Jouko Heyno: Etelä-Suomessa ei koskaan saamelaisia

[Jaska]

Näennäistieteilijä Jouko Heyno levittää edelleen satua, ettei eteläisessä Suomessa olisi saamelaisperäisiä paikannimiä. Erityisesti hänen kommenteissaan toistuu se, ettei Jouko ole vaivautunut lukemaan aihetta käsitteleviä paikannimitutkimuksia vaan on yrittänyt itse etsiä niitä paikannimiä. Siksi useimmat ovat jääneet häneltä löytämättä. Esittämäni kantasaamen rekonstruktiot ja esimerkkipaikannimet perustuvat Ante Aikion tutkimukseen The Study of Saami Substrate Toponyms in Finland (2007).
https://www.academia.edu/1959274/The_St ... in_Finland

1. Kantasaamen *muojδē ‘villipeuran metsästys talvella’ > Moitus/maa (Vammala), Moijas/järvi (Keuruu), Moit/järvi (Luumäki), Moitan/oja (Kuusjoki).
-- Jouko: ”Ottakaamme ensin käsittelyyn ”moita(n)”. ”peuran talvipyynti”. Tällaisia paikannimiä on Suomessa saamelaisalueen ulkopuolella yksi. Se on Someron lähellä, Salossa, oleva Moitanoja. Ojapahasen nimen yhdistäminen paikalliseen rajariitaan tms. on luonnollisempaa kuin sen yhdistäminen peuran talvipyyntiin, ”moite-”. Maasto ei anna nimelle tukea, joten voimme jättää sen pois ”saamelaisista”.”

Yhtäkään Moite-alkuista paikannimeä ei kuitenkaan löydy koko Suomesta. Lisäksi tämän sanan yhdistäminen rajariitoihin on todella kaukaa haettua; sen sijaan sadat Riita-alkuiset paikannimet sopivat siihen selitykseen erinomaisesti.

2. Kantasaamen *kukkē(-s) ‘pitkä’ > Kukas/järvi (Mäntyharju), Iso-Kukkamo ja Vähä-Kukkamo (Keuruu), Kukkasjärvi (Kuhmoinen), Iso-Kuukka, Pikku-Kuukka ja Salmi-Kuukka (Uurainen).
-- Jouko: ” Seuraava tärkeä on Ku(u/k)kas-(← S *kukkē’pitkä’), -sanue. Tämä sana on esitetty ”Ursamisch”, toisin sanoen että se ei olisi lain uralilaista alkuperää. Kielikannastamme pitää kuitenkin muistaa, että eräät sanat ovat ikään kuin kivettyneet arkaaiseen systeemiin, jossa paikallissijoina olivat essiivi, translatiivi ja partitiivi. Tähän ryhmään kuuluvat sanat ovat kaikki palautettavissa uralilaiseen kantakieleen: ”kotona”; ”kaukana”, ”takana” jne., joissa essiivi toimii nimenomaan paikallissijana. Näiden leimaaminen ”saamelaisiksi” on siis yksinkertaisesti virhe. Ne kuvaavat pitkää muodostelmaa, oli sitten kyseessä järvi tai jokin muu luonnonmuoto. Eri muodot välillä ”kuuka” jne – kauka jne. ovat vain eri kielenkerrostumista peräisin, ja toiminet nimeämisessä siitä alkaen, kun uralilainen kielikunta on tänne jään sulamista seuraten, jo 7000 e.Kr., saapunut.”

Tässä on niin monta virhettä, että mistähän aloittaisi: (1) ursamisch = kantasaamelainen, eli ei suinkaan tarkoita, ettei sana voisi periytyä kantauralista; (2) itämerensuomesta ei tunneta mitään kuuka-sanaa, sen on Jouko keksinyt päästään – sellainen sana löytyy vain saamesta; (3) jää suli jo paljon aikaisemmin kuin 7000 eKr; (4) uralilaisia kieliä ollut Suomen lähimaillakaan ennen kuin yli 5000 vuotta myöhemmin kuin 7000 eKr.
Koska suomen kielestä ei löydy mitään uskottavaa selitystä näille järvennimille, jotka kaikki viittaavat pitkänomaisiin järviin, on saamelainen selitys uskottavin.

3. Kantasaamen *kontē ‘villipeura’ > Konta-n/kallio (Hollola), Kontan/järvi (Pihtipudas), Konne/vesi (Konnevesi/Rautalampi/Vesanto), Konni/vesi (Heinola), Konni-n/mäki (Leppävirta);
? Konttima/lakso (Isojoki).
-- Jouko: ”Seuraava sanue onkin Konta(n)-(← S *kontē’peura’), joka antaa meille mielenkiintoisen jakauman: Sitä _ei_ löydy saamelaisalueelta lainkaan, joten sen saamelaisperäisyys on ajatuksena erikoinen. Kuten kartta osoittaa, nimye on maastollisesti sopimaton peuraan liittyväksi, mutta sopii kuin tikku silmään karhun elinpiiriin, ”kontio”: räme, skärr, kallio, lisäksi hauskasti pari tiettä ja ”kontant” Vaasan lähellä.”

Paljon virheitä taas: (1) Lapissa on mm. Konto- ja Konnon-paikannimiä, joille ei suomen kielen pohjalta löydy uskottavaa selitystä ja jotka voidaan yhdistää tähän; (2) mitenköhän kummassa maasto voisi olla peuralle sopimatonta mutta karhulle sopivaa?; (3) suomen murteissa kontio-sanalla ei ole sellaisia vastineita, jotka voisivat selittää nuo paikannimet.
https://kaino.kotus.fi/sms/?p=qs-articl ... ord=kontio

4. Kantasaamen *toalvē ‘peuran jolkotus’ > Tolva-n/selkä (Puumala), Tolvas/lahti, -niemi (Joutsa), Tolva-n/niemi (Savonlinna).
-- Jouko: ”Seuraavana onkin Tolva-(← S *toalvē’peuran juoksu’), -sanue, joka on yhdistetty peuran juoksuun. Tätäkään sanaa ei paikannimissä löydy varsinaisella peura-alueella, vaan pääsääntöisesti Pohjois-Karjalassa. Yksi löytyy Satakunnasta ja yksi Hämeestä. Sana on tyypillinen onomatopoieettis-deskriptiivinen sana, joka kuvaa mistä tahansa juoksevasta eläinlaumasta, vaikka lehmälaumasta, lähtevää ääntä. Sen yhdistäminen peuraan tai saamelaiskieleen on täysin keinotekoista.”

Pohjois-Karjala on peura-aluetta. Vai olisi sanalla äänteellisesti motivoitu alkuperä? Millähän lailla peuran juoksusta kuuluu ääni ”tolv-tolv-tolv”? Jännää myös, että suomen murteissa tolva-sana esiintyy vain Lapissa – se on selvä osoitus siitä, että se on lainattu saamesta.
https://kaino.kotus.fi/suomenetymologin ... word=tolva

5. Kantasaamen *keaδkē ‘kivi’ > Kelk/järvi (Luumäki: kivikkorantainen järvi); mahdollisesti Kälkä-nimiä, mutta niistä on vaikea erottaa toinen saamelaisperäinen selitys, joka perustuu koltan sanaan k’eälg ’jäkälää kasvava kangasmaa’.
-- Jouko: ”Jatkakaamme sanueesta Kälkä-(← S *keađkē’kivi’). Paikannimen ”kälkärr” voimme perustellusti jättää pois taustaltaa ruotsinkielisenä, jollei muuta kyetä esittämään, jonka jälkeen meille jää Etelä-Suomeen vain yksi paikannimipari, Kälkäsuo ja Kälkämäki, jotka siis olisivat ”Kivimäki” ja ”Kivisuo”. Kivisuo on jo luonnonmaantieteellisesti sellainen paikannimi, että se pitäisi pystyä perustelemaan oletetusta sanasta johdetuksi. - - Ongelmana saamelaiseksi nimeämisessä on, että sanue on samassa muodossaan, ”kälkä-”, murrealueesta riippumatta, mikä on vastoin kielihistorian perusperiaatetta, äännelait ovat semantiikasta riippumattomia ja sidoksissa alueen kielelliseen kehitykseen.”

Eihän siinä ole ongelmaa, että jokin sana on kaikilla murrealueilla samannäköinen, koska se riippuu täysin äänteestä, onko se muuttunut eri murteissa erilaiseksi vai ei. On hyvin stabiileja äänteitä: esimerkiksi sana kala oli *kala jo kantauralissa, ja se on edelleen kala kaikissa suomen murteissakin – mikään siihen sanaan sisältyvä äänne ei ole muuttunut miksikään.

Kälkä-nimet voivat siis tulla kahdestakin eri saamen sanasta, ja vaikkei sitä oikeaa selitystä siksi voida aina arvatakaan, niin edes Jouko ei yritä esittää näille paikannimille mitään suomenkielistä selitystä. Saamelainen selitys on siis uskottavin.

6. Kantasaamen *live̮ ‘peuran tai poron lepo’> Liva-n/niemi (Korpilahti), Liives/järvi (Längelmäki), Livo-n/saari (Askainen), Livu-n/niemi (Puumala).

-- Jouko: ””Uhrina” seuraavaksi ”Livo-” sanue: Etelä-Suomesta löytyy sanueeseen kuuluvia paikannimiä kaksi, yksi Luumäellä ja yksi Naanalissa. Naantalilainen saari voidaan helpommin yhdistää ”lepo” -sanaan, jossa sama e->i kehitys kuin te->si yleisemmässä kehityksessä, ja v taas puhtaasti astevaihtelutapaus. ”Levonsaari”. Saattaa hyvinkin liittyä peuroihin, saamelaisiin mitä todennäköisimmin ei. Luumäellä taas on varuskunta, jonka takia sikäläisen ”livon” tausta voi olla mistäpäin Venäjää ja sen lukuisia kieliä tahansa. Asia vaatisi paremman perustelun kuin pelkkä äänneasu.”

Itämerensuomessa e ~ i -vaihtelua esiintyy vain jälkitavuissa, missä se palautuu kanta- ja länsiuralin redusoituneeseen vokaaliin – sellaista vaihtelua ei siis esiinny lainkaan ensitavun vokaaleissa. Niinpä Livon-nimielementtiä ei voi liittää lepo-sanaan. Toisen tavun vokaalin kirjavuus on tyypillistä saamelaislainoissa, koska suomesta puuttuu *e̮ eli taka-e.

7. Kantasaamen *ije̮ ’yö’ > Ii-nimiä
-- Jouko: ”Näin jäljellä on enää Ii-(← S *ije̮’yö’) ja Ila/o-~ Eli-(← S *e̮lē’ylä’). Näistä Ii* antaa haussa niin lukuisasti tuloksia, ettei niiden läpikäynti ole enää kohtuullista. Sen verran kuitenkin, että esim. Iisalmi, Idensalmi a Iijoki, Ijo, ovvat molemmat täysin mahdottomia selittää saamelaisiksi yöhön liittyviksi sanoiksi. Mistä tulisi Idensalmi sanan ”d” ja Iijoen ”-jo”, siis /iiju/. Vastaavia ongelmia syntyy oikeastaan kaikkien Ii-alkuisten paikannimien kohdalla, kun tarkastellaan niiden ”ruotsinkielisiä”, eli vanhempia kirjoitusasuja.”

Ruotsinkieliset nimiasut eivät aina ole vanhimpia. Saamelaisalueella on nykyäänkin näin nimettyjä järviä: Iijärvi, saI Ijjävri, saP Idjajávri. Mitään suomenkielistä selitystä Joukokaan ei tällaisille nimille keksi.

8. Kantasaamen *e̮lē- ’ylä’ > Eli/järvi (Yläne), Elimo/träsk-et (Pohja), Iloittu (Nummi–Pusula), Eli/mäki (Vihti), Ilomantsi.
-- Jouko: ”Viimeiseksi jääkin sitten ”eli-”/”ila/o-” sanue. Myös näissä haulla saatu paikannimistö on niin laaja, Elimäestä Eliaksnmäkeen ja kaikkea siitä väliltä, että jätän ne toiseen kertaan.
Lopputulos on, että paikannimistöllä, joka on tuossa Häkkisen luettelossa, ei voida parhaalla tahdollakaan todentaa saamenkielistä asutusta Etelä-Suomeen.”

Eli kun paikannimiä on liikaa, ne lakkaavatkin olemasta saamelaisperäisiä? Peräti omituinen logiikka Joukolla. Huomattakoon, että kaikki Aikion mainitsemat järvet ovat vesistönsä ylimpiä järviä. Lisäksi Ilomantsi-nimessä näkyy vieläpä suoraan saamelainen superlatiivi: *e̮lē-māńće̮ ’ylimmäinen’. Myös suomeksi on nimetty Ylimmäinen-järviä. Jouko ei yritäkään esittää näille paikannimille suomalaista selitystä.

LOPPUTULOS:
Saamelaisperäistä paikannimistöä on osoitettu eteläisintä Suomea myöten. Tässä käsiteltiin vasta murto-osa kaikista saamelaisperäisistä nimielementeistä. Lisäksi suomen kieleen on lainattu eri aikoina saamelaisia lainasanoja, osa niistä jopa rajoittuen eteläisiin murteisiin. Niitä Aikio on tutkinut väitöskirjassaan:
https://www.academia.edu/4813912/The_Sa ... d_Karelian