Pikku-Höpöhöpö kirjoitti:(Varmaan se suomenkielen vaimo-sanakin tulee germaanin naista ja/tai palvelijaa tarkoittavasta wimman-tapaisesta sanasta).
Jännä arvaus, mutta ei tule: suomen murteissa
vaimolla on kirjo muitakin merkityksiä kuten 'nainen', 'ihminen'. Nykyisen kapeamman merkityksen voisi epäillä syntyneen vasta kristinuskon määriteltyä yksiavioisuuden ainoaksi oikeaksi tavaksi. Virossa
vaim on 'henki', saamessa vastineita ovat
váibmu 'sydän' (lienee lainasana suomen suunnalta),
vuoigŋa 'henki'.
Vrt. myös
mies, joka tarkoittaa yhtä lailla niin 'aviomiestä' että 'miespuolista' yleensä.
Thurisaz kirjoitti:Miespuoliset nimet kuten isä ja poika ovat uralista, äiti sekä tytär puolestaan germaanista joten voidaan päätellä miten on avioiduttu.
Korjaus tähänkin:
tytär on baltista ja varmaan jo kantasuomen ajalla;
äiti toisaalta vain nimenomaan suomessa, eli luultavasti uudempi (esim. virossa on edelleen
ema).
Mies sen sijaan tulee parhaan näkemäni selityksen mukaan germaanin 'vävyä' tarkoittavasta sanasta (= nykyruotsin
måg).
Baltista myös tulevat
morsian ja
sisar, germaanista myös
lanko ja ehkä
veli (ja tietysti myöhemmin ruotsista
muori &
vaari).
Isä taas on viime aikoina (v. 2000) selitetty vanhaksi indoiranilaiseksi lainasanaksi. Kantauralissa on usein epäilty olleen matrilokaalinen kulttuuri, jossa mies ei kasvattanut niinkään omiaan vaan siskonsa lapset.
Enon erottaminen
sedästä onkin jo kantauralilaista perua.
(Tarkkaan ottaen termejä vanhempien veljille oli luultavasti neljä:
eno (< *enä) oli kasvatusvastuullinen äidin vanhempi veli;
*eći oli oma tai äidin nuorempi veli, eli: alle sukupolven verran vanhempi saman klaanin mies;
*ekä oli isän vanhempi veli;
setä (< *śečä) oli isän nuorempi veli. Ikäkriteeri sukulaisten erottelussa on imsusta kuitenkin jäänyt kokonaan pois.)