Muinainen Suomi

Eikö työntää voisi olla faktiivijohdos sanasta tykö, alkuperäiseltä merkitykseltään siis kutakuinkin 'lähentää'?

Pauli Ojanperä kirjoitti:Eikö työntää voisi olla faktiivijohdos sanasta tykö, alkuperäiseltä merkitykseltään siis kutakuinkin 'lähentää'?

Se voisi olla mahdollista. Äänteellisesti siinä on vain yksi mutka:

U *tüŋi 'tyvi, lähi-?'
> keskikantasuomi *tüvi
--> johdos *tüve-ntä-täk
> myöhäiskantasuomi *tüün-tä-däk
> suomi **tyyntää

Suomessa pitäisi olla sanassa yy eikä yö, että selitys olisi säännöllinen. Toisaalta eteläviron tüünata sopisi kyllä tähän.

Näkökulmakysymys, mutta työntäjästä itsestään katsoen työntäminen loitontaa kohdetta eikä lähennä...

Tyyni- ja tyyntyä-sanojen merkitysten välttäminenhän voisi takaperoisesti selittää tykö-sanan epäsäännöllistä kehitystä, ja tähän sopii myös se, ettei suomessa ole tyyni-lähtöistä tyyntää-sanaa, vaan sana tyynnyttää sen sijasta.

**tyyntää > työntää > tykö

Itse ajattelin jonkin kappaleen sovittamista toiseen.

Johtosuhde toimisi nykysuomen sisällä, mutta valitettavasti ei muissa sukukielissä: lyydiksi ťyöttää, vepsäksi ťöntta, joista nähdään että lähtömuoto oli kaksitavuinen *tööntä- eikä kolmitavuinen *tygöntä- (tai *tyventä- tms.)

Jonkinlainen esiksm. *tyväntä- > *tööntä- toimisi (samaa tyyppiä kuin *syvä-kse- > *söökse- > syöstä), mutta tyvi on ikävä kyllä i-vartalo, ja toisekseen koko johdinhan on -entA-[/] ([i]kova : koventaa, ylä : ylentää, jne.)

Tyyntää löytyy muuten kyllä ainakin mun kielenkäytöstäni, peräisin luultavasti äidin eteläpohjalaiselta sukuhaaralta. Merkitys on tosin refleksiivinen "tyyntyä"; eli samaa mielenkiintoista olotilarakennetta kuin mm. hiillos siitää ~ siityy, viesti entää ~ etenee, tuuli yltää ~ yltyy, joulu saa ~ saapuu, jossa normaalisti kausatiivista tai transitiiviverbiä voi käyttää myös intransitiivisesti.