aikalainen kirjoitti:Pystynen kirjoitti:aikalainen kirjoitti:Onko siitä näkemystä, miten johtimet syntyvät?
Äsken mainitsemiesi lisäksi kyseeseen tulevat myös erilaiset olemassaolevien johtimien yhdistelmät ja halkeamiset. Esim.
karike ja
karikko eivät ole minkään sanan
ˣkarikka johdoksia, joten tässä siis johtimet
-kka + -e ja toisaalta
-kka + -o ovat selvästi sulautuneet jo ihan omiksi yksiköikseen. Tai, on ollut olemassa vanha *-j-johdin, joka on sulautunut vartalovokaaleihin hieman eri tavoin (
lehmä : lehmi- mutta
sika : siko-), josta sitten on voitu ottaa käyttöön uudet itsenäiset johtimet
-i ja
-o.
En ole varma, pysyinkö mukana. Ekassa kantasanana on varmaankin kariseminen (karista-karike, korvata-korvike, kellua-kelluke, levike, haitake, yms.). Ja tokassa, jos tarkoitit vedessä olevia kiviä, kari (kari-karikko, kivi-kivikkö, koivu-koivikko, männikkö, yms.). Ovatko näiden esimuodot olleet siis kari-kka-e (korvikkae, kellukkae) ja kari-kka-o (kivikkäö,koivikkao, männikkäö)?
Siis nimenomaan
eivät ole olleet, koska mitään sanaa
ˣkarikka tai sen puoleen
ˣmännikkä tai
ˣkorvikka ei ole olemassa (huom. etuliitteenä on pieni x joka tarkoittaa olemassa olematonta sanaa, ei tähti * jolla tarkoitettaisiin rekonstruoitua kantasanaa). Ja joo, itse kari-vartalot ovat tosiaan eri sanoja. Näihin on siis liitetty päätteet
-kko ja
-ke ihan yhdellä kertaa. Tämä osoittaa, että ne todellakin
ovat yksittäisiä päätteitä, eivätkä enää kaksi päätettä ketjussa.
(Sitten päätteet
-e ja
-o ovat ihan koko olemassaolonsa ajan korvanneet edeltävää vokaalia (
ottaa :
ote,
vetää :
veto), joten aivan takuulla mitään asuja "-kkae" tai "-kkao" ei ole ollut koskaan.)
aikalainen kirjoitti:Johtimelle '-kko' tulee mieleen sellainenkin ajatus, että voisiko se olla sulautuma sanasta joukko. Esim. koivujoukko > koivujkko>koivikko. Tosin astevaihtelu tuo mutkia, sillä haapajoukko>haavikko tai vattujoukko>vatukko ei ihan toimi ja lähtömuoto haavanjoukko vatunjoukko kuulostaisi keinotekoiselta.
Ei paha idea. Jotkut
-kko-sanat ovat niitä tapauksia joissa painoton o onkin alunperin diftongista *ai >
oi, mutta näissä ei (esim. karjalaksi edelleen
koivikko mutta toisaalta
mandžikoi "Mansikki".) Koko sanan liittäminen vaikuttaa tosiaan hankalalta, mutta tässä voisi paremmin harkita juuri sanan "uudelleenanalyysiä", eli
joukosta olisi alunperinkin otettu päätekäyttöön vain juuri se osa
-kko.
— Toisaalta voidaan miettiä yhteyttä vastakkaiseenkin suuntaan: olisiko
joukko itsessäänkin johdos, kantasanana
joku? Hieman samanlainen tapaus on
lovi : *lovekko >
loukko.
Sigfrid kirjoitti:On se suuri etu, kun ei tiedä asiasta mitään. Niinpä voin johtaa nämä sika - siko ja lehmä - lehmi muodot monikkoasuista
- lehmihaka - lehmien haka
- sikolätti - sikojen lätti
- hevostalli - hevosten talli
Ei tämäkään ihan metsään mene. On vanhastaan tunnettu mahdollisuus että "yhdyssanapääte" *-j on alunperin juuri sama pääte kuin monikon *-j. Molempia käyttötapoja kuulemma kyllä löytyy etäsukukielistäkin, joten mikään kovin uusi kehitys tämä ei voi olla.