Yleistä alkuperätutkimusta

Paperilta ja verkosta löytyvä tieto; kirjat, lehdet, julkaisusarjat ja kotisivut.

Yleistä alkuperätutkimusta

ViestiKirjoittaja Jaska » 14 Helmi 2011 14:15

Suurin osa kirjallisuudesta liittynee johonkin yksittäiseen tieteenalaan, mutta tähän ketjuun voidaan listata ainakin suomalaisten alkuperää käsittelevien legendaaristen monitieteisten symposiumien kokoelmateokset.

Ensimmäinen oli Tvärminnen symposiumi vuonna 1980; siellä jatkuvuusteoria (= suomen kielen esimuoto olisi levinnyt Suomeen jo kivikaudella) nousi valtaan, eräiden kielitieteilijöiden silti ollessa vielä kriittisiä. Tässä vaiheessa sanouduttiin irti ns. maahanmuuttoteorian versioista, joissa suomalaisten maahantulo ajoitettiin vasta rautakaudelle, lähelle ajanlaskun alkua.

Gallén, Jarl (toim.) 1984: Suomen väestön esihistorialliset juuret. Tvärminnen symposiumi 17.19.1.1980. Bidrag till kännedom av Finlands natur och folk, 131. Helsinki: Societas Scientiarum Fennica.


Toinen monitieteinen symposiumi pidettiin Lammilla vuonna 1997. Siinä oltiin entistä vankemmin jatkuvuusteorian kannalla, vaikka myös Kalevi Wiik oli mukana oman äärijatkuvuusnäkemyksensä kanssa.

Paul Fogelberg (toim.) 1999: Pohjan poluilla. Suomalaisten juuret nykytutkimuksen mukaan. Bidrag till kännedom av Finlands natur och folk, 153. Helsinki: Societas Scientiarum Fennica.

Tämän symposiumin yhteydessä syntyi myös tutkimusmenetelmiin keskittyvä mutta myös tuloksia käsittelevä kokoelmateos, joka julkaistiin vasta joitain vuosia myöhemmin:

Grünthal, Riho (toim.) 2002: Ennen, muinoin. Miten menneisyyttämme tutkitaan. SKS:n tietolipas 180. Helsinki: Suomalaisen kirjallisuuden seura.


Uusi vuosituhat toi sitten mukanaan uusia kielitieteen tuloksia, joiden ansiosta jatkuvuusteoria alkoi enenevässä määrin menettää suosiotaan; tästä enemmän toisessa ketjussa:

http://p1.foorumi.info/muinainensuomi/viewtopic.php?t=6
Avatar
Jaska
Ylihärmiö
Ylihärmiö
 
Viestit: 10980
Liittynyt: 14 Helmi 2011 04:02

Paluu Kirjallisuus ja linkit

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 11 vierailijaa