aikalainen kirjoitti:Toinenkin selitys löytyy. Nimittäin kun ekspansiivisesta kielikunnasta joka tapauksessa lähtee siirtolaisia uusille alueille, ja eihän se muuten olisikaan ekspansiivinen, niin niitä on voinut lähteä myös jo aiemmassa aallossa esi-kantakielen vaiheessa. Esi-slaavien asutussirpale on voinut asettua lähelle imsujen alkukotia, vaikka esi-slaavin alkukoti olisi jossain kaukana Imsulandiasta. Tätä alkukotien kaukaisuutta puoltaa sekin, että lainojen suunta on pelkästään slaavista imsuun, eikä (juuri) ollenkaan päinvastoin.
Jälkimmäinen on hyvä pointti. Edellinen ei välttämättä, koska balttilaislainoissahan juuri
ei näy mitään slaavilaisia erityispiirteitä. Eli "aikaisemman leviämisen" olisi pitänyt olla käytännössä yhtä kuin baltoslaavilaisen kantakielen leviäminen. Saarikiven esiin nostamat viitteet balttilaislainojen "esislaavilaisuudesta" ovat pikemmin sanojen merkityksessä (sanan
rauta vastineet merkitsevät metallia vain slaavissa ja muutamassa skandinaavimurteessa; itäbaltissa vain 'punaista') ja muoto-opissa. Tähän liittyy myös se ilmiö (Petri Kallion pariinkin kertaan esitelmöimä mutta toistaiseksi edelleen omaa julkaisuaan odottava), että balttilaislainat näyttävät aika selvästi substraatilta eikä superstraatilta. Tietysti tämänkin jälkeen maisemiin on saattanut jäädä jokin balttilaissirpale josta lainoja on saatu myöhemminkin.
Yksi mieleen tuleva malli olisi, että ehkä "pohjoisbaltti" (josta lainasanat saatiin) ja "eteläbaltti" (johon slaavi kuuluu) olivat sisarryhmiä: eli baltoslaavien levitessä idästä ensin eriytyi jako länsi–keski–itä, tämän jälkeen "keskibaltti" levisi edelleen pohjoiseen ja etelään; hieman myöhemmin itäbaltti levisi erikseen länteen ja pyyhki tieltään mahdollisesti jäljelle jääneet ylä-Baltian keskibalttimurteet.
aikalainen kirjoitti:Pystynen kirjoitti:Genetiikan kannalta "slaavilaisuuden" määrittely lienee kuitenkin hankalaa, sillä slaavi on joka tapauksessa levinnyt liian räjähdysmäisesti perustuakseen puhtaasti väestönsiirtoihin — eli monet aikaisemmat "eteläbalttilaiset" ryhmät (ja kai myös esim. monet itägermaanit) ovat varmaan vaihtaneet kieltään slaaviksi leviämiskauden aikana.
Se onkin varmaan perustunut epäpuhtaasti väestösiirtoihin. Slaavit ovat tulleet uudelle paikalle paikalliseksi enemmistöksi, sulauttaneet alkuväen kielellisesti ja sekoittuneet geneettisesti, ja sitten sekoittunut sukupolvi on jatkanut seuraavalle paikalle, jossa taas sama on toistunut. Välimerelle saavuttaessa geenit ovat voineet vaihtua osittain tai kokonaan tai moneen kertaan.
Ei välttämättä. Esim. kirjasuomi on levinnyt Vöyristä Vaalimaalle ilman yhtään mitään myöhäisiä väestönsiirtoja. Slaavin tilanne on voinut olla osin sama: on ollut jo vanhastaan jatkumo lähisukuisia baltoslaavilaisia murteita, mutta ei mitään erityisiä "slaavilaisia" kansana; yhteyksien lujittuessa kantaslaavi levisi standardikielenä ja korvasi vanhemmat murteet. Varhaisslaavin yleensä katsotaan olleen
avaarien kaanikunnan lingua franca:
The Khaganate in the Middle and Late periods was a product of cultural symbiosis between Slavic and original Avar elements with a Slavic language as a lingua franca or the most common language.
…joka on myös johtanut siihen, että kantaslaavin murteutumisen ja yhteisslaavilaisen kieliyhteyden hajoamisen välillä on ollut aika pitkä aika; esim. koko slaavilainen vokaalisiirros on tapahtunut vasta tiukasti määritellyn kantaslaavin jälkeen, slaavin jo levittyä tuhatkilometrisen leveälle alueelle. Vaikkapa vanhat *a ja *ā näkyvät edelleen lainoissa slaavista itämerensuomeen ja unkariin sekä lainoissa kreikasta slaaviin. Vasta 1. vuosituhannen loppupuolella, ei varmaan kovinkaan kauan ennen kirkkoslaavin kirjakielen luomista >
o a.