Hyllestedin jutuistahan oli foorumilla
keskustelua aikaisemminkin.
En edelleenkään pidä tämän artikkelin kelttiläis-imsu-rinnastuksia kovin uskottavina. Jos mietitään vaikka *sukko-sanuetta, niin Hyllestedillähän on ongelmana, että kehitys *ti > *ci tapahtui säännöllisesti ainoastaan *i:n edellä, mutta ei *y:n tai *u:n. Toisaalta sananalkuinen *c ei säily affrikaattana karjalassa. Ei siis ole oikein uskottavaa, että karjalan
čugu todistaisi kantasuomalaisesta variaatiosta *cika ~ *cuka, joka lainaselitystä varten tarvitaan, vaan tämä näyttää enemmän myöhäiseltä affektiiviselta lempinimeltä.
Ihan viime aikoina tietooni on myös tullut sellainen mielenkiintoinen etymologia (
Kaczyńska 2014), että puolan
dzik 'villikarju' (vastineita myös esim. ukrainassa) tulisi jo kantaindoeuroopasta, asusta *dʰīkos, ja olisi sukua mm. muinaiskreikan murresanalle σίκα 'sika', joka jo 1800-luvulla on havaittu erittäin hyvin suomen sanaa muistuttavaksi. Pelkkä rinnastus suomi-kreikka on vähän turhan pitkä matka, mutta slaavilaisten vastineiden perusteella näyttäisi luontevalta etymologialta, että *tika > *cika >
sika on vanha baltoslaavilainen lainasana.
Tämän saman etymologian vanavedessä olen nykyään muuten lakannut uskomasta, että mordvan sanue (ersä
tuvo, mokša
tuva) olisi ims. sanan vastine. Suhde ims.
i ~ mordva
u ei itse asiassa täsmää, odotuksenmukainen *i-a-sanoissa olisi i ~ o (esim.
sitoa ~ ersä
sodoms). Arvelen, että tässä voisi pikemmin tulla kyseeseen yhteys turkkilaiskielten sanueeseen *toŋuz (esim. > tataari
duŋyz): *ŋ > v takavokaalin jäljessä on mordvalaiskielissä sekä säännöllinen että kohtalaisen myöhäinen kehitys.
---
Oikein mielenkiintoinen kyllä sen sijaan on
karju, karja -sanueen uusi etymologia (ilman muuta parempi kuin aikaisempi rinnastus germaanien 'armeija'-sanueeseen), ja mahdollisuus yhdistellä
porsas-sanuetta turkkilaiskielten 'mäyrä'-sanueeseen.