Poro korvasi peuran jo 500 vuotta sitten

Alkuperää koskeva uutisointi ja uudet tutkimukset.

Poro korvasi peuran jo 500 vuotta sitten

ViestiKirjoittaja Jaska » 12 Tammi 2021 16:19

Otetaan tälle oma ketju, niin on helpompi löytää.

jussipussi kirjoitti:Tutkimusta porosta.

https://www.lapinkansa.fi/tutkimus-poro ... medium=RSS


Täällä tutkimusryhmän tiedote:
https://www.oulu.fi/yliopisto/uutiset/m ... viamisesta

"Oulun yliopiston arkeologian ja genetiikan tutkijat ovat saaneet selville, että poro korvasi villipeuran Suomen alueen saamelaisten käyttämillä uhripaikoilla 1400–1600-lukujen aikana ja sen jälkeen. Tutkimusryhmä tutki arkeologisia peuranluunäytteitä neljältä saamelaisten uhripaikalta. Näytteet ajoittuivat 1100-luvun lopulta 1600-luvulle.

”Huomasimme, että kaikki vanhimmat peuranluunäytteet edustivat sellaisia geneettisiä linjoja, jotka ovat sukua nykyiselle metsäpeuralle. Nykyisestä porosta tuttuja geneettisiä linjoja havaittiin ensimmäistä kertaa 1400–1600-luvuille ajoittuvissa näytteissä. Sittemmin nämä linjat ovat korvanneet metsäpeuralle tyypilliset linjat Pohjois-Suomesta”, kertoo genetiikan väitöskirjatutkija Matti Heino.

”Erityisen kiinnostavaa on se, että poro korvasi villipeuran Suomen alueen saamelaisten uhripaikoilla, vaikka tiedetään, että täällä porokarjat olivat pieniä vielä 1600-luvulla. Poronhoito oli vain osa elantoa, joka koostui suurelta osin metsästyksestä ja kalastuksesta. Historiallisten lähteiden perusteella tiedetään, että villipeuraakin pyydettiin yhä. Se, että uhrauksissa siirryttiin poroon 1400–1600-luvuilla kertoo yhteisistä uskonnon piirteistä saamelaisalueella sekä poron rituaalisesta merkityksestä jo poronhoidon varhaisvaiheessa”, sanoo arkeologian apulaisprofessori Anna-Kaisa Salmi."

-------------

Korostan, että tässä on faktojen päällä myös tulkintaa.
- Ei kerrota, mistä Suomen näytteet ovat: Länsi-Lapin vanhoilta pohjoissaamelaisalueilta vaiko Keski-Lapin metsäsaamelaisalueilta.
- Peuran korvautuminen porolla kuvastaa kesymmin käyttäytyvän alalajin hyötyä asukkaille, mutta se ei vielä kerro suurporonhoidon leviämisestä.
- En näe, että kyse olisi välttämättä poron tärkeästä rituaalisesta merkityksestä. Uhrauksessa kyse voi olla ihan vaikka siitäkin, että oli helpompi ottaa kiinni kesympi poro kuin kauempana metsissä rymistelevä peura.
~ "Per aspera ad hominem - vaikeuksien kautta henkilökohtaisuuksiin" ~

Y-DNA: N1c1-YP1143 (Olavi Häkkinen 1620 Kuhmo? >> Juhani Häkkinen 1816 Eno)
mtDNA: H5a1e (Elina Mäkilä 1757 Kittilä >> Riitta Sassali 1843 Sodankylä)
Avatar
Jaska
Ylihärmiö
Ylihärmiö
 
Viestit: 11034
Liittynyt: 14 Helmi 2011 04:02

Re: Poro korvasi peuran jo 500 vuotta sitten

ViestiKirjoittaja Jaska » 12 Tammi 2021 16:29

Itse tutkimus on täällä luettavissa:
https://www.sciencedirect.com/science/a ... 9X2030482X

Kartta osoittaa, että paikat ovat lähellä pohjoissaamelaisten alueita eivätkä ns. Metsä-Lapissa. Ainoa eteläinen eli Mikkelin Valkolan peuranluunäyte MH319 keskiajalta ei näytä jostain syystä olleen mukana analyyseissä.
~ "Per aspera ad hominem - vaikeuksien kautta henkilökohtaisuuksiin" ~

Y-DNA: N1c1-YP1143 (Olavi Häkkinen 1620 Kuhmo? >> Juhani Häkkinen 1816 Eno)
mtDNA: H5a1e (Elina Mäkilä 1757 Kittilä >> Riitta Sassali 1843 Sodankylä)
Avatar
Jaska
Ylihärmiö
Ylihärmiö
 
Viestit: 11034
Liittynyt: 14 Helmi 2011 04:02

Re: Poro korvasi peuran jo 500 vuotta sitten

ViestiKirjoittaja Jaska » 14 Tammi 2021 18:30

Røed, Bjørklund & Olsen 2018:
From wild to domestic reindeer – Genetic evidence of a non-native origin of reindeer pastoralism in northern Fennoscandia
https://www.sciencedirect.com/science/a ... via%3Dihub

Tässä osoitetaan, ettei kesyporo enimmälti polveudu paikallisesta Skandinavian tunturipeurasta, muttei tiedetä, mistä se polveutuu.

Kuitenkin täällä saman pääkirjoittajan artikkelissa näkyy, että itse asiassa Etelä-Skandinavian tunturipeura muistuttaa kesyporoa, vaikkei pohjoisempi muistutakaan:
https://royalsocietypublishing.org/doi/ ... .2008.0332

Miksiköhän tämä on ohitettu/unohdettu uudemmissa jutuissa?
~ "Per aspera ad hominem - vaikeuksien kautta henkilökohtaisuuksiin" ~

Y-DNA: N1c1-YP1143 (Olavi Häkkinen 1620 Kuhmo? >> Juhani Häkkinen 1816 Eno)
mtDNA: H5a1e (Elina Mäkilä 1757 Kittilä >> Riitta Sassali 1843 Sodankylä)
Avatar
Jaska
Ylihärmiö
Ylihärmiö
 
Viestit: 11034
Liittynyt: 14 Helmi 2011 04:02

Re: Poro korvasi peuran jo 500 vuotta sitten

ViestiKirjoittaja Jaska » 05 Helmi 2021 01:35

Täällä on arkeologinen artikkeli Enontekiön poronhoidon kehittymisestä.

Seitsonen, Oula 2020:
RUTTOA YLÄTUNTURISSA? SAAMELAISTEN PORONHOITOKOHTEIDEN AJOITTUMINEN ENONTEKIÖN YLIPERÄLLÄ
https://www.academia.edu/45050253/Plagu ... 3%A4_2020_

"Poronhoito vaikuttaa levinneen Yliperän alueelle viimeistään 1000-luvun taitteeseen mennessä. Tämä tapahtui todennäköisesti metsästäjä-keräilijäyhteisössä, joka harjoitti pienimuotoista ajo- ja takkaporojen hoitoa.

Alueen materiaalisessa kulttuurissa tämä näkyy suorakaiteen muotoisina liesilatomuksina ja liesirivikohteina. Jälkimmäiset ajoittuvat kaikki aikavälille 970–1260 jKr.(2σ-tarkkuus). Tätä vaihetta seuraa ajoituksissa katkos, joka kattaa koko 1300-luvun, minkä jälkeen alueen muinaisjäännöstyypeissä on nähtävissä selkeä muutos. Liesirivikohteet jäävät pois käytöstä ja aineistoon ilmaantuvat pyöreät, soikeat ja permikkäliedet sekä turvekodat, jotka ajoittuvat välille 1430–1900 jKr. (2σ-tarkkuus). Tämä liittyy todennäköisesti poropaimentolaisuuden ja jutavan elämäntavan levittäytymiseen tälle alueelle 1400–1500-luvulta lähtien."
~ "Per aspera ad hominem - vaikeuksien kautta henkilökohtaisuuksiin" ~

Y-DNA: N1c1-YP1143 (Olavi Häkkinen 1620 Kuhmo? >> Juhani Häkkinen 1816 Eno)
mtDNA: H5a1e (Elina Mäkilä 1757 Kittilä >> Riitta Sassali 1843 Sodankylä)
Avatar
Jaska
Ylihärmiö
Ylihärmiö
 
Viestit: 11034
Liittynyt: 14 Helmi 2011 04:02

Re: Poro korvasi peuran jo 500 vuotta sitten

ViestiKirjoittaja Anskuq » 05 Helmi 2021 12:13

Toivomuksena olisi, että linkin voisi laittaa myös saamelaiset otsikon alle. Ongelmana on tietysti jos aletaan kommentoimaan kahteen paikkaan. Mutta auttaisiko, jos sinne saamelaiset kohtaan laittaisi kiellon?
Anskuq
Kielevä karjalainen
Kielevä karjalainen
 
Viestit: 904
Liittynyt: 29 Elo 2015 19:08

Re: Poro korvasi peuran jo 500 vuotta sitten

ViestiKirjoittaja Jaska » 05 Helmi 2021 12:45

Anskuq kirjoitti:Toivomuksena olisi, että linkin voisi laittaa myös saamelaiset otsikon alle. Ongelmana on tietysti jos aletaan kommentoimaan kahteen paikkaan. Mutta auttaisiko, jos sinne saamelaiset kohtaan laittaisi kiellon?

Tehdään niin, että jos kommentteja päätyy kahteen paikkaan, niin yhdistän keskustelut sitten. PDT_Armataz_01_01
~ "Per aspera ad hominem - vaikeuksien kautta henkilökohtaisuuksiin" ~

Y-DNA: N1c1-YP1143 (Olavi Häkkinen 1620 Kuhmo? >> Juhani Häkkinen 1816 Eno)
mtDNA: H5a1e (Elina Mäkilä 1757 Kittilä >> Riitta Sassali 1843 Sodankylä)
Avatar
Jaska
Ylihärmiö
Ylihärmiö
 
Viestit: 11034
Liittynyt: 14 Helmi 2011 04:02


Paluu Uutiset ja tutkimukset

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 28 vierailijaa

cron