Sivu 1/8

Etymologiaketju

ViestiLähetetty: 09 Huhti 2011 21:18
Kirjoittaja Pystynen
Ajattelin paiskoa tänne vähän ajatuksiani erinäisten sanojen taustoista sitä mukaa kun mieleen tulee.

Alkajaisiksi vaikkapa tälläinen: löyhää pidetään lähinnä löysän (< germaanilaina) varianttina, mutta mieleen tulee, voisiko tämä olla osin sukua myös levitä, leveä-sanueelle. Johdos muotoa *leveh ("jokin levällään oleva") päätyisi metateesillä asuun *lewhe > *löyhe (samaan tapaan kuin mureh > murhe, vajeh > vaihe, savuh > sauhu) tästä taas voisi palauttaa "kantasanan" löyhä, kun muutos *ew > öy hämärtäisi yhteyttä alkuperään entisestään. Samantapainen reitti olisi *leväs : *levähän >> *leväs : *löyhään, jossa nominatiivin voisi yleistää muotoon *löyhäs (vrt. paras : parhaan).

Sitten pitäisi vielä tosin tietää, onko "löyhe" tai "löyhäs" tai mikään muu kyseeseen tuleva johdos todella olemassaolevakaan sana

ViestiLähetetty: 10 Huhti 2011 01:12
Kirjoittaja Taavetti
Ainakin sen arvoituksellisen Jokisen eväiden sanotaan olleen levällään. Melko löysä tai löyhä muodostelma sellainen huoneen tai pihamaan täyttävä asetelma on. Etymologiasta en ole tietoinen tässä yhteydessä, mutta toki sitä mielelläni oppisin.

ViestiLähetetty: 11 Huhti 2011 21:24
Kirjoittaja hunninko62
Mites olisi hiihtämistä tarkoittava uralilainen ja/tai muunkielinen sana? Kuka tietää?

ViestiLähetetty: 11 Huhti 2011 21:57
Kirjoittaja Pystynen
hunninko62 kirjoitti:Mites olisi hiihtämistä tarkoittava uralilainen ja/tai muunkielinen sana? Kuka tietää?


Saamesta löytyy čuoigat, jolle näkyy ehdotetun vastineita mansista ja samojedista, joista saattaisi saada kasaan kantauraliin sanan *sajki-. Tuohon näyttää kyllä tulevan jonkin verran epäsäännöllisyyksiä. Saamessa alkukonsonantti on liudentunut, eikä tuon *k:n pitäisi säilyä selkupissa. Álgu mainitsee, että saamen sana voi olla lainakin (vaikken nyt äkkiä löydäkään mainittua lainaoriginaalia IE-tietokannoista).

(Suomessa tuolle joka tapauksessa odottaisi vastineeksi jotain tyyliin **saikea ("minä saien, hän saikee"))

Luulisin, että kantauralissa olisi voitu pärjätä ihan pelkällä "kulkea"-verbilläkin. Talvisin kuljettiin suksilla, kelirikkoaikaan tai kalassa veneellä, ja kesäisin jalan ei siinä varsinaisesti ollut vaihtoehtoja, niin turha kehittää eri verbiä jokaiselle.

ViestiLähetetty: 12 Huhti 2011 03:05
Kirjoittaja Jaska
Köbleriltä löytyy tuo sana (K' niputettu K:n sekaan):
http://www.koeblergerhard.de/idgwbhin.html
*ḱāik- ks. *ḱāk- 'hyppiä' (indoeuropeistiikassa k:n päällä on kumpu liudennuksen merkkinä.)

Ihan mielenkiintoinen etymologia, josta kantauraliin tulisi *śajki-. Saamen sana čuoigat olisi tämän sanan täysin säännöllinen jatkaja! Mansin ja selkupin sanojen yhdistäminen tähän tuo mukanaan kyllä epäsäännöllisyyksiä, kuten Pystynen totesikin. Mutta kun sanan joka tapauksessa pitäisi olla ikivanhasta indoeurooppalaisesta kielimuodosta lainattu, sen pitäisi olla suunnilleen kantauralilainen, joten nuo itäiset vastineet voisivat silti jotenkin tähän liittyä.

ViestiLähetetty: 12 Huhti 2011 13:13
Kirjoittaja hunninko62
En nyt arvostele uralilaisia. mutta miksi he ottivat hiihtämistä merkitsemään ie sanan? Eikö heillä ollut siihen omaperäistä sanaa? :shock:

Hiihtäminen sanana ei vielä auennut. Mikä sen etymologinen tarina voisi olla?

ViestiLähetetty: 12 Huhti 2011 15:32
Kirjoittaja Kalevanserkku
hunninko62 kirjoitti:En nyt arvostele uralilaisia. mutta miksi he ottivat hiihtämistä merkitsemään ie sanan? Eikö heillä ollut siihen omaperäistä sanaa? :shock:

Hiihtäminen sanana ei vielä auennut. Mikä sen etymologinen tarina voisi olla?


Kyllähän löytyy luultavasti paljonkin esimerkkejä tapauksista, joissa kielessä jo oleva enemmän tai vähemmän omaperäinen sana on korvattu lainatulla sanalla. Ensimmäisenä tulee mieleen ruotsalaisten simbassäng, joka viime vuosikymmeninä on saanut osittaiseksi kilpailijakseen englannista napatun sanan swimmingpool. Nimittäisin tätä stiiknafuulia-ilmiöksi: etevämmäksi koetun kielen muodikkaat sanat viehättävät, ja vielä enemmän, jos niissä on yksi tai useampia lainaavalle kielelle outoja äänteitä.

Mitä tulee omaperäiseen hiihtää-sanan synonyymiin, niin onhan meillä suksia ja suksitella.

ViestiLähetetty: 12 Huhti 2011 21:05
Kirjoittaja Jaska
Kalevanserkku kirjoitti:
hunninko62 kirjoitti:En nyt arvostele uralilaisia. mutta miksi he ottivat hiihtämistä merkitsemään ie sanan? Eikö heillä ollut siihen omaperäistä sanaa? :shock:

Hiihtäminen sanana ei vielä auennut. Mikä sen etymologinen tarina voisi olla?


Kyllähän löytyy luultavasti paljonkin esimerkkejä tapauksista, joissa kielessä jo oleva enemmän tai vähemmän omaperäinen sana on korvattu lainatulla sanalla. Ensimmäisenä tulee mieleen ruotsalaisten simbassäng, joka viime vuosikymmeninä on saanut osittaiseksi kilpailijakseen englannista napatun sanan swimmingpool. Nimittäisin tätä stiiknafuulia-ilmiöksi: etevämmäksi koetun kielen muodikkaat sanat viehättävät, ja vielä enemmän, jos niissä on yksi tai useampia lainaavalle kielelle outoja äänteitä.

Lainasanoja voidaan omaksua ihan muodikkuuden tai naapurien hohdokkuuden (esim. kulttuurisen "kadehdittavuuden") vuoksi, mutta usein myös esim. seka-avioliitot tuovat kieleen uusia sanoja, jotka sitten voivat levitä ja syrjäyttää vanhemmat omaperäiset sanat.

Esimerkiksi balteilta itämerensuomalaiset näyttävät lainanneen sanat napa, kaula ja reisi, vaikka varmasti he tunsivat nämä ruumiinosat ennen balttikosketuksiakin.

Kalevanserkku kirjoitti:Mitä tulee omaperäiseen hiihtää-sanan synonyymiin, niin onhan meillä suksia ja suksitella.

Pitää paikkansa. Johanna Laakso on kirjoittanut mielenkiintoisen artikkelin, jonka perusteella kantauralissa monet sanavartalot näyttävät olleen sikäli sanaluokkiin sitoutumattomia, että niitä on voitu käyttää niin verbeinä kuin substantiiveinakin. Eli esimerkiksi *suksi olisi ollut sekä 'suksi' että taivutettuna *suksi-m 'minä suksin' jne.

Johanna Laakso: "On verbalizing nouns in Uralic" (tiivistelmä)
http://www.sgr.fi/fuf/fuf54.html

Tuo indoeurooppalainen 'hyppiä'-merkityksinen etymologia saamen 'hiihtää'-sanalle on äänteellisesti moitteeton ja merkityksenkin puolesta uskottava: varhaisimmissa historiallisissa kuvauksissa hiihtämistä kuvaillaan puunpalojen päällä hyppimiseksi.

ViestiLähetetty: 13 Huhti 2011 23:21
Kirjoittaja Pystynen
Jaska kirjoitti:Esimerkiksi balteilta itämerensuomalaiset näyttävät lainanneen sanat napa, kaula ja reisi, vaikka varmasti he tunsivat nämä ruumiinosat ennen balttikosketuksiakin.

Tähän kiinni napatakseni: ei minusta ole itsestään selvää, oliko näille kaikille erillisiä sanoja. Kaulalle toki löytyy omakielinen nimitys (nykyään vanhentunut sepä), mutta reidelle ei taida potka on johdettu "häntää" merkitsevästä juuresta *ponča ja lienee kai viitannut nimenomaan eläimen ruhonosaan. Säärikin on "vain" suomalais-mordvalainen. Voisin hyvin kuvitella kantauralin tilanteen olleen samantapainen kuin nykyään yläraajojen kohdalla olkavarteen ja kyynärvarteen edelleenkin viitataan yhdyssanoilla. Ehkä aiemmin on ollut jalan osien nimitykset tyyliin "persvarsi" ja "polvivarsi". :) "Varren" tilalle tietysti joku omaperäinen sana

(Niin, ja eikö pitäisi sanoa "näytämme lainanneen"?)

Uralilaisissa kielissähän ei myöskään esiinny erottelua "käden" ja "käsivarren", tai "jalan" ja "jalkaterän" välillä (esim. englannissa erilliset lekseemit: arm/hand, leg/foot tai ks. maailmanlaajuinen kartta!).

ViestiLähetetty: 14 Huhti 2011 04:32
Kirjoittaja Taavetti
Kalevanserkku kirjoitti:
hunninko62 kirjoitti::shock:

Hiihtäminen sanana ei vielä auennut. Mikä sen etymologinen tarina voisi olla?


Kyllähän löytyy luultavasti paljonkin esimerkkejä tapauksista, joissa kielessä jo oleva enemmän tai vähemmän omaperäinen sana on korvattu lainatulla sanalla. Ensimmäisenä tulee mieleen ruotsalaisten simbassäng, joka viime vuosikymmeninä on saanut osittaiseksi kilpailijakseen englannista napatun sanan swimmingpool. Nimittäisin tätä stiiknafuulia-ilmiöksi: etevämmäksi koetun kielen muodikkaat sanat viehättävät, ja vielä enemmän, jos niissä on yksi tai useampia lainaavalle kielelle outoja äänteitä.

Mitä tulee omaperäiseen hiihtää-sanan synonyymiin, niin onhan meillä suksia ja suksitella.

Eräs oletus sanan vaihtumiselle voisi olla naapuriksi tullut ummikko, tai vaikka vaimo, joka ei ymmärrä kieltäni ja jonka kieltä en ymmärrä. Kun hän toistaa sanaa, joka kertoo tulotavastaan, en välttämättä ymmärrä, kertooko hän tulotavastaan vai kulkupelistään jota osoittaa sanaa toistaessaan. Siitä löytyy kuitenkin ensimmäinen yhteinen sana, ja niin vaihtuu entinen käyttämäni sana uudeksi, vieraan tuomaksi sanaksi.

Mitä "hiihtää" sanaan tulee, olen miettinyt, että taustalla saattaisi olla suksen ja hangen kitkan aiheuttama ääni. Kun sen joku kuulee tavallani. hiih, hiih, hiih, ei tarvita paljoa kuvittelua, kun alan puhua hiihtamisesta, tai hiihtämisestä. Edesmennyt naapurini käytti ensimmäistä, hiihtaa muotoa, vaikka täällä on vallitsevana hiihtää.

Vielä suksimiseen. Jos se on joskus merkinnyt hiihtämistä, on se ainakin alueemme puheesta siinä merkityksessä unohtunut. Suksiminen tarkoittaa niin nopeaa lähtöä, ettei juuri ole aikaa laittaa suksia jalkaansa, vaan täytyy juosta nopeasti. Yleisin kuulemani käyttö sanasta on komennossa: "Suksi suolle." Se tarkoittaa nopeaa poistumista häiriköimästä, enkä tiedä, onko suo siinä jäänne eräästä suksien käytöstä pehmeillä soilla. Vai ajasta, jolloin suota kuokittiin pelloksi, jossa tapauksessa komento sisältäisi ajatuksen, että mene tärkeämpiin, todellisiin töihin.

ViestiLähetetty: 15 Huhti 2011 12:30
Kirjoittaja Jaska
Pystynen kirjoitti:
Jaska kirjoitti:Esimerkiksi balteilta itämerensuomalaiset näyttävät lainanneen sanat napa, kaula ja reisi, vaikka varmasti he tunsivat nämä ruumiinosat ennen balttikosketuksiakin.

Tähän kiinni napatakseni: ei minusta ole itsestään selvää, oliko näille kaikille erillisiä sanoja. Kaulalle toki löytyy omakielinen nimitys (nykyään vanhentunut sepä), mutta reidelle ei taida potka on johdettu "häntää" merkitsevästä juuresta *ponča ja lienee kai viitannut nimenomaan eläimen ruhonosaan. Säärikin on "vain" suomalais-mordvalainen. Voisin hyvin kuvitella kantauralin tilanteen olleen samantapainen kuin nykyään yläraajojen kohdalla olkavarteen ja kyynärvarteen edelleenkin viitataan yhdyssanoilla. Ehkä aiemmin on ollut jalan osien nimitykset tyyliin "persvarsi" ja "polvivarsi". :) "Varren" tilalle tietysti joku omaperäinen sana

Sekin on tietysti mahdollista. Lisättäköön balttilainoihin sana hammas, joka on syrjäyttänyt omaperäisen pii-sanan. Eli joitain sanoja on lainattu vaikka sana oli ennestäänkin; joillekin tarkoitteille ei ehkä ollutkaan omaa sanaansa, joistakin ehkä käytettiin satunnaisia tai pysyviä yhdysmuodosteita, kuten esititkin.

Pystynen kirjoitti:(Niin, ja eikö pitäisi sanoa "näytämme lainanneen"?)

Olisihan sekin mahdollista, mutta sitten joku olisi voinut nipottaa siitä miten kukaan alle 2000-vuotias voi sanoa olleensa lainaamassa vanhoja balttilainoja. :)

Pystynen kirjoitti:Uralilaisissa kielissähän ei myöskään esiinny erottelua "käden" ja "käsivarren", tai "jalan" ja "jalkaterän" välillä (esim. englannissa erilliset lekseemit: arm/hand, leg/foot tai ks. maailmanlaajuinen kartta!).

Kiitos, mielenkiintoista.

Taavetti kirjoitti:Eräs oletus sanan vaihtumiselle voisi olla naapuriksi tullut ummikko, tai vaikka vaimo, joka ei ymmärrä kieltäni ja jonka kieltä en ymmärrä. Kun hän toistaa sanaa, joka kertoo tulotavastaan, en välttämättä ymmärrä, kertooko hän tulotavastaan vai kulkupelistään jota osoittaa sanaa toistaessaan. Siitä löytyy kuitenkin ensimmäinen yhteinen sana, ja niin vaihtuu entinen käyttämäni sana uudeksi, vieraan tuomaksi sanaksi.

Tämä kuulostaa uskottavalta mekanismilta: sanojen lainaamisen motiivina voisi olla ihan vain ymmärtämisen tarve. Ehkä kuitenkin vain osa kaikista "lainatuista" sanoista (en puutu tässä lainan ja koodinvaihdon määrittelyyn) päätyy koko kieliyhteisön käyttöön ja jää myöhempien aikojen kielitieteilijöiden löydettäväksi.

Sekin on lainasanoissa yleistä, että merkitys hieman vinksahtaa lainattaessa: joko laajenee, tarkentuu tai siirtyy sivuun.

ViestiLähetetty: 15 Huhti 2011 15:27
Kirjoittaja Taavetti
Jaska kirjoitti:Sekin on lainasanoissa yleistä, että merkitys hieman vinksahtaa lainattaessa: joko laajenee, tarkentuu tai siirtyy sivuun.

Jos kielen entinenkin sana jää käyttöön uuden rinnalla, niille muodostuu helposti hiukan erilainen merkitys.

Jos esimerkkinä käytetty suksia sana olisi vanha, ja sen olisi korvannut uudempi, hiihtää sana, entisen merkitys aluksi hämärtyy, myöhemmin muuttuu jopa toiseksi. Myös sukupolvien vaihtuessa nuoret käyttävät vanhemmiltaan opittuja sanoja eri merkityksessä, kuin heidän vanhempansa. Vielä varmempaa merkityksen vaihtuminen on, jos välissä on yksi sanaa vähän käyttänyt sukupolvi.

Esimerkki siitä. Opin lapsuudessani jätkän olevan vanhahko, vaelteleva, usein resuinenkin metsätyömies. Puhuttiin kulkujätkistä, tukkijätkistä, uittojätkistä aina tilanteen kukaan.
Kun miehuuteni aikana sanaa ei juuri viljelty, ovat lapseni ja heidän lastensa ikäluokat löytäneet sille aivan uuden merkityksen, josta en nuoruudessani osannut kuvitellakaan. Varmaan ilmiö ei ole uusi, vaikka nykyiset viestintävälineet nopeuttavat uusien sanojan ja merkitysten leviämistä.

lainaamisista

ViestiLähetetty: 15 Huhti 2011 17:01
Kirjoittaja aikalainen
Pystynen kirjoitti: Uralilaisissa kielissähän ei myöskään esiinny erottelua "käden" ja "käsivarren", tai "jalan" ja "jalkaterän" välillä (esim. englannissa erilliset lekseemit: arm/hand, leg/foot tai ks. maailmanlaajuinen kartta!).

Puhekielestä saamme viitteitä siihen, miten noita korvaavia lainoja kieleen tupsahtelee.

Esimerkiksi pääkaupunkiseudulla handu vastannee germaanisanaa hand (muttei arm). Sukulaisista vastaavia ovat systeri ja broidi. Koko maassa tunnetaan muori (mor,äiti), vaari (far, isä), mummu (mormor, äidinäiti), pappa (isä), joissa merkityksetkin ovat hieman vinksahtaneet.

Re: lainaamisista

ViestiLähetetty: 06 Heinä 2011 09:31
Kirjoittaja Kalevanserkku
aikalainen kirjoitti:Esimerkiksi pääkaupunkiseudulla handu vastannee germaanisanaa hand (muttei arm). Sukulaisista vastaavia ovat systeri ja broidi. Koko maassa tunnetaan muori (mor,äiti), vaari (far, isä), mummu (mormor, äidinäiti), pappa (isä), joissa merkityksetkin ovat hieman vinksahtaneet.


Ainakin osissa läntisintä Länsi-Suomea (Porissa ja siitä pohjoiseen) on käytössä isoisää ja vanhaa miestä yleensä tarkoittava tuffa eli tuhva. Samoin isöäitiä tarkoittava (luultavasti harvinaisempi) tummu. Näiden takana on ruotsin (nykyään harvinainen ellei jo kokonaan kadonnut) storfar 'isoisä; paholainen' ja vastaavasti stormor 'isoäiti'. Sanan storfar katoamiseen ainakin isoisän merkityksestä lienee eniten vaikuttanut tuo myöhempi sielunvihollisen merkitys, jonka sana on jossain vaiheessa saanut,
Lisäesimerkiksi merkityksen kehityksestä tuo storfar/tuffa käy sekä ruotsin että suomen puolella. Meillähän on vaarin ym. lisäksi vielä ainakin yksi sana jonka merkitys on liukunut isoisästä vanhaan mieheen (ja edelleen appeen, vanhaan isäntään yms), nimittäin äijä.

Re: lainaamisista

ViestiLähetetty: 06 Heinä 2011 12:13
Kirjoittaja pektopah
Kalevanserkku kirjoitti:Ainakin osissa läntisintä Länsi-Suomea (Porissa ja siitä pohjoiseen) on käytössä isoisää ja vanhaa miestä yleensä tarkoittava tuffa eli tuhva. Samoin isöäitiä tarkoittava (luultavasti harvinaisempi) tummu.

Itse Noormarkussa syntyneenä kutsuin Noormarkussa asuvaa äidinisääni tuffaksi ja Tampereella asuvaa isänisääni vaariksi. Isoäitejä kutsuin molempia mummuiksi. Vaasassa ruotsinkieliset kutsuivat isoisiä nimityksillä muffa (morfar) ja faffa (farfar), ja isoäitejä fammu (farmor) ja mummu (mormor).

ViestiLähetetty: 06 Heinä 2011 16:20
Kirjoittaja Jaska
Tosiaan niinkin suomalaisen oloinen sana kuin mummo tulee tuosta ruotsalaisesta sanasta. Jostain syystä omaperäisemmät isovanhempien nimitykset äijä ja ämmä ovat kokeneet pahan inflaation. Lisäksi ukki/ukko sentään on omaperäinen.

ViestiLähetetty: 06 Heinä 2011 18:05
Kirjoittaja putkonen
Nyt ei voinut tämäkään hiiri vastustaa juuston hajua. Minulla oli itselläni Porin seudulla tuffa ja isomamma. Isäni nimitti vanhempiaan mammaksi ja pappaksi, vaikka oli läpikotaisin suomenkielinen. Toista isoisääni, joka oli Sastamalasta kotoisin, sanottiin taataksi ja isoäiti oli mummu. Vanhemmat olivat isä ja äitee. Rauman seudulla, jossa kasvoin, kavereillani oli muar ja faar (siis isovanhemmat). Mistä muuten tulee tämä "taata"? Vähän se kuulostaa kuin "dads dad". Aika kirjavalta vaikuttavat nämä suomalaisten nimitykset vanhemmille ja isovanhemmille. Saksankieliset kun sanovat että Mutter (Mama),Vater (Papa), Oma ja Opa ja sen pituinen se. Hyvin yksinkertaista.

ViestiLähetetty: 06 Heinä 2011 19:37
Kirjoittaja Taavetti
putkonen kirjoitti:Mistä muuten tulee tämä "taata"? Vähän se kuulostaa kuin "dads dad". Aika kirjavalta vaikuttavat nämä suomalaisten nimitykset vanhemmille ja isovanhemmille. Saksankieliset kun sanovat että Mutter (Mama),Vater (Papa), Oma ja Opa ja sen pituinen se. Hyvin yksinkertaista.

Taata taitaa olla mukaelma sanasta taatto, joka on eräs isän tai isoisän nimitys, sanoisin että hellittelynimitys. Sitä en sitten tiedäkään, mistä taatto on peräisin.

Ainakin kirjailija Sillanpäästä käytettiin nimitystä taata, mahtoiko käyttää itsekin sitä. Melko tunnettu nimitys on hänestä ehkä vieläkin. Kivijärven taannoinen kirkkoherra Väinö Havas, tultuaan valituksi kansanedustajaksi, kirjoitti runon "Ujo koulupoika." "Olen taas yhä koulutiellä, ujo, kömpelö poika vain. Koti kaukana, muistot siellä, kivi alla on anturain."
Kun hän sitten muistelee kalakavereitaan ja naapureitaan, hän mainitsee heistä: "Veli Vikke ja Läntän taata..."

Havas oli kotoisin Tampereen seudulta, Lempäälästä. Liekö taata käytössä sikäläisessä murteessa, vai oliko Havas oppinut sen jostakin muualta.

ViestiLähetetty: 06 Heinä 2011 20:22
Kirjoittaja pektopah
Taavetti kirjoitti:
putkonen kirjoitti:Mistä muuten tulee tämä "taata"? Vähän se kuulostaa kuin "dads dad". Aika kirjavalta vaikuttavat nämä suomalaisten nimitykset vanhemmille ja isovanhemmille. Saksankieliset kun sanovat että Mutter (Mama),Vater (Papa), Oma ja Opa ja sen pituinen se. Hyvin yksinkertaista.

Taata taitaa olla mukaelma sanasta taatto, joka on eräs isän tai isoisän nimitys, sanoisin että hellittelynimitys. Sitä en sitten tiedäkään, mistä taatto on peräisin.

Tulisiko ehkä venäjästä, missä isoisä on дед (ded)?

ViestiLähetetty: 06 Heinä 2011 23:00
Kirjoittaja putkonen
Putkonen kiittää vastauksista ja kumartaa :D. Taata on varmaankin tyypillinen hämäläinen nimi isoisälle. Missäköhän mahtaisi mennä taatan (Sastamala) ja tuffan (Kullaa) raja? Kiikoisissako? Välimatka ei ole Kullaan ja Sastamalan välillä pitkä, maakuntakin on sama Satakunta, mutta miksi nimitys vaihtuu? Lähellä Varsinais-Suomea tulee vielä muarit ja faarit mukaan, Hämeen itäosissa ehkä vaaritellaan ja kauempana idässä jo ukitellaan (luulisin). Pohjois-Satakunnan rannikolla ja ylempänä tulee muffat ja fammut ja...