Jaska kirjoitti:Kantauraliin asti tosin palautetaan suomen (kai jonkin perämettän murteen) sana puo 'takapuoli'; rekonstruktio lienisi jotain *poji.
Jaska kirjoitti:Parooni kirjoitti:Minnepäin etymologoituvat sitten tästä loogisena jatkumona mieleentulevat alakerran termit? Luulisi niidenkin viihtyneen kansan sanastossa melko pitkään.
Kulli, kyrpä, mulkku - ainakaan wikisanakirja ei tuota muista kielistä kovin läheisiä variantteja. Latviasta tosin "pipele" kuulostaa jo ihan tutulta ja saamen "cillu" ehkä. Ellei sitten ihan väärää sukupuolta konsanaan.
Vitun ja tussun tuntevat myös virolaiset, skandinaaviskoilla on fitat kaikilla, mutta muuten näyttäisi pillua myöten olevan ikiomaa sanastoa. Vai meneekö ihan perseelleen (viro)? 8)
Kaivelin SSA:sta:
- kulli: itämerensuomalainen levikki, alkuperä tuntematon.
- kyrpä: itämerensuomalainen levikki, alkuperä tuntematon.
Kalevanserkku kirjoitti:Ainakin ruotsista löytyy jonkinlaista maastonkohoumaa karkoittava sana kulle (<*?kulli), joka metaforisesti voisi voisi saada sellaisenkin merkityksen kuin 'penis'. Ei varmaan kovin hyvä etymologia, mutta parempaa odotellessa...
Kustaa Vilkuna -vainaja aikoinaan ehdotteli jonkinlaista nuppikeppi-etymologiaa kainulainen- sanalle. Tällainen nuppikeppi olisi ollut miesjoukon tunnus. Tälle arvelulleen hän katsoi saavansa tukea vetämällä yhtäläisyysmerkin kainulaisten ja kylfingien välille. Kylfingien nimi kait yleensä johdetaan sanasta kylfa, joka tarkoittaa nuijaa tai nykykielessä vaikkapa golfmailaa. Tiedossani ei ole onko kylfalla tarkoitettu myös penistä, mutta jossain suomen murteessa on tai on ollut käytössä sana kölvi tarkoittamassa poikaa. Ainakin miesten kielenkäytössä (jos siis voi luottaa taannoiseen radion sarjakuunnelmaan Kantolan perhe). Tuskinpa tuollainen kölvi voi muuta olla kuin etuvokaalinen muunnos sanasta kolvi, joka puolestaan tullee jostain skand. kielestä ja jonka kantamuodosta kolfr on johdettu myös em. kylfa.
Oletan siis, että ims. kieliin penistä tarkoittava sana kyrpä yms. on tullut munaisruotsista tai jostain sen sukukielestä, esim. muinaisgotlannista (forngutniska). Ensin on käytetty muotoa kylpä, joka on saanut rinnalleen miehekkäämmän muodon kyrpä, joka lopulta on voittanut pehmeämmän kylpä-variantin, joka on helposti sotkeutunut kylpeä-sanueeseen.
Mitä l:n muuttumiseen r:ksi, vertaa sanapariin ylkä ~ yrkä. Nämä sanat tarkoittavat samaa, pääero siinä, että jälkimmäinen koetaan murteelliseksi.
Tämä etymologia kelpaa minulle, kunnes joku esittää uskottavamman.
Jaska kirjoitti:- pillu: suomalais-karjalainen levikki, alkuperä tuntematon. Pohdittu yhteyttä sanoihin pilu 'rako' ja pili, mutta niidenkin alkuperä on tuntematon.
- pylly: suomalais-karjalainen levikki, alkuperä tuntematon. Pidetty ekspressiivisenä (vrt. horisontaalinen etymologia).
Pystynen kirjoitti:Haapa on usein laskettu substraattisanaksi.
Vaihtoehtoinen idea: germaaneilta löytyy *aspō-. Jos tämä olisi lainattu varhais- tai keskikantasuomeen, tulisi *apa > mks. *ahpa. Tässä vaiheessa tulee sitten relevantiksi, että ims. kielet syystä tai toisesta eivät siedä yhtymää *hp (mistä johtunee, kun *sp on kuitenkin kotiutunut?). Yksinkertainen ratkaisu olisi metateesi asuun *hapa, tai tavupaino säilyttäen juurikin *haapa.
Vokaalin piteneminen voisi ehkä olla myöhempääkin; a:n epäsäännöllistä pitenemistä löytyy useammastakin h-alkuisesta sanasta (haara, haalea, haaksi, haahka).
Jaska kirjoitti:Pystynen kirjoitti:Haapa on usein laskettu substraattisanaksi.
Vaihtoehtoinen idea: germaaneilta löytyy *aspō-. Jos tämä olisi lainattu varhais- tai keskikantasuomeen, tulisi *apa > mks. *ahpa. Tässä vaiheessa tulee sitten relevantiksi, että ims. kielet syystä tai toisesta eivät siedä yhtymää *hp (mistä johtunee, kun *sp on kuitenkin kotiutunut?). Yksinkertainen ratkaisu olisi metateesi asuun *hapa, tai tavupaino säilyttäen juurikin *haapa.
Vokaalin piteneminen voisi ehkä olla myöhempääkin; a:n epäsäännöllistä pitenemistä löytyy useammastakin h-alkuisesta sanasta (haara, haalea, haaksi, haahka).
Ihan lupaava ehdotus... mutta saamessa vastaava sana on suhpi < *uupa (tai *suupa), joka ei enää sovikaan germaaniseksi lainaksi. Näin erilaiset vokaalit edellyttänevät oikeastaan lainanantajiksi lähisukuisia mutta eri (paleoeurooppalaisia?) kieliä.
Pystynen kirjoitti:*hp:n metateesi saattaisi selittää myös sanan hepo: hyvä vertailukohta olisi kanta-arjan *aćva > kantairanin *aspa. Yksityiskohdat näyttävät hieman viilaamista kaipaavilta *e viittaa varhaiseen lainaan, *h < * on hieman hankala. Ehkä varhaiskantairanin *c:stä lähtien saisi *ečpa > *epa, vaikka tälläinen kehitys olisikin varhaiskantasuomessa vähän outo; tai sitten *espa > ehpa (mieleen tulee *pićla > *pisla > pihlaja).
Kalevanserkku kirjoitti:Pystynen kirjoitti:*hp:n metateesi saattaisi selittää myös sanan hepo: hyvä vertailukohta olisi kanta-arjan *aćva > kantairanin *aspa. Yksityiskohdat näyttävät hieman viilaamista kaipaavilta *e viittaa varhaiseen lainaan, *h < * on hieman hankala. Ehkä varhaiskantairanin *c:stä lähtien saisi *ečpa > *epa, vaikka tälläinen kehitys olisikin varhaiskantasuomessa vähän outo; tai sitten *espa > ehpa (mieleen tulee *pićla > *pisla > pihlaja).
Varmaankin sm hepo on pikemminkin jollain tavalla sukua samaa tarkoittavalle muinaiskreikan sanalle hippos.
Kalevanserkku kirjoitti:Ieur. h on kantasuomessa korvattu suhuässällä, siis ennen suhuässän muuttumista h:ksi, kuten on selitetty (kai Koivulehto).
Taavetti kirjoitti: Kukkakimppua sanotaan myös vihkoksi, vaikka ei se mitenkään muistuta irtolehdistä kasattua kirjoitusvihkoa. Alultaan vihko lienee eräs synonyymi nippu ja kimppu sanoille. [/i]
aikalainen kirjoitti:
Enpä tiedä, olisivatko jollain tavalla samaa ryvästä myös viuhka, vihdas, vihta, viuhtominen, vitsa. Viuhtomiseen voi käyttää vihtaa, viuhkaa ja lehtivihkoa.
Taavetti kirjoitti:Jos olemme sanatarkkoja, ei kukaan voi käydä toisen kimppuun, paitsi selvittäessään kahden eläimen tai ihmisen tappelua. Yleiskielessä käytetään silti ajan oloon yleistynyttä sanontaa kimppuun käymisestä. Sanontaa ei tarvitse paheksua, eikä se suinkaan ole ainoa ihmisten kielten epäjohdonmukaisuus, tavallaan melkein kaikki käsitteet ovat jotenkin sellaisia.
Tässä vastaukseni erääseen Facebookissa kohtaamaani kysymykseen. Ajattelin kuitenkin tarkistaa, mitä nykyiset asiantuntijat aiheesta tietävät ja kertovat. En osannut ratkaista, pitäisikö aloittaa uusi aihe, niin laitan tähän jatkoksi. Tästähän on tarpeen ilmetessä helppo jakaa omaksi aiheekseen.
Pystynen kirjoitti:Norja on kovin hyvää etymologiaa vailla oleva adjektiivi.
Suomen nuori tulee tuoreimman käsityksen mukaan kantasanasta *ńëxri (tai tuoreimman rekonstruktion mukaan *ńërə) joka etäsukukielissä tarkoittaa lähinnä "märkää". Saamen njuoras tarkoittaa "heikkoa puuta", "seisomakyvytöntä lasta" tms. ja sopii hyvin välilenkiksi: lännessä merkitys olisi aluksi kehittynyt tuoreeseen kosteaan puuhun tms. Tästä imsussa kantasana olisi edelleen päätynyt nykymerkitykseen. Alussa mainittu sana voisi kuitenkin kenties edustaa alkuperäisemmän merkityksen säilyttänyttä johdosta: *noor-ja > norja?
Tässä pitää kyllä olettaa nimenomaan pitkän vokaalin kehittymistä ja sen lyhenemistä, sillä suoraan kantauralin tasolla väännetystä johdoksesta tulisi ˣnarja. Onkohan tälle nimenomaiselle kronologialle enää olemassa muita hyviä perusteluja?
Päätteen -ja identiteetti jää myös auki. Normaalistihan tämä merkkaa tekijöitä, ei mitään nominaalisia adjektiivijohdoksia.
Kalevanserkku kirjoitti:Mikä estää olettamasta rakenteeltaan samantyyppistä kontaminaatiota, joka on tuottanut englantiin savusumua tarkoittavan sanan smog, joka siis on syntynyt sanoista smoke 'savu' ja fog 'sumu'?
Norjan takana olisivat siis sorja ja notkea.
Kalevanserkku kirjoitti:Pystynen kirjoitti:Norja ()
Mikä estää olettamasta rakenteeltaan samantyyppistä kontaminaatiota, joka on tuottanut englantiin savusumua tarkoittavan sanan smog, joka siis on syntynyt sanoista smoke 'savu' ja fog 'sumu'?
Norjan takana olisivat siis sorja ja notkea.
Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Google [Bot] ja 18 vierailijaa