aikalainen kirjoitti:Kartan perusteella näyttää, eteläisempi laskujoki, Hilmonjoki, on vuolas. Sen sijaan pohjoisempi joki, keksitään sillä nimeksi vaikkapa Pohjajoki, on pelkkä puro. Pohjajoen varrella on kuitenkin pitkiä kapeita lampia, jotka vihjaavat, että siinä olisi joskus ollut vuolas joki. Mikä siis on selitys? Ehkäpä jokin seuraavista.
1) Sattumaa. Pohjajoen pitkät lammet eivät olekaan joen kuluttamaa uomaa, vaan maaston alkuperäistä muotoa.
2) Järven pintaa on laskettu laidunmaiden lisäämiseksi (mikä 100-200 vuotta sitten oli suurta muotia) perkaamalla ja räjäyttämällä Hilmonkosken niskaa matalammaksi. Sen seurauksena Pohjajoki kuihtui puroksi, joka kohisee vain kevättulvien aikaan.
3) Maannousu on kallistanut järveä kaakkoon, jolloin sinne on puhjennut uusi uoma. Kahdesta laskujoesta jälkimmäinen on vienyt voiton - joko heti puhjettuaan tai aikojen kuluessa.
Olisin toki vanhoja haastattelemalla tai asiakirjoja kaivamalla ennen pitkää löytänyt tarkempia tietoja varmistamaan oletuksiani ja/tai tarkentamaan sekä kumoamaan niitä. Onnekseni joku on sen jo tehnyt ja merkinnyt tietojaan
Vikipedian sivuille. Sieltä löytyi myös sekä osittain tietojasi vahvistavia, mutta osin myös kumoavia tietoja. Tuntemiltani osilta Kivijärven rannat ovat järven nimen mukaisia, siis todella kivilouhikkoisia. Sellaisista ei ole laidunmaiksi, eikä edes heinämaiksi kellekään. Louhikoissa ei juuri kasva eläimille sopivaa heinää, ja vaikka kasvaisi, se olisi vaikeaa, kenties mahdotonta korjattavaksi. Tietysti joitakin kelvollisia rantajaksoja löytyy, mutta ilmeisesti harvinaisen vähän.
Vuonna 1863 Kivijärven pintaa laskettiin muusta syystä. Alkuperäinen purkautumisuoma Vuosjärveen on järven keskivaiheilla oleva Kämärinkoski, joka on menettänyt asemansa maannousemisilmiön takia. Kannonkosken Kannonjärvi ja Enonjärvi laskevat vetensä Kivijärveen Kannonkosken kautta.
Tästä lainauksesta ilmennee tieto, jota olemme etsineet. Tuntuu melkein mahdottomalta, että maan nousun erot olisivat noin lyhyellä matkalla (10 20 km) niin suuret, että pelkästään se selittäisi purkautumispaikan vaihtumisen. Luultavammin sillä on vain pieni merkitys, ja enemmän selitystä löytyisi eteläisen uoman maalajista, joka olisi ajan oloon murtunut herkemmin. Ilmeisesti 1863 veden lasku on hoidettu sitä kynnystä pienentämällä.
Jostakin syystä muutaman vuoden takaisessa Autoliiton karttakirjassa pohjoinen reitti on merkitty yhtenäiseksi, leveähköksi joeksi, mutta eteläistä jokea oli vaikea edes havaita. Syynä saattaa olla mittakaavavaikeus, kun liikennereittikarttaan oli tärkeää saada ajoväylät, niin liikenteen kannalta merkityksettömälle joelle ei ole tilaa riittänyt. Pohjoisen vesireitin nimet, kuten Laineinen, toivat mieleeni joitakin Kuusamon alueen nimiä Karhunkierroksen varrelta.
Kannonkoskella ovat hyödyntäneet luontonähtävyydeksi
pohjoisen reitin suvantoja.Kun tässä jotakin selviää, samalla jää uusia ihmettelyn aiheita. Mikähän oli syynä veden laskuun 1800 luvulla, tuskin ainakaan viljelysmaiden saanti. Ehkä rantapeltojen tulvien vähentäminen, tai olisiko sillä kalojen liikkumiselle merkitystä.