais;
35 Kyll on siele kyntemistä, kylvämista,
Piä kallon kaluamista.
Mäne tuone, kun̄ek käskän,
Rutjan kosken kovan#10,
Keiton kallattom̄a,
40 Jossa mutkin murrha miehet,
Pahem̄at pahoin täkiät;
Wikipedian mainitsema yhteys Ruija-nimeen on mielenkiintoinen. Martti Rapola esittää Ruija-asun palautuvan aiempaan muotoon *ruiδa, jota yhä tavataan paikoin Tornion murteesta (kuten myös ruira ja ruida 'revontulet'). Se olisi metateesimuoto muinaislänsisuomalaisesta sanasta *ruδja.
Eräissä läntisemmissä runoissakin tosiaan on Ruija-nimiasu, Etelä-Pohjanmaalla jopa Rurja. Ruljaa ei löydy kansanrunoista.
Suomen murteiden äännekehitys on sellainen, että alkuperäistä kantaa edustaa itämurteiden tj-yhtymä, joka jo varhain muinaislänsisuomessa kehittyi δj:ksi. Siitä edelleen hämäläisalueella kehitys oli > lj, lounaassa ja eteläpohjassa > rj. Paikoin Ala-Satakunnassa on säilynyt δj, ja satunnaisesti jopa vokaaliutumista tavataan siellä ainakin δv-sanoissa. Rapolalla ei ole esimerkkejä δj-sanojen vokaaliutumisesta, mutta hänen mukaansa edustus on sama kuin δv-sanoissa.
Harvinainen vokaaliutumiskehitys selittäisi ruija-nimimuodon taloudellisesti ilman äänteiden paikan vaihtumista eli metateesiä: yksinkertaisesti *ruδja > ruija.
Siikainen, Satakunta (Granqvist 1889)
Pois, riisi, riistämästä,
Vaimon lasta raastamasta!
Pois, riisi, Pohjan mereen,
Ruijan koskehen punaiseen!
Haukivuori, Etelä-Savon länsireuna (Hynninen 1886)
Tuki suutas[!], koiran turpa,
Ryökäle rymän kita,
Pane sylk[!] suun etteen,
Kapu kielen kantimiin (sylästään).
5 Tuonne minä sinut, ryökäle, mannoon
Ruijan koskeen kovaan, kiljuvaan kitaan!
Laihia, Etelä-Pohjanmaa (Filander 1886)
Tuonne minä sinut manaan
10 Ruijan meren syvänteihin,
Kivien kuulumattomiin,
Päivättömään pohjaiseen.
Kurikka (Brandt 1889)
Tuonne mä sun manoan,
Meren Rurjan partahashen,
15 Sielä itkeepi sun isäsi,
Valittaapi vanhempasi,
Keittää puhrin kattilata,
Formuisilla nutuisilla,
Verisillä vaatteilla.
Ilmajoki (Brandt 1889)
Ähky puhku puhmeroonen,
Toinen poika tohmeroonen,
Tuonne mä sun manaan
Rurjan meren partahallen,
5 Sielä itkeepi viisas,
Ja valittaapi vanhempas.
Yhteenveto
1. Rutja-nimi juontunee revontulia merkitsevästä samannäköisestä murresanasta.
2. Sillä viitataankin yleensä pohjoiseen alueeseen - kertosanoina ovat mm. Lappi, Pohja, Pohjola ja Inari.
3. Se liittyy nimeen Ruija, ja muita läntisiä murrevariantteja ovat rurja ja ruδja, jotka kaikki voidaan selittää muinaislänsisuomen asusta *ruδja. Itämurteissa ja karjalassa on säilynyt alkuperäinen asu *rutja.
4. Iältään *rutja-sanue on siis hyvin vanha; yhdessä levinneisyyskriteerin kanssa sitä voidaan pitää jo pohjoiskantasuomalaisena.
5. Rutja-sana ei kuitenkaan kansanrunoissa liity henkilöihin, eikä mistään sen murremuodosta löydy yhtään -lainen-johdosta. Se ei siis varmaankaan ole ollut saamelaisiin viittaava nimitys, vaikka pohjoiseen viittaakin.
Rutjan koski esiintyy yhtäältä myyttisenä paikkana (Kurimuksen kurkku, Kinahmi), toisaalta jonkin pohjoisen paikannimen kertosanana.
"Nimitys Rutjan koski liittyy Pohjoisen jäämeren rannalla sijaitsevaan Ruijan alueeseen. Pyörteen kerrottiin sijaitsevan äärimmäisessä pohjoisessa. Pyörteen saattoi aiheuttaa Pohjantähteen tukeutuvan maailmanpylvään pyöriminen taivaankannen tai maankiekon pyöriessä. Pyörrettä kuvataan palavaksi, ja puiden kerrotaan putoavan sinne latva tai tyvi edellä.
Oletetaan, että pyörre olisi reitti Tuonelaan, samaan tapaan kuin toisten kertomusten rauhallisesti virtaava Tuonen musta joki. Joissain uskomuksissa naisten neulat ja miesten tapparat virtaavat koskessa. Ilmeisesti pahantekijät joutuivat kahlaamaan koskessa ottaen vastaan joessa virtaavien teräaseiden iskut. Väinämöisen on kerrottu purjehtineen Tuonelaan tämän pyörteen kautta."
https://fi.wikipedia.org/wiki/Kinahmi
Vuokkiniemi (Karjalainen 1894)
Lauloin noijat nuolinensa,
Ampujat asehinensa,
Tietäjät teräksinensä,
185 Velhot veitsirautoinensa
Rutjan koskeh kovah.
Kinamehen kauhijah,
Tulina palelomah,
Voahtopäinä pyörimäh.
Kerimäki (Gottlund 1816, Lönnrot 1828, 1829)
Lauloin me mokomat mjehet
Rutjan koskeen kovan,
Johon puut päen putovat,
50 Hongat latvoin langeavat,
Jost ej kuulu kuuna päänä,
Selkiä sinä ikänä.
Lauloin me mokomat mjehet
Lapin laajallen lahellen,
55 Mjehen syöjälle selälle,
Urohon upottajalle,
Josta velhot vettä joupi#4,
Tuli kulkut tuijailepi.
Juva (Pasanen 1899)
Mää sinne, jonne käsken,
10 Lapiin luajalle aholle,
Rutjan suurelle merelle,
Siellä on luutonta lihho,
Pitätöntä kallo.
Kiuruvesi (Arwidsson 1819)
Nyt on lämmin lähtiäxeis,
Illan kuhjo kulkiaxeis,
65 Kotiſi männäxeiſi,
Pimeeſen Pohjolaan,
Suurellen ſuon ſelällen,
Iki kaivoon manovan,#7
Rutjan#8 koskeen kovaan;
70 Siel on muutkin murhamiehet,
Ikuiſet pahantekiät.
Pieksämäki (Tepponen 1886)
Tuonne mä sinun manoan
Inarihin ilkiähän,
Rutjan koskehen rumahan,
15 Kust' et kuulu kuunna päänää.
Juva (Gottlund 1816)
Tuonne ma sinun kivuis loihen
30 Lapin lajan meren,
Po[h]jan pitken pärän#9,
Jossa mutkin murrhamiehet,
Pahemat pahoin täkiät,
Siel on siajs, siel on paikais;
35 Kyll on siele kyntemistä, kylvämista,
Piä kallon kaluamista.
Mäne tuone, kun̄ek käskän,
Rutjan kosken kovan#10,
Keiton kallattom̄a,
40 Jossa mutkin murrha miehet,
Pahem̄at pahoin täkiät;
Wikipedian mainitsema yhteys Ruija-nimeen on mielenkiintoinen. Martti Rapola esittää Ruija-asun palautuvan aiempaan muotoon *ruiδa, jota yhä tavataan paikoin Tornion murteesta (kuten myös ruira ja ruida 'revontulet'). Se olisi metateesimuoto muinaislänsisuomalaisesta sanasta *ruδja.
Eräissä läntisemmissä runoissakin tosiaan on Ruija-nimiasu, Etelä-Pohjanmaalla jopa Rurja. Ruljaa ei löydy kansanrunoista.
Suomen murteiden äännekehitys on sellainen, että alkuperäistä kantaa edustaa itämurteiden tj-yhtymä, joka jo varhain muinaislänsisuomessa kehittyi δj:ksi. Siitä edelleen hämäläisalueella kehitys oli > lj, lounaassa ja eteläpohjassa > rj. Paikoin Ala-Satakunnassa on säilynyt δj, ja satunnaisesti jopa vokaaliutumista tavataan siellä ainakin δv-sanoissa. Rapolalla ei ole esimerkkejä δj-sanojen vokaaliutumisesta, mutta hänen mukaansa edustus on sama kuin δv-sanoissa.
Harvinainen vokaaliutumiskehitys selittäisi ruija-nimimuodon taloudellisesti ilman äänteiden paikan vaihtumista eli metateesiä: yksinkertaisesti *ruδja > ruija.
Siikainen, Satakunta (Granqvist 1889)
Pois, riisi, riistämästä,
Vaimon lasta raastamasta!
Pois, riisi, Pohjan mereen,
Ruijan koskehen punaiseen!
Haukivuori, Etelä-Savon länsireuna (Hynninen 1886)
Tuki suutas[!], koiran turpa,
Ryökäle rymän kita,
Pane sylk[!] suun etteen,
Kapu kielen kantimiin (sylästään).
5 Tuonne minä sinut, ryökäle, mannoon
Ruijan koskeen kovaan, kiljuvaan kitaan!
Laihia, Etelä-Pohjanmaa (Filander 1886)
Tuonne minä sinut manaan
10 Ruijan meren syvänteihin,
Kivien kuulumattomiin,
Päivättömään pohjaiseen.
Kurikka (Brandt 1889)
Tuonne mä sun manoan,
Meren Rurjan partahashen,
15 Sielä itkeepi sun isäsi,
Valittaapi vanhempasi,
Keittää puhrin kattilata,
Formuisilla nutuisilla,
Verisillä vaatteilla.
Ilmajoki (Brandt 1889)
Ähky puhku puhmeroonen,
Toinen poika tohmeroonen,
Tuonne mä sun manaan
Rurjan meren partahallen,
5 Sielä itkeepi viisas,
Ja valittaapi vanhempas.
Yhteenveto
1. Rutja-nimi juontunee revontulia merkitsevästä samannäköisestä murresanasta.
2. Sillä viitataankin yleensä pohjoiseen alueeseen - kertosanoina ovat mm. Lappi, Pohja, Pohjola ja Inari.
3. Se liittyy nimeen Ruija, ja muita läntisiä murrevariantteja ovat rurja ja ruδja, jotka kaikki voidaan selittää muinaislänsisuomen asusta *ruδja. Itämurteissa ja karjalassa on säilynyt alkuperäinen asu *rutja.
4. Iältään *rutja-sanue on siis hyvin vanha; yhdessä levinneisyyskriteerin kanssa sitä voidaan pitää jo pohjoiskantasuomalaisena.
5. Rutja-sana ei kuitenkaan kansanrunoissa liity henkilöihin, eikä mistään sen murremuodosta löydy yhtään -lainen-johdosta. Se ei siis varmaankaan ole ollut saamelaisiin viittaava nimitys, vaikka pohjoiseen viittaakin.