Mikko kirjoitti:Putkoselle tervehdys ja kiitos murrejutuista, niitä on ilo lukea. Vanttuut ja tillukkaat ovat näin talvella tarpeen.
Eipä kestä, Mikko! Mukava kuulla, että porilaistakin korvaa tämä 1500-vuotinen karvan verran eteläisempi murre ilahduttaa.
Yllytyshullua ei muuten saisi yllyttää...
...misä ruaho on vihriämppä
Elämä maistui alushousun knapilt. Mitä jos vaik vaatekaapist löydyis jottan piristyst. Yläritiläl ol viikattun punasinivalkoraitanen golfpait, misä ol lumivalkonen kaulus. Kaik muu paida ol musti. No ei ol ihme, jos on suus alushousun knapin maku, kon kaik roiti ova näi synkki, mää ajattelin. Mää vedin golfpaidan päällen, kirkkaimma suka, mitä kaapist löydyi, räikyvän sinise, mut kaik verkkari, mitä mää siält hyllylt sain kaivettu, oliva yht mustanpuhuvi kon mun miälialan. Ulkon puhals jääkylmä nuurdkanttne tuul ja mun nokkahan lens välittömäst jääkarhun karva suaran Hudson Baylt ja mun ol pakko aivasta. Onneks mun vihriäs jääkiakkotakisan, se ol aikonas ollu Kanadan tuliainen, ol huppu ja mää vedin sen nyäril niin tiukal kii, et vaa silmä ja nokanpää näykyivä. Sit mää lähdin köppien kans tarpoman päin sitä jääkarhun hajust viima. Kyl määkin hullu olen, kon kahden piänen färituubin taki teen ittellen tämmösen vaivan. Viimäsest kuvast nimittän ol tullu susi. Mää olin käyttänny melkken vallan maavärei ja niil saa helpost tuhrattu kuvan kon kuvan. Mul ei ollu puhtan oranssi eikä violetti färi. Niit täyty saad kaupast, mut milläs mene kauppan, kon ei ol autto. Jalkasten. Mut matka sin on kuus ja pual kilometri ja takasinkin tarttis viäl tul. Siin mää sit vaa lompssin köppien kans. Hai veil. Färikauppan. Punanen reppu seljäs.
Piänen matkan pääs mun edesän lonksuttel vaivaloisest vanh intialainen muar harmaa huivi tiukasten pää ympär kiärrettyn. Mää en ollu viäl koskan nähny McGinnis Ferry Roadil toist jalankulkijaa, kon mää ite eikä ittiäs oikkiastas nää, vaik kui koettais. Mää koetin ryki, kon mää lähestyin muari takka, etei se peljästyis ja sais halskramppi taik järslaaki. Mää huikkasin (Leipä-Lapin murttel): ...ekskjyys mii..., mut mummu ei kuullu muu ja se hyppäs säikähdyksest korkkial ilman, kon mää olin se kohdal. Ilmeisest sekän ei ollu koskan viäl nähny toist jalankulkija sil tiäl ja mää yllätin sen perinpohjin. Mää sanoin muaril , et Ai äm veri sori, thät Ai skeörd juu sou madsh... Mummu naurat.
Kon aja autol, ei huama yhtän mitä jännittävä tiä viärest löyty. Ny mää huamasin ensmäse kerran, et McGinnisin Lossitiän varrel on Country Club. Mun ol iha pakko pysähty sen kohdal ja hiukan tuijotta. Sillal kon lehm pruukka tuijotta uut navetta. Country Clubi on tääl nimitys alueel, misä on golfkenttä ja sen kyljes asuntoalue. Jäsenyys maksa kymmeni tuhanssi dollarei vuades ja jos siält viäl hankki pirtin, tulee plakkarin muutaman miljoonan dollarin kolo. Clubin porttirakennus ol jäljitelmä ranskalaist renesanssilinna ja sen edes ol valtavan suur kukkapenkki täyn kellassi ja violetinsinissi orvokei ja makkianpunassi leijonankitoi. Meksikolainen puutarhur krapsut niitten kimpus. Kullavärisil kirjaimil ol tiilimuurin kirjottettu St. Marlo Country Club ja nime al pulput kolm vesipatsast. Vähä väli porttivahti avas puami ja toinen toistas prameemp kiiltäväks vahat Mersu taik Audi pullaht puamin takka Lossitiäl. Suure Jeepikkin tunnui olevan golffinpelaajien suasios. Ja matala urheiluauto. Jääkarhun hajun sekottui dollarin tuaksu.
Kaupast löydyi färituubi ja ne olivakkin sananmukasest sen päivän ainoa färipilku. Niitten hintakin ol lasket pualel ja se lohdut edes hiukan. Mää istuin viäl piänen hetken McDonaldsil leputtamas väsynei koippi ja ryyppäsin siin samal piparminttukaffet, misä ol viäl kräämikiakura pääl. Kaiuttimist tulv klassist musiikki, Bachi ja Rimski-Korsakovin Kimalaisen lentto. Kaffe ol tulikuuma ja mun ol pakko juad sitä hittasten. Siin mää sit ehdin fundeerat maailma meno. Mää hoksasin, et meijän kaupunkin, Jussin Puron (Johns Creek) nimi on suarastan barokki, jos sen suaran käänttä saksan kiälel: JohanS Bach! Barok vaihdui Straussin Tonava kaunoisen ja mul tul miälen mun ruusun koton Keski-Euroopas. Voi voi! Millal niitten ny käy, kon niit ei kukkan ol hoivamas. Mää olin kesäl kaivanu kaks syvä monttu kahdel köynnösruusul, pinkil Lagunal ja hailakanpunasel ja violettipilkkusel Kir Royalil ja siäl ne ny sit töröttivä kahdestan talven pakkasten ehdoil eikä kukkan ollu vetämäs peitto niitten pääl eikä antamas niil vet. Viluse ja janose kukkapara! Voi voi!
Mää läksin McDonaldsilt ja marssin myätätuules kottippäin. Loppumatkast golfsukka ol jo ihan mykkyräl lenkkitossus, mut mää en enää jaksan pysähty ja suarista sitä. Kotopihan ruskia ja röpöliäine nurmikko häämöt jo ja mää ajattelin, et ei sen tart ol vihriä niinkon Country Clubin nurmikenttä eikä golffin pelaminen ja Mersu takapualen al tee muu yhtän sen onnellisemmaks. On mul ainaskin golfpaita ja -suka ja koton Keski-Euroopas muu odotta mun rakas vanha polkupyärän. Aurink pyräht synkänsinisen pilven takka ja loimot kellasenas eikä jääkarhun märjän turkinkan sualast haju enää tuntunnu mun nokasan...
http://www.youtube.com/watch?v=mm1uqjqQG84
P.S. Mikko! "Sarkastiseksi satakuntalaiseksi" pääsee heti halutessaan, kun vain pyytää Jaskalta.