Eeva Yli-Luukko:
Eurajoen murre edustaa lounaismurteiden pohjoisryhmän murretta, tarkemmin sanottuna Rauman seudun murteita. Murteen vanha tunnusmerkki on ollut dentaalispirantti, jota Rauman seudulla on kuultu vielä 1900-luvun loppupuoliskollakin.
Soinnillisena dentaalispirantti on ollut niissä kohdissa, joissa kirjakielessä on d, ja se on kuulostanut suunnilleen samalta kuin englannin kielen th sanassa this. Tässä esitettävän näytteen litteroinnissa on siitä käytetty sanakirjoista tutun IPA-aakkoston (Inernational Phonetic Alphabet) merkintää ð, esimerkiksi kahðen. Nykyisin Rauman seudulla niin kuin muissakin lounaismurteissa ja yleisesti länsimurteissa kirjakielen d:n paikalla on r.
Soinnittomana dentaalispirantti on ollut sellaisissa kohdissa, joissa kirjakielessä on ts. Se on suunnilleen sama äänne kuin englannin kielen th sanassa thing, ja se merkitään IPA-aakkoston mukaan θ. Tässä esitettävässä Eurajoen näytteessä soinniton dentaalispirantti θ esiintyy sanassa, joka vastaa kirjakielen sanaa semmoinen, vaikka sen kirjakielisessä muodossa ei olekaan ts- yhtymää (ääninäyte rm-tiedostona ja wav-tiedostona). Murremuoto lienee kehittynyt seuraavaan tapaan: sen moittuise- > semmoittuse- > semmoitse- (Laukkanen 1985). θ vaihtelee astevaihtelun mukaan umpitavun edellä heikkoasteisena yksittäiskonsonanttina esim. semmoθest pärèst ja avotavun edellä vahva-asteisena geminaattana esim. semmoθθi puissi kaffelejakin. Nämä pronominaalit ovat viime vuosikymmeninä edelleen lyhentyneet sisäheiton vaikutuksesta, vaikka muutoin sisäheitto on Eurajoella väistyvä murreilmiö; semne, tämne ja tomne (= semmoinen, tämmöinen, tuommoinen) esiintyvät tiheästi varsinkin nuorempien eurajokelaisten puheessa, vaikka murremuodot ihmne, taplu (= ihminen, tappelu) ovatkin jo harvinaisia (Kurki 1998).
Eurajoen murteessa sanat ovat lyhentyneet myös loppuheiton vaikutuksesta. Sitä ilmiötä tavataan kaikissa eteläisen rannikon tuntumassa puhutuissa murteissa, mutta lounaismurteissa loppuheitto on laaja-alaisin. Lounaismurteissa sananloppuinen vokaali on heittynyt pois aina, paitsi niissä kaksitavuisissa sanoissa, joiden ensi tavu on lyhyt. Jorma Rekunen on kiinnittänyt huomiota siihen seikkaan, että Rauman seudun murteissa loppuheitto usein puuttuu tauon edeltä (Rekunen 2000: VIII). Siihen saattaa olla syynä yläsatakuntalainen intonaatio (ääninäyte rm-tiedostonaja wav-tiedostona), joka vahvistaa virkkeenomaisen jakson loppua. Yläsatakuntalaista intonaatiota (Yli-Luukko 2001) tavataan Pirkanmaalta Porin ja Rauman tienoille asti, mutta selkeimmin se kuuluu Tyrvään murteessa.
Lyhyen ensitavun jälkeinen lyhyt vokaali on venynyt puolipitkäksi, ja sitä vahvistaa vielä lounaismurteelle tyypillinen sanakorko, jossa lyhyen ensitavun jälkeen sävelhuippu on toisella tavulla (ääninäyte rm-tiedostona ja wav-tiedostona).
Ihan selkäpiitä karmii ajatus, että d-kirjain korvattaisiin r:llä. Pahalta tuntuu! Onko murteeni tosiaan NÄIN vanhakantaista. Tuhat kertaa mieluummin käytän ð:tä kuin r:ää. Muistan kerran Ylä-Satakuntalaisen kaverini kanssa harjoitelleeni ð-äännettä, kaveriani kun uhkasi ehdot englanninkielessä. No nyt ymmärrän, miksi Ala-Satakuntalaiselle ei tuota ð tippaakaan vaikeuksia. Harjoittelimme myös englannin sanan "red" ääntämistä. Puoli tuntia yritimme saada sanaa ääntämistä kohdalleen, mutta tuloksetta. Siitä tuli kaverini suussa aina "rer". Hiki otsalla lakkasimme lopulta yrittämästä.