Suomen etymologinen verkkosanakirja

Sanojen ja nimien alkuperä

Suomen etymologinen verkkosanakirja

ViestiKirjoittaja Pystynen » 15 Kesä 2020 17:35

Projektimme Suomen vanhimman sanaston etymologinen verkkosanakirja (EVE) on tänä keväänä edennyt vaiheeseen jossa sitä kelpaa jo mainostaakin. Lisätietoa löytyy edellisen linkin takaa.

Projektin sivuilta löytyy varsinaisten sanakirja-artikkelien lisäksi myös monia muita aineistoja, jotka saattavat kiinnostaa alaan perehtyneitä:
– Vähän toista sataa eri sanojen etymologisen tutkimushistorian bibliografiaa;
– Petri Kallion tulevan teoksen Yhteissuomalainen sanasto raakaversio tietokantana: noin 2000 kantasuomalaista rekonstruktiota ja niiden edustus ims. kielissä;
– Santeri Junttilan tulevan teoksen Kantasuomen balttilaislainat koeartikkeleita;
– Tutkijoiden keskustelua eri etymologisista aineistoista, etenkin viimeksimainitusta.

Tulossa on vielä paljon kaikenlaista, esim. itse olen työstänyt laajaa etymologisen tutkimuksen kirjallisuustietokantaa, joka toivottavasti kesän aikana tulee verkkoon asti. Samalle wikialustalle on jatkossa tarkoitus sijoittaa myös muita etymologisia aineistoja, esim. saamelaiskielten Álgu-tietokannan mahdollinen seuraaja.

Verkkosanakirja toimii wikialustalla ja alan tutkijat / asiantuntijat ovat tervetulleita osallistumaan aineiston täydentämiseen ja kommentointiin (harrastelijoita emme toistaiseksi ota; teoriassa pelkkä kommentointioikeus olisi mahdollinen). Käyttäjätunnuspyyntöjä voi osoittaa allekirjoittaneelle: juho.pystynen [ät] helsinki.fi.
Avatar
Pystynen
SuuBaltti
SuuBaltti
 
Viestit: 1302
Liittynyt: 22 Helmi 2011 22:45
Paikkakunta: Vandaalia

Re: Suomen etymologinen verkkosanakirja

ViestiKirjoittaja Jaska » 18 Kesä 2020 22:00

Aivan loistavaa! PDT_Armataz_01_37
~ "Per aspera ad hominem - vaikeuksien kautta henkilökohtaisuuksiin" ~

Y-DNA: N1c1-YP1143 (Olavi Häkkinen 1620 Kuhmo? >> Juhani Häkkinen 1816 Eno)
mtDNA: H5a1e (Elina Mäkilä 1757 Kittilä >> Riitta Sassali 1843 Sodankylä)
Avatar
Jaska
Ylihärmiö
Ylihärmiö
 
Viestit: 10977
Liittynyt: 14 Helmi 2011 04:02

Re: Suomen etymologinen verkkosanakirja

ViestiKirjoittaja mahtotapa » 11 Elo 2022 22:51

Anteeksi vanhan ketjun nostamisesta, mutta mitä tarkoittanevat kantasuomen rekonstruktiomerkinnät *+, *x ja *–, joita EVE:n etymologiadatassa välillä näkee?
mahtotapa
Ujo ugri
Ujo ugri
 
Viestit: 3
Liittynyt: 17 Tammi 2020 16:09


Paluu Etymologia

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 11 vierailijaa

cron