Sivu 4/8

Re: Päivää kaikille.

ViestiLähetetty: 29 Touko 2012 21:46
Kirjoittaja Parooni
Gomorra kirjoitti:Minun ftdna kit. on 212726 ja haluaisin tietää tarkemmin mihin sijoitun N1C1:den fylogeneettisessä puussa.
.....
Isän kit. on 235105.


Moro! Varmaan taas apinaa koijataan mutta kysyn silti. Epäiletkö ettet ole isäsi hedelmä vai mikä logiikka on ottaa molempien y-satsi? :oops:

ViestiLähetetty: 18 Elo 2012 22:46
Kirjoittaja Ridge
Kirjoitanpa tähänkin ketjuun, vaikka olenkin jo jonkun aikaa foorumeilla vieraillut. Meikäläinen on 20-30 vuoden ikähaarukassa oleva yliopisto-opiskelija, joka on kiinnostunut eniten Suomen esihistoriasta sekä historiallisen ja esihistoriallisen ajan taitteesta, eli ajasta hieman ennen Ruotsin valtaa.

Genealogia ei kiinnosta oikeastaan yhtään, kielitiede jonkin verran.

Historiaakin joskus hyväksyttiin opiskelemaan yliopistoon, mutta pitkän harkinnan jälkeen päätin kuitenkin valita toisen alan. Luultavasti olisi mukava ollut juuri tutkia protohistoriaa ennen Ruotsin valtaa, esimerkiksi kveenejä ja jäämejä. Mutta päätin todeta kuitenkin, että vaikka asia asia valtavasti kiinnostaakin niin ei taida minusta olla kirjoittaja-ahertajaksi. Ja onhan tuo tutkijoiden rahoituskin tietynlainen tilanne nykyään.

ViestiLähetetty: 19 Elo 2012 00:48
Kirjoittaja Jaska
Ridge kirjoitti:Kirjoitanpa tähänkin ketjuun, vaikka olenkin jo jonkun aikaa foorumeilla vieraillut. Meikäläinen on 20-30 vuoden ikähaarukassa oleva yliopisto-opiskelija, joka on kiinnostunut eniten Suomen esihistoriasta sekä historiallisen ja esihistoriallisen ajan taitteesta, eli ajasta hieman ennen Ruotsin valtaa.

Genealogia ei kiinnosta oikeastaan yhtään, kielitiede jonkin verran.

Historiaakin joskus hyväksyttiin opiskelemaan yliopistoon, mutta pitkän harkinnan jälkeen päätin kuitenkin valita toisen alan. Luultavasti olisi mukava ollut juuri tutkia protohistoriaa ennen Ruotsin valtaa, esimerkiksi kveenejä ja jäämejä. Mutta päätin todeta kuitenkin, että vaikka asia asia valtavasti kiinnostaakin niin ei taida minusta olla kirjoittaja-ahertajaksi. Ja onhan tuo tutkijoiden rahoituskin tietynlainen tilanne nykyään.

Joo, ei tutkijana kyllä vahingossakaan rikastumaan pääse...
Minullakin raja menee jotenkin siinä varhaishistoriassa; paavien kirjeet ja venäläiset kronikat vielä jaksan, mutta sitä myöhempi aika ei paljon enää kiinnosta. Mutta historiantutkijoita onkin monin verroin enemmän kuin esihistorian, joten hyvä näin.

ViestiLähetetty: 16 Loka 2012 10:33
Kirjoittaja Unennäkijä
Mie liityn tänne voorumille kun olen täällä jo jonkun aikaa pyöriskellyt.

Vajaa kolmekymppinen eukkonen, kahden lapsen äitinä toimin ja olen erittäin kiinnostunut muinaisista ajoista, varsinkin pronssi- ja rautakaudesta Suomessa. Etsin edellä mainituista ajoista inspiraation lähdettä pikkuisiin projekteihin kuten runoihin, kirjoitelmiin, ja joskus jopa haaveilen niiden julkaisemisesta.

Meidän kulttuurin ja varsinkin muinaishistorian elävöidyttäminen on mahtavaa!

ViestiLähetetty: 16 Loka 2012 14:17
Kirjoittaja putkonen
Unennäkijä kirjoitti:"Metsän tyttö, mieli neito,
Yön tyttö, hämärän neito,
Pitkän puhtehen pitäjä,
Rievän rihman ketreäjä..."



Tervetuloa Unennäkijä! Kiva kun putkonen saa leikkikaverin! Pistin vielä oheen yhden kivan laulun. Taitaa olla tuttu teksti!

http://www.youtube.com/watch?v=8TpfKPG9 ... re=related

ViestiLähetetty: 16 Loka 2012 15:50
Kirjoittaja Unennäkijä
^ kiva piisi :) Lausuin tuota runonpätkää jonkusen kertaa muutama vuosi sitten ja se on jäänyt soimaan aika vahvasti mieleen!

ViestiLähetetty: 16 Loka 2012 20:02
Kirjoittaja Jaska
Tervetuloa, ja onnittelut rohkeudesta kun liityit itsensä esitelleiden vähemmistöön!

Itsestäni kun se vissiin oli aiheena täällä.

ViestiLähetetty: 22 Marras 2012 12:49
Kirjoittaja ArskaB73
Olen kieliä tai paremminkin kielihistoriaa ja niiden sukulaisuuksia harrastava piirun vajaa 40-vuotias perheellinen mies. Erityisesti olen kiinnostunut itämerensuomalaisista kielistä ja niistä erityisesti karjalan ja suomen kieli. En siis välttämättä opiskele kaikkia ko. kieliä vaikka jotainhan niistä aina päähän lukiessa tarttuu. Opiskelen lähinnä karjalaa ja viroa, tosin olen edennyt aika hitaasti. Yleistä kiinnostusta historiaan ja erityisesti yllätys yllätys karjalan ja suomen historiaan. Sukututkimus myös harrastuksena.

Osa kiinnostuksen kohteista johtunee taustoistani, eli olen toiselta puolelta rajakarjalais-pohjoiskarjalaista sekoitusta :) ja toiselta puolelta höö... ööö jonkinlaista pohjoispohjanmaalais, peräpohjolalais, kainuulais, savolaista sekoitusta :D Joilla näilläkin on monella paljon karjalaistakin taustaa...

Tuo kainuu oli suurin yllätys joka veikin tällä haavaa kaukaisimman esivanhemman jäljille n. vuoteen 1555

Identiteetiltäni olen vahvasti karjalainen ja nimen omaan karjalankielisen taustan omaava eli puhun karjalaisesta kansallisuutena enkä niinkään suomalaisena heimona omalla kohdallani.

Karjalan murteista lähimpänä sydäntä aunuksen karjala l. livvi. Jota kautta myös vepsä ja lyydi ovat korvaan ja tekstinä silmään kovin kotoisen tuntuisia.

Muita harrastuksia mm. filatelia ja matkustaminen.

Siinä aluksi... ehkä vähän liikaakiin. Puheliiana voin lämpimikseni kertoa itsestäni enemmän jos joku haluaa :D

Mielelläni löytäisin täältä mahdollisesti samoja sukuja tutkineita ihmisiä. Häkkisissä en esimerkiksi ole kovin pitkällä ja haluaisin selvittää mistä ovat (arvaukseni on pohjois-karjala tai mikkelin alue) Pohjois-Pohjanmaalle tulleet. Tiedä vaikka Jaskalle olisin kaukaista sukua...

ViestiLähetetty: 22 Marras 2012 15:52
Kirjoittaja Jaska
Tervetuloa, ArskaB73!

Omaa Häkkis-linjaani en ole saanut seurattua vielä ulos Pohjois-Karjalasta (~1700; Mikaelin isän Kustaan varmaa synnyinpaikkaa ei ole sattunut löytymään), vaikka Etelä-Savo lienee tämän sukunimen alkukoti Suomessa. Tosin suora leviäminen Laatokan luoteispuolelta pohjoiseenkaan ei liene mahdottomuus.

Isälinjatestikään ei tuonut valoa, kun lähiosumat ovat levällään pitkin savolaisaluetta ja kaikilla on eri sukunimet...

Häkki / Häkkinen

ViestiLähetetty: 22 Marras 2012 22:37
Kirjoittaja ArskaB73
Jaska kirjoitti:Tervetuloa, ArskaB73!

Omaa Häkkis-linjaani en ole saanut seurattua vielä ulos Pohjois-Karjalasta (~1700; Mikaelin isän Kustaan varmaa synnyinpaikkaa ei ole sattunut löytymään), vaikka Etelä-Savo lienee tämän sukunimen alkukoti Suomessa. Tosin suora leviäminen Laatokan luoteispuolelta pohjoiseenkaan ei liene mahdottomuus.

Isälinjatestikään ei tuonut valoa, kun lähiosumat ovat levällään pitkin savolaisaluetta ja kaikilla on eri sukunimet...


Juu tuo Häkki (Laatokan / Raja-Karjalan suunnasta nimesten ja Häkkisten mahdollinen yhteys kovasti kiinnostaa. Olen ehkä joskus tästä täällä maininnutkin... En ole varma.

ViestiLähetetty: 23 Marras 2012 01:33
Kirjoittaja wejoja
Tämä esittäytyminen tulee törkeän myöhässä, kun olen vähän myöhäissyntyinen :oops: Eli olen pitkän uran tehnyt käsityöläinen ja tunnustan myös, että kouluaikana historian oli yksi vähiten kiinnostaneista aineista.

Harrastan kaikkea mahdollista hengästymiseen asti, mutta nyt keski-iässä voi todeta, että ilman historianharrastusta "en voisi elää". Harrastuksen siivellä mukaan tulivat aikuisopinnot ja väänsin jopa kulttuurihistorian pääaineesta gradun.

Sysäyksen harrastukseen toi 80-luvulla muutto historialliseen miljööseen ja integroituminen paikalliseen perinnepiiriin, jossa ryhmä vanhuksia/käveleviä muistitietopankkeja kertoi juttuja vahoista hyvistä ajoista. :lol:

ViestiLähetetty: 26 Marras 2012 19:12
Kirjoittaja Jaska
wejoja kirjoitti:Tämä esittäytyminen tulee törkeän myöhässä, kun olen vähän myöhäissyntyinen :oops: Eli olen pitkän uran tehnyt käsityöläinen ja tunnustan myös, että kouluaikana historian oli yksi vähiten kiinnostaneista aineista.

Harrastan kaikkea mahdollista hengästymiseen asti, mutta nyt keski-iässä voi todeta, että ilman historianharrastusta "en voisi elää". Harrastuksen siivellä mukaan tulivat aikuisopinnot ja väänsin jopa kulttuurihistorian pääaineesta gradun.

Sysäyksen harrastukseen toi 80-luvulla muutto historialliseen miljööseen ja integroituminen paikalliseen perinnepiiriin, jossa ryhmä vanhuksia/käveleviä muistitietopankkeja kertoi juttuja vahoista hyvistä ajoista. :lol:

Kiitos myöhäisestä mutta hyvin inspiroivasta tarinasta! Hienoa että löytää kutsumuksen/sisällön elämälleen, vaikka sitten kypsemmässäkin iässä.

ViestiLähetetty: 14 Tammi 2013 13:04
Kirjoittaja Lakka
Hei kaikki!

Olen Lakka, miespuolinen, parikymppinen (esi)historiaharrastelija Helsingistä. Olen kiinnostunut ylipäänsä kaikesta, etenkin Suomen, historiaan liittyvästä. Lähtien suomalaisten juurista ja ulottuen vanhoihin kädentaitoihin.

Tälle foorumille päädyin Family Tree DNA:lla teettämäni isälinjatestin jälkimainingeissa. Tulokset olivat, ja ovat kyllä osin edelleen täyttä hepreaa, mutta täältä lukemani keskustelut auttoivat jo suuresti. Toivottavasti aiheeseen liittyvät tyhmät kysymykseni eivät tulevaisuudessa häiritse :D

Re: Päivää kaikille.

ViestiLähetetty: 14 Tammi 2013 21:42
Kirjoittaja Gomorra
Parooni kirjoitti:
Gomorra kirjoitti:Minun ftdna kit. on 212726 ja haluaisin tietää tarkemmin mihin sijoitun N1C1:den fylogeneettisessä puussa.
.....
Isän kit. on 235105.


Moro! Varmaan taas apinaa koijataan mutta kysyn silti. Epäiletkö ettet ole isäsi hedelmä vai mikä logiikka on ottaa molempien y-satsi? :oops:


No nyt kyseessä ei ole mälli, joten * ( kiroilua poistettu ) kyselet :lol:

ViestiLähetetty: 30 Tammi 2013 01:19
Kirjoittaja Pystynen
wejoja kirjoitti:() tunnustan myös, että kouluaikana historian oli yksi vähiten kiinnostaneista aineista.

Tuttu fiilis. Kouluhistoria muistini mukaan oli aika lailla Euroopan ja maailmanhistorian tapahtumiin keskittyvää. Suomen historian käsittely keskittyi ihan viime vuosisatoihin ja niitäkin aika "politiikkavetoisesti". Kärjistetysti voisi sanoa, että jos maailmansodat ja roomalaiset ei kiinnosta, niin historiansa saa itse etsiä muualta.

ViestiLähetetty: 10 Helmi 2013 13:57
Kirjoittaja mikko
Tervehdys. Olen Mikko, pitkäaikainen lukija, todennäköisesti laiskanpuoleinen kirjoittaja. Tavoitteena on hyvin pitkällä tähtäimellä sarkastisen satakuntalaisen status, molemmat koen omakseni. Kalevanserkun affena sai kirjautumaan foorumille - entiselle porilaiselle se kuulostaa kovin tutulle. Foorumin aiheet, kielitiede, genetiikka, historia, kiinnostavat suuresti, mutta näissä asioissa osaamisen tasoni lienee luokkaa valistunut arvailija. Putkoselle tervehdys ja kiitos murrejutuista, niitä on ilo lukea. Vanttuut ja tillukkaat ovat näin talvella tarpeen.

ViestiLähetetty: 19 Helmi 2013 12:46
Kirjoittaja Jaska
mikko kirjoitti:Tervehdys. Olen Mikko, pitkäaikainen lukija, todennäköisesti laiskanpuoleinen kirjoittaja. Tavoitteena on hyvin pitkällä tähtäimellä sarkastisen satakuntalaisen status, molemmat koen omakseni. Kalevanserkun affena sai kirjautumaan foorumille - entiselle porilaiselle se kuulostaa kovin tutulle. Foorumin aiheet, kielitiede, genetiikka, historia, kiinnostavat suuresti, mutta näissä asioissa osaamisen tasoni lienee luokkaa valistunut arvailija. Putkoselle tervehdys ja kiitos murrejutuista, niitä on ilo lukea. Vanttuut ja tillukkaat ovat näin talvella tarpeen.

Tervetuloa! Affena? Niin kuin ahven vai? :pihalla:

ViestiLähetetty: 09 Touko 2013 09:29
Kirjoittaja Eskous
Päälle viisikymmentä viestiä kun on takana, niin ei ole liian aikaista esittäytyä...

Olen ihminen. Anagrammini on "nERokasta". Olen keski-ikäinen ja miespuolinen. Asun pääkaupunkiseudulla. Koulutukseltani olen orgaaninen kemisti, mutta tutkijana vietettyjen vuosien jälkeisen työurani olen tehnyt IT-hommissa. Koodaan nykyään PL/SQL-kielellä, niin töissä kuin kotonakin.

Palstalle tuloni meni muistaakseni näin:
1. Äitee kuoli.
2. Kiinnostuin sukututkimuksesta.
3. Kiinnostuin geenisukututkimuksesta.
4. Kiinnostuin lisää geenisukututkimuksesta, ja löysin tämän palstan, jolle saatoin mm. postata GedMatchin admix-tuloksiani.

Vapaa-aikani kuluu paljolti kotisohvalla läppäri sylissä (vrt. edellisen listan kohdat 2.-4.). Jos en ole kotona enkä töissä, olen melko todennäköisesti mukana jossain seurakuntani jutussa, vaikkapa Alfa-kurssia pitämässä.

Palstalla olen itsekeskeinen, mutta toivottavasti en liian häiritsevällä tavalla. Lievä Asperger-piirteisyyteni suvaittaneen. Palstasotiin en viitsi tässä iässä enää juurikaan osallistua.

ViestiLähetetty: 09 Touko 2013 14:19
Kirjoittaja Jaska
Tervetuloa, uusi ja vanha esittäytyjä!

(her)nERokasta kirjoitti:Palstalla olen itsekeskeinen, mutta toivottavasti en liian häiritsevällä tavalla. Lievä Asperger-piirteisyyteni suvaittaneen. Palstasotiin en viitsi tässä iässä enää juurikaan osallistua.

Nettivääntäminenhän se kaikkein palkitsevin harrastus on! :wink:
Etkä muuten anna yhtään tasoitusta, netissä kaikki vaikuttavat joka tapauksessa enemmän tai vähemmän aspergereilta...

ViestiLähetetty: 09 Touko 2013 22:08
Kirjoittaja Pystynen
Jaska kirjoitti:
(her)nERokasta kirjoitti:Palstalla olen itsekeskeinen, mutta toivottavasti en liian häiritsevällä tavalla. Lievä Asperger-piirteisyyteni suvaittaneen. Palstasotiin en viitsi tässä iässä enää juurikaan osallistua.

Nettivääntäminenhän se kaikkein palkitsevin harrastus on! :wink:
Etkä muuten anna yhtään tasoitusta, netissä kaikki vaikuttavat joka tapauksessa enemmän tai vähemmän aspergereilta...

Toisaalta: "aspergerin" nettimääritelmän paikkansapitävyys usein liikkuu likipitäen samalla tasolla kuin "homon" yläastemääritelmä.