Pirkanmaa suurvallan etuvartiona 100-vuotta sitten

Alkuperää koskeva uutisointi ja uudet tutkimukset.

Pirkanmaa suurvallan etuvartiona 100-vuotta sitten

ViestiKirjoittaja Kirmu » 04 Kesä 2017 11:23

Hyvä selonteko 100-vuotta teemaan. Linnoitustöitä Pirkanmaalla ja Vesilahdella. Mukana suvun taloja, joissa majoittui venäläisiä rakennusmiehiä ja sotilaita.

http://www.narvasoft.fi/historia/linnoitteet/index.html

" Linnoitteiden rakentamisvauhti alkoi hidastua ja venäläisten määrä alkoi vähentyä maaliskuun vallankumouksen jälkeen 1917. Rauanheimo kirjoittaa, että "Huhtikuun lopulla 1917 42. Er.AK:n komentajaksi nimitetty ratsuväenkenraali Oranovski totesi kesäkuussa kurin täydellisesti luhistuneen." Linnoitustyöt lopetettiin sekä Vesilahdessa että muualla 9.7.1917. Tämä muutamissa lehdissä ollut maininta on ensimmäinen julkinen tieto linnoitetöistä Vesilahdessa.
Tsaarin armeija oli muuttunut Kerenskin johtamaksi vallankumouksellisten armeijaksi, mutta myös sille oli vähintään yhtä tärkeää puolustaa Pietaria. Koska Saksan hyökkäystä pelättiin nyt yhä enemmän, Suomeen tuotiin uusia joukkoja niin, että 42. AK:n vahvuus oli elokuussa 1917 jo 52 000 miestä ja koko Suomessa n. 125 000 miestä. Vaikka Venäjä tunnusti Suomen itsenäisyyden 31.12.1917, se ei siirtänytkään sotaväkeään pois, koska sota Saksan kanssa jatkui yhä. Venäjä ei näet edelleenkään luottanut maahan, jolla itsellä ei ollut sotavoimia eikä ehkä enää haluakaan taistella saksalaisia vastaan. "
Niilo, Iivari, Jasmine ja Ulrika
Kirmu
Pohtiva pohjalainen
Pohtiva pohjalainen
 
Viestit: 162
Liittynyt: 17 Tammi 2013 08:08

Paluu Uutiset ja tutkimukset

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 19 vierailijaa