Olivatko suomalaiset heimot sotaista kansaa?

Kulttuurintutkimus (kansatiede) tutkii menneisyyttä henkisen ja aineellisen kulttuurin kautta ja folkloristiikka kansanperinteen kautta.

Olivatko suomalaiset heimot sotaista kansaa?

ViestiKirjoittaja kartanonperuna » 25 Heinä 2012 21:49

Karjalaiset ainakin näyttivät koko ajan mesoavan hämäläisten ja ruotsalaisten kanssa...Oliko paljon yhteenottoja muiden kansojen kanssa?
kartanonperuna
Hiljainen hämäläinen
Hiljainen hämäläinen
 
Viestit: 44
Liittynyt: 05 Huhti 2012 16:46

ViestiKirjoittaja Ridge » 26 Heinä 2012 01:53

Novgorodilaisissa kronikoissa kerrotaan hämäläisten sotaretkistä (jäämit  venäjäksi jem tai jam). Isojakin kahakoita oli puolin toisin, päättyivät Ruotsin väliintuloon ja suomalaisten syvenevään kristillisyyten.

Novgorodin ensimmäisessä kronikassa ja Nestorin kronikassa on kyseessä olevia mainintoja. Myös nimellä "sum", joka viitannee varsinaissuomalaisiin on merkintöjä. Novgorodin kronikoiden historiallista tarkkuutta ei ole syytä epäillä.

http://archive.org/stream/chronicleofno ... 8/mode/2up
Tuossa on esimerkiksi ensimmäinen kronikka. Kannattaa katsoa esimerkiksi vuodet 1226-1228 (mihin tuon pitäisi linkittääkin). Englanniksi jem kirjoitetaan usein yem. Nestorin kronikassa mainintoja huomattavasti enemmän, mutta en nyt löytänyt versiota jota itse selasin ja josta oli helppo etsiä kohdat CTRL+F -haulla.

Ruotsalaisia vastaan käydyistä taisteluista on mainintoja saagoissa sekä riimukivissä. Paavien kirjeitäkään ei kannata unohtaa, vaan niissä on Suomea koskevia pyyntöjä ja tilannekuvauksia.

Eli kyllä aivan rautakauden lopussa / varhaishistorian aikana oli aika paljon sotaisuuksia.
Ridge
Hiljainen hämäläinen
Hiljainen hämäläinen
 
Viestit: 56
Liittynyt: 01 Maalis 2012 03:30

ViestiKirjoittaja Pesservisser » 26 Heinä 2012 12:19

Erik Pyhästä on tehty Ruotsissa kokonainen kirja ( Henrik Ågren )
Siinä mainitaan 1150-luvun ristiretki epävarmana. Sen perustana kuitenkin esitetään, että suomalaiset olivat uhka ruotsalaisille.
Dramaattinen tapaus oli tietenkin Sigtunan hävitys, jonka tekijöistä ei taida olla selvää käsitystä. Sehän johti Tukholman perustamiseen.
Pesservisser
Lipevä lappilainen
Lipevä lappilainen
 
Viestit: 439
Liittynyt: 20 Helmi 2011 15:16

ViestiKirjoittaja Jaska » 26 Heinä 2012 21:07

Pesservisser kirjoitti:Erik Pyhästä on tehty Ruotsissa kokonainen kirja ( Henrik Ågren )
Siinä mainitaan 1150-luvun ristiretki epävarmana. Sen perustana kuitenkin esitetään, että suomalaiset olivat uhka ruotsalaisille.
Dramaattinen tapaus oli tietenkin Sigtunan hävitys, jonka tekijöistä ei taida olla selvää käsitystä. Sehän johti Tukholman perustamiseen.

Ruotsalaisilla itsellään oli selvä arvio syyllisistä: kun Sigtuna hävitettiin "pakanain" toimesta 1187, niin seuraavana vuonna ruotsalaiset iskivät sekä mantereella että Gotlannissa Novgorodin kauppiaiden kimppuun.

Siinä ympärillä, 1186 ja 1191, Novgorod ja karjalaiset hyökkäsivät jäämien kimppuun. Jälkimmäinen sotaretki tehtiin laivoilla, joten se saattoi kohdistua Varsinais-Suomeen; suomalaisia ja hämäläisiä ei vielä tähän aikaan erotettu vaan molempiin viitattiin jäämi-nimellä - vasta Nevan retkestä 1240 alkaen suomalaiset erotettiin sum-nimityksellä jäämeistä.

Eräs tärkeä seikka kuitenkin viittaa siihen, että Novgorod ei ollut Sigtunan tuhon takana: sikäläiset kauppiaat lähtivät ihan normaalisti seuraavana keväänä Ruotsiin, missä heidän kimppuunsa käytiin. Jos he olisivat tuhonneet Sigtunan, he olisivat osanneet varoa eivätkä olisi lähettäneet kauppiaita Ruotsiin kuolemaan. Muutenkin Novgorodille kauppa oli tärkeämpi kuin sotaretket kauas länteen, minkä osoittaa sen kiinteä yhteistyö Hansa-liiton kanssa.

Ketkä pakanat sitten tuhosivat Sigtunan? Kuurilaiset ovat hyvä vaihtoehto. He näyttävät toimineen yhteistyössä vendien kanssa: 1169 Tanska hyökkäsi vendien pääpaikkaan Rügenin saarelle sekä Wolgastiin, ja 1170 kuurilaiset hävittivät ja ryöstelivät Tanskan rannikoita. Tuskin sattumaa...

Jos haluaa etsiä syitä sille, miksi kuurilaisia ottivat ns. pannuun ruotsalaiset, niin tässä eräitä tapahtumia Sigtunan hävitysretken lähimenneisyydestä:
- 1164 Ruotsin sotaretki Laatokalle 55:llä laivalla. Tämä laskettiin kai ristiretkeksi, koska sen ansiosta paavi myönsi Ruotsille oman arkkipiispan, eli se irtaantui Lundin arkkihiippakunnasta.
- 1171 Lundin arkkipiispa (tosin tanskalainen) nimitti Viroon lähetyspiispan (Fulco).

Kuurilaiset ja saarenmaalaiset näyttävät jatkuvasti toimineen yhdessä, ja heidät tunnettiin nimenomaan merirosvoina, jotka väijyivät Gotlannin-Novgorodin reitin kauppiaita.

Vallitseva käsitys kuurilaisista on, että Kuurinmaan pohjoisosien balttilaisen rahvaan alisti vuoden 1000 tienoilla Riianlahden itäpuolelta tullut liiviläinen yläluokka. Sittemmin koko Kuurinmaan rannikkokaistale ja ilmeisesti pitkälti sisämaahan asti liiviläistyi kielellisesti, kunnes joskus uudella ajalla latvialaiset murteet alkoivat taas syrjäyttää liiviä. Tuohon aikaan muinaisliiviläiset ja muinaisvirolaiset lienevät ymmärtäneet toisiaan melko vaivatta, koska kielten suurimmat erottavat muutokset olivat vielä tapahtumatta.
~ "Per aspera ad hominem - vaikeuksien kautta henkilökohtaisuuksiin" ~

Y-DNA: N1c1-YP1143 (Olavi Häkkinen 1620 Kuhmo? >> Juhani Häkkinen 1816 Eno)
mtDNA: H5a1e (Elina Mäkilä 1757 Kittilä >> Riitta Sassali 1843 Sodankylä)
Avatar
Jaska
Ylihärmiö
Ylihärmiö
 
Viestit: 10977
Liittynyt: 14 Helmi 2011 04:02

Re:

ViestiKirjoittaja Florian Geyer » 28 Maalis 2017 16:00

Pesservisser kirjoitti:Erik Pyhästä on tehty Ruotsissa kokonainen kirja ( Henrik Ågren )
Siinä mainitaan 1150-luvun ristiretki epävarmana. Sen perustana kuitenkin esitetään, että suomalaiset olivat uhka ruotsalaisille.
Dramaattinen tapaus oli tietenkin Sigtunan hävitys, jonka tekijöistä ei taida olla selvää käsitystä. Sehän johti Tukholman perustamiseen.


Niin mikä ristiretki?

Seuraava kirjoitus on julkaistu ”Historiallisessa Aikakauskirjassa” 1919. Keskustelu ristiretki-myytin sepitteellisyydestä käytiin tutkijoiden piiriissä jo niihin aikoihin, mutta kouluhistoriaan ja sanomalehti-tietoon ”uudet” näkemykset eivät ole vielä ehtineet:
Legendan arvo tutkittaessa Eerik Pyhän historiaa on viime vuosikymmeninä ollut sangen kiistanalainen. Knut Stjerna asettui kielteiselle kannalle, selittäen Eerikin pyhimysominaisuuden ja hänelle omistetun suuren merkityksen johtuvan pääasiassa siitä, että upplantilainen muistotieto, johon Stjerna väittää legendan kirjaanpannun muodon perustuvan, on häneen yhdistänyt kahdelta eri taholta lainattuja piirteitä ensinnäkin Adam Bremeniläisen mainitsemasta, 1000-luvulla Upplannissa mestatusta ja myöhemmin pyhänä pidetystä lähetyssaarnaajasta nimeltä Henricus peregrinus, toiseksi Frö-jumalasta. Tämä käsitys ei saanut yleisempää kannatusta, sillä pidettiin hyperkriitillisyytenä hyljätä perimätieto silloin kuin puuttui positiivisia todisteita sen virheellisyydestä.
Seuraava kysymystä laajemmin käsitellyt tutkija, K. B. WESTMAN pitääkin Eerik Pyhän historiallisuutta kaiken epäilyksen ulkopuolella olevana ja käsittelee legendaa luotettavana lähteenä. Niinpä hän pitää Eerik Pyhää erikoisen huomattavana persoonallisuutena. Tämä muka miekka kädessä alistaa koko Ruotsin omakseen, ulkopolitiikassaan koettaa lujittaa Ruotsin valtaa sen vanhassa veromaassa Suomessa, säätää lakia, kirkkopolitiikassaan esiintyy konservatiivina kansalliskirkollisena bernhardinilaisia uutuuksia vastaan, j. n. e. Westman puolestaan pitää legendaa erikoisesti Eerikin puolueen johtavien piirien keskuudessa säilyneeseen traditsioniin perustuvana. Täydellistä käännettä metodisessa suhteessa merkitsee LAURITZ WEIBULLin hiljakkoin ilmestynyt tutkimus Erik den Helige (Aarboger för nordisk Oldkyndighed og Historie, I917).
Kun edellinen tutkimus oli ainakin siinä kohden ollut yksimielinen, että legenda perustuu perimätietoon, ottaa Weibull sen käsiteltäväkseen vertailevalta pyhimystarustolliselta, hagiograliselta kannalta, tullen sangen mielen kiintoisiin ja epäilemättä, ainakin pääkohdissaan, luotettaviin tuloksiin.

Tarkastaessaan, mitä Eerik Pyhästä oikeastaan varmuudella tiedetään, Weibull toteaa, että Eerikkiä mainitaan jo hänen poikansa Knut Eerikinpojan aikana (1167-1196) ruotsalaisten kuninkaaksi, mutta että hän ei tullut yleisemmin tunnustetuksi, että hänet surmasivat hänen vihamiehensä ja että hänet haudattiin Upsalan kirkkoon. Tätä Eerikkiä pidettiin vasta I2OO-luvulla pyhimyksenä, tosin vähäarvoisena, ja I3:nnen vuosisadan puolivälissä, jolloin hänen päiväänsä toukokuun I8 P. vietettiin Upsalassa suurena juhlana, on hän tullut yleisemmin tunnustetuksi. Weibull huomauttaa, että legendojen olemusta ei ollenkaan ymmärretä, jos niitä pidetään tapahtumien ja persoonallisuuksien kuvauksena.
Pyhimystarujen sepittäjillä ei milloinkaan ole ollut sellainen tarkoitus, vaan heidän pyrkimyksensä on
ollut antaa kansalle hyviä esikuvia. Lukuisat yksityiskohdat osoittavatkin, että Eerikin legendaan ovat suuressa määrin vaikuttaneet kertomukset vastaavanlaatuisista tapahtumista Olavi ja Knut Pyhän elämässä. Legenda ei siis ole upplantilaista eikä Eerikin puolueen traditsionia, vaan keskiajalle ominaista oppinutta kompilatsiotyötä, jonka vuoksi sillä Weibullin mielestä suoranaisena historiallisena lähteenä ei ole mitään arvoa.

Ainoastaan kirjallisuushistoriallisesti se on mielenkiintoinen koska siitä käy selville, miten Pohjolan kolmas ja viimeinen kansallispyhimys Erik Pyhä runoiltiin ja kuinka hänestä legendaa kirjoitettaessa ei enää tiedetty ihan mitään.

A.KN.
Avatar
Florian Geyer
Lipevä lappilainen
Lipevä lappilainen
 
Viestit: 407
Liittynyt: 05 Maalis 2017 22:32


Paluu Kulttuurintutkimus ja folkloristiikka

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Google [Bot] ja 10 vierailijaa