Jaska kirjoitti:Joo, kantagermaanissa oli nh-yhtymiä, mutta ainakin niissä kantaskandinaavin sanoissa, joita Köbleriltä hain, ovat kadonneet molemmat äänteet.
Joo, tältä tosiaan näyttäisi, esim. ie *wonḱ- "käyrä", *kenk- "riivata" > germ. *wanhō, *hanhō- > msk.
vā, hā-.
Tämä on sitten varmaankin liitettävissä vastaavaan kehitykseen *Vn > VV yleisemminkin germaanikielissä frikatiivien edellä. Auki näyttäisi jäävän, mitä tapahtuisi, jos sana olisi lainattu vasta tuon jälkeen.
Jorma Koivulehdolta muistan silti pari etymologiasikermää jotka hän nimenomaan selittää vieraan äänneyhdistelmän korvaamisen kautta, ainakin *hawwa, *fnawwa, *skawwa >
haava, naava, kaava. (Vrt. perintösana *sawŋa > *sawwa >
sauva.)
Jaska kirjoitti:tai jos nimi olisi korvattu itämerensuomalaisella, mihin saamelaisia siinä sitten tarvittaisiin?
Saamelaisten osa rajoittuisi siihen, että toimivat substraattina, josta muinaiset itämerensuomalaiset olisivat voineet saada mytologiaansa kaksi jumalkerrostumaa, joita olisi luontevasti voitu nimittää "uusiksi" ja "vanhoiksi". Germaanien ei sitten tarvitse olettaa lainatun koko systeemiä, vain sen, että "kilpailevia jumalia" joihin uskotaan mutta joita ei varsinaisesti palvota (jollaisia heillä olisi voinut olla omastakin takaa) kutsutaan nimellä /vanha/ tms.
Taidan tosin olla jo eksynyt aika kauas alkuperäisestä Vanemuine-ideasta tässä viritellessäni. Ehkä hyvä niinkin: Väinämöisen nimi (etuvokaalilla ja vielä diftongilla!) näyttäisi minusta itse asiassa viittaavan siihen, että Vanemuine on kansanetymologinen toisinto eikä suinkaan vastaa alkuperäistä asua.
(PS. jos muuten et ole huomannut, saamessa *ns > ss, esim. pensas ~ *peassē.)