Jaska kirjoitti:Ilmeisesti tutkiminen ja tutkiminen ovat eri asioita luonnontieteilijälle ja humanistille?
- Minulle tutkiminen on sitä, että löydetään uusia asioita, joiden varaan voi rakentaa yhä uusia juttuja.
- Fyysikon (perus)tutkiminen kuulostaa siltä, että yritetään vain selvittää "mitä se on syönyt". Toisin sanoen radio toimii muttei ymmärretä miten (kuvitteellinen esimerkki); omena putoaa muttei tiedetä minkä vetämänä.
Humanistin näkökulmasta jälkimmäinen ei ole oikeaa tutkimista, ja tätä eroa vasten tuntuu loogisesti vieraalta nimittää mitään "perusvoimiin" liittyvää pähkäilyä tutkimiseksi. Samoin kuin vuosittain kumoutuvia spekulaatioita siitä, lähteekö universumi kohta sisään- vai ulospäin, ei voi humanistin maailmassa sanoa tutkimiseksi.
Kysymys "mikä sen on aiheuttanut" ei ole minun käsittääkseni kovinkaan korkealla esim. kielitieteessä. Kielen ilmiöitä, muuttumista, leviämistä ja kielenvaihtoa voi tutkia ilman että saadaan ikinä tietää, mikä ne aiheutti. Eikä se tunnu edes tärkeältä...
Miksi itäuralissa tapahtui muutos *s > *L (l jossa ilma tulee kielen reunojen ympäri)? Vastaukseksi riittää: "Ehkä heimopäälliköllä oli puhevika."
"Miten?" on tosiaankin olennainen kysymys luonnontieteissä ja sitä yleensä kysytään niin kauan kuin mahdollista. Totta kai jokainen luonnontieteilijä haluaisi tietää heti syvällisesti juuri löytämänsä ilmiön toimintamekanismit ja merkitykset maailmankaikkeuden toiminnalle ja rakenteelle, mutta se nyt ei yleensä vain ole mahdollista. Useimmiten on aloitettava makromaailman havainnoista kuten siitä, että joku älykäs ihminen havaitsee, että maapallo ja omena vetävät toisiaan puoleensa, minkä takia omena ei jää leijailemaan ilmaan. Ilman että koko ilmiötä on löydetty tai tajuttu olevan olemassa on aika hankalaa ruveta etsimään sen välittäjähiukkasia ym. tarkempia juttuja.
Gregor Mendelkin olisi varmasti halunnut tietää 1800-luvulla, mistä johtuu, että kasvien ominaisuudet periytyvät. Ilman syvällistä tietämystä hän kuitenkin onnistui kokeellisesti selvittämään joidenkin periytyvien ominaisuuksien periytymislogiikan niin, että hän pystyi ennustamaan jälkeläispolvien ominaisuusjakaumia (esim. väri). Nyt oli siis löydetty yksi biologian perustekijöistä eli genetiikka. Toki aiemminkin oli tajuttu, että vaikkapa hyviä lypsylehmiä parittamalla saa tulevaisuudessa yhä enemmän maitoa, mutta ilmiönä sitä ei tajuttu sen enempää kuin antiikin roomalainen sotilas tajusi, miksi hänen kannattaa suunnata jousipyssynsä 45 asteen kulmaan maan pintaan nähden mahdollisimman pitkälle ampuakseen saati että olisi pystynyt ennustamaan ilmalennon pituuden ennalta laskemalla. Olisiko siis luonnontietelijöiden pitänyt jättää syventymättä genetiikkaan Mendelin jälkeen? Monet ominaisuudet näyttivät noudattavan mendelistisiä ennustuksia lähes täydellisesti. Life was good, kunnes joku rupesi kysymään lisää kysymyksiä. Miksi useimmat ominaisuudet eivät periydy mendelistisesti? Mikä sen periytyvyyden oikein aiheuttaa? "Tylsän" (ja "turhan") perustutkimuksen tuloksena mikroskooppitekniikoiden kehityttyä saatiin selville, että periytyvyys piilee tuman sisällä ja vieläpä nukleiinihapoissa. Ilman tuota tietoa olisi ollut aika vaikea lähteä soveltamaan yhtään mitään genetiikkaan liittyvää, kun ei tietäisi, pitääkö räpätä proteiineja, rasvoja vai mitä että saadaan kehiteltyä vaikkapa syöpiä tappavia viruksia tai sitten lohikaloja, joissa on valmiina savuaromi (ei VIELÄ kehitetty). Ihan mukavaa sekin, että jotkut jaksoivat perehtyä sähkömagnetismin toimintaperiaatteisiin melko syvällisesti. Ilman niitä ei olisi montakaan elektroniikkavimpainta nykyään saati tämän foorumin genetiikka-osiota, koska vaikkapa 23andme:n ja FTDNA:n antamien snipsi-datojen tuottamiseen yhdelle ihmiselle ilman hyvää fotoni-tietämystä 90-luvun alun tekniikoilla kestäisi vuosia ja maksaisi miljoonia.
En nyt tiedä, olisiko hirveän epäkiinnostavaa tietää, miten joku äänne on vaihtunut toiseksi itäuralissa. Luulenpa, että joku olisi sen selvittänytkin, jos se vain olisi mahdollista. Toisaalta tuota on vähän huono verrata fysiikkaan ja perusvuorovaikutuksen tarkkaan syynäämiseen, koska fysiikassa tulos on hieman paremmin yleistettävissä, koska kysymys on maailmankaikkeuden olemuksesta. Yhden äänteen muuntuminen itäuralissa toiseksi selvittää tietyn tapauksen syyn, mutta ei todennäköisesti kovin monta muuta. Hiukkasfysiikassa taas yhden ainoan hiukkaskiihdyttimen tykityksen aiheuttama havainto gravitonista pätee kaikkiin maailmankaikkeuden kappaleisiin.
Pointterssi tarinassani taisi olla, että ilman perustutkimusta ja jatkuvaa miten-kysymyksen kysymistä yhä kehittyneempien sovellusten tekeminen on hankalaa. Sovelluksiin pyrkiminen helpottuu huomattavasti, kun tiedetään tarkasti, miten asiat toimivat. Tietysti aina joskus "vahingossa" keksitään jotain toimivaa, ja vasta jälkeen päin katsotaan, että miten se toimii mutta harvemmin kuitenkin niin päin. Luonnon ilmiöitä selvitettäessä on taas toimittava ikään kuin tarkasteltaessa jotain avaruusolioiden tänne jättämää vierasta kapistusta: ensin se on havaittava ympäristöstä, sitten kokeillaan säätövivuista, miten se vaikuttaa "makromaailmaan" ja lopulta hajotetaan esine osiin ja katsotaan, miten se toimii.
Lähetetty: 06 Marras 2013 15:59
.
