Rikalanmäen polttokalmisto tuhottiin

Alkuperää koskeva uutisointi ja uudet tutkimukset.

Rikalanmäen polttokalmisto tuhottiin

ViestiKirjoittaja Hämeen_hitain » 20 Tammi 2019 02:34

Uutinen Iltalehdessä eilen 18.1.2019:
Yrittäjä turmeli muinaismuistoaluetta Salossa - kaivautti maata ja läjitytti päällysmaat, Museovirasto pitää aluetta osin tärveltynä

Sakkoja tuomitun tulee maksaa 80 päiväsakkoa, joista maksettavaa kertyy 1760 euroa.

Sama 53-vuotias liikkeenharjoittaja tuomittiin myös kolmesta lievästä petoksesta, haitanteosta virkamiehelle sekä lähestymiskiellon rikkomisesta. Petokset koskevat sitä, ettei hän toimittanut asiakkaille näiden tilaamia ja maksamia tuotteita.

Turkulaisyrittäjä solmi Salon kaupungin kanssa vuonna 2014 vuokrasopimuksen Salon kaupungin alueella sijaitsevalla Rikalanmäellä olevasta kiinteistöstä, jossa alkoi pitää liikettään.

Vuokrasopimuksessa oli maininta siitä, että Rikalanmäen alue on rauhoitettu Turun ja Porin lääninhallituksen päätöksellä. Vuokrasopimuksen mukaan vuokralainen ei saa ryhtyä mahdollisin kaivuutöihin ilman arkeologin läsnäoloa.

Rikalanmäen alue on tarkasti rajattu kiinteä muinaisjäännös, lajissaan yksi Suomen tärkeimmistä.

Tieto kiiri viiveellä

Syksyllä 2015 vuokralainen kuitenkin ryhtyi kaivuutöihin.

Hän kuoritutti maan noin 300 neliömetrin alueelta 10-20 senttimetrin syvyydeltä, levitytti kivituhkaa, läjitti maa-aineksen noin neliömetrin 250 alueelle ja laajensi parkkipaikkaa.

Museovirastolle kiiri tieto töistä muutaman viikon viiveellä paikallisen asukkaan niistä ilmoitettua.

Siinä vaiheessa maatöitä ei saanut enää tekemättömiksi. Oikeudessa todistaneen Museoviraston lakimiehen mukaan syytetty ei ollut kysynyt töihin lupaa Varsinais-Suomen maakuntamuseosta. Luvan saanti tällaiseen kohteeseen olisi toki ollut ylipäätänsä vaikeaa.

Toisen todistajan, Museoviraston intendentin mukaan läjitykselle ei olisi varmuudella myönnetty lupaa, sillä läjitys muuttaa peruuttamattomasti maaperän kosteusolosuhteita ja tuhoaa alueella mahdollisesti olevaa esineistöä.

Polttokenttäkalmiston tarpeistoa löytyy tyypillisesti pintakerroksesta. Mahdolliset löydökset on näin ollen menetetty.

Ennen luvallisiakin töitä aluetta olisi pitänyt tutkia arkeologisin menetelmin.

”Vesivahinkojen korjaus- ja salaojatöitä”

Syytetty ei saapunut oikeuteen. Käräjäoikeus ratkaisi syytteet ilman hänen läsnäoloaan.

Museoviraston tarkastajille nainen oli tuoreeltaan todennut, että töissä kysymys oli ollut tallirakennuksen vesivahinkoja korjaus- ja salaojatöistä.

Marraskuussa antamallaan päätöksellä Varsinais-Suomen käräjäoikeus katsoi, että syytetty on toiminut tietoisesti vastoin maanvuokrasopimuksen ehtoja. Hän ei kysynyt töihin lupaa. Kaivuutoimet olisivat edellyttäneet joka tapauksessa arkeologin valvontaa.

53-vuotias valitti asiassa Turun hovioikeuteen. Se jäi kuitenkin vain yritykseksi, sillä perjantaina hovioikeus ilmoitti, ettei se myönnä valituslupaa.

Käräjätuomio jää noudatettavaksi.

Rikalanmäki sijaitsee entisessä Halikon kunnassa, Salon keskustaajaman länsipuolella. Alueella on rautakautinen kalmisto ja muinaislöytöjä on tavattu aina kivikaudelta saakka. Alueella on mahdollisesti ollut kauppapaikka, kansan suussa kaupunki.

Käräjätuomiosta ovat aiemmin uutisoineet Turun Sanomat ja Yle.
Petri Elonheimo


https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/fda6 ... e8d60aeedb

Oma kommentti: nuo sakot muinaismuistojen tahallisista tuhoamisista ovat niin naurettavia, että tuhotöitä tehdään tietoisesti ottaen sakot maksettaviksi. Ne vain lisätään kustannuksiin. Ja päästään halvemmalla kuin että alue asianmukaisesti tutkittaisiin. Tämä ei lopu, ennen kuin sakkojen määrä noudattelee kaivauskustannuksia ja nousee vähintään viisinumeroisiin summiin. On muutenkin aivan hullua, että Raaseporissa kaivelleita metallinetsijöitä etsittiin kissojen ja koirien kanssa, muttä tästä kulttuuriskandaalista on vain pikku-uutinen perjantai-iltana lehdessä (+ jotkut paikallislehtien jutut).

Rikalanmäen alue on yksi valtakunnan tärkeimmistä arkeologisista kohteista. Siellä oleva ruumiskalmisto tutkittiin suureksi osaksi 50-luvulla ja se edustaa maamme ensimmäisiä kristillisiä kalmistoja. Tämä nyt kokonaan menetetty kalmisto olisi voinut kertoa siirtymäajasta juuri ennen ruumishautaukseen vaihtamista tuossa samassa Rikalan rikkaassa kauppaa käyvässä yhteisössä.

Tämä menetys on aivan käsittämätön ja hirvittävä historiallisesti ja arkeologisesti. Ensinnäkään näitä kohteita ei selvästikään kunnolla valvota ja toisekseen tuotakin kalmistoa olisi sivistyskansa jo tutkinut modernein menetelmin edes vähän, eikä jättänyt sitä jonkun ahneen ääliön jyrättäväksi!

Pesuankankaan jätinkirkon kohtaloksi koitui navetta, Rikalanmäen polttokalmiston talli... Molemmat tuhottiin 2010-luvulla!
Hämeen_hitain
Ujo ugri
Ujo ugri
 
Viestit: 14
Liittynyt: 13 Huhti 2017 21:20

Re: Rikalanmäen polttokalmisto tuhottiin

ViestiKirjoittaja Anskuq » 20 Tammi 2019 07:54

Sakot on tosiaan naurettavat. Pitäisi korottaa tuntuvasti ja keksiä muitakin sanktioita!
Anskuq
Kielevä karjalainen
Kielevä karjalainen
 
Viestit: 904
Liittynyt: 29 Elo 2015 19:08

Re: Rikalanmäen polttokalmisto tuhottiin

ViestiKirjoittaja Kinaporin kalifi » 20 Tammi 2019 10:34

Hämeen_hitain kirjoitti:Oma kommentti: nuo sakot muinaismuistojen tahallisista tuhoamisista ovat niin naurettavia, että tuhotöitä tehdään tietoisesti ottaen sakot maksettaviksi. Ne vain lisätään kustannuksiin. Ja päästään halvemmalla kuin että alue asianmukaisesti tutkittaisiin. Tämä ei lopu, ennen kuin sakkojen määrä noudattelee kaivauskustannuksia ja nousee vähintään viisinumeroisiin summiin.

Aivan totta ja oikea toimenpide-ehdotus. Lisään sen verran että sakkojen on oltava suhteessa teettäjään henkilökohtaisia ts. niitä ei pidä kohdistaa esim. tässä tapauksessa töitä teettäneelle yhtiölle, joka Rikalanmäellä ajautui tietääkseni konkurssiin. Jos myös rikoksen tekoväline menetetään kuten sutta nyt tappaessa, alkaa urakoitsijakin hieman miettimään toimeksiannon mielekkyyttä.
Avatar
Kinaporin kalifi
SuuBaltti
SuuBaltti
 
Viestit: 6925
Liittynyt: 14 Helmi 2011 19:18


Paluu Uutiset ja tutkimukset

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 17 vierailijaa