Kalevala ja N-haplotyyppi
Lähetetty: 08 Maalis 2018 09:53
Luin täälläkin keskusteltua herättänyttä Hesarin juttua (https://dynamic.hs.fi/2018/dna/), jossa käsiteltiin mm. tuoreita geenitutkimuksen tietoja. Tutkimustulosten perusteella vaikuttaa tällä hetkellä ilmeisesti siltä, että suomalaismiehille tyypillinen N-haplotyyppi saapui Suomeen Latviasta joskus 500-luvulla(?) ja olisi myös tuonut samalla suomen kielen maahamme. N-haplotyyppi olisi aikalailla korvannut maassa jo olleet isälilnjat. N-haplotyyppiä löytyy vielä runsaasti myös Latviasta. Käsitykseni mukaan merenkulku ja laivat ovat Kalevan keskiössä ja myyttinen Pohjola sijaitsee pohjoisessa. Hesarin jutussa myös mainitaan kuinka Euran ja Latvian hautalöydöissä on paljon samankaltaisuutta esim. korujen ja asujen puolesta. Eura oli tuolloin keskirautakaudella varsin vaurasta seutua. Lounais-Suomessa on ilmeisesti vanhaa "Kalevala-nimistöä" eniten.
Mielenkiintoisesti Latvian tärkein joki on suomenkieliseltä nimeltään Väinäjoki (Daugava) ja näin asia on ollut ilmeisesti jo rautakaudella. Joen suulla oleva kaupunki, Daugavapils, on ollut puolestaan nimeltään Väinänlinna.
Sukupolvien ajan säilyneet kansantarinat ja -runot pohjautuvat usein merkittäviin todellisiin tapahtumiin. Voiko olla mahdollista, että 1800-luvulla kerätty muinaisrunous on osittain heijastanut tätä rautakaudella geenitutkimuksella osoitettua väestön siirtymistä Latviasta Lounais-Suomeen? Tapahtuma on varmasti ollut niin merkittävä, että siitä on voinut jäänyt jälkiä myös kansanrunouteen. Tämä traditio olisi sitten levinnyt Lounais-Suomesta kalmistokulttuurin yhteydessä ensin Kokemäenjokea pitkin Hämeeseen ja 800-luvulta alkaen myös Karjalaan, josta se olisi väestön liikkuessa pohjoiseen päätynyt niille syrjäseuduille josta sitä myöhemmin taltioitiin. Onkohan tällaista "Latvia-näkökulmaa" pyrkinyt kukaan aiemmin hahmottelemaan?
Mielenkiintoisesti Latvian tärkein joki on suomenkieliseltä nimeltään Väinäjoki (Daugava) ja näin asia on ollut ilmeisesti jo rautakaudella. Joen suulla oleva kaupunki, Daugavapils, on ollut puolestaan nimeltään Väinänlinna.
Sukupolvien ajan säilyneet kansantarinat ja -runot pohjautuvat usein merkittäviin todellisiin tapahtumiin. Voiko olla mahdollista, että 1800-luvulla kerätty muinaisrunous on osittain heijastanut tätä rautakaudella geenitutkimuksella osoitettua väestön siirtymistä Latviasta Lounais-Suomeen? Tapahtuma on varmasti ollut niin merkittävä, että siitä on voinut jäänyt jälkiä myös kansanrunouteen. Tämä traditio olisi sitten levinnyt Lounais-Suomesta kalmistokulttuurin yhteydessä ensin Kokemäenjokea pitkin Hämeeseen ja 800-luvulta alkaen myös Karjalaan, josta se olisi väestön liikkuessa pohjoiseen päätynyt niille syrjäseuduille josta sitä myöhemmin taltioitiin. Onkohan tällaista "Latvia-näkökulmaa" pyrkinyt kukaan aiemmin hahmottelemaan?