Sivu 1/1

Sodankäynti pronssikauden arolla (Anthony 2007)

ViestiLähetetty: 27 Maalis 2023 21:01
Kirjoittaja Jaska
David Anthonyn kirjassa "The Horse, the Wheel, and Language" (2007) on mielenkiintoinen kuvaus sotavaunun (chariot) eduista esimerkiksi ratsain taistelevaan nähden. Sotavaunuksi hän laskee vain sellaisen kaksipyöräisen (yksiakselisen) pienen ja kevyen kulkuneuvon, jossa oli puolapyörät ja jossa seisoi yksi tai useampi taistelija. Vanhempia keksintöjä ovat kärry (cart; yksiakselinen umpipyöräinen, jossa istuttiin) ja vaunu (wagon; raskas ja mahdollisesti katettu kaksiakselinen umpipyöräinen, johon mahtui useita ihmisiä).

Sotavaunuista ja niiden taistelijoista on kuvia Lähi-idässä (indoarjalainen Mitanni pääosin nykyisessä Syyriassa, Egypti jne.) vuoden 1500 eaa. tienoilta alkaen, mutta vanhimmat jäljet sotavaunuista ovat konkreettisia vaunun osia eteläisellä Uralilla sijaitsevasta Sintashtan kulttuurista vuoden 2000 eaa. tienoilta. Indo-iranilaisten kielten yhteinen sotavaunusanasto sekä Rigvedan ja Avestan rituaalikuvaukset löytävät parhaat vastineensa juuri Sintashtan kulttuurin arkeologisesta jäämistöstä, joten (myöhäis)kantaindo-iranin alue kattoi ainakin Sintashtan kulttuurin (noin 2100-1800 eaa.). Osaltaan siitä periytyvän laajan Andronovon kulttuurin kautta indo-iranilaiset levisivät kauemmas Siperiaan, Keski-Aasiaan ja aina Etelä-Aasiaan saakka.

Ratsailta ammuttiin yleensä jousella, mutta siinä oli omia rajoituksiaan. Jousella pystyi ampumaan käytännössä vain vasemmalle, mikä rajoitti ratsastavien jousiampujien liikkumista ja teki siitä ennalta-arvattavaa. Lisäksi tarkkuus heiluvan hevosen selästä ei ollut paras mahdollinen.

Sotavaunussa sen sijaan käytettiin yleensä heittokeihästä, ja niitä saattoi olla mukana koko nippu. Vaunussa seisten heittoon sai taakse koko kehon voiman, toisin kuin ratsailta. Minkä ehkä aseen kantamassa menetti, sen sai takaisin aseen tehokkuudessa; eikä jousella välttämättä osunut ratsailta sen kauempaa. Mukana saattoi olla myös jousi, johon taistelija halutessaan tai keihäiden loputtua vaihtoi. Kapeimmissa ja keveimmissä vaunuissa seisoi vain yksi taistelija, jonka vyötärölle ohjaimet saatettiin kiinnittää, mutta suuremmissa vaunuissa oli mukana erillinen ohjastaja, ja kaikkein suurimmissa mahdollisesti kolmantena vielä kilpimies, joka suojasi ohjastajaa ja taistelijaa nuolilta.

Sotavaunut ryhmiteltiin viiden tai kuuden vaunun osastoiksi, ja ne olivat monipuolisia ja ketteriä manöövereissä. Toisaalta epätasaisemmassa maastossa vaunujen liikkuminen oli rajoitetumpaa kuin hevosella, ja kolmannelta niistä kumpikaan ei ollut käyttökelpoinen metsä- ja suoseuduilla, joita asuttivat aron pohjoispuolisten alueiden uralinkieliset ja muut. Ei olekaan sattumaa, etteivät indo-iranilaiset kansat (ja kielet) levinneet pohjoisen suuntaan metsävyöhykkeelle vaan etelään niin pitkälle kuin aroa ja vähämetsäistä tasankoa pitkin pääsi: aina Lähi-itään ja Intiaan saakka.