Kënta-käxlin puwi-pänima-pêshama-pusjama-pärtang nusitamat
≈ kanta-kielen puu-jauho-keitto-puserre-levyyn raavitut
≈ kantauralin kirjallisuus!

Olen jo jonkin aikaa sitten tutustunut Jaakko Häkkisen uraauurtavaan työhön, jossa lingvistinen rekonstruktio tuodaan selkeästi ja ytimekkäästi myös maallikoiden ulottuville. Kantauralin opetusmonisteita silmäillessäni rupesin ajattelemaan, että totta kai kunnon kielellä pitää kirjallisuuttakin olla! Indoeuropeistikot ovat puuhastelleet Schleicherin faabelin parissa iät ja ajat, mutta mitään vastaavaa kaskua en ole kantauraliksi löytänyt. Niinpä olen luonnostellut sellaisen itse; valitsin aiheeksi mukaelman tunnetusta eläinsadusta. Saanen esitellä: Tumtipa shingiri, "Tietävä (=viisas) hiiri"

Tälwa-päjwa wolij, shingiri jukan pexlina kanij. Njuksji shingiring tulij, juptaj: "Mim näkikim? Soma onsja! Tin min'ng wilawikit, sen müngana sewiwikit." Shingiri njuksjim pelij. Woxjimakta njuksjim kêrwatak, seng juptaj: "Ela min'm sewik, sjüdji-sjilma, sërnja-puna! Min'm jo sewik, se täwiksi e woxji tulitak. Kuxlik; tin'ng somam njomamam juptakim - ena kalat sin'ng njomawit. Mukanani kanik!" Njuksji mujaj, shingirin mukana jukan sjudja-üling menij. "Angi sjudjang têkik, ponchimti wêting lükkak", shingiri juptaj, "ponchin kalaj njomak!" Njuksji têkij, mim shingiri juptaj. Ponchimsa wêtin lükkaj, wëlkaj. Sjansjaj, sjansjaj, pilmita saxij – kalaj njomawimakta. "Tä ej wolima soma têkima!" njuksji juptaj. "Somampa shingirim sewitak!" Kälapanansak se kuntaj: ponchi wolij pintama sjudjang. Woxjimakta shingirin jälking kulkitak njuksji juptaj: "Shôngi wêjxikasa! Kôratama min, shingirin juptamaj iskima!"

Oli talvipäivä, (ja) hiiri kulki joen vartta. Hiiren luo tuli näätä, (ja) sanoi: "Mitä näen? Hyvä saalis! Minä tapan sinut, (ja) sen jälkeen syön!" Hiiri pelästyi näätää. Kun ei voinut väistää näätää, (se) sanoi sille: "Älä minua syö, sysisilmä, kultakarva! Joka minut syö, se ei täyteen voi tulla. Kuule; kerron sinulle hyvän pyyntikonstin – (sillä) pyydystät paljon kaloja. Kulje kanssani!" Näätä ilostui, (ja) meni hiiren mukana joen jäälle. "Tee aukko jääkanteen, (ja) työnnä häntäsi veteen", hiiri sanoi, "pyydystä sillä kaloja!" Näätä teki, mitä hiiri sanoi. Työnsi häntänsä veteen, laskeutui alas. Seisoi, seisoi, pimeä saapui – (mutta) kalat eivät käyneet pyydykseen. "Tämä ei ollut hyvä konsti!" näätä sanoi. "Parempi (on) syödä hiiri!" Noustessaan se huomasi: häntä oli juuttunut jäähän. Kun ei voinut juosta hiiren perään, näätä sanoi: "Haamu vieköön! Kirottu minä, kun uskoin hiiren juttuja!"

Huomautus: Heittomerkit ennen pronominien 'min' ja 'tin' päätteitä kuvaavat epämääräistä vokaalia, joka kenties kuuluisi siihen. En kuitenkaan tiedä, millä tuo väli pitäisi täyttää; pronomineja on neuvottu vain taivuttamaan "normaalin sijataivutuksen" mukaan.

Aivan loistavaa! Kiitos, tämä on hyvä opettaa sitten lapsille ensimmäisenä kantauralinkielisenä satuna.

Kirjallisuus-sana on kyllä melkoinen hirviö, vaikkakin hyvin tarkka merkitykseltään...

Hyvä, että tarina oli mieleinen!


Joo, näin on! Täytyy myöntää, että hämmästyin, kun paperin valmistaminenkin oli kantauraliksi ilmaistavissa. Modernin maailman termeistä tulee aika mutkikkaita, kun "sallittuja" sanajuuria on vain pari sataa – mutta mikäs siinä. Treeniä aivosoluille!

Kalevalastakin jotkut pätkät suostuvat taipumaan uraliksi Kolmas runo, säkeet 125-128:

Tumtimat jon enat wolit,
sjêdaminansa pitamat,
uktina se sansjakasa,
muunti pexling menikasa.

"Kumpi on tiedolta parempi,
muistannalta mahtavampi,
sep' on tiellä seisokahan,
toinen tieltä siirtykähän."

Runosta 50 säkeet 453-454 menevät melkein sanatarkasti:

Poji jängkang wêjxiwikasa,
puwin pänging lêxiwikasa!

"tahi [poika] suolle vietäköhön,
puulla päähän lyötäköhön!"

Mikähän mahtaisi olla sellainen muinainen kielentaso, jolla kokonaisia runoja pystyisi uskottavasti esittämään? Kantauralin sanasto on kovin suppea kalevalaista tyyliä ajatellen...

Suurin osa meikäläisestä kansanrunoudesta voitaisiin varmaan ainakin kääntää myöhäiskantasuomeksi melko vähällä vaivalla.