Sivu 3/4

ViestiLähetetty: 27 Loka 2013 09:34
Kirjoittaja Taavetti
Jaska kirjoitti:Joo, olemme jonossa Munfoorumille. Taidan laittaa uudemman varmuuskopion sinne sitten kun se tulee ajankohtaiseksi eli he saavat ne helpot 3-->3 -siirrot tehtyä.

Uusi kopio on hyvä ratkaisu. Hyvä olisi myös avata foorumi sinne tai jos on avattu, kertoa täällä sen osoite. Saisimme osoitteen kirjanmerkkeihin ja tutustua softaan. Siinä voisi myös jatkaa odotuskeskusteluja. Vaikka ne katoavat nykyisen foorumin asennuksessa, käytännön oppi pysyy meillä. Olisi hiukan tutumpi jatkaa sitten kun pääsemme Pettiksen työn jälkeen aivan asioista taas keskustelemaan. Pettis pitää melkoista vauhtia asennuksissaan, mutta kun foorumeita on kymmeniä, aikaakin tarvitaan.

Kas kummaa, (tai ei lainkaan kummaa) avasin äänestyksenä, vaikka arvasin lopputuloksen. Kukaan ei ole kannattanut foorumin lopettamista.

ViestiLähetetty: 27 Loka 2013 10:26
Kirjoittaja Jaska
Taavetti kirjoitti:
Jaska kirjoitti:Joo, olemme jonossa Munfoorumille. Taidan laittaa uudemman varmuuskopion sinne sitten kun se tulee ajankohtaiseksi eli he saavat ne helpot 3-->3 -siirrot tehtyä.

Uusi kopio on hyvä ratkaisu. Hyvä olisi myös avata foorumi sinne tai jos on avattu, kertoa täällä sen osoite. Saisimme osoitteen kirjanmerkkeihin ja tutustua softaan. Siinä voisi myös jatkaa odotuskeskusteluja. Vaikka ne katoavat nykyisen foorumin asennuksessa, käytännön oppi pysyy meillä. Olisi hiukan tutumpi jatkaa sitten kun pääsemme Pettiksen työn jälkeen aivan asioista taas keskustelemaan. Pettis pitää melkoista vauhtia asennuksissaan, mutta kun foorumeita on kymmeniä, aikaakin tarvitaan.

Hain sen uuden foorumipaikan, mutta ilmeisesti se ilmestyy olemaan vasta konvertoinnin ja siirron jälkeen. Syynä lienee se, että siirto hävittäisi joka tapauksessa kaiken ennen siirtoa käydyn keskustelun. Mutta osoitteeksi tulee käsittääkseni jotain sellaista kuin:
www.muinainensuomi.foorumimme

Taavetti kirjoitti:Kas kummaa, (tai ei lainkaan kummaa) avasin äänestyksenä, vaikka arvasin lopputuloksen. Kukaan ei ole kannattanut foorumin lopettamista.

Niinpä. :) Tosin ne joita ei kiinnosta eivät varmaan jaksaneet kirjautua ääntestämäänkään.

ViestiLähetetty: 27 Loka 2013 14:28
Kirjoittaja Taavetti
Tuo osoite ei ohjannut minnekään, muutin hiukan osoitteen loppua ja sitten pääsee jo oikeaan kohteeseen. Tosin siitä saa hiukan kummallisen ilmoituksen, mutta ei anneta sen säikäyttää. Joka tapauksessa lisään osoitteen kirjanmerkkeihini, tarkennan sitten kun on tarkempi osoite tiedossa.

www.muinainensuomi.foorumi.eu

Olen hyvää vauhtia kotiutumassa siihen palvelun, muuten hyvä, vain kuvat pitää lisätä tai näyttää muualta, munfoorumilla ei ole ainakaan vielä kuvapalvelua.

ViestiLähetetty: 28 Loka 2013 03:27
Kirjoittaja Jaska
Taavetti kirjoitti:Tuo osoite ei ohjannut minnekään, muutin hiukan osoitteen loppua ja sitten pääsee jo oikeaan kohteeseen. Tosin siitä saa hiukan kummallisen ilmoituksen, mutta ei anneta sen säikäyttää. Joka tapauksessa lisään osoitteen kirjanmerkkeihini, tarkennan sitten kun on tarkempi osoite tiedossa.

www.muinainensuomi.foorumi.eu

Tuo lienee jokin "yleisloppu" ennen foorumiosoitteiden räätälöintiä tai "piiloloppu" joka vain peitetään ohjausosoitteella; en minä ainakaan tuota sieltä valinnut. Se varmaan muuttuu sitten kun ne tekevät foorumin olevaksi.

Otan varmuudeksi torstain vastaisena yönä varmuuskopion, vaikka vasta vuorokauden vaihtuessa perjantaihin foorumi luultavasti katoaa.

ViestiLähetetty: 28 Loka 2013 04:00
Kirjoittaja Taavetti
Jaska kirjoitti:

Ei se muutu, ei muuttunut ainakaan ylläpitämässäni foorumissa. Kahdesti se on siirretty tähän mennessä, ensi kerralla sain ohjeen luoda foorumi haluamallani nimellä. Tein niin ja siihen pohjaan Tomppa asensi alkuperäisestä foorumista ottamani kopion.

Alkuperäinen osoite jäi pois, osoite jatkui ennen siirtoa valittuna ja pysyi tähän viime viikon siirtoon asti. Samalla tavalla se hoidettiin nytkin, työn vain hoitivat minua osaavammat. Tiesimme foorumin tulevan osoitteen, sillä Pettiksen antaman neuvon mukaisesti kofurtoinnin toteuttaja ja varmuuskopion muokkaaja avasi uuden foorumin. Siinä kävimme vähän aikaa tutustumassa, saimme merkitä osoitteen kirjanmerkkeihin.

Siihen Pettis sitten asensi saamansa kopion, osoite säilyi täsmälleen siinä muodossa, minkä foorumin avaaja oli sille valinnut, vain sisältö siirtyi pääosiltaan uuteen osoitteeseen täsmälleen samanlaisena. Muutoksia oli vähän, hymiöt vaihtuivat, avataret katosivat, etusivun sivupalkki jäi pois ja muuta sellaista pientä.

Se on totta, että odotusaikainen keskustelumme katosi, mutta mitään tärkeää ei kadonnut, eihän sitä viikossa paljoa ehdi ja varsinainen keskustelu käytiin siirron toteuttamiseen asti entisen osoitteen puitteissa. Siellä se on vieläkin kaikki alueet lukittuina. Vuosia sitten hoidetussa ensimmäisessä siirrossa sain harjoitella massasiivoustakin, kun keskustelu meni muualle ja ensimmäinen palsta oli liiaksi täyttyneenä jumissa. Samaa vaaraa ei täällä ole, koska foorumin tilaa ei ole rajoitettu.

ViestiLähetetty: 28 Loka 2013 04:13
Kirjoittaja Jaska
Taavetti kirjoitti:Ei se muutu, ei muuttunut ainakaan ylläpitämässäni foorumissa. Kahdesti se on siirretty tähän mennessä, ensi kerralla sain ohjeen luoda foorumi haluamallani nimellä. Tein niin ja siihen pohjaan Tomppa asensi alkuperäisestä foorumista ottamani kopion.

Outoa, koska en minä tuollaista loppua valinnut. Mutta ei sillä käytännön merkitystä tietenkään ole - pääasia että tulee jonnekin! :)

ViestiLähetetty: 28 Loka 2013 08:42
Kirjoittaja Taavetti
Se eu pääte, (domain) on tiettävästi kaikissa Munfoorumin foorumeissa, jos pääte on eri, kyseessä on luultavasti joku muu foorumipalvelu. Toki voi olla mahdollista saada omakin domain, se on sitten eri asia.

Tiedustelin eri päätteillä, muinainensuomi on vapaa kaikilla päätteillä. foorumi osoitteessa suunnilleen puolet on varattu erilaisille päätteille, suunnilleen saman verran näkyi olevan varaamatta.

Minullehan se tietysti on sama minne tämä foorumi muuttaa ja millaisen domainin on valinnut. Yritin vain hiukan kertoa kokemuksiani ja toisaalta pysyä kärryillä että löytäisin sitten joskus kun uusi syntyminen on tapahtunut.

ViestiLähetetty: 29 Loka 2013 08:37
Kirjoittaja Jaska
Taavetti kirjoitti:Se eu pääte, (domain) on tiettävästi kaikissa Munfoorumin foorumeissa, jos pääte on eri, kyseessä on luultavasti joku muu foorumipalvelu. Toki voi olla mahdollista saada omakin domain, se on sitten eri asia.

Kiitos valaisusta. Minä valitsin silloin vetovalikosta foorumin päätteeksi "foorumimme.com", mutta ihan sama loppujen lopuksi, kunhan jostain sitten aikanaan löytyy.

ViestiLähetetty: 29 Loka 2013 09:16

Saa siellä domainin valita, se taitaa olla maksullinen palvelu vuodeksi kerrallaan.
http://tuki.munverkko.com/viewtopic.php ... lit=domain

Eipä siinä mitään, 40 vuodessa, taitaa com olla eräs yleisimmistä päätteistä.

Re: Palvelu loppuu, mitä tehdään?

ViestiLähetetty: 01 Marras 2013 08:06
Kirjoittaja Jaska
Tervetuloa uuteen kotiimme!
Valitettavasti tiistain 29.10.2013 jälkeen kirjoitetut viestit eivät siirtyneet, mutta voitte sunnuntaihin 3.11.2013 mennessä käydä kopioimassa niitä vanhalta foorumilta:
http://p1.foorumi.info/muinainensuomi/index.php

Re: Palvelu loppuu, mitä tehdään?

ViestiLähetetty: 01 Marras 2013 09:33
Kirjoittaja Taavetti
Onnittelu ensin Jaskalle ja sitten kaikille muillekin onnistuneesta siirtymisestä. Kiitos kaikille menneistä foorumivuosista ja viihtymistä sekä viisaita kesakusteuja tulevina aikoina.

Säätämistä tässä tarvitaan, vaikka kyllä näinkin pärjättäneen. Hymiökokoelma ei tullut mukana sellaisenaan, mutta niitähän saa lisää.

Kas vain, arvonimet entisinä ja tunnuskuvatkin, hienoa!!!

Re: Palvelu loppuu, mitä tehdään?

ViestiLähetetty: 01 Marras 2013 09:56
Kirjoittaja Jaska
Taavetti kirjoitti:Onnittelu ensin Jaskalle ja sitten kaikille muillekin onnistuneesta siirtymisestä. Kiitos kaikille menneistä foorumivuosista ja viihtymistä sekä viisaita kesakusteuja tulevina aikoina.

Säätämistä tässä tarvitaan, vaikka kyllä näinkin pärjättäneen. Hymiökokoelma ei tullut mukana sellaisenaan, mutta niitähän saa lisää.

Kas vain, arvonimet entisinä ja tunnuskuvatkin, hienoa!!!

Käsin väkersin nuo, kun tittelikuvakkeita ei ollut valmiina: kuvakaappaus, Paintille jne. Jostain syystä ne näkyvät tuossa isompina kuin pitäisi, mutta kestetään.

Yritän metsästää hymiöitäkin lisää.

Re: Palvelu loppuu, mitä tehdään?

ViestiLähetetty: 01 Marras 2013 23:11
Kirjoittaja Make
Yritin rekisteröityä, mutta joku kehveli oli ottanut jo nimeni käyttöön!

Sitten kokeilin Muinaisen Suomen tunnuksilla JA NE TOIMIVAT!

Todella upeasti siirretty uuteen foorumiin,
kiitokset tekijöille!

Make

Re: Palvelu loppuu, mitä tehdään?

ViestiLähetetty: 02 Marras 2013 07:11
Kirjoittaja Jaska
Make kirjoitti:Yritin rekisteröityä, mutta joku kehveli oli ottanut jo nimeni käyttöön!

Sitten kokeilin Muinaisen Suomen tunnuksilla JA NE TOIMIVAT!

Todella upeasti siirretty uuteen foorumiin,
kiitokset tekijöille!

Make

Hehheh... Ihan ymmärrettävää, koska itsekin aiemmissa viesteissäni puhuin hämäävästi rekisteröitymisestä. Mutta onneksi käyttäjät siirtyivät mukana! Muutin osoitteen kotisivulleni, ja ainakin viikoittain vierailevat löytävät uuden osoitteen vanhalta foorumilta.

Re: Palvelu loppuu, mitä tehdään?

ViestiLähetetty: 02 Marras 2013 10:27
Kirjoittaja Taavetti
Make kirjoitti:Yritin rekisteröityä, mutta joku kehveli oli ottanut jo nimeni käyttöön!

Sitten kokeilin Muinaisen Suomen tunnuksilla JA NE TOIMIVAT!

Todella upeasti siirretty uuteen foorumiin,
kiitokset tekijöille!
Make

Samaa ihmettelin vuosia sitten ensimmäisessä kokemassani foorumisiirrossa, silloin Tomppa opasti että uusi rekisteröityminen on tarpeetonta, ja että ennen siirtoa rekisteröityneet tunnukset väistyvät siirrettävien tieltä. Parisen viikkoa sitten sain selittää toisaalla, kun joku pelkäsi tunnuksensa kahdentumista tai vielä enemmän, että joku ehtii kaappaamaan sen, niin kummalle se tunnus sitten jää. Sain hiukan rauhoitella, että alkuperäisellä säilyy tunnus, ja vaikka joku olisi ehtinyt sen uudessa pohjassa ottaa, se poistuu samalla kun pohja tyhjennetään ennen asennuksen aloittamista.

Olisin voinut tähänkin rekisteröityä tutustumista varten kuten aiemmissa siirroissakin, mutta mitä sitä suotta, jotenkin tutuksi nämä ovat ehtineet tulla. Yhtä vanhaa asiaa tässä kyllä kaipaan, Ylös linkkiä vasempaan reunaan. Kun tässä voi uudet viestit katsoa joka sivun yläosasta, tuottaa tuskaa rullata pitkäksi kasvanut sivu sinne ylhäälle. Taitaa olla ulkoasukohtainen ominaisuus, sillä yleensä se ominaisuus on ainakin useimmissa ulkoasuissa. En tiedä onko se jotenkin estetty tässä, mutta pitkän ketjun alapäässä olen painanut etusivu linkkiä, se ajaa suunnilleen saman asian kuin ylös nostaminen.

Re: Palvelu loppuu, mitä tehdään?

ViestiLähetetty: 02 Marras 2013 19:08
Kirjoittaja aikalainen
Jaska kirjoitti:Tervetuloa uuteen kotiimme!
Valitettavasti tiistain 29.10.2013 jälkeen kirjoitetut viestit eivät siirtyneet, mutta voitte sunnuntaihin 3.11.2013 mennessä käydä kopioimassa niitä vanhalta foorumilta:
http://p1.foorumi.info/muinainensuomi/index.php

Hyvin junailtu tämä foorumin vaihto, Jaska!

Re: Palvelu loppuu, mitä tehdään?

ViestiLähetetty: 02 Marras 2013 21:00
Kirjoittaja JakomäenNeruda
Tämä oli kyllä sujuvimmin käynyt foorumin vaihto jonka olen ikinä nähnyt. Kiitokset asianosaisille!

Mietin muuten, onkohan osa ei-vaki-porukasta edes huomannut foorumin siirtyneen, kun ei vanhalla ollut mitään isompaa ilmoitusta asiasta. No, ehkä he alkavat valua tänne päin kun vanha paikka katoaa.

Re: Palvelu loppuu, mitä tehdään?

ViestiLähetetty: 02 Marras 2013 21:25
Kirjoittaja Taavetti
JakomäenNeruda kirjoitti:Tämä oli kyllä sujuvimmin käynyt foorumin vaihto jonka olen ikinä nähnyt. Kiitokset asianosaisille!

Mietin muuten, onkohan osa ei-vaki-porukasta edes huomannut foorumin siirtyneen, kun ei vanhalla ollut mitään isompaa ilmoitusta asiasta. No, ehkä he alkavat valua tänne päin kun vanha paikka katoaa.

Osaisikohan joku tehdä ohjaavan linkin? Minä en osaa, mutta luulisin tällaisessa joukossa olevan osaajia. Ellei ole, ehkä Pettis tekisi, pitäisi pyytää ja antaa entinen osoite, että sen voisi siitä johtaa. Olisihan se palvelunkin etu, että käyttäjät tänne osaisivat.

Eräs mahdollisuus olisi lähettää jokaiselle uusi osoite sähköpostina, mutta onkohan tästä mahdollista lähettää ryhmä- tai joukkoposteja? Se taitaa olla ylläpidon mahdollisuus, ei muiden?

Re: Palvelu loppuu, mitä tehdään?

ViestiLähetetty: 03 Marras 2013 21:08

Kiitos hyvästä ideasta, Taavetti! Lähetin jäsenille juuri ryhmäsähköpostilla foorumin uuden osoitteen.

Muuton sujuvuudesta menee kaikki ansio MunFoorumin väelle, joka näki vaivaa muuntaakseen vanhan kakkosversion foorumimme kolmosversioksi ja siirtääkseen sen viesteineen ja käyttäjineen tänne uuteen paikkaan. Erinomaista palvelua!

Re: Palvelu loppuu, mitä tehdään?

ViestiLähetetty: 03 Marras 2013 22:14
Kirjoittaja Taavetti
Entisen foorumin keskustelut olisi voinut lukita, ainakin Barbarossa siellä vielä vastaili, vaikka ei se kauan taida onnistua. Vastasin hänen viesteihinsä tiedolla keskustelun siirtymisestä ja entisen foorumin katoamisesta bittiavaruuteen. Liitin mukaan osoitteen tänne.