Population genomics of the Viking world (Margaryan 2019)

Alkuperää koskeva uutisointi ja uudet tutkimukset.

Population genomics of the Viking world (Margaryan 2019)

ViestiKirjoittaja Rekonpoika » 17 Heinä 2019 22:32

Nyt on satoja muinaisnäytteitä viikinkiajalta ympäri pohjois-Eurooppaa, pääosin juurikin viikingeistä.

Skandinaviaan tuli paljon ulkomaista perimää viikinkiajalla. Suomesta ei ole näytteitä mutta Laatokalta ja Saarenmaalta on, ainakaan finestructuren perusteella Saarenmaan viikingit eivät näytä kovin paikallisilta. Viikingit ovat pääosin skandinaavisia mutta joukossa on selviä mamuja tai paikallisia yksilöitä. Genominlaajuisella tasolla suomalaista (tai itämerensuomalaista) perimää löytyy joistakin Laatokan ja Ruotsin näytteistä. Yksi Norjan näyte taitaa olla saamelainen. Toisin kuin näytteissä syvemmällä Venäjällä (jossa puolalainen finestructure-komponentti menee tappiin) Laatokan viikingeissä ei näy
slaavilaista perimää. Vologdan alueen Mologan rannan näyte on vahvasti puolalainen eikä lainkaan suomalainen (eikä siis karjalainen/vepsäläinenkään/muu sukuväestökään) tai ruotsalainen.

https://www.biorxiv.org/content/10.1101/703405v1
Rekonpoika
SuuBaltti
SuuBaltti
 
Viestit: 4295
Liittynyt: 12 Elo 2013 12:41

Re: Population genomics of the Viking world

ViestiKirjoittaja mahola » 17 Heinä 2019 23:14

Salmen potskeista näemmä runsaasti N1-alkuisia y-haploryhmiä, mikäli oikein tulkitsen?
mahola
Hiljainen hämäläinen
Hiljainen hämäläinen
 
Viestit: 64
Liittynyt: 26 Maalis 2015 13:34

Re: Population genomics of the Viking world

ViestiKirjoittaja Rekonpoika » 18 Heinä 2019 00:15

mahola kirjoitti:Salmen potskeista näemmä runsaasti N1-alkuisia y-haploryhmiä, mikäli oikein tulkitsen?

Osa Gotlannin viikingeistä 11.3-figussa ainakin näyttää itämerensuomalaisilta, osa taas puolalaisilta (tai balteilta?).
Rekonpoika
SuuBaltti
SuuBaltti
 
Viestit: 4295
Liittynyt: 12 Elo 2013 12:41

Re: Population genomics of the Viking world

ViestiKirjoittaja Kinaporin kalifi » 18 Heinä 2019 11:14

Hieno tutkimus, valitettavasti näytteiden saatavuutta on ymmärrettävästi määritellyt hautauskäytäntö tyyppiä Laatokan nuoremman ns. maalinnan ilmeinen kristittyjen ruumishautausmaa (näytteitä) vs. läheiset polttohaudat (ei näytteitä).
Avatar
Kinaporin kalifi
SuuBaltti
SuuBaltti
 
Viestit: 6925
Liittynyt: 14 Helmi 2011 19:18

Re: Population genomics of the Viking world

ViestiKirjoittaja Kristiina » 18 Heinä 2019 12:00

Millaisia muuten Shestovitsan näytteet ovat genominlaajuisesti?

VK539 Ukraine_Shestovitsa-8870-97 Ukraine Shestovitsa Shestovitsa 10-12th centuries CE 1.574 Male I1 V
VK540 Ukraine_Shestovitsa-8871-96 Ukraine Shestovitsa Shestovitsa 10-12th centuries CE 0.882 Female N/A V

Niitä koskevat arkeologiset luonnehdinnat ovat kovin sekalaisia ja siellä mainitaan lapponoidiset piirteet myös.
Kristiina
SuuBaltti
SuuBaltti
 
Viestit: 1365
Liittynyt: 18 Maalis 2015 12:24

Re: Population genomics of the Viking world

ViestiKirjoittaja Kristiina » 18 Heinä 2019 14:10

Joukossa näyttäisi olevan yksi saamelaisnainen, mikä ilmenee myös hänen äitilinjastaan:

VK518 Norway_Nordland 4689 Norway Nor_North Nordland 9th century CE 0.438 Female N/A U5b1b1a

Autosomaalisesti hän sijoittuu lähelle Saami IA -näytteitä.
Kristiina
SuuBaltti
SuuBaltti
 
Viestit: 1365
Liittynyt: 18 Maalis 2015 12:24

Re: Population genomics of the Viking world

ViestiKirjoittaja Rekonpoika » 18 Heinä 2019 14:26

Testin "nykysuomalaisimmat" näytteet ovat VK395, VK51, VK56,VK568. Nykysuomalaisiin pohjautuvaa komponenttia on 84-100%. Muutkin näytteet joissa on useampi kymmenen prosenttia suomea toki voivat olla täysin itämerensuomalaisia mutta mahdollisesti jostain muualta kuin Suomesta.
VK60 Gotlannista esim. on 66% Suomi 28% Puola 6% Italia mikä voi simppelisti tarkoittaa Viroa tai muuta Suomenlahden eteläpuolista suomalaisheimoa. Laatokka poislukien näytteet Venäjällä ja Ukrainassa ovat 0-33% "Suomi".
Rekonpoika
SuuBaltti
SuuBaltti
 
Viestit: 4295
Liittynyt: 12 Elo 2013 12:41

Re: Population genomics of the Viking world

ViestiKirjoittaja Kristiina » 18 Heinä 2019 15:09

Rekonpoika kirjoitti:Testin "nykysuomalaisimmat" näytteet ovat VK395, VK51, VK56,VK568. Nykysuomalaisiin pohjautuvaa komponenttia on 84-100%. Muutkin näytteet joissa on useampi kymmenen prosenttia suomea toki voivat olla täysin itämerensuomalaisia mutta mahdollisesti jostain muualta kuin Suomesta.
VK60 Gotlannista esim. on 66% Suomi 28% Puola 6% Italia mikä voi simppelisti tarkoittaa Viroa tai muuta Suomenlahden eteläpuolista suomalaisheimoa. Laatokka poislukien näytteet Venäjällä ja Ukrainassa ovat 0-33% "Suomi".


VK395: Skara 275 Sweden Skara Varnhem 10-12th centuries CE 1.437 Male N1a1a1a1a1a2a1a2 X2c1
-> X2c1 on suomalaisille tyypillinen X-äitilinja, jota on toki muuallakin; löytynyt mm. muinaisunkarilaisista ja Puolan Wielbarkista

VK51 : Gotland_Kopparsvik-88/64 Sweden Gotland Kopparsvik 900-1050 CE 0.62 Male N1a1a1a1a1a1a U5b1e1
-> U5b1e1 on tyypillinen slaaveille ja suomalaisille.

VK56: Gotland_Frojel-001A98 Sweden Gotland Frojel 900-1050 CE 1.064 Female N/A H6a1a
H6a1a on tyypillinen Yamnaya- ja nuorakeraamikkolinja. Yleinen suomensukuisilla kansoilla, esiintyy myös suomalaisilla ja virolaisilla, esim. virolaispaperin 0LS09 on H6a1a.

VK568 Onko tunnus oikea? En löydä sitä listasta.

VK60 Gotland_Frojel-00702 Sweden Gotland Frojel 900-1050 CE 0.786 Male R1a1a1b1a2b H13a1a1b
-> H13a1a1d on tyypillinen suomalaislinja, N-isälinjaa kantava 0LS10 on H13a1a1a; H13a1a1b on itsessään harvinainen, eikä sitä ole aiemmin löytynyt muinaisnäytteistä.
Kristiina
SuuBaltti
SuuBaltti
 
Viestit: 1365
Liittynyt: 18 Maalis 2015 12:24

Re: Population genomics of the Viking world

ViestiKirjoittaja Rekonpoika » 18 Heinä 2019 15:24

VK568 on Sigtunan näytteitä, mahd. KAL006
Kaksi muutakin Sigtunan näytettä saa 50% suomalaista tässä mutta toisin kuin VK568:lla (85/15 Suomi/Puola) niillä on skandiakin.
Rekonpoika
SuuBaltti
SuuBaltti
 
Viestit: 4295
Liittynyt: 12 Elo 2013 12:41

Re: Population genomics of the Viking world

ViestiKirjoittaja Kristiina » 18 Heinä 2019 15:46

Rekonpoika kirjoitti:VK568 on Sigtunan näytteitä, mahd. KAL006
Kaksi muutakin Sigtunan näytettä saa 50% suomalaista tässä mutta toisin kuin VK568:lla (85/15 Suomi/Puola) niillä on skandiakin.


KAL006 on äitilinjansa perusteella varmaankin suomensukuinen:
Medieval Sigtuna Kållandet Sweden 7006/kal006 c. 1000 AD V7a

V7a:ta on kielisukulaisilla Venäjällä, tietenkin myös slaaveilla, ja V7a1 on tyypillinen saamelaislinja.
Kristiina
SuuBaltti
SuuBaltti
 
Viestit: 1365
Liittynyt: 18 Maalis 2015 12:24

Re: Population genomics of the Viking world

ViestiKirjoittaja Rekonpoika » 18 Heinä 2019 15:59

Ei-sigtunalaiset (joita mahtuu kolme tähän väliin) joilla on 40-60% suomea
VK17, VK18, VK367, VK475, VK481, VK495, VK533, VK64
Ja VK443. VK517 pääsee 39% eli melkein.
Rekonpoika
SuuBaltti
SuuBaltti
 
Viestit: 4295
Liittynyt: 12 Elo 2013 12:41

Re: Population genomics of the Viking world

ViestiKirjoittaja Johannes » 30 Heinä 2019 21:07

mahola kirjoitti:Salmen potskeista näemmä runsaasti N1-alkuisia y-haploryhmiä, mikäli oikein tulkitsen?

Näin näyttää olevan.

Tässä lisää tutkimuksen aineiston Saarenmaan Salmen laivojen N-ryhmäläisistä.

Kahdesta laivasta (Salme I ja Salme II) on yhteensä 34 näytettä, kaikki miehiä. Näistä 7:n (n. viidennes kaikista) on määritetty kuuluvan Y-DNA:n N-haploryhmään. Laivassa I heitä oli 3 ja laivassa II 4. Alla taulukossa nuo seitsemän Salmen N-ryhmäläistä laivojen mukaisessa järjestyksessä.

Kuva
Taulukko. Saarenmaan Salmen laivahautojen N-haploryhmäläiset n. vuodelta 750.

Aiemman artikkelin isotooppitutkimus yhdessä arkeologisen analyysin kanssa tuli jo siihen tulokseen, että Salmen laivojen vainajien todennäköisin kotiseutu oli ollut Mälarenin alue Keski-Ruotsissa
Johannes
Sutki savolainen
Sutki savolainen
 
Viestit: 601
Liittynyt: 07 Tammi 2015 01:30
Paikkakunta: Helsinki

Re: Population genomics of the Viking world

ViestiKirjoittaja cromwell » 31 Heinä 2019 15:09

Tuo "Finnish-like" tarkoittaa ilmeisesti Kainuuta kuten aina. Yllättävän paljon "vanhaa karjalaa" Ruotsissa jo tuohon aikaan.
cromwell
Hiljainen hämäläinen
Hiljainen hämäläinen
 
Viestit: 84
Liittynyt: 10 Joulu 2016 03:40

Re: Population genomics of the Viking world

ViestiKirjoittaja Johannes » 31 Heinä 2019 19:03

cromwell kirjoitti:Tuo "Finnish-like" tarkoittaa ilmeisesti Kainuuta kuten aina. Yllättävän paljon "vanhaa karjalaa" Ruotsissa jo tuohon aikaan.

Artikkelin tietojen mukaan (SUPPLEMENTARY INFORMATION, Supplementary Note 2. Ancient DNA laboratory procedures and
sample selection) he ovat käyttäneet vertailuaineiston paneleiden kokoamisessa eri lähteitä. Suomalaiset ovat mukana ainakin ns. EU-datasarjassa (EU dataset), joka samaisen liitteen mukaan on "EGAD00000000120 dataset from The International Multiple Sclerosis Genetics Consortium & The Wellcome Trust Case ControlConsortium 2" (rivit 475-483), sekä 1000 Genomes -projektin 3-vaiheen aineistossa, jonka avulla on laadittu genominlaajuisia SNP-allelitaajuuksia liittyen pigmentaatioon, fenotyyppiin ja laktoosi-intoleranssiin. Uskon siksi, että EU-datasarjassakin ajatellen sen kokoamisen alkuperäistä tarkoitusta on suomalaisten osalta kyse laajemmasta otannasta kuin kuusamolaisista. Joku tuota aineistoa tunteva osaa kertoa tarkemmin.

Seuraava kohta itse artikkelitekstin osassa Gene flow into Scandinavia during the Viking era viittaa kontaktien osalta myös ilmeisesti pikemmin Lounais-Suomeen ainakin lähdeviitteen nro 45 nimen perusteella (ks. lainauksen alla) ja perustuen arkeologiseen lähdemateriaaliin
A substantial interaction across the Baltic Sea is also suggested by objects from Finland found in graves in Middle Sweden, albeit recent Sr-isotope analyses are inconclusive regarding the origin of the buried individuals 45,46

Lähteet edellä ovat:
45. Gustin, I. Contacts identity and Hybridity: Objects from South-western Finland in the Birka graves. in Identity Formation and Diversity in the Early Medieval Baltic and Beyond 205–258 (BRILL, 2017). Google Scholar
46. Price, T. D., Arcini, C., Gustin, I., Drenzel, L. & Kalmring, S. Isotopes and human burials at Viking Age Birka and the Mälaren region, east central Sweden. Journal of Anthropological Archaeology 49, 19–38 (2018).
Johannes
Sutki savolainen
Sutki savolainen
 
Viestit: 601
Liittynyt: 07 Tammi 2015 01:30
Paikkakunta: Helsinki

Re: Population genomics of the Viking world

ViestiKirjoittaja cromwell » 31 Heinä 2019 23:59

Jooh, vanha karjala jo Ruotsissa tuohon aikaan selittäisi ymmärtääkseni aika paljon koko Euroopan perimästä, vaikka tuntuvat esittävän ettei sitä muualla ole.
Voin toki olla täysin väärässäkin.
cromwell
Hiljainen hämäläinen
Hiljainen hämäläinen
 
Viestit: 84
Liittynyt: 10 Joulu 2016 03:40

Re: Population genomics of the Viking world

ViestiKirjoittaja Johannes » 01 Elo 2019 00:10

cromwell kirjoitti:Jooh, vanha karjala jo Ruotsissa tuohon aikaan selittäisi ymmärtääkseni aika paljon koko Euroopan perimästä, vaikka tuntuvat esittävän ettei sitä muualla ole.
Voin toki olla täysin väärässäkin.

En ole tuosta vanhasta karjalaisesta perillä. Missä ja miten se on perimästä puhuttaessa määritelty? Ketkä ja missä esittävät, ettei sitä ole muualla [kuin Karjalassa?]?
Johannes
Sutki savolainen
Sutki savolainen
 
Viestit: 601
Liittynyt: 07 Tammi 2015 01:30
Paikkakunta: Helsinki

Re: Population genomics of the Viking world

ViestiKirjoittaja Kristiina » 10 Elo 2019 12:34

Koska tuoreen viikinkipaperin näytteiden suuri määrä antaa mahdolllisuuden vertailla näytteitä monipuolisesti, laskeskelin äsken alueellisia eroja viikinkien isälinjoissa. Paperissa itsessäänhän annetaan pelkkä kokonaisjakauma.

Vanhimmat Tanskassa 100-300 AD
VK582 I2a1b1a-CTS616 (Globular Amphorae-linja)
VK532 I1a2a-Z59
VK521 I1a2a2a-Z2040 (Puola, Slovenia, Bulgaria, Suomi; germaanialue)

Salme Viro 700 AD
20/34 I1 (joista 7/20 L22 ja 8/20 Z73 sekä yksi 1/20 Z2040, neljä epäselviä; VK495 (I1a-DF29) on vahvasti suomalainen)
7/34 R1a1 (joista kaksi itäistä tyyppiä (M558) ja kaksi germaanista tyyppiä (Z284), muut epäselviä)
7/34 N (suurin osa L550, yksi VL29 ja yksi Y4706)

Tanska 800-1000 AD
19/43 R1b (joista 9/19 U106-linjassa ja 8/19 P312-linjassa ja kaksi epäselviä)
16/43 I1 (joista 7/16 L22-linjassa tai siihen johtavassa linjassa, 5/16 Z59-linjassa ja yksi I1c-linjassa; kolme epäselviä)
4/43 R1a1 (joista 2 itäisessä M558-linjassa ja yksi puolalaistyyppinen M458-linjassa, yksi epäselvä)
1/43 I2 I2a1b1a-CTS616 (Globular Amphorae-linja)
1/43 G2a-P15
1/43 J2a1a1a2b2
1/43 E1b1b1a1b1a-V13

Norja, Färsaaret, Islanti, Grönlanti ja Orkneysaaret (700-1600 AD)
19/56 R1b (joista 4/19 U106-linjassa ja 9/19 P312-linjassa, kaksi harvinaisessa A8041-linjassa (xU106, P312) ja neljä epäselviä)
19/56 R1a1 (joista yksi Z282-linjassa, 16/19 germaanista tyyppiä (Z284) ja kaksi epäselviä)
15/56 I1 (joista 4/15 L22-linjassa ja 2/15 Z73-linjassa, 9/15 epäselviä)
1/56 I2a1b1a-CTS616 (Globular Amphorae)
1/56 N (L550)
1/56 R2a2b1

Gotlanti 900-1100
10/23 R1a1 (joista kolme itäistä tyyppiä (M558; joukossa yksi perimältään vahvasti suomalainen), yksi Z92-linjassa (perimältään vahvasti suomalainen) ja yksi germaanista tyyppiä (Z284), viisi epäselviä)
5/23 R1b (joista 3/5 U106-linjassa ja 1/5 P312-linjassa ja yksi epäselvä
3/23 N (joista yksi L550, yksi VL29 ja yksi vahvasti suomalainen Y5005)
2/23 I1 (joista yksi L22:een johtavassa linjassa ja yksi maantieteellisesti laajalle levinneessä mutta pienehkössä M227-linjassa)
1/23 I2a1a2b1a1-CTS10228 (erityisesti slaaveille tyypillinen linja)
1/23 G2a2b2a1a1b1a1a2a1a-S23438/CTS10391
1/23 E1b1b1b2a1a4-L791

Uppsala, Skara, Öland ja Kärda (Etelä-Ruotsi) 700-1100 AD
20/55 R1b (joista 6/20 U106-linjassa ja 8/20 P312-linjassa ja kuusi epäselviä
12/55 I1 (joista kolme L22-linjassa ja kolme I1a2a1a1-linjassa (L1248 ja Z140), kuusi epäselviä)
7/55 R1a1 (joista yksi Z282-linjassa ja neljä germaanista tyyppiä (Z284), kaksi epäselviä)
6/55 I2 (joista viisi L801-linjassa (Globular Amphorae) tai siihen johtavassa linjassa; yksi epäselvä)
5/55 N (joista kolme L550-linjassa, yksi epäselvä ja yksi perimältään vahvasti suomalainen Y5003)
2/55 J2
1/55 G2a2b2a1a1b1a-Z40854
1/55 T1a2b1-CTS933
1/55 L2-L595

Yhdistynyt kuningaskunta (Oxford, Dorset), Irlanti (600-1100 AD)
14/35 R1b (joista 7/13 U106-linjassa ja 6/13 P312-linjassa ja yksi epäselvä)
11/35 I1 (joista 2/11 L22-linjassa, yksi Z59- ja yksi Z73-linjassa, 7/11 epäselviä)
7/35 R1a1 (joista 4/5 germaanista tyyppiä (Z284) ja kolme epäselviä)
2/35 I2 (joista yksi L1195 (Scotland Neolithic) ja toinen CTS6433 (Globular Amphorae, Polish Corded Ware)
1/35 Q1b-M346

Puola, Laatokan Karjala, Gnezdovo (Tverin Karjala), Pihkova, Shestovitsa Ukraina (900-1200 AD)
12/30 I1 (joista 2/12 L22-linjassa, 10/12 epäselviä)
10/30 R1a1 (joista 1/7 Z92-linjassa (Puola), 2/7 slaavilaista M458-tyyppiä (Venäjä, Ukraina), 1/7 germaanista tyyppiä (Z284, Laatokka; perimältään vahvasti suomalainen) ja kuusi epäselviä)
4/30 R1b (joista 2/4 P312-linjassa ja kaksi epäselviä)
2/30 I2 (joista yksi YP189 (PWC Motala & slaavilinja) ja toinen epäselvä)
1/30 N-VL29 (Gnezdovo, Tver)
1/30 T1a1a-L208 (40-60% suomea)

Italia (1000-1200)
2/3 R1b (joista yksi P312-linjassa ja toinen on Yamnaya-linja Z2108)
1/3 L1a1b-Z5926
Viimeksi muokannut Kristiina päivämäärä 10 Elo 2019 22:14, muokattu yhteensä 3 kertaa
Kristiina
SuuBaltti
SuuBaltti
 
Viestit: 1365
Liittynyt: 18 Maalis 2015 12:24

Re: Population genomics of the Viking world

ViestiKirjoittaja Kristiina » 10 Elo 2019 12:40

Kommentteja:

N-isälinja keskittyy tiettyihin paikkoihin eli erityisesti Viroon, Gotlantiin ja Ruotsiin. Tanskassa ja Norjassa ja lännempänä sitä ei näytä olevan juuri lainkaan. Tämä puoltaisi L550:n saapumissuunnaksi rautakautista Viroa. Salmen isälinjat muistuttavat muutenkin suomalaisia siinä, että tärkeimmät linjat ovat I1, N ja R1a1, mutta ei R1b.

Tanskassa tärkeimmät linjat ovat R1b ja I1. R1b jakaantuu melko tasaisesti U106:n ja P312:n kesken ja toisaalta myös I1-L22 ja xL22-linjojen kesken. Kaksi tanskalaista näytettä, yksi ruotsalainen näyte ja yksi englantilaisnäyte kuuluu Iberialle tyypilliseen R1b-DF27-linjaan.

Gotlanti poikkeaa isälinjafrekvensseiltään sekä Ruotsista että Tanskasta. Gotlannin R1a1-näytteistä vain yksi on varmasti germaanilinja

Ruotsin viikingeillä on enemmän R1b:tä kuin nykyruotsalaisilla.

Kaksi Färsaarten R1b-näytteistä kuuluu harvinaiseen A8041-linjaan L151/A8039:n alla.

Britteinsaarten isälinjajakauma muistuttaa Tanskan ja Ruotsin viikinkien isälinjajakaumaa.

Idässä on yllättävän paljon I1-linjaa. Määrä on jopa suurempi kuin R1a1-näytteiden määrä. Valitettavasti suurin osa näytteistä on tarkemmin määrittelemättömiä. Sama koskee valitettavasti myös R1a1-näytteitä. Olen laskenut R- ja R1-näytteen R1a:n alle, joten antamani frekvensit voivat niiden osalta poiketa todellisuudesta. Näyttäisi kuitenkin siltä, että idässä isälinjojen joukossa on paljon muita kuin tyypillisiä germaanilinjoja.

Italia poikkeaa tietenkin kaikista muista. Näytteitä on vain kolme, ja mikään niistä ei ole tyypillinen germaanilinja (R1b-P312, R1b-Z2108 ja L1a1b).
Kristiina
SuuBaltti
SuuBaltti
 
Viestit: 1365
Liittynyt: 18 Maalis 2015 12:24

Re: Population genomics of the Viking world (Margaryan 2019)

ViestiKirjoittaja perttimp » 27 Syys 2020 11:33

Laatokan näytteitä. Niistä ainakin kaksi on geneettisesti lähellä nykysuomalaisia. Olisi mukava tietää, että ovatko paikallisia asukkaita vai muualta tulleita.

VK21 H5a1 N/A
VK18 H1b1 R1a1a1b1a3a

Distance to: Russia_Ladoga:VK410
0.03798365 Swedish:Sweden2
0.03860951 Polish:Polish15
0.03945065 SWE_Viking_Age_Sigtuna:vik_stg026
0.04182467 Swedish:Sweden12
0.04185058 SWE_Viking_Age_Sigtuna:vik_84001
0.04261614 Swedish:Sweden13
0.04296498 Swedish:Sweden16
0.04341247 Swedish:Sweden9
0.04360764 SWE_Viking_Age_Sigtuna:vik_urm160
0.04392032 German:German62

Distance to: Russia_Ladoga:VK409
0.03270609 SWE_Viking_Age_Sigtuna:vik_stg026
0.03335656 Slovakian:Slovakia118
0.03486844 Swedish:Sweden12
0.03498403 Bell_Beaker_Bavaria:I5531
0.03515931 Scythian_MDA_o:scy303
0.03584617 SWE_Viking_Age_Sigtuna:vik_84001
0.03605563 Slovakian:Slovakia85
0.03612336 Swedish:Sweden11
0.03741815 SWE_LN:RISE98
0.03799792 German:German16

Distance to: Russia_Ladoga:VK23
0.02598032 Swedish:Sweden2
0.02780664 Swedish:Sweden16
0.02800586 Swedish:Sweden12
0.02835743 Swedish:Sweden13
0.02836834 Swedish:Sweden9
0.02838670 SWE_Viking_Age_Sigtuna:vik_stg026
0.02907535 SWE_Viking_Age_Sigtuna:vik_84001
0.02969946 Swedish:Sweden7
0.03179582 England_MBA:I7574
0.03193906 Bell_Beaker_Scotland:I5367

Distance to: Russia_Ladoga:VK221
0.02190712 SWE_Viking_Age_Sigtuna:vik_84001
0.02696253 Swedish:Sweden11
0.02889648 Swedish:Sweden12
0.03059896 SWE_Viking_Age_Sigtuna:vik_urm160
0.03063792 Swedish:Sweden9
0.03195912 HUN_MA_Szolad:SZ16
0.03224215 Swedish:Sweden16
0.03232671 Icelandic:NA15760
0.03236115 SWE_Viking_Age_Sigtuna:vik_stg026
0.03263729 Bell_Beaker_Bavaria:I5531

Distance to: Russia_Ladoga:VK220
0.02804972 Swedish:Sweden8
0.02809389 Swedish:Sweden15
0.02932191 Swedish:Sweden6
0.03177342 Swedish:Sweden9
0.03243483 SWE_Viking_Age_Sigtuna:vik_grt036
0.03257556 Swedish:Sweden1
0.03272760 HUN_MA_Szolad:SZ2
0.03279736 German_East:German_East6
0.03283581 SWE_IA:RISE174
0.03291273 German:German27

Distance to: Russia_Ladoga:VK219
0.02129243 Swedish:Sweden9
0.02301398 Swedish:Sweden13
0.02571845 SWE_IA:RISE174
0.02645075 Dutch:Netherlands11
0.02667867 Norwegian:NOR101
0.02678810 Swedish:Sweden1
0.02757933 Swedish:Sweden3
0.02766652 ITA_Collegno_MA:CL146
0.02800748 Icelandic:NA15758
0.02812917 Swedish:Sweden2

Distance to: Russia_Ladoga:VK218
0.02513087 English_Cornwall:HG00255
0.02559199 Welsh:WalesL40
0.02593506 French_Brittany:Rennes_B_11
0.02597467 French_Nord:N_19
0.02611867 English_Cornwall:HG00236
0.02676604 French_Brittany:Rennes_B_32
0.02722348 Scottish:Scottish25
0.02775549 French_Brittany:French24061
0.02804907 Welsh:WalesL44
0.02823926 French_Brittany:Rennes_B_85

Distance to: Russia_Ladoga:VK21
0.03242608 Finnish:HG00346
0.03614449 Finnish:HG00376
0.03625795 Karelian:KAR-005
0.03682994 Ingrian:GS000017197
0.03750666 Perttimp_scaled
0.03836506 Finnish:HG00337
0.03943749 Mordovian:MOE-433
0.03964136 Finnish:HG00350
0.03965727 Russian_Kostroma:RUS_Kostr149
0.03970046 Finnish_East:HG00278

Distance to: Russia_Ladoga:VK20
0.03178756 ISL_Viking_Age_Pre_Christian:HSJ-A-1
0.03312060 Bell_Beaker_NLD:I4069
0.03377335 ISL_Viking_Age_Pre_Christian:VDP-A-5
0.03479525 CZE_Unetice_EBA:I5043
0.03607403 Swedish:Sweden11
0.03631638 SWE_LN:RISE98
0.03683021 Scythian_MDA_o:scy303
0.03688541 Swedish:Sweden12
0.03779535 Swedish:Sweden16
0.03801758 Bell_Beaker_Bavaria:I5023

Distance to: Russia_Ladoga:VK18
0.02865133 Finnish:HG00346
0.02986107 Finnish:HG00311
0.03013016 SWE_Viking_Age_Sigtuna:vik_urm160
0.03182256 SWE_Viking_Age_Sigtuna:vik_gtm021
0.03194400 Finnish:HG00376
0.03373501 Finnish:HG00350
0.03442114 Finnish:HG00277
0.03493953 Finnish:HG00190
0.03547889 SWE_Viking_Age_Sigtuna:vik_stg026
0.03643616 Estonian:Est397

Distance to: Russia_Ladoga:VK17
0.02925545 SWE_Viking_Age_Sigtuna:vik_stg026
0.03034918 SWE_Viking_Age_Sigtuna:vik_urm160
0.03269185 SWE_Viking_Age_Sigtuna:vik_gtm021
0.03293466 Estonian:Est358
0.03745735 SWE_Viking_Age_Sigtuna:vik_urm035
0.03762890 Finnish:HG00350
0.03771626 Finnish:HG00311
0.03835697 Estonian:Est397
0.03852932 Swedish:Sweden11
0.03920520 Finnish:HG00346

Distance to: Russia_Ladoga:VK16
0.03519756 Afrikaner:AFR002
0.03560596 ISL_Viking_Age_Pre_Christian:SBT-A-1
0.03636778 Norwegian:NOR106
0.03648059 Bell_Beaker_Bavaria:E09569
0.03679323 Afrikaner:AFR024
0.03693060 SWE_Ollsjo_BA:oll007
0.03693490 HUN_MA_Szolad:SZ15
0.03727243 Orcadian:HGDP00802
0.03741184 England_IA:M1489
0.03752301 DEU_Halberstadt_LBA:I0099

Distance to: Russia_Ladoga:VK15
0.02459625 English_Cornwall:HG00249
0.02607509 Welsh:WalesCHF12
0.02629446 DEU_MA_ACD:STR_355
0.02798043 England_Saxon:I0769
0.02948525 CZE_Unetice_EBA:I5043
0.02972796 England_Saxon:I0161
0.02977422 IRL_BA:rath3
0.02995542 Scythian_MDA_o:scy303
0.03001269 Welsh:WalesCHF63
0.03059916 Orcadian:HGDP00802
perttimp
Pohtiva pohjalainen
Pohtiva pohjalainen
 
Viestit: 181
Liittynyt: 30 Joulu 2011 12:21

Re: Population genomics of the Viking world (Margaryan 2019)

ViestiKirjoittaja rcislandlake » 27 Syys 2020 17:23

perttimp kirjoitti:Laatokan näytteitä. Niistä ainakin kaksi on geneettisesti lähellä nykysuomalaisia. Olisi mukava tietää, että ovatko paikallisia asukkaita vai muualta tulleita.

Distance to: Russia_Ladoga:VK16
0.03519756 Afrikaner:AFR002
0.03560596 ISL_Viking_Age_Pre_Christian:SBT-A-1
0.03636778 Norwegian:NOR106
0.03648059 Bell_Beaker_Bavaria:E09569
0.03679323 Afrikaner:AFR024
0.03693060 SWE_Ollsjo_BA:oll007
0.03693490 HUN_MA_Szolad:SZ15
0.03727243 Orcadian:HGDP00802
0.03741184 England_IA:M1489
0.03752301 DEU_Halberstadt_LBA:I0099

Distance to: Russia_Ladoga:VK15
0.02459625 English_Cornwall:HG00249
0.02607509 Welsh:WalesCHF12
0.02629446 DEU_MA_ACD:STR_355
0.02798043 England_Saxon:I0769
0.02948525 CZE_Unetice_EBA:I5043
0.02972796 England_Saxon:I0161
0.02977422 IRL_BA:rath3
0.02995542 Scythian_MDA_o:scy303
0.03001269 Welsh:WalesCHF63
0.03059916 Orcadian:HGDP00802

Mielenkiintoisia ovat minusta nuo VK15 ja VK16 eli Engelsmanni ja "Etelä-Afrikkalainen" eli buuri.. https://fi.wikipedia.org/wiki/Afrikaanerit
Melko kansainvälistä...
FTDNA FF 100 % Suomi. Ydna N-FT35588 (N-Z5893->N-Y17798->N-Y17799->N-Y20916->N-Y109798/N-BY58264->N-FTE1606->N-FT35588). Mtdna H1N4
rcislandlake
Sutki savolainen
Sutki savolainen
 
Viestit: 661
Liittynyt: 08 Heinä 2012 15:56

Seuraava

Paluu Uutiset ja tutkimukset

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Jaska ja 16 vierailijaa