Pikkupoikia ja –tyttöjä vietiin ”luksusorjiksi”

Suomessa noin 1200-1500 jaa.

Pikkupoikia ja –tyttöjä vietiin ”luksusorjiksi”

ViestiKirjoittaja Pertinax » 15 Huhti 2014 11:51

Uusisuomi
Keskiajalla ja vielä uuden ajan alussa useita tuhansia suomalaisia joutui orjuuteen. Erityisen haluttuja olivat vaaleahiuksiset, sinisilmäiset suomalaiset pikkutytöt- ja pojat. Heitä päätyi useita satoja ”luksusorjiksi” Välimerelle, Keski-Aasiaan tai Lähi-Idän alueiden suurvaltoihin.

Orjiksi kaapattujen kohtalo ei kuitenkaan ollut karmein mahdollinen, kertoo Itä-Suomen yliopiston professori Jukka Korpela.

Korpela on tutkinut Suomea koskenutta orjakauppaa 1100-1500-luvuilla. Asiaa käsittelevä artikkeli ilmestyi tässä kuussa arvostetussa amerikkalaisessa Russian history –tiedejulkaisussa.

- Ensimmäiset merkinnät orjakaupasta olivat viikingeiltä 1100-luvulta, Korpela kertoo Uuden Suomen haastattelussa.

- Uusimmat kaappaukset tapahtuivat 1560-luvulla, jolloin tataarit vangitsivat joitain satoja suomalaisia.

Aiemmin tiedot Suomeen kohdistuneesta orjakaupasta ovat olleet hataria. Korpela kuitenkin selvitti suomalaisten kohtaloita venäläisistä kronikoista, sotakirjoituksista ja orjakaupan keskusten kirjanpidoista.

Vaikka yksittäisten henkilöiden kohtaloista ei ole olemassa merkintöjä, orjanhakumatkojen tiedetään ulottuneen Suomessa Lappiin ja Pohjanmaalle asti. Yleisimmin orjat vangittiin eteläisestä Suomesta ja Venäjän Karjalasta.

Suomi-orjat kuljetettiin Korpelan tutkimuksen mukaan useimmiten Novrogodiin ja Volga-joen varrelle Kazaniin. Näiltä markkinoilta orjia myytiin eteenpäin. Venäjän ja Keski-Aasian orjakaupan verkosto ulottui jopa Goalle ja Malediiveille asti.

http://booksandjournals.brillonline.com ... ll-live-02
e:
Orjat olivat keskiajalla paitsi sotaretkien ryöstösaaliita myös kauppatavaraa. Osa orjista myytiin nipuissa, arvokkaammat yksittäin. Myös suomalaisia vietiin orjiksi itään. Kalle Haatasen vieraana historian professori Jukka Korpela.
http://areena.yle.fi/1-2532478
Viimeksi muokannut Pertinax päivämäärä 18 Joulu 2016 13:53, muokattu yhteensä 1 kerran
Avatar
Pertinax
Lipevä lappilainen
Lipevä lappilainen
 
Viestit: 416
Liittynyt: 14 Helmi 2011 13:24

Re: Pikkupoikia ja –tyttöjä vietiin ”luksusorjiksi”

ViestiKirjoittaja Sigfrid » 15 Huhti 2014 12:19

Suomalaisia lapsia myytiin orjiksi vielä 1700-luvullakin. En tiedä onko tässä tarkoituksella siloiteltu venäläisten toimintatapoja. Venäläiset tosin eivät itse hoitaneet asiaa, vaan heidän palkkaamansa rosvojoukot hoitivat asiat ikäänkuin palkanlisänä.
Sigfrid
SuuBaltti
SuuBaltti
 
Viestit: 6532
Liittynyt: 16 Helmi 2011 12:09

Re: Pikkupoikia ja –tyttöjä vietiin ”luksusorjiksi”

ViestiKirjoittaja Kalevanserkku » 15 Huhti 2014 13:23

Sigfrid kirjoitti:Suomalaisia lapsia myytiin orjiksi vielä 1700-luvullakin. En tiedä onko tässä tarkoituksella siloiteltu venäläisten toimintatapoja. Venäläiset tosin eivät itse hoitaneet asiaa, vaan heidän palkkaamansa rosvojoukot hoitivat asiat ikäänkuin palkanlisänä.


Vaaleat ja vaaleahiuksiset lapset ovat kelvanneet orjakauppiaille muualtakin pohjolasta kuin suomea puhuvilta alueilta. Snorri kertoo 1200-luvulla, kuinka tuleva Norjan kuningas Olavi Tryggvinpoika joutui 900-luvulla lapsiorjaksi nykyisen Venäjän alueelle, mutta pelastui ihmeellisten vaiheiden jälkeen ja päätyi lopulta alkuperäisen kotimaansa hallitsijaksi.
Kalevanserkku
Kalevanserkku
Lipevä lappilainen
Lipevä lappilainen
 
Viestit: 406
Liittynyt: 22 Helmi 2011 12:31
Paikkakunta: Pori

Re: Pikkupoikia ja –tyttöjä vietiin ”luksusorjiksi”

ViestiKirjoittaja Sigfrid » 15 Huhti 2014 14:32

Kalevanserkku kirjoitti:
Sigfrid kirjoitti:Suomalaisia lapsia myytiin orjiksi vielä 1700-luvullakin. En tiedä onko tässä tarkoituksella siloiteltu venäläisten toimintatapoja. Venäläiset tosin eivät itse hoitaneet asiaa, vaan heidän palkkaamansa rosvojoukot hoitivat asiat ikäänkuin palkanlisänä.


Vaaleat ja vaaleahiuksiset lapset ovat kelvanneet orjakauppiaille muualtakin pohjolasta kuin suomea puhuvilta alueilta. Snorri kertoo 1200-luvulla, kuinka tuleva Norjan kuningas Olavi Tryggvinpoika joutui 900-luvulla lapsiorjaksi nykyisen Venäjän alueelle, mutta pelastui ihmeellisten vaiheiden jälkeen ja päätyi lopulta alkuperäisen kotimaansa hallitsijaksi.



Orjia käytettiin Euroopassakin yleisesti vielä 900-luvulla. Sanotaan, että kristinusko kielsi sen, mutta jumala ei näytä olleen sama kaikille krisityillekään. Toinen huomionarvoinen asia on Pietari Suuren maine sivistyneenä hallitsijana ja eurooppalaisena. Käytti kuitenkin rosvojoukkoja sodassa.
Sigfrid
SuuBaltti
SuuBaltti
 
Viestit: 6532
Liittynyt: 16 Helmi 2011 12:09

Re: Pikkupoikia ja –tyttöjä vietiin ”luksusorjiksi”

ViestiKirjoittaja Pesservisser » 15 Huhti 2014 17:25

Suomalaisten osuus orjakaupassa lienee ollut hyvin mitätön. Merkittävin orjuus lienee ollut se, kun Pietari Suuri vei sotavankeja ja muutakin väestöä rakentamaan Pietaria. He yleensä kuolivat työn ääressä ilman että tulivat myydyiksi.
Kazanin seutu oli orjakaupan keskus jo Bolgarin kaudelle. Sikäläiset SU-kansat olivat yleensä bolgaarien liittolaisia ja kääntyivät yleisesti islamiin ( tsuvassien juureksi)
joten he olivat pikemmin kauppiaita kuin kauppatavaraa. Orjat olivat lähinnä sotavankeja , usein slaaveja mutta myös naapuriväestöjä jos sodassa oltiin.
Orjakaupan juuri oli se, ettei muslimi saanut orjuuttaa toista muslimia, mutta työvoimaa tarvittiin ja maksukykyä oli.
Orjia lienee tuotu Afrikastakin enemmän kuin Amerikkaan. Heistä ei jäänyt populaatiota muistoksi mm. siksi, että kaikki miehet kastroitiin. Orjuus oli ikävää, ja jotkut saattoivat vierastaa jo tuota valmistelevaa toimenpidettä ja kääntyivät siksikin islamiin.
Krimin tataarien orjakauppa oli laajaa 1700-luvulle asti, ja kaappaukset ulottuivat Moskovaan ja Etelä-Puolaan asti. Orjaksi siepattujen määrä heidän oslataan on arvioitu noin kahdeksi miljoonaksi. Myös kauppa Välimeren yli oli laajaa, ja Etelä-Ranskassa oli suuri kastrointikeskus.

http://aamulehdenblogit.ning.com/profil ... ien-orjuus
Pesservisser
Lipevä lappilainen
Lipevä lappilainen
 
Viestit: 439
Liittynyt: 20 Helmi 2011 15:16

Re: Pikkupoikia ja –tyttöjä vietiin ”luksusorjiksi”

ViestiKirjoittaja Sigfrid » 15 Huhti 2014 18:49

Olet oikeassa. Venäläiset käyttivät rakennustöihin sotavankeja, niin suomalaisia kuin ruotsalaisiakin. Orjien rahtaus idän markkinoille Pietari Suuren ajalla oli pienempää bisnestä ja siitä vastasivatkin nämä rosvojoukot.
Sigfrid
SuuBaltti
SuuBaltti
 
Viestit: 6532
Liittynyt: 16 Helmi 2011 12:09

Re: Pikkupoikia ja –tyttöjä vietiin ”luksusorjiksi”

ViestiKirjoittaja Florian Geyer » 07 Huhti 2017 10:02

Orjiksi kaapattujen kohtalo ei kuitenkaan ollut karmein mahdollinen, kertoo Itä-Suomen yliopiston professori Jukka Korpela.


Orjiksi kaapattujen kohtalo oli karmein mahdollinen. Heti vangitsemisen jälkeen kohtelu oli masentavan julmaa, ja jätti usein pysyviä mielenterveydellisiä seurauksia. Orjuudesta takaisin päässeistä jotkin onnistuivat palaamaan normaalielämään, mutta useimpien kohdalla lähteet eivät kerro mitään konkreettista, ehkä häveliäisyydestä.

Islantilainen historiikki:


Guðríður Símonardóttir, 1598–1682, ryöstettiin orjuuteen, mutta hän palasti takaisin, ja hänen tarinansa tunnetaan.
Guðríður, tai Gudrun, eli Vestmannaeyjarin saaren kalastajayhteisössä aviomiehensä kanssa normaalia työteliästä perhe-elämää vuonna 1627, kun hollantilaisen petturin, tai renegaatin, Jan Janszoon van Haarlemin luotsaamat Turkin lipun alla purjehtivat algerialaiset merirosvot hyökkäsivät Vestmannalle, Heimaeyelle ja joihinkin paikkoihin Islannin pääsaarella. Suurelle joukolle islantilaisia se merkitsi väkivaltaista kuolemaa, 242:lle kuljetusta Algerian orjamarkkinoille.

Pohjois-Afrikan ”barbareskivaltiot”, kuten niitä raakojen tapojensa perusteella nimitettiin, olivat muodollisesti Turkin sulttaanin alaisia, mutta yhä syvemmälle mädännäisyyteensä vajoava Turkin keskushallinto ei ollut lainkaan kiinnostunut näiden alamaistensa hyvinvoinnista, eikä varsinkaan pahoista teoista. Turkin hallinnolle riitti, että sai osan pohjoisafrikkalaisten harjoittaman merirosvouksen tuloista, ja Euroopan suurvallat pitivät aina jotain peliä Turkin kanssa, joten nekään eivät tarmokkaasti puuttuneet muslimien sikamaisuuksiin.

Marokko, Algeria, Tunisia ja Tripoli (Libya) jatkoivat siis arabien jo muslimi-invaasion alussa aloittamaa merirosvousta ja orjanmetsästystä. Välimeren rantojen lisäksi barbareskit ulottivat ryöstelynsä Atlantin saarille, Englannin, Irlannin ja Skandinavian rannoille. Koska matkat olivat vaivalloisia, juuri muuta ei kannattanut hakea, kuin orjia ja ryöstettyjä arvoesineita
.
https://eurooppalaisuus.wordpress.com/2017/01/03/ad1627-turkkilaiset-vestmannaeyjarilla/

Kuva

Barbareskit saivat työorjia merirosvouksen yhteydessä, mutta erityisten hankintaretkien tarkoitus oli nimenomaan naisten ja lasten kaappaaminen seksiorjiksi. Islamilainen maailma eli jo silloin pysyvän seksuaalisen frustraation vallassa, ja naispuolisten tarve oli loppumaton. Puutteessaan arabimiehet ja turkkilaiset käyttivät jopa lampaita.

Muslimien orjuuteen sisältyi yleensä poikkeuksellinen raakuus. Korkealaatuiset seksiorjat toki saattoivat onnistua välttämään ainakin ruuminvammoja aiheuttavat käsittelyt, taloudellisista syistä. Mitään empatiaa toisheimoisia kohjtaan ei arokansojen keskuudessa tunneta.

Venäjän palveluksessa olevien tataarien (muslimeita) orjanmetsästysraidit Suomeen olivat 1:1 samaa toimintaa, kuin turkkilaisten Balkanilla tai em. barbareskien Britteinsaarilla ja Euroopan rannikoilla: Kylä saarretaan, asukkaat ajetaan väkivalloin yhteen joukkoon, nuoret naiset yms. halutut saaliit erotellaan, muuta ehkä tapetaan ja lopuksi talot ja pellot poltetaan.

Sivistysmaat eivät olleet aivan saamattomia marokkolaisten, algerialaisten, tunisialaisten ja libyalaisten suhteen: Muutaman kerran eurooppalaiset sotalaivat purjehtivat mm. Algerin edustalle, polttivat kaikki sen satamassa olleet laivat ja pistivät vähän mattopommitusta Kasbahiin, jotta viesti tulee ymmärretyksi.

Suomen alueella pahimmat orjanmetsästysretket liittyvät Isoonvihaan ja Pietari "Suuren" käymiin sotiin.
Avatar
Florian Geyer
Lipevä lappilainen
Lipevä lappilainen
 
Viestit: 407
Liittynyt: 05 Maalis 2017 22:32

Re: Pikkupoikia ja –tyttöjä vietiin ”luksusorjiksi”

ViestiKirjoittaja Kinaporin kalifi » 07 Huhti 2017 10:21

Jos oikein muistan Isonvihan venäläisten sotajoukkojen päällikköinä toimineet länsieurooppalaiset aateliset ammattiupseerit osallistuivat innokkaasti ihmisryöstöihin Suomessa. Yhteiskunnan yläluokkahan oli laajasti kansainvälistä ja esim. Pietari värväsi palvelukseensa ammattilaisia lännestä.
Avatar
Kinaporin kalifi
SuuBaltti
SuuBaltti
 
Viestit: 6925
Liittynyt: 14 Helmi 2011 19:18

Re: Pikkupoikia ja –tyttöjä vietiin ”luksusorjiksi”

ViestiKirjoittaja Florian Geyer » 07 Huhti 2017 11:24

Kinaporin kalifi kirjoitti:Jos oikein muistan Isonvihan venäläisten sotajoukkojen päällikköinä toimineet länsieurooppalaiset aateliset ammattiupseerit osallistuivat innokkaasti ihmisryöstöihin Suomessa. Yhteiskunnan yläluokkahan oli laajasti kansainvälistä ja esim. Pietari värväsi palvelukseensa ammattilaisia lännestä.


Iivana Julma oli rekrytoinut Kasan valloituksen jälkeen tataariylimystöä venäläiseen aateliin ja hoviinsa. Motiivina, että nämä olivat nyt lojaaleja hänelle, eivät perinteisille mahtisuvuille, joiden kanssa he kilpailivat.

Jotkin venäläisupseerit ovat ehkä lisänneet Suomesta ryöstettyjä omaan maaorjalaumaansa, jos väkeä on esm. päässyt karkaamaan, mutta pääosin orjat kuljetettiin Persian kautta muslimimaihin.

Nimitys #koirankuonolaiset liittynee Venäjän armeijassa olleiden arokansa-taustaisten vastenmieliseen ulkonäköön, -ja toki julmuuteen.
Avatar
Florian Geyer
Lipevä lappilainen
Lipevä lappilainen
 
Viestit: 407
Liittynyt: 05 Maalis 2017 22:32


Paluu Keskiaika

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 7 vierailijaa