Mikä nosti suomen kielen maan pääkieleksi?

Suomessa noin vuodesta 1500 eteenpäin.

Mikä nosti suomen kielen maan pääkieleksi?

ViestiKirjoittaja Sees2011 » 14 Loka 2011 13:06

Mikä oli se kehitys, joka nosti suomen kielen maan pääkieleksi ohi hallinnon ja sivistyneistön ruotsin kieli.

Mikä osuus suomenkielisillä oli kehityksessä?

Mikä oli ruotsinkielisen sivistyneistön rooli?

Keitä olivat huomattavimmat suomen kielen ja suomenkielisen kulttuurin voimistajat?
Sees2011
Lipevä lappilainen
Lipevä lappilainen
 
Viestit: 470
Liittynyt: 14 Helmi 2011 23:41

ViestiKirjoittaja Sees2011 » 14 Loka 2011 13:09

Wikipediassa kuvataan fennomaniaa näin:

1800-luvun fennomania

Kun Suomi 1808-09 liitettiin Venäjään ja sai laajan valtiollisen itsenäisyyden, oli suomen kieli edelleen syrjäytetyssä asemassa. Se oli kirjallisesti vähän viljeltyä ja kokonaan poissa virastoista, yliopistosta ja kouluista; kirkko oli ainoa julkinen paikka, missä suomea käytettiin. Muutamat isänmaanystävät kuitenkin katsoivat, että perinpohjainen muutos olisi saatava aikaan. --- Tämä toiminta sai pian fennomanian nimen.

Valtiollinen suomenmielisyys lähti, kuten fennofiilisyyskin, yliopistopiireistä. Sen ensimmäisiä edustajia olivat J. G. Linsén ja professori Fredrik Bergbom, jotka Mnemosyne-lehdessään ajoivat tätä uutta suomalaisuutta, A. I. Arwidsson, joka lehdessään Åbo Morgonblad (1821) teroitti sivistyneistölle, että sen tuli rakastaa kaikkea kotimaista ja ennen kaikkea suojella ja hoitaa kotimaista kieltään, ja E. G. Ehrström, joka samassa lehdessä esitti, että suomi oli otettava käyttöön kouluissa, yliopistossa ja virastoissa. --- yleensä Arwidssonin, Ehrströmin ym. esittämät kansalliset vaatimukset eivät saavuttaneet vastakaikua ---

--- työn keskukseksi tuli vuonna 1831 perustettu Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. Samaan aikaan J. L. Runebergin runoelmat ja hänen kuvauksensa Keski-Suomen maisemista ja rahvaasta alkoivat herättää sivistyneessä nuorisossa lämpimämpiä tunteita omaa maata ja kansaa kohtaan. Samoin vaikuttivat M. A. Castrénin luennot Kalevalasta. Näin altistuivat mielet sille uudelle herätykselle, jonka J. V. Snellman vuonna 1844 aloitti Saima-lehdessä. Arkailematta hän osoitti, miten Suomen kansa oli henkisesti ja aineellisesti jäänyt muista jälkeen ja miten syynä oli kansallishengen puute. Kansallishenkeä taas ei voinut olla, niin kauan kuin kansan oma kieli ei ollut sen sivistyskielenä. ---

Runeberg ja kirjailija Zacharias Topelius kirjoittivat ruotsiksi, Lönnrot suomeksi. Snellman itse kirjoitti yleensä ruotsiksi. Hänen suomenkielen taitonsa eivät olleet olemattomat, mutta hän katsoi taitonsa kuitenkin riittävän puutteelliseksi kirjoittaakseen suomenkielellä. ---

--- Ruotsinkielisessä sanomalehdistössä koetettiin osoittaa, että suomen kohottaminen sivistyskieleksi oli mahdotonta. Myös hallituspiireissä suhtauduttiin suomalaisuusliikkeeseen vihamielisesti. Seurauksena oli vuoden 1850 sensuurikielto, jonka mukaan suomeksi ei ilman erityistä lupaa saanut painattaa muita uusia kirjallisia tuotteita kuin sellaisia, jotka tavoittelivat uskonnollista mielenylennystä tai taloudellista hyötyä. ---vuonna 1860 se muodollisestikin kumottiin.

--- Jo vuonna 1855 Yrjö-Koskinen Suomettaressa vaati, että oli perustettava korkeampia suomenkielisiä oppilaitoksia. Vuonna 1858 aloittikin etupäässä Wolmar Schildtin toimesta aikaansaatu ensimmäinen suomenkielinen oppikoulu toimintansa Jyväskylässä. --- Snellmanin aloitteesta julkaistiin vuonna 1863 "kielimanifesti", jonka mukaan ruotsi tosin edelleen oli pysyvä Suomen virallisena kielenä, mutta suomea pidettävä ruotsin veroisena kaikessa, mikä koski välittömästi maan varsinaista suomenkielistä väestöä.

--- Alettiin puhua suomalaisesta kansasta ja sen erityispiirteistä, suomalaisten yhteenkuuluvuudesta, suomenkielisen kulttuurin kehittämisestä, suomalaisten kansallisesta historiasta, veljeydestä sukulaiskansojen kanssa ja lopulta jopa suomalaisten oman kansallisvaltion perustamisesta. Kalevalan synnyttämä Karjala-innostus eli karelianismi oli tärkeä osa suomalaisen kansallistunteen kehitystä.

--- Kysymys suomenkielisistä oppilaitoksista synnytti varsinkin 1870-luvulla kiivaita taisteluita valtiopäivillä, joilla Yrjö-Koskisen ja A. Meurmanin johtamat suomenmieliset olivat enemmistönä pappis- ja talonpoikaissäädyissä, kun taas aateli- ja porvarissääty olivat ruotsinmielisten vallassa --- ryhdyttiin perustamaan yksityisiä suomenkielisiä kouluja, jotka valtio sittemmin Yrjö-Koskisen vuonna 1882 tultua Senaattiin otti haltuunsa. --- Yhä lisääntyneiden suomenkielisten oppikoulujen vaikutuksesta syntyi suomenkielinen sivistyneistö.

Vuonna 1900 astui voimaan uusi kieliasetus, jossa suomi kohotettiin tasavertoiseksi virkakieleksi ruotsin ja venäjän rinnalle. Toisin kuin vuonna 1863 tämä asetus toimi, ja suomenkielen käyttö hallinnossa lisääntyi huomattavasti.


Oliko tässä mainituista hahmoista äidinkieleltään suomalaisia joku muukin kuin Lönnrot?

llmeisesti suomenkielisyyden ja suomalaisuuden edistäjiä oli paljon tätä enemmän, sillä wikin artikkelista puuttuvat esimerkiksi naiset (mm. Minna Canth ja Elisabeth Järnefelt) sekä monet taiteilijat (mm. Aleksis Kivi) ja yliopistomiehet (mm. Julius Krohn).

Nouseeko joku tuon ajan ajattelijoista ja toimijoista itsellenne kaikkein läheisimmäksi?
Sees2011
Lipevä lappilainen
Lipevä lappilainen
 
Viestit: 470
Liittynyt: 14 Helmi 2011 23:41

ViestiKirjoittaja Kalevanserkku » 14 Loka 2011 14:48

Yksi maininnan ansaitseva, vaikka usein näissä listoissa unohdettu, on Jaakko Juteini (Jacob Judén). Hattulan Rahkolan kylässä syntyneenä hän oli varmaankin alunperin suomenkielinen, vaikka koulussa saikin ajan tavan mukaan tuon vieraalta kalskahtavan sukunimen Judén. Kaikille meillehän on tuttu hänen Kansalaislaulunsa (tällä nimellä se ainakin kansakoulun laulukirjassa kulki) Arvon mekin ansaitsemme. Juteini oli 1800-luvun alkupuolen merkittävimpiä suomalaisen kirjallisuuden tuottajia. Hän kirjoitti enimmäkseen suomeksi, mutta jonkin verran myös ruotsiksi.
Kalevanserkku
Kalevanserkku
Lipevä lappilainen
Lipevä lappilainen
 
Viestit: 406
Liittynyt: 22 Helmi 2011 12:31
Paikkakunta: Pori

ViestiKirjoittaja aikalainen » 15 Loka 2011 22:26

Sees2011 kirjoitti:Wikipediassa kuvataan fennomaniaa näin:
...
Oliko tässä mainituista hahmoista äidinkieleltään suomalaisia joku muukin kuin Lönnrot?

Hankala kysymys, kun nimistäkään ei voi päätellä kotikieltä. Entisaikaanhan sukunimiä ei käytetty nykyiseen tapaan, ja moni otti "sukunimekseen" mitä sattui, virkamies kait melkein aina ruotsinkielisen tai muuten vierasperäisen nimen. Etunimethän suomenkielisiltä vietiin kirjoihin jo perinteisestikin ruotsinkielisinä, Pekka Erkinpoika oli Per Ericsson, jne.

Agricolan nimi oli kait latinaa, mutta ei hän roomalainen ollut. Lönnrotilla oli ruotsinkielinen sukunimi, koska hänen isänsä, suutari, oli sellaisen itselleen ottanut. Sukunimen Yrjö-Koskinen alkujuurena oli Forsman. Ruotsiksi kirjoitellut Topelius kävi koulunsa Oulussa, ja nimen taustalla oli esi-isän kotipaikkana ollut maalaistalo Toppila. "Aleksis Kivi" puolestaan oli pelkkä taiteilijanimi, jonka takana oli Alexis Stenvall.

Suomenkielen suurimpien edistäjien oli osattava ruotsia, jotta pystyivät vaikuttamaan asioihin, mutta intohimonsa perusteella luulisi heidän osanneen myös suomea. Veikkaan, että olivat enimmäkseen kaksikielisessä ympäristössä varttuneita kaksikielisiä, mutta osittain ehkä myös koulutuksen kautta ruotsia oppineita suomenkielisiä.
aikalainen
SuuBaltti
SuuBaltti
 
Viestit: 2103
Liittynyt: 27 Maalis 2011 13:22

ViestiKirjoittaja pektopah » 15 Loka 2011 23:17

Sees2011 kirjoitti:Valtiollinen suomenmielisyys lähti, kuten fennofiilisyyskin, yliopistopiireistä. Sen ensimmäisiä edustajia olivat J. G. Linsén ja professori Fredrik Bergbom, jotka Mnemosyne-lehdessään ajoivat tätä uutta suomalaisuutta, A. I. Arwidsson, joka lehdessään Åbo Morgonblad (1821) teroitti sivistyneistölle, että sen tuli rakastaa kaikkea kotimaista ja ennen kaikkea suojella ja hoitaa kotimaista kieltään, ja E. G. Ehrström, joka samassa lehdessä esitti, että suomi oli otettava käyttöön kouluissa, yliopistossa ja virastoissa. --- yleensä Arwidssonin, Ehrströmin ym. esittämät kansalliset vaatimukset eivät saavuttaneet vastakaikua ---

Nyt kun kansalliskieliemme asemat ovat kääntyneet päinvastaisiksi, niin kehityksen suuntana tuntuu olevan, että ruotsi halutaan pois kouluista, yliopistoista ja virastoista, eikä monikaan tunne halua suojella ja hoitaa toista kotimaista kieltämme.
pektopah
Lipevä lappilainen
Lipevä lappilainen
 
Viestit: 378
Liittynyt: 27 Helmi 2011 00:14

ViestiKirjoittaja Jaska » 16 Loka 2011 04:27

pektopah kirjoitti:Nyt kun kansalliskieliemme asemat ovat kääntyneet päinvastaisiksi, niin kehityksen suuntana tuntuu olevan, että ruotsi halutaan pois kouluista, yliopistoista ja virastoista, eikä monikaan tunne halua suojella ja hoitaa toista kotimaista kieltämme.

Tuskin kukaan halua ruotsia pois kouluista ja yliopistoista sen enempää kuin muitakaan vieraita kieliä. Ihmiset vain haluavat vapaan kielivalinnan, koska pakkoruotsille ei ole kestäviä perusteita (ks. Politiikka-osio). Ja sinun on turha heittää sitä absurdia "pakkoliikuntaa" tähän, vertauksen perusteettomuus löytyy jo Politiikka-osion asianmukaisista ketjuista. :)

Yrität jostain kumman syystä yhdistää kielivapauden vaatimisen ja ruotsin kielen tuhoamisen toisiinsa...

Itse aiheeseen vastaisin, että suomen kieli on "aina" (= ruotsin saapumisesta lähtien) ollut maan pääkieli, mikäli "pää" määritellään puhujamäärän mukaan. :wink: Koulu- ja hallintokieli se sen sijaan ei ole ollut aina.
Avatar
Jaska
Ylihärmiö
Ylihärmiö
 
Viestit: 10977
Liittynyt: 14 Helmi 2011 04:02

ViestiKirjoittaja Sees2011 » 16 Loka 2011 09:44

Niin, suomen kieli on ollut pääkieli, vain hallinto ja koulutus olivat ruotsiksi - samalla suomen kieli ei kehittynyt. Muistaakseni aikanaan Porthan arveli suomen katoavan ja vielä Lönnrot pelkäsi, että suomi jäisi kyökkikieleksi. Lönnrot vaihtoikin kielensä ruotsiin, puhui suomea vain poikansa kanssa.

Mutta sitten nousi fennomaaninen liike. Löysin netistä tekstin:

Fennomanian tärkeimmät edustajat olivat yliopistoväkeä. Heihin kuului talonpoikaisesta taustasta nousseita sivistyneistön edustajia mutta myös ruotsinkielistä yläluokkaa, joka nyt muutti kotikielensä suomeksi. Ilmiö on historiallisesti ja maailmanlaajuisesti harvinainen. --- Kielenvaihdon tavoitteena oli kasvattaa suomenkielistä sivistyneistöä: ei ollut aikaa odottaa seuraavaa polvea, vaan muutoksen piti tapahtua välittömästi. Tähän tavoitteeseen pyrkivät Krohnien lisäksi mm. Yrjö ja Sofia Koskinen sekä Alexander ja Elisabeth Järnefelt, joiden kodeissa alettiin puhua suomen kieltä.

Esimerkiksi Julius Krohn oli suvusta, jonka lähtöpaikka oli Saksa. Eräs esi-isä oli Katariina Suuren leipuri ja rakastaja, joka vaurastui Pietarissa. Suku hajaantui ympäri Eurooppaa, mutta erääksi kiinnekohdaksi tuli Kiiskilän kartano Suomessa. Talossa oli kuulemma tapana puhua kuutta kieltä: aamiaisella saksaa, lounaalla ruotsia, päivällisellä englantia, illallisella ranskaa. Ja venäjää ja suomea aina silloin tällöin. Juliuksen vahvin kieli lienee ollut saksa. Mutta hänestä tuli suomalaisen kansanrunouden tutkija. Julius opiskeli Lönnrotin johdolla, teki ensimmäisenä gradunsa suomeksi. Hän myös rahoitti ja tuki Aleksis Kiveä, oikoluki Seitsemän veljestä. Hänen mottonsa kuulemma oli: 'Kotikieli on juuri, josta kansa elämänvoimansa imee. Jos eivät sivistyneet kodit suomalaistu, ovat Suomen kansan pyrinnöt turhat.' Niinpä hän mennessään naimisiin täysin ruotsinkielisen naisen kanssa päätti rouvansakin puolesta, että perheen kotikieleksi tulee suomi: Nyt se on, muijaseni, loppu ruotsistasi, meidän talossa puhutaan vain suomea. Ei sitä kuulemma pariin viikkoon paljon puhuttu, tunnettiin sitä enemmän ja välistä itkettiinkin, mutta sanakirjan kanssa mentiin eteenpäin.

http://www.finlit.fi/oppimateriaali/kie ... fennomania
http://koti.welho.com/tkrohn/krohn.html

Myönnän, että Krohnit ovat minulle yksi kaikkein kiehtovimmista suvuista, joka Aino Kallaksen (Juliuksen tytär) kautta myös kietoutuu Viron kehitykseen. Järnefeltit ovat toinen ja erityisesti kunnioitan Elisabet Järnefeltiä, jonka tausta oli niinikään balttiansaksalais-venäläinen ja ehkä vahvin kieli ranska. Hänestä tuli kuitenkin ensin suomalaisuuden ja sitten tolstoilaisuuden tienraivaaja. Hänen poikansa olivat eri alojen taiteilijoita ja yksi tyttäristä Sibeliuksen puoliso. Juhani Ahon ja Elisabetin suhteen luonteesta on monia käsityksiä, mutta Elisabetin vaikutus hänen kehitykseensä kirjailijana lienee tunnustettu. Elisabet oli myös Minna Canthin ystävä ja hengenheimolainen kunnes outo riita siveellyyskysymyksessä erotti heidät.

Yrjö-Koskinen ja molemmat Sofia-vaimot siis valitsivat puhua suomea kotikielenä. Nuoremman Sofian kanssa asiasta oli sovittu jo ennen avioliittoa ja vanhempi Sofia oli jo ensimmäisiä suomeksi kirjoittavia naiskirjailijoita (Hilja Haahden äiti). Wikin mukaan "nuori Yrjö Koskinen --- 1860-luvulla politisoi fennomanian yhteiskuntapoliittiseksi puolueeksi --- Koskisen aikana suomalaisuusliikkeeseen tulivat mukaan vauraat Etelä- ja Länsi-Suomen talonpojat. Vanhastaanhan fennomaniaa olivat kannattaneet ylioppilaat, eräät korkeat virkamiehet ja osa papistoa. Liikemiehet ja teollisuus liputtivat selvästi ruotsalaisuuden puolesta. --- Koskiselle skandinaavinen liberalismi oli yhtä kuin suomalaisen kansanhengen tukahduttaminen sekä Suomen ja Venäjän suhteiden vaarantamista vapaus- ja muilla vaatimuksilla."

http://fi.wikipedia.org/wiki/Yrj%C3%B6_Koskinen

Tuona aikana siis suomenkielisyys oli valinta, jonka teki moni huippulahjakas, suvultaan yleiseurooppalaista sivistystä edustanut ja saksaa, ranskaa tai ruotsia äidinkielenään puhunut vaikuttaja - ja he työskentelivät rinta rinnan talonpoikaistaustaisten kanssa. Samalla irtaannuttiin skandinaavisesta liberalismista.

Olen historiassa täysin mutu-pohjalla liikkeellä. Minua kiehtoo tämä kuvio. Tapahtuiko Suomessa todella jotain ainutkertaista? Fennomania oli minusta välttämätöntä suomalaisuuden säilyttämiseksi - mutta mitä toisaalta merkitsi etäisyyden ottaminen skandinaavisesta liberalismista ja vapausaatteiden hiljentäminen? Muistaakseni monessa ruotsinkielisen tekstissä on edelleenkin katkeruutta siitä, että fennomaanit mielistelivät venäläisiä ja vaaransivat Suomen itsenäisyyskehityksen.
Sees2011
Lipevä lappilainen
Lipevä lappilainen
 
Viestit: 470
Liittynyt: 14 Helmi 2011 23:41

ViestiKirjoittaja aikalainen » 16 Loka 2011 12:00

Sees2011 kirjoitti:Fennomanian tärkeimmät edustajat olivat yliopistoväkeä. Heihin kuului talonpoikaisesta taustasta nousseita sivistyneistön edustajia mutta myös ruotsinkielistä yläluokkaa, joka nyt muutti kotikielensä suomeksi.

Lainaamissasi teksteissä mainitut henkilöt, jotka rupesivat kotonaan puhumaan suomea, eivät ole voineet ruveta puhumaan suomea, elleivät ole sitä jo ennestään osanneet. He ovat siis olleet jo valmiiksi kaksikielisiä.

Mielestäni käsitteet "äidinkieli" ja "kielen vaihtaminen" ovat tällaisten kaksikielisten ihmisten yhteydessä vähän harhaa. Heillä vaan on kaksi kieltä hallussaan, ja puhuvat niitä eri yhteyksissä tilanteen mukaan. Myös "kotikielen" merkitys on ylikorostettu, vaikka toki lapsi oppii sen kotona puhutun kielen, mutta voi ulkona kaveripiirissä voi oppia paljon syvällisemmin paikallisen enemmistökielen. Esimerkiksi Helsingin seudun "ruotsinkieliset" puhuvat täydellistä suomea, joten ovat todellisuudessa "ruotsin- ja suomenkielisiä".

Sees2011 kirjoitti:Tapahtuiko Suomessa todella jotain ainutkertaista?

Eipä kait. Onhan se rahvaan paikallisen enemmistön kieli noussut kyökkikielestä elinvoimaiseksi monessa muussakin maassa, kuten vaikkapa Virossa, Latviassa, Liettuassa. Toki yksityiskohdat ovat joka maassa ainutkertaisia, mutta suuret kuviot eivät niinkään.
aikalainen
SuuBaltti
SuuBaltti
 
Viestit: 2103
Liittynyt: 27 Maalis 2011 13:22

ViestiKirjoittaja Pystynen » 31 Loka 2011 20:09

aikalainen kirjoitti:
Sees2011 kirjoitti:Tapahtuiko Suomessa todella jotain ainutkertaista?

Eipä kait. Onhan se rahvaan paikallisen enemmistön kieli noussut kyökkikielestä elinvoimaiseksi monessa muussakin maassa, kuten vaikkapa Virossa, Latviassa, Liettuassa. Toki yksityiskohdat ovat joka maassa ainutkertaisia, mutta suuret kuviot eivät niinkään.

Baltiassa ei tainnut olla mitään yksiselitteistä ruotsia vastaavaa vuosisataista vierasta esivallan kieltä. Liettuahan oli jopa suurvalta 1300-luvulla. Myöhemmin on vuoroteltu puolan, saksan ja venäjän välillä.

Rahvaankielen ylösnousemuksina tulee mieleen lähinnä muinaiskielten (latina, sanskrit, kirkkoslaavi, koinenkreikka) korvautuminen jälkeläisillään jokusen vuosisadan viiveellä. Suomen tilannetta vastannee ehkä ranska Englannin yläluokan kielenä, mutta kovasti lyhytaikaisempi tilanne tuokin oli.

Ehkä turkkikin lienee verrattavissa. Ataturkin vimmaisen ja kielitieteellisesti melko löysän puhdistamispolitiikan jäljiltä nykyturkkilainen ei edes ymmärrä ottomaaniajan kieltä, joka oli läpeensä persialaisuuksien ja arabialaisuuksien kyllästämää. Nämä tosin kertovat siitä, mistä päin sivistys oli omaksuttu, ei niinkään siitä, ketkä valtaa pitivät.

Muinaishistoriasta löydämme myös kehityskaaren sumeri > akkadi > aramea, joskin kielisosiopoliittisesta tilanteesta noina aikoina on tarkemmin vaikea sanoa mitään
Avatar
Pystynen
SuuBaltti
SuuBaltti
 
Viestit: 1302
Liittynyt: 22 Helmi 2011 22:45
Paikkakunta: Vandaalia

ViestiKirjoittaja Sees2011 » 27 Marras 2011 12:38

Luen Arvid Järnefeltin Vanhempieni romaania, taas kerran.

Ihanaa vanhahtavaa kieltä (kirjoitettu n. 1930) ja elävä yhteys historiallisiin aikoihin suomalaisaatelisen Aleksander Järnefeltin ja hänen Venäjältä haetun baltian-saksalais-ranskalais-venäläisen aatelispuolisonsa Elisabetin kautta, josta tuli varsinainen "fennoäiti".

Vuodesta 1809 ja Venäjän valtaan siirtymisestä Arvid kirjoittaa ruotsinkielisen sivistyneistön näkökulmasta näin: "Syvälle oli vihollisen miekka tähän maahan uponnut. Maa oli kuin kahtia hajonnut. Ja milloin olikaan näin syvän haavan veri lakkaava tihkumasta! Haavan toinen puoli oli: - pakko tunnustaa valloitus, mukautua olevaan todellisuuteen, hakea valloittajan suosiota, mielistellä häntä. Mutta haavan toinen puoli oli entisen yhteyden elävä tunto, jota ei mikään asepakko voi miehen rinnasta repiä. Maa oli vapaasti ja täydellisesti ruotsalaistunut. Ruotsin kielen rakastaminen ja käyttäminen oli ainoa tie sivistykseen ja valoon. Sen säilyttämisestä tuntui kaikki riippuvan. Muudan omapäinen lehtori, nuorten maisterien ympäröimänä, oli jo kuitenkin alkanut soitella omaa pilliänsä..."

Myöhemminkin Arvid viittaa siihen, että suomalainen yläluokka oli ruotsinkielistynyt mutta alkujaan suomenkielistä. Oliko kyse alkujaan suomenkielisistä sotapäälliköistä, talollisista, jotka sitten avioliittojen ja koulujen, sotilaspalvelusten kautta etääntyivät suomen kielestä ja liittyivät joko ruotsinkieliseen tai monikieliseen yläluokkaan?

Isänsä aikakauden suomenkielisestä rahvaasta Arvid piirtää muutaman kuvan väärinkohdelluista torppareista, joilta maat vietiin ruotsinkielisin asiakirjoin ja ilman selityksiä. Perusteltu herraviha eli suomalaisessa ja rahvaan lyömisessä aseena käytettiin ruotsin kieltä, tai siis sen osaamattomuutta ja avuttomuutta vieraskielisen hallinnon edessä - toki olisi rikas pitänyt puolensa ilman tätäkin keinoa.

Mikä oli papiston merkitys suomen kielen säilyttämisessä? Arvid laittaa Aleksanderin ruotsinkielisen ja äidin puolelta Ruotsista tullutta kreivillistä sukua olevan äitinsä puhumaan kauniisti suomen kielestä, jota pappiloiden lapset oppivat ja jota kuulemma myös "rakastettiin" pappilanväen joukossa.
Viimeksi muokannut Sees2011 päivämäärä 07 Tammi 2012 12:39, muokattu yhteensä 2 kertaa
Sees2011
Lipevä lappilainen
Lipevä lappilainen
 
Viestit: 470
Liittynyt: 14 Helmi 2011 23:41

ViestiKirjoittaja Pesservisser » 27 Marras 2011 13:46

Eiköhän jumalanpalvelusten kieli ollut ratkaiseva ero suhteessa Venäjän alueeseen. Siellä kreikkalaisen uskonnon toivat bulgarialaiset munkit, ja
heiltä kai jäi muinaiskirkkoslaavi. Isovenäläinen kieli kai muodostui vasta Vladimirin alueella, joka oli alunperin merjalaista. Kirkko slaavilaisti.
Suomessa oma kieli kirkossa lienee ollut strategia myös verojen keräämiseksi. Valtionkin verot oli usein naamioitu lähikirkon veroiksi.
Kuivattuina kuoreina maksettu lukkarinverokin saattoi päätyä osaksi Kustaa Vaasan rakentaman koneiston ahneeseen kitaan.
Pesservisser
Lipevä lappilainen
Lipevä lappilainen
 
Viestit: 439
Liittynyt: 20 Helmi 2011 15:16

ViestiKirjoittaja Sees2011 » 07 Tammi 2012 12:02

Arvid Järnefeltin kirjan lukeminen on edennyt hitaasti. Olen kahlannut läpi 1860- ja 1970-lukujen suomalaiskoulujen perustamisen samaan aikaan kun Venäjän asettama kenraalikuvernööri piti oman ruotsinkielisen verkostonsa kanssa huolen, ettei fennomaaneja ollut maan senaatissa eli hallituksessa. Nyt olen päässyt 1880- ja 1890-lukujen fennnomaaniseen kulta-aikaan.

Isä Järnefelt oli opiskellut nuorena Pietarissa ja tutustunut siellä merkittävää uraa Venäjällä tekevään Kreivi Heideniin, alkujaan hollantilainen mutta syntynyt Suomenlinnassa. Jo tuolloin 1850-luvulla olisi isä Järnefeltillä ollut mahdollisuus siirtyä etenemään Venäjällä ystävänsä suojeluksessa, mutta hän valitsi Suomen kehittämisen kotimaasta käsin.

Vanhemmat fennomaanit (Isä Järnefelt, Koskinen ja Meurman) olivat varovaisia hallitukseen menon suhteen, mutta nuoret fennomaanit alkoivat sitä vaatia. Fennomaaneilla ei kuitenkaan ollut valtaa siellä, missä hallituksesta päätettiin eli tsaarin läheisten joukossa. Kun sitten syttyi Turkin sota 1870-luvun lopulla, Isä Järnefelt lähti sotaan vastaamaan kartoituksesta sota-alueella. Sotaa johti hänen vanha ystävänsä kreivi Heiden.

Vanha ystävyys uudistui - ja sodan jälkeen Suomen kenraalikuvernööriksi tuli Heiden. Hän oli kenraalikuvernöörinä 1881 - 1897, aina Bobrikovin tuloon asti. Fennomaanien asema muuttui oleellisesti, heitä ryhdyttiin nimeämään virkoihin ja kenraalikuvernööri omaksui Isä Järnefeltin fennomaanisen ystäväpiirin. Järnefelt aatelisena oli tottunut seurustelemaan tällä tasolla, mutta muut fennomaanit olivat kirjan mukaan maalaispappien ja opettajien tasolla seuraelämässä, eikä alku ollut helppoa. Yrjö Koskinenkin oli pelännyt ensimmäisiä juhlallisia tapaamisia kenraalikuvernöörin kanssa ja paennut linnan syrjäisimpiin huoneisiin, jottei olisi törmännyt vaikeisiin tilanteisiin.

Wikipediassa Heidenin hallintoaikaa kuvataan näin: "Heiden piti kielipolitiikkaa venäläistämisen tärkeimpänä välineenä. Ruotsin kieli sitoi Suomea henkisesti länteen, joten sen käyttöä oli pyrittävä vähentämään. Tähän tavoitteeseen hän pyrki tukemalla suomen kielen käyttöä valtionhallinnossa, yliopistossa ja armeijassa. Hän ei pitänyt suomen kieltä samanlaisena uhkana kuin ruotsin kieltä, sillä hänen näkemyksensä mukaan suomi oli kehittymätön kieli, ja jäisi joka tapauksessa vähitellen suuren kulttuurikieli venäjän jalkoihin. Fennomaanit eivät tienneet näistä Heidenin näkemyksistä, joten he ottivat kiitollisina vastaan kenraalikuvernööriltä tulevan arvokkaan tuen asialleen."

Kansallisbiografia kertoo taas: "Heiden kunnioitti Suomen lakeja ja erillisasemaa, koska keisari edellytti tätä. Hänen toimikautensa oli Suomelle pääosin hyvää aikaa. Siihen toi särön vuosien 1888 - 1891 kriisikausi, kun Venäjällä virinneet yhtenäistämispyrkimykset ja Suomessa voimistuneet maan erillisaseman vahvistamistavoitteet törmäsivät toisiinsa. Heiden oli tämän kriisikauden sovittelija, mutta konsensuksen palattua hänen tähtensä laski, ja toimikautensa päättyessä Heiden oli - syystä - katkeroitunut suomalaisten onnistuttua liiankin hyvin omien kantojensa toteuttamisessa."

Ikään kuin yli vuosisataa myöhemmin ei vieläkään tiedettäisi, olivatko fennomaanit hyväuskoisia hölmöjä vai ovelia pelureita, kenties molempia tai jotain ihan muuta.

Minusta on sangen mielenkiintoista, että isä Järnefelt, jolle tärkein elämäntehtävä oli se ensimmäisen aallon fennomania, siis sellainen suomenkielisen ylimysluokan luomiseen tähtäävä fennomania, oli elämänikäinen ystävä tämän Heidenin kanssa ja lähti jopa sotaan ehkä aavistellen, että näin hänen olisi mahdollista saada Suomeen suomen kielelle myönteinen kenraalikuvernööri entisten ruotsinmielisten sijaan.

Voi olla, että luen kirjaa nyt tavalla, joka ei tee oikeutta todellisille tapahtumille, mutta mielenkiintoisia näkymiä tämä 1930 kirjoitettu teksti loihtii esiin - ja jotenkin kyse on asioista, joista en ole muista lähteistä saanut tällaista kuvaa.

---

No niin, nyt Isä Järnefelt kuoli, poistui ensimmäisenä suurista fennomaaneista 1896. Hyvä, ettei jäänyt näkemään, mitä sitten tapahtui, sanoivat perheenjäsenet jälkeenpäin.

Vanhojen fennomaanien tuntemaa maailmaa ei enää ollut. Yrjö Koskinen menetti suosionsa vastustamalla passiivista vastarintaa asevelvollisuuslakia vastaan peläten ehkä, että kielirajan yli yhdistävä hanke saisi taas ruotsinmieliset valtaan. Fennomaanien rivit olivat hajalla ja vanhat aatetoverit tuskin tervehtivät toisiaan. Venäjän kielen nostaminen ruotsin kielen tilalle hallinnon kieleksi oli alkanut. Kansallisuusaatteen sijaan nousivat kosmopoliittiset aatteet ja sosialismi. Mitään tällaista eivät vanhat fennomaanit olleet voineet kuvitellakaan, näin arveli poika Arvid.

Kun lukee hyvää kirjaa, samaistuu sen henkilöihin. Isä Järnefeltin elämä oli merkittävä, vaikka sitten pitkäksi aikaa unohdettu. - Mahtoiko hän olla missään vaiheessa onnellinen vai oliko sellainen ajatuskin vieras sen aikakauden miehille, joita ohjasi kunnia ja velvollisuus?
Sees2011
Lipevä lappilainen
Lipevä lappilainen
 
Viestit: 470
Liittynyt: 14 Helmi 2011 23:41


Paluu Uusi aika

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 5 vierailijaa