Karin Bojsin Homo Europaeus

Paperilta ja verkosta löytyvä tieto; kirjat, lehdet, julkaisusarjat ja kotisivut.

Karin Bojsin Homo Europaeus

ViestiKirjoittaja Jola » 06 Helmi 2017 21:12

Olen juuri lukemassa Karin Bojsin kirjaa Homo Europaeus - Eurooppalaisen ihmisen pitkä historia. Minerva 2016. 473s.

Mielestäni hyvin suositeltavaa lukemista ainakin dna-sukututkimuksen harrastajille. Pyrkii olemaan kansantajuinen yleiskatsaus keskeisestä tutkimuksesta, joka käsittelee Euroopan väestöhistoriaa. Kirjailija havainnollistaa sanomaansa kertomalla omien sukujuuriensa tutkimuksesta. Jännää lukea miten geenitutkimus on johtanut uudelleen arvioimaan monia aikaisempia arkeologian totuuksia. On myös syntynyt samasta syystä sivutuotteena monia tutkijoiden ja tutkimusryhmien välisiä tulisia ristiriitoja. Osa ei sulata geenitutkimuksen tuloksia ollenkaan, osa taas on kovastikin innostunut sitä hyödyntämään. Myös analyysitekniikan parantuminen on aiheuttanut ristiriitoja, koska osa pitäytynyt vanhemmissä karkeammissa menetelmissä (esim. pelkästään mitokondrio-dna). Ja paljonhan on tapahtunut pelkästään viimeisen kymmenen vuoden aikana ja mitä tuleekaan tapahtumaan lähivuosina?

Yksi asia yllätti. Kirjan mukaan U-mtDNA-haploryhmä on liittynyt lähinnä Euroopan vanhaan metsästäjäväestöön kun taas H-haploryhmä liittyisi lähinnä maanviljelijäväestöön ja sen vaelluksiin. Minulla on ollut aiemmin kuva, että H liittyisi myös metsästäjä-keräilijäväestöön. Tosin H-haplossahan on monia alahaploja, joiden historia vaihtelee.
Jola
YDNA: N-BY30452 Pre-Savo (YFullin mukaan N-YP6269), mtDNA: H45a. Juuret pääosin Savosta ja Kainuusta
Jola
Sutki savolainen
Sutki savolainen
 
Viestit: 502
Liittynyt: 16 Helmi 2011 21:58
Paikkakunta: Tampere

Re: Karin Bojsin Homo Europaeus

ViestiKirjoittaja Jaska » 06 Helmi 2017 22:11

Jola kirjoitti:Olen juuri lukemassa Karin Bojsin kirjaa Homo Europaeus - Eurooppalaisen ihmisen pitkä historia. Minerva 2016. 473s.

Mielestäni hyvin suositeltavaa lukemista ainakin dna-sukututkimuksen harrastajille. Pyrkii olemaan kansantajuinen yleiskatsaus keskeisestä tutkimuksesta, joka käsittelee Euroopan väestöhistoriaa. Kirjailija havainnollistaa sanomaansa kertomalla omien sukujuuriensa tutkimuksesta. Jännää lukea miten geenitutkimus on johtanut uudelleen arvioimaan monia aikaisempia arkeologian totuuksia. On myös syntynyt samasta syystä sivutuotteena monia tutkijoiden ja tutkimusryhmien välisiä tulisia ristiriitoja. Osa ei sulata geenitutkimuksen tuloksia ollenkaan, osa taas on kovastikin innostunut sitä hyödyntämään. Myös analyysitekniikan parantuminen on aiheuttanut ristiriitoja, koska osa pitäytynyt vanhemmissä karkeammissa menetelmissä (esim. pelkästään mitokondrio-dna). Ja paljonhan on tapahtunut pelkästään viimeisen kymmenen vuoden aikana ja mitä tuleekaan tapahtumaan lähivuosina?

Yksi asia yllätti. Kirjan mukaan U-mtDNA-haploryhmä on liittynyt lähinnä Euroopan vanhaan metsästäjäväestöön kun taas H-haploryhmä liittyisi lähinnä maanviljelijäväestöön ja sen vaelluksiin. Minulla on ollut aiemmin kuva, että H liittyisi myös metsästäjä-keräilijäväestöön. Tosin H-haplossahan on monia alahaploja, joiden historia vaihtelee.

Selasin, vaikutti yllättävän ajantasaiselta kaikin puolin. Jopa saamen leviämisen ajoitus oli nykyhetkeä. PDT_Armataz_01_01
~ "Per aspera ad hominem - vaikeuksien kautta henkilökohtaisuuksiin" ~

Y-DNA: N1c1-YP1143 (Olavi Häkkinen 1620 Kuhmo? >> Juhani Häkkinen 1816 Eno)
mtDNA: H5a1e (Elina Mäkilä 1757 Kittilä >> Riitta Sassali 1843 Sodankylä)
Avatar
Jaska
Ylihärmiö
Ylihärmiö
 
Viestit: 10977
Liittynyt: 14 Helmi 2011 04:02

Re: Karin Bojsin Homo Europaeus

ViestiKirjoittaja Sigfrid » 26 Helmi 2017 11:59

Osa H-haploista liittynee eteläeurooppalaisiin metsästäkeräilijöihin, on neoliittista kautta vanhempaa Euroopassa. Päälinjat menevät kuten tuossa on esitetty.
Sigfrid
SuuBaltti
SuuBaltti
 
Viestit: 6532
Liittynyt: 16 Helmi 2011 12:09


Paluu Kirjallisuus ja linkit

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 7 vierailijaa