Nyt on saatavilla uusia artikkeleita Petri Kalliolta, tosin Academiaan pitää kai rekisteröityä ensin (ei maksa mitään).

Hämäläisen l:n ajoituksesta
https://www.academia.edu/3775537/Hamala ... oituksesta

Kantasuomen soinnillinen dentaalispirantti *δ on tunnetusti kadonnut idässä (muinaiskarjala), säilynyt viime aikoihin asti Rauman tienoilla, muuttunut l:ksi hämeessä ja r:ksi muussa länsisuomessa. Kallio ajoittaa hämäläisen l-muutoksen oletettua myöhäisemmäksi.

Jälkitavujen diftongit kantasuomessa
https://www.academia.edu/5441594/Jalkit ... tasuomessa

The non-initial-syllable vowel reductions from Proto-Uralic to Proto-Finnic
http://www.sgr.fi/sust/sust264/sust264_kallio.pdf

Artikkelin lopussa on merkittävä päätelmä:

Vaikka jo tähänkin asti hämäläismurteita on pidetty suomen murteista heterogeenisimpinä, voidaan siis mennä jopa vieläkin pidemmälle ja väittää, että mitään muinaishämettä ei ollut olemassakaan vaan että hämäläismurteet koostuvat lounaissuomalaisilta ja pohjalaisilta innovaatioilta välttyneestä muusta länsisuomesta.

Joo, tämä on mielenkiintoista sukupuuajattelullisesti. Tai ainakin hankalaa.

Petri on ladannut pari 90-luvun kirjoitustaan Academiaan:

Suomen kielen kivikautisista lainasanakerrostumista
https://www.academia.edu/1103461/Suomen ... rostumista

Uralilaisten alkuperä indoeuropeistisesta näkökulmasta
https://www.academia.edu/1103458/Uralilaisten_alkuperä_indoeuropeistisesta_näkökulmasta

Lukijan kannattaa muistaa, että tuolloin elettiin vielä jatkuvuusteorian valtakautta, ja sen jälkeen Kallio on ollut uuden "nuorennusleikkaus"-paradigman eturintamassa:

Suomen kantakielten absoluuttista kronologiaa
http://www.kotikielenseura.fi/virittaja ... 2006_2.pdf

Äännehistoriaa suomen kielen erilliskehityksen alkutaipaleilta
https://www.academia.edu/37881293/%C3%8 ... aipaleilta


Muinaiskarjalan uralilainen tausta
https://www.academia.edu/37709596/Muina ... nen_tausta

Mainio mallinnus länsiuralista karjalaan. Ei välttämättä lopullinen totuus, mutta selkeä ja perusteltu malli kuitenkin. Muutama oletus hieman arvelutti, mutta en nyt lähde niitä puimaan tarkemmin.

Nevajoen nimen Kallio selittää katu-uskottavasti ihan vaan suomen neva-sanalla. Lainaus tekstistä:

Myöskään nimellä Neva ei voisi olla läpinäkyvämpää itämerensuomalaista etymologiaa, mutta silti monet ovat halunneet palauttaa sen indoeurooppalaiseen adjektiiviin *newā ’uusi’ (Кулешов 2003; Helimski 2008: 75–76; Janhunen 2009: 203–205; Heikkilä 2012: 22–24), sillä Nevajoki tunnetusti syntyi vasta noin 1350 eKr. (Saarnisto 2003: 66). Tällöin neva ’suo’ olisi appellatiivistunut propri eikä suinkaan päinvastoin, ja totta onkin, että esimerkiksi proprista Kymi on tullut appellatiivi kymi ’joki, virta’, jonka levikki kuitenkin kattaa lähinnä Kymenlaakson. Sitä vastoin appellatiivin neva levikki on niin laaja (vrt. karjala neva ’vesistö’, vepsä nova ’neva’, viro nõva ’oja’; Tuomi 1967), että vastaava selitys lievästi sanottuna ontuu (Kallio 2015b: 89).

Nevajoen ympäristön muu nimistö ei anna pienintäkään vihjettä alueen indoeurooppalaisuudesta ennen skandinaavien ja slaavien tuloa 700-luvulla jKr. (Kepsu 1995). Kaiken kukkuraksi Nevajoki sai luultavimmin nimensä Nevajärvestä eli Laatokasta (Kepsu 2012: 272), jolla puolestaan on ikää peräti 9700–9800 vuotta (Saarnisto 2003: 64–65). Nykyitämerensuomalainen Laatokka on nuori venäläislaina aiemmin vain ’Laatokanlinnaa’ merkinneestä nimestä Ладога , kun taas ’Laatokan’ muinaisvenäläinen nimi Нево oli lainattu sen alkuperäisestä itämerensuomalaisesta nimestä (vrt. Jaakko Teitin 1555 mainitsema Näwajervi ; Mikkola 1906). Sinänsä ilmiselviä itämerensuomalaisia hydronyymejä on ennenkin sepitetty indoeurooppalaisiksi (esim. Norrman 1988).

Hyvä tämäkin Kallion kirjoitus. Pari huomiota.

Liikkuvuus kantatilan ja eräsijan välillä tuskin oli murteita taasaava tekijä. Jälkimmäinen oli asumattomalla seudulla ja kausiluontoisina eränaapureina oli kotipitäjän väkeä.

No enpä tiedä. Kirjakieli on lähimpänä hämeen murretta, ja sitä puhuttiin Helsingin pitäjän laidalta alkaen ja kaupungissakin alusta saakka ensin vähemmistökielenä ja sitten enemmistökielenä. Sanoisinpa, että 1800-luvulla suomen kirjakieli siirtyi entisestä hallintokeskuksesta Turusta uuteen hallintokeskukseen Helsinkiin.

1800-luvun merkittävimmät uudennokset kirjakielessä tulivat itämurteista & olivat lähinnä sanastoa, parissa kohden muoto-oppia (esim. tyypin vilahduttaa rinnalle myös vilauttaa). Merkittävimmät hämäläismurteilta näyttävät piirteet kuten loppuheiton jne. kulumien puuttuminen olivat olleet mukana jo Agricolasta alkaen, joka aivan tarkoituksella laati kirjakielen pikemmin yleislänsisuomalaiseksi kuin innovatiivisia lounaismurteita seuraavaksi. Agricolalle jääneitä lounaismurteellisuuksia lisäksi edelleen karsittiin jo 1600- ja 1700-lukujen mittaan. Jäljelle jääneet "hämäläiset" piirteet ovat siis arkaismeja.

Sen sijaan Etelä-Suomen yleispuhekieli kyllä on aika monelta osin lähellä Helsingin seudun etelähämettä.

Siirtyminen Turusta pykälää idemmäs on toki voinut alkaa jo ennen 1800-lukua, jolloin käytiin kovaa vääntöä itämurteiden ottamisesta mukaan. Kirjassa Kielen elämä tätä prosessia käsitellään mallikkaasti.

Omaan korvaani kirjakieli muistuttaa selvästi enemmän hämettä, kuin varsinaissuomea tai savoa tai karjalaa. Kirjakielestä etelä-etelähämäläiseen helsingin murteeseen siirtynyt D-äänne on sitten vielä oma tapauksensa.

Kotilaisen kirjastakin oman lukemiseni mukaan pitäisi käytä ilmi, että itään siirtyminen tarkoittaa juuri muutamien savolaisuuksien mukaan noukkimista. Ei kuitenkaan äänteellisyyksiä ("viäntäminen" on kai aina ollut sen verran pahasti muiden puhujien korvaan särähtävää). Sen sijaan mitään "helsinkiläisyyksiä" kukaan ei ole koskaan tarkoituksella kirjakieleen työntänyt.

Kuten foorumilla on ennenkin mainittu, hämäläismurteilla ei ole kovinkaan paljoa omia piirteitä. Eli kirjakieli tietysti muistuttaa hämäläismurteita… mutta niin on muistuttanut jo alusta asti. Kirjakielen painopiste ei ole koskaan ollut Turun murteessa, vaan aina selvästi keskemmällä Suomea. Eräiden näkemieni mielipiteiden mukaan 1900-luvulla tultaessa suunnilleen Virtojen–Keuruun tienoilla puhuttiin "kaikista kirjakielisimpiä" murteita. Hyväksi likiarvoksi vanhemmalle kirjakielelle puolestaan itse tarjoaisin Vihdin murretta (joka on oikeastaan arkaaista lounaissuomea eli "lounaisia välimurteita", ei niinkään varsinaishämettä).

Oman muistikuvani mukaan Kotilaisen tarkoituksellisen yleistävä kiteytys oli, että "kirjakieli siirtyi Turusta Tampereelle". Hänen mukaansa oli näkemystä, että kirjakielestä pitää tehdä tasaisempi sekoitus itä- ja länsimurteita, ja joitain itäsuomalaisuuksien otettiinkin mukaan, mutta ennen kaikkea lopputuloksena oli itäsuomalaisille pykälää helpomman hämäläistyyppisen kirjakielen vakiintuminen. Nyt en pääse tarkistamaan muistelemaani tekstiä enkä tiedä onko Kotilaisen perusteluja kritisoitu.

Oliko alkupiste Turussa vai Vihdissä vai välimaastossa, sen jätän avoimeksi. Agricola ja kieltä kehittäneet oppilaansa asuivat Turussa, mutta jeppe itse oli itäiseltä uudeltamaalta, jossa murre kait jotain lievästi hämäläisvaikutteista.


Juu, ei varmaankaan tarkoituksellisesti.


Olemme samaa mieltä lopputuloksesta.