Sivu 1/1

Re: Pohjois-Pohjanmaa?

ViestiLähetetty: 28 Huhti 2014 20:50
Kirjoittaja Taavetti
Kaisa Nurhonen kirjoitti:Katsoin digiwikistä, ja niin sielläkin sanottiin, että KAINUU on Pohjois-Pohjanmaata. Miten voi olla ja mistä lähtein Kainuu on menettänyt alueensa Pohjanmaalle?

On tainnut tekstin muokkaaja erehtyä, eli sekoittaa toisiinsa Koillis-Pohjanmaan, joka on Pohjanmaata, ja sen eteläpuolisen Kainuun maakunnan. Eipä silti, olen minäkin ne vuosia sitten sekoittanut ne toisiinsa. Kun sain vaimon Koillispohjanmaalta, lyhyemmin Koillismaalta, olen maanteeillä ajaessani pannut merkille, että eri maakuntia ne ovat. Kainuu on Kainuuta, mutta Koillismaa on kylttien mukaan Pohjois-Pohjanmaata. Sen alue ulottuu Kuusamon osalta aina Venäjän rajalle, Pudasjärvi, Kuusamo ja vaimoni entinen kotikunta Taivalkoski siihen kuuluvat.
http://kansalaisen.karttapaikka.fi/kart ... 00&lang=fi

Kainuu sijoittuu Kajaanin ympärille, muistelen jokun joskus väittäneen, että nimillä olisi yhteistä juurta jollakin tavalla. Väitteen todenperäisyyteen en ota kantaa, kunhan vain mainitsin. Koillismaan pohjoispuolella on Lappi niminen maakunta, jonka alueeseen kuuluvista kunnista on taitettu peistä puoleen jos toiseenkin.

Kainuu sijaitsee Oulujärven ympärillä niin, että monet paqikalliset kutsuvat järveä Kainuun mereksi. Merimäinen vaikutelma sen rannoilla monin paikoin tuleekin.

Re: Pohjois-Pohjanmaa?

ViestiLähetetty: 29 Huhti 2014 15:46
Kirjoittaja Jaska
Kaisa Nurhonen kirjoitti:Katsoin digiwikistä, ja niin sielläkin sanottiin, että KAINUU on Pohjois-Pohjanmaata. Miten voi olla ja mistä lähtein Kainuu on menettänyt alueensa Pohjanmaalle?

Eräs mahdollisuus on, että vanhat läänit ja maakunnat ovat menneet sekaisin: vanha Oulun lääni sisälsi Kainuun:
http://fi.wikipedia.org/wiki/Suomen_l%C3%A4%C3%A4nit

Re: Pohjois-Pohjanmaa?

ViestiLähetetty: 29 Huhti 2014 17:19
Kirjoittaja Taavetti
Kaisa Nurhonen kirjoitti:Juu, kysyjässä oli vika, mutta tulipahan selväksi. Katsoin kuvaa väärin enkä lukenut tekstiä. Pohjanmaa luikertelee Kainuun yläpuolella, käsittämätöntä, mutta totta.

Kuusamolaiset eivät halunneet kuulua Kainuuseen, Kajaanin maakuntaan, vaan tunsivat oikeiksi yhteydet Oulun suuntaan. Lappiakaan se ei ole, vaan mieluusti oma Koillismaan maakuntansa.

Olen kuullut, etteivät kuusamolaiset huolineet rautatietä Kajaanin suunnasta, vaan halusivat Oulua sen alkupisteeksi. Siksi Kajaanin rautatie päättyi Taivalkoskelle, eikä Oulun -- Kuusamon rautatietä koskaan rakennettu.

Re: Pohjois-Pohjanmaa?

ViestiLähetetty: 29 Huhti 2014 18:09
Kirjoittaja Sigfrid
Kuusamo on Pohjanmaan ja Lapin jatkumo, kaukana savolaisesta Kainuusta :wink: Äitini serkku eli ikänsä siellä. Oli valokuvaaja. Se on Kuusamon taikaa, jota ei löydy muualta.

Re: Pohjois-Pohjanmaa?

ViestiLähetetty: 29 Huhti 2014 20:24
Kirjoittaja Jaska
Sigfrid kirjoitti:Kuusamo on Pohjanmaan ja Lapin jatkumo, kaukana savolaisesta Kainuusta :wink: Äitini serkku eli ikänsä siellä. Oli valokuvaaja. Se on Kuusamon taikaa, jota ei löydy muualta.

Menee siinä sopivasti geenirajakin: eteläkainuulaiset kuuluvat Jakkulan 2008 tutkimuksessa itäsuomalaiseen väestöön, kun taas pohjoiskainuulaiset ovat oma väestönsä.

Re: Pohjois-Pohjanmaa?

ViestiLähetetty: 05 Touko 2014 16:04
Kirjoittaja Taavetti
Kaisa Nurhonen kirjoitti:Ymmärän hyvin, jos luontainen kulkusuunta on Oulu - Kuusamo, ihmiset haluavat tietenkin rautatiensäkin kulkevan samaan suuntaan.

Mutta etelän ihmiset halusivat suoran reitin Kuusamon matkailumaille ja pohjoisemmaksi. Sekin on ymmärrettävää, vaikka ratasuunnat jäivät torsoiksi.