Nostanpa tässä esille vanhan mutta edelleen epävarman selityksen suomen mies-sanalle.
Unkarilaisten oma nimitys magyar ja mansien oma nimitys johdetaan yhteisestä kantamuodosta:
*manśi
> *modj-er > unk. magyar / megyer 'unkarilainen'
> mansin manśi ~ möänsj 'mansi (voguli)'
> hantin moś
Tämä sana on arjalainen/iranilainen lainasana itäuralissa/ugrissa: Ir. *manua 'ihminen, mies'.
Muinaisunkarilaiseksi klaaninimeksi vakiintunut Megyer selitetään muinaisunkarilaisesta asusta *modjer etuvokaaliseksi kehittyneeksi variantiksi, kun taas nykyinen endonyymi magyar olisi kehittynyt siitä takavokaaliseksi.
Kuitenkin myös mansissa on etinen variantti, joten sellainen olisi teoriassa voitu tuntea jo itäuralissa. Iranilainen *a on toisinaan ugrissa korvattu myös *ä:llä, joten sana olisi jo ammoin voinut lainautua sekä *a:llisena että *ä:llisenä. Hantissakin on vastine takaiselle sanalle: moś on toinen pohjoisten obinugrilaisten fratrioista (eksogaaminen yksikkö: tämän "suurklaanin" jäsenten pitää ottaa puoliso toisesta eli por-fratriasta).
Suomen sana mies voidaan yhdistää vain etiseen varianttiin, joskin tässä on äänteellisiä ongelmia. Odotuksenmukainen kehitys olisi:
*mänśi > **mäsi (vrt. *kunśi > kusi jne.)
itämerensuomeen pitäisi siis olettaa seuraavia epäsäännöllisiä kehityksiä:
1. Ensitavun vokaalin piteneminen ja suppeneminen: **mäsi > **meesi.
Toisaalta tälle on esitetty rinnakkaistapauksia kuten *pälä > *peeli > pieli ja *śänä > *seeni > sieni.
2. Kantasuomen asusta **meesi olisi sen jälkeen pitänyt kadota loppuvokaali, eli sana olisi päätynyt perin harvinaisten yksitavuisten s-loppuisten sanojen tyyppiin: *mees. (Tämä rekonstruktio on jo "todellinen" myöhäiskantasuomen asu.) Lainasanoissa on kyllä esim. ies, mutta se taipuu ikeen ja on siis myöhäiskantasuomen tasossa kaksitavuinen: *iγes : *ikehen.
Etymologia on siis äänteellisistä syistä epävarma. Silti merkityksensä puolesta 'mies' voisi hyvin periytyä mainitusta iranilaisesta sanasta, ja suomessa tunnetusti on sellaisiakin iranilaisia lainasanoja, joita ei itäisemmissä kielissä tunneta.
Kyseessä voisi olla rinnakkainen lainautuminen länsiuraliin ('mies') ja itäuraliin (etnonyymi), tai sitten sana voisi olla jo kantauralilainen ja se olisi vain kehittynyt etnonyymiksi myöhemmin itäuralissa. Kolmas vaihtoehto on, että kyseessä on kantauralilaisten itsestään käyttämä nimitys (= endonyymi), joka vain täällä lännessä olisi appellatiivistunut merkitsemään yleensä 'miestä' eikä vain 'meikäläisiä'.
Arjalainen välittäjävaikutus uralilaisessa ekspansiossa näyttää olleen tärkeä (heiltä on lainattu sellaisia sanoja kuin 'kulta', 'herra/ruhtinas', '100', '1000'), ja jonkinlainen "koplanimi" tälle uralinkieliselle Seiman-Turbinon pronssikauppamafialle sopisi hyvin lainatuksi samassa yhteydessä.
Mit mänsjit wolimak!
(Olemme manseja!)
http://www.mv.helsinki.fi/home/jphakkin/Kantaurali.pdf