Taavetti kirjoitti:Kuuntelen radiosta päivittäistä jatkoluentaa eräästä sellaisesta laajasta teoksesta, todellisuuden ja fiktion sekoituksesta "Välskärin kertomukset." Siinä eräs, tietoinen vai tiedostamatonko, esikuva tarulle sormusten herrasta. Sormus se on kuparisormuskin.
Molemmat kirjalliset sormukset yhdistetään noituuteen ja niillä on mahtavia voimia. Mutta siihen yhtäläisyydet loppuvatkin. Sormuksia on ollut saduissa ja taruissa maailman sivu, jopa Aladdinilla oli taikasormus. Ehkä parhaiten perusteltava esikuva Tolkienin sormukselle on Wagnerin Reininkullasta taottu kirottu sormus. Molemmat liittyvät rakkauteen ja sen puutteeseen ja toisten hallitsemiseen.
Topeliuksen sormus on henkilökohtainen taikakalu. Se yksinkertaisesti tuottaa satumaista onnea kantajalleen, niin kauan kuin sormuksen pitää eikä sen voimia kiellä. Sen psykologinen vaste on aivan eri. Voisi jopa ajatella symbolista placebo-vaikutusta, onni kantaa kun siihen luottaa. Missään tapauksessa se ei kiedo kohtaloita yhteen germaanisen kaamealla tavalla, suomalaiset ovat aina olleet erakompia. Välskärin kertomuksissa ihmiset keittävät soppansa enimmäkseen itse.