Jaska kirjoitti:Sinä maalailit jotain paleo-EU-juttua, jossa verottajat olisivat suosiolla tyytyneet kolmannekseen siksi, koska tiesivät muidenkin verottavan samaa lapinkylää. Historia ja nykyisyys kuitenkin osoittavat, että paljon uskottavampaa on valtioiden itsekkyys ja ahneus. Jos lapinkylää pidettiin omana, tietenkin siltä vaadittiin täyttä veroa. Jos sitä pidettiin vieraana, miksi silloin tarvitsisi piitata siitä, nääntyvätkö asukkaat kuoliaiksi triplaverotuksessa?
Bongasin nyt vasta tämän vanhan ketjun, joten kommenttini ei ehkä ole enää niin relevantteja kun ihmiset on varmaan jo perehtynyt asiaan enempi, mutta: jossain kirjassa oli listattu mitä esimerkiksi Inarin lapinkylä joutui maksamaan veroja, eikä eri kruunujen verottajille maksettu samaa osuutta eikä täysin samoja tavaroita. Muistaakseni Inari maksoi eniten Ruotsille, ja Tanskan ja Venäjän osuudet oli paljon pienemmät - likimain symboliset.
Lapinveron maksaminen rahalla on uuden ajan ilmiö, sitä ennen maksettiin kaloilla, turkiksilla yms ja kiintiöt oli ennalta sovittu (esim. 8 leiviskää kapahaukia per verolappalainen - melkoinen työmaa!).
"Paleo-EU" oli tosiasia, joskin sovittuja rajoja ei aina noudatettu. Tieto on, että pirkkalaiset yrittivät 1600-luvulla alkaa verottamaan Kuolan lapin kyliä, sillä seurauksella että nämä valittivat tsaarille, joka puolestaan ärähti Ruotsin kruunulle, ja pirkkalaiset pistettiin ruotuun.
Lapinverotukseen ei kuulunut pelkästään veronkanto, vaan myös esimerkiksi oikeuden jako, ja työkalujen toimittaminen saamelaisille. Onkin esitetty tulkintoja että 'lapinvero' ei todellisuudessa ollut mitään riistoa vaan enempi lahjojen vaihtoa. Tämä on ehkä turhan 'kiltti' revisionistinen näkemys, koska merkintojä on että saamelaiset joskus lähtivät veroja pakoon (esim Kuolajärveltä muutettiin tilapäisesti Venäjän puolelle). Lisäksi joillain pirkkalaisilla oli saamelaisia jalkavaimoja, joka herättää ikäviä kysymyksiä valtasuhteista.
Wikipedian mukaan kansainvaellusajalla "Sisämaassa ja Pohjois-Suomessa asbestikeramiikka poistuu käytöstä ja samalla päättyvät oman raudanvalmistuksen jäljet. Tämän alueen keski- ja myöhäisrautakautta nimitetään toisinaan ”saamelaiseksi rautakaudeksi”. Pyyntikulttuuriin kuuluvien ryhmien arkeologinen seuraaminen vaikeutuu. Arkeologinen ”näkymättömyys” saattaa osittain johtua siitä että pyyntikulttuurin omavaraisuus päättyi. Rautaa ja muita tuotteita ruvettiin hankkimaan Suomen ja Skandinavian maatalousyhteisöiltä, vastineeksi pyyntiyhteisöt tarjosivat turkiksia."
Tämä voisi olla merkki lapinveroinstituutioon siirtymisestä.