Mystiset vuojolaiset
Lähetetty: 23 Helmi 2011 05:08
Vuojolainen
Suomessa on kaksi erillistä Vuojo-paikannimien esiintymäaluetta, läntinen ja itäinen. Näillä voi myös olla eri alkuperä, koska itämurteinen vuojolainen on viitannut saamelaiseen, ja se onkin selvä laina harvinaistuneesta saamenkielisestä nimityksestä vuovjo 'saamelainen'. Tämä nimitys palautuu alkuperäiseen suomalais-saamelaisen kantakielen (tai länsiuralilaisen murteen) asuun *vakjalaŋći, joka suomessa olisi kehittynyt säännöllisesti asuun **vaajalainen (ei olemassa) ja jonka vastine vatjassa on vadd'alaine 'vatjalainen'.
Saamelaisilla ja vatjalaisilla on siis yhteinen vanha nimitys, joka perustuu sanaan *vakja 'vaaja, kiila'. Vaaja voi olla monenlainen esine, mm. jousen ammus eli nuoli, mutta eräs - "vilkunalaisittain" monien muidenkin kansojen nimien selittämisessä yleinen - selitys on 'kapula tai pulikka' (myös kainulaiset ja pirkkalaiset on haluttu selittää samasta motiivista lähtien).
Saamelaisten toinen oma nimitys, sápmela 'saamelainen', on myös yhteinen erään itämerensuomalaisen heimon kanssa: se palautuu samaan lähtöasuun *ämäläŋći kuin nimitys hämäläinen.
Kuitenkin vuojolainen-nimitystä on Länsi-Suomessa haluttu yhdistää vanhaan Gotlantia merkinneeseen nimeen, kirjoitetuissa lähteissä Woionmaa (ensimmäinen vokaali saattoi ääntyä pitkänä kun eroa ei merkitty, jolloin luettava "Vuojonmaa"), viroksi Ojamaa, Ojumaa.
Näiden nimien taustalla on muinaisgotlanninkielinen sana oy, oyo- 'saari; ehkä erityisesti Gotlanti'. Muinaisgotlanti (Old Gutnish, forngutniska) on kieli joka erosi ensimmäisenä kantaskandinaavista, esimerkiksi "yhteisskandinaavinen" muutos *ai > ei ei ole siinä tapahtunut. Muut jaot esim. itä- (ruotsi, tanska) ja länsisandinaaviin (norja, islanti, fääri) ovat myöhäisempiä.
http://en.wikipedia.org/wiki/Old_Gutnish
Nykygotlanti (gutniska) on ruotsalaistunut suuresti, ja se luetaankin enää vain ruotsin murteeksi eikä omaksi kielekseen.
Suomen kansan vanhoissa runoissa vuojolainen on yleensä tulkittu germaaniksi eikä saamelaiseksi, esim:
Pohjon eukko, harva hammas, Nenä vanka Vuojolainen
Tämä sopii yhteen sen kanssa, että kaukana Vienassa säilyneissä runoissakin on havaittavissa selvästi lännestä kulkeutunutta kulttuurillista ja kielellistä ainesta.
Suomessa on kaksi erillistä Vuojo-paikannimien esiintymäaluetta, läntinen ja itäinen. Näillä voi myös olla eri alkuperä, koska itämurteinen vuojolainen on viitannut saamelaiseen, ja se onkin selvä laina harvinaistuneesta saamenkielisestä nimityksestä vuovjo 'saamelainen'. Tämä nimitys palautuu alkuperäiseen suomalais-saamelaisen kantakielen (tai länsiuralilaisen murteen) asuun *vakjalaŋći, joka suomessa olisi kehittynyt säännöllisesti asuun **vaajalainen (ei olemassa) ja jonka vastine vatjassa on vadd'alaine 'vatjalainen'.
Saamelaisilla ja vatjalaisilla on siis yhteinen vanha nimitys, joka perustuu sanaan *vakja 'vaaja, kiila'. Vaaja voi olla monenlainen esine, mm. jousen ammus eli nuoli, mutta eräs - "vilkunalaisittain" monien muidenkin kansojen nimien selittämisessä yleinen - selitys on 'kapula tai pulikka' (myös kainulaiset ja pirkkalaiset on haluttu selittää samasta motiivista lähtien).
Saamelaisten toinen oma nimitys, sápmela 'saamelainen', on myös yhteinen erään itämerensuomalaisen heimon kanssa: se palautuu samaan lähtöasuun *ämäläŋći kuin nimitys hämäläinen.
Kuitenkin vuojolainen-nimitystä on Länsi-Suomessa haluttu yhdistää vanhaan Gotlantia merkinneeseen nimeen, kirjoitetuissa lähteissä Woionmaa (ensimmäinen vokaali saattoi ääntyä pitkänä kun eroa ei merkitty, jolloin luettava "Vuojonmaa"), viroksi Ojamaa, Ojumaa.
Näiden nimien taustalla on muinaisgotlanninkielinen sana oy, oyo- 'saari; ehkä erityisesti Gotlanti'. Muinaisgotlanti (Old Gutnish, forngutniska) on kieli joka erosi ensimmäisenä kantaskandinaavista, esimerkiksi "yhteisskandinaavinen" muutos *ai > ei ei ole siinä tapahtunut. Muut jaot esim. itä- (ruotsi, tanska) ja länsisandinaaviin (norja, islanti, fääri) ovat myöhäisempiä.
http://en.wikipedia.org/wiki/Old_Gutnish
Nykygotlanti (gutniska) on ruotsalaistunut suuresti, ja se luetaankin enää vain ruotsin murteeksi eikä omaksi kielekseen.
Suomen kansan vanhoissa runoissa vuojolainen on yleensä tulkittu germaaniksi eikä saamelaiseksi, esim:
Pohjon eukko, harva hammas, Nenä vanka Vuojolainen
Tämä sopii yhteen sen kanssa, että kaukana Vienassa säilyneissä runoissakin on havaittavissa selvästi lännestä kulkeutunutta kulttuurillista ja kielellistä ainesta.