Delawaren suomalaiset

Suomessa noin vuodesta 1500 eteenpäin.

ViestiKirjoittaja Kalevanserkku » 06 Heinä 2011 18:10

aikalainen kirjoitti: Ruotsin valtakunta saattoi kohdella kielivähemmistöihin kuuluvia kansalaisiaan aikakautensa mittapuulla mitattuna sittenkin ihan hyvin.


Kuinka sen ottaa. Nykyisinkin Ruotsissa kuulee suomea julkisilla paikoilla hämmästyttävän vähän, kun ottaa huomioon suomenkielisten suuren lukumäärän. Kaikenlaisia yllättäviä kieltoja siinä maassa kyllä on. Joillakin työpaikoilla ei kahvihuoneessa saa puhua muita kieliä kuin ruotsia, ja esim. eräässä Upsalan kunnan virastossa kielsi esimies alaistaan puhumasta suomea asiakkaan kanssa, vaikka ko. alainen oli aikoinaan palkattu juuri suomen kielen taitonsa takia. Pohjois-Ruotsissa kielsi jalkapalloerotuomari sikäläisiä suomalaisia puhumasta suomea ottelun aikana. (Nämä tiedot ovat suomalaisesta mediasta 2010-luvulta.) Minua itseänikin on siinä maassa agressiiviseen sävyyn kielletty puhumasta suomea työpaikan kahvihuoneessa. (Minä ja kaverini emme tosin totelleet.)

[quote="aikalainen"/]Nuo kiellot kuulostavat yksilöiden ylilyönneiltä. Eiköhän sellaisiin törmätä joka maassa, myös Suomessa. Niillä ei kannata leimata koko kansaa, eikä varsinkaan muinaista Ruotsin valtakuntaa, jonka tekemisistä myös nykyisten suomalaisten esi-isät ovat osaltaan vastuussa.[/quote]

Tämmöiseen kieltotoimintaan on keski-Ruotsissa sekaantunut aInakin yksi ammattiyhdistys, joka oli hiljattain esittämässä tai kannattamassa vaatimusta muiden kielten kuin ruotsin puhumisen kieltämistä työntekijöiden kahvihuoneessa. Ei vaikuta aivan yksittäisten henkilöiden puuhastelulta.

Kyllä suomalaisten mahdollisuudet vaikuttaa valtakunnan päätöksentekoon olivat Vaasa-kuninkaiden aikana koko lailla vähissä. Monet niistä jotka yrittivät, menettivät päänsä. Näistä asioista, siis siitä mitä tapahtui nykyisen Ruotsin alueella menneinä vuosisatoina, on jonkin verran tietoja Kari Tarkiaisen teoksessa, jonka nimi on Finnarnas historia i Sverige.
Viimeksi muokannut Kalevanserkku päivämäärä 13 Heinä 2011 22:22, muokattu yhteensä 1 kerran
Kalevanserkku
Kalevanserkku
Lipevä lappilainen
Lipevä lappilainen
 
Viestit: 406
Liittynyt: 22 Helmi 2011 12:31
Paikkakunta: Pori

ViestiKirjoittaja Pesservisser » 06 Heinä 2011 21:46

Kaskeajien häätäminen taloja ja viljaa polttamalla ei ollut mitenkään erikoista. Menetelmäää oli jo aiemmin sovellettu riitamailla Skånessa Tanskan rajalla. Tuleva kuningas Kustaa II Aadolf kirjoitti prinssinä isälleen miten helppo oli tuhota äkkiä kymmeniä kyliä.
Menetelmää osattiin sitten soveltaa myös Saksan maaperällä.
Pesservisser
Lipevä lappilainen
Lipevä lappilainen
 
Viestit: 439
Liittynyt: 20 Helmi 2011 15:16

ViestiKirjoittaja aikalainen » 06 Heinä 2011 23:07

Kalevanserkku kirjoitti:
aikalainen kirjoitti:
Kalevanserkku kirjoitti:
aikalainen kirjoitti: Ruotsin valtakunta saattoi kohdella kielivähemmistöihin kuuluvia kansalaisiaan aikakautensa mittapuulla mitattuna sittenkin ihan hyvin.

Kuinka sen ottaa. Nykyisinkin Ruotsissa kuulee suomea julkisilla paikoilla hämmästyttävän vähän, kun ottaa huomioon suomenkielisten suuren lukumäärän. Kaikenlaisia yllättäviä kieltoja siinä maassa kyllä on. Joillakin työpaikoilla ei kahvihuoneessa saa puhua muita kieliä kuin ruotsia, ja esim. eräässä Upsalan kunnan virastossa kielsi esimies alaistaan puhumasta suomea asiakkaan kanssa, vaikka ko. alainen oli aikoinaan palkattu juuri suomen kielen taitonsa takia. Pohjois-Ruotsissa kielsi jalkapalloerotuomari sikäläisiä suomalaisia puhumasta suomea ottelun aikana. (Nämä tiedot ovat suomalaisesta mediasta 2010-luvulta.) Minua itseänikin on siinä maassa agressiiviseen sävyyn kielletty puhumasta suomea työpaikan kahvihuoneessa. (Minä ja kaverini emme tosin totelleet.)

Nuo kiellot kuulostavat yksilöiden ylilyönneiltä. Eiköhän sellaisiin törmätä joka maassa, myös Suomessa. Niillä ei kannata leimata koko kansaa, eikä varsinkaan muinaista Ruotsin valtakuntaa, jonka tekemisistä myös nykyisten suomalaisten esi-isät ovat osaltaan vastuussa.

Tämmöiseen kieltotoimintaan on keski-Ruotsissa sekaantunut aInakin yksi ammattiyhdistys, joka oli hiljattain esittämässä tai kannattamassa vaatimusta muiden kielten kuin ruotsin puhumisen kieltämistä työntekijöiden kahvihuoneessa. Ei vaikuta aivan yksittäisten henkilöiden puuhastelulta.

No ei vaikuta. Täytyy siinä olla mukana paikallisen puheenjohtajan lisäksi kourallinen muitakin. Toivottavasti esitys ei mennyt läpi.

Kalevanserkku kirjoitti:Kyllä suomalaisten mahdollisuudet vaikuttaa valtakunnan päätöksentekoon olivat Vaasa-kuninkaiden aikana koko lailla vähissä. Monet niistä jotka yrittivät, menettivät päänsä. Näistä asioista, siis siitä mitä tapahtui nykyisen Ruotsin alueella menneinä vuosisatoina, on jonkin verran tietoja Kari Tarkiaisen teoksessa, jonka nimi on Finnarnas historia i Sverige.

Oletan ainakin, että Suomen maakunta vaikutti valtakunnan asioihin ilman muihin maakuntiin verrattuna suurempia päänmenetyksiä.

Besserwisser kirjoitti: Kaskeajien häätäminen taloja ja viljaa polttamalla ei ollut mitenkään erikoista. Menetelmäää oli jo aiemmin sovellettu riitamailla Skånessa Tanskan rajalla.

Tuollainen oli tavallista kaikissa sen ajan sodissa. Indoeurooppalaiset arjalais-germaanit harjoittivat sellaista vielä viime vuosisadalla Suomen Lapissa.
aikalainen
SuuBaltti
SuuBaltti
 
Viestit: 2103
Liittynyt: 27 Maalis 2011 13:22

Skogsfinnar

ViestiKirjoittaja Make » 09 Heinä 2011 22:13

Täällä hieman laajempi selvitys metsäsuomalaisista:
http://www.arkisto.org/forskning-utbild ... n/?lang=fi
Nykyään Norjassa vaalitaan metsäsuomalaisten historiaa parillakin aktiivisella museolla - ja muutenkin:
http://sverigesradio.se/sida/artikel.as ... el=4592429
Make
Pohtiva pohjalainen
Pohtiva pohjalainen
 
Viestit: 126
Liittynyt: 01 Maalis 2011 18:37
Paikkakunta: Huittinen

ViestiKirjoittaja Sampssa » 09 Heinä 2011 23:32

Pertinax kirjoitti:Saattaa tämänkin hepun taustalla olla delawaren suomalaisia. Ysearch osumissa on tuo Lykins.

If your genealogical research is stymied because you're unable to
tie in with any early Colonial American families, consider this; your
immigrant ancestors may not be what you think they are. Their English,
Irish, Scotch-Irish, Dutch, or French surnames may belie their true
ethnicity, causing you to search in all the wrong places. The tracing of
Swedish and Finnish ancestors offers a case in point.
http://archiver.rootsweb.ancestry.com/t ... 4271997-01

Kiitos, suorastaan erinomainen ja uusi linkki.
Tämä jälleen vahvistaa susi-kulttiin viittamia aikaisempia kommenttejani, mikä näkyy erityisesti metsäsuomalaisissa ainakin kolmessa sukunimessä.
Jopa meksikon espanjan kielessä sana esiintyy Laica-shamaaneihin viittamana; pakana. Siis ihmisiä, jotka eivät kuulu mihinkään kirkkoon. Minullakin on sukulaisia tuolla Delawaren metsäsuomalaisten kautta, mutta he olivat sukunimensä kautta "paksujen kinkkuviipaleitten leikkaajia".
Viimeksi muokannut Sampssa päivämäärä 10 Heinä 2011 00:06, muokattu yhteensä 1 kerran
Sampssa
Hiljainen hämäläinen
Hiljainen hämäläinen
 
Viestit: 60
Liittynyt: 05 Heinä 2011 22:29

ViestiKirjoittaja Sampssa » 09 Heinä 2011 23:51

Sees2011 kirjoitti:Kaikki ei tietenkään ole totta, mitä Wikipediassa lukee, mutta käsitykseni suomenkielisten kohtelusta Ruotsin suurvallassa muuttui kyllä omalta osaltani. Mikä heidän roolinsa mahtoi olla Delawaressa?

Samma här!

Wikiin ei pidä luottaa, mutta tällä kerralla sekin puhuu totuuden sanoja.
Kun tulin pysyvästi kaukomaille, minun ensimmäinen tehtäväni oli heittää kielitaitoni johdosta metsäsuomalaisten sortajat ja julmat tappajat ulos eräästä YK:n maksamasta masta loistotalosta Väli-Amerikassa, jossa he (=YK) maksoivat mukisematta 1500 US-taalaa/kk.
Näin kernaasti annoin metsäsuomalaisten sortajien sinibareteille kenkää upeasta talosta uima-altaineen, joka jäi sattumalta tai "vahingossa" perheeni käyttöön ilmaiseksi. Antaessani heille kenkää panin piruuttani sinisen baretin päähäni.
Sic transiit gloria mundi! Historia kertoo totuuden: Piru idässä - toinen lännessä! Onneksi norjalaisten kanssa meillä on paljon yhteisiä vitsejä.
Sampssa
Hiljainen hämäläinen
Hiljainen hämäläinen
 
Viestit: 60
Liittynyt: 05 Heinä 2011 22:29

ViestiKirjoittaja Pertinax » 13 Heinä 2011 19:52

Laitan tännekin tämän
Esimerkiksi John Morton ja hänen vaimonsa Anne Justis olivat serkuksia.

It is generally known that John Morton, signer of the Declaration of Independence, was a great grandson of Mårten Mårtensson. Few are aware, however, that his wife, Anna Justis was a great granddaughter of the same 1654 immigrant from Sweden. They were second cousins.
http://www.colonialswedes.org/forefathers/Morton.html

When Dr. Craig's Swede/Finn portraits for the Colonial Swedes are
examined we find details of 9, 10, 11, 12 children for many of these
families. This means that in just one generation there are several hundred
persons who become aunts, uncles, cousins, and often double cousins.
http://listsearches.rootsweb.com/th/rea ... 1216919679
Avatar
Pertinax
Lipevä lappilainen
Lipevä lappilainen
 
Viestit: 416
Liittynyt: 14 Helmi 2011 13:24

ViestiKirjoittaja Pertinax » 13 Heinä 2011 20:22

Sigfrid kirjoitti:Näin täytyi tapahtua. Ei ole mikään ihme, että jenkit kirjoittavat niin paljon Forest Finneistä, kun sukututkimus löytää niitä siellä lähes jokaisesta suvusta.


Mielenkiintoinen sattuma.
Long lost cousins separated for at least three centuries were reunited at the recent Genealogy Jamboree 2011 in Burbank earlier this month.
http://blog.ddowell.com/2011/06/dr-d-fi ... l#comments
Avatar
Pertinax
Lipevä lappilainen
Lipevä lappilainen
 
Viestit: 416
Liittynyt: 14 Helmi 2011 13:24

ViestiKirjoittaja Pertinax » 12 Elo 2011 19:25

U.S. President Jimmy Carter is descended from Mary Margaret Fortenberry (or Falkenborough) who married George Helms and lived in North Carolina in the mid 1700s. Mary Fortenberry was likely a daughter or granddaughter of Henry Falkenberg, oldest son of Hendrick Jacobs Falkenberg.[51][52]


http://en.wikipedia.org/wiki/Hendrick_J ... descendant

Henry Falkenbergin äiti oli Delawaren suomalaisia. Hendrick Jacobs Falkenbergin 1. vaimo .


http://www.colonialswedes.org/forefathers/Broer.html
Avatar
Pertinax
Lipevä lappilainen
Lipevä lappilainen
 
Viestit: 416
Liittynyt: 14 Helmi 2011 13:24

ViestiKirjoittaja Sampssa » 14 Elo 2011 07:29

Pertinax kirjoitti:
Besserwisser kirjoitti:........


Ilmeisesti suomalaisia palveli hollantilaisten laivoissa

The Finns have the honor of belonging to the first inhabitants of New York while it was in the hands of the Dutch. Many Finnish sailors, serving on Dutch boats, settled in New Amsterdam. Among those early settlers may be mentioned Mans Peterson Staeck of Abo, [36/37] who owned a house in 1660 and was one of the founders of Harlem.

Jooo...ja jopa Amerikan siirtolaisliikenteen hollantilaislaivat (ainakin yksi) ajoivat karille Suomen rannikolla joutuen haaksirikkoutuneina romukaupan jälkeen huutokaupan kautta suomalaisten "osuuskauppalaisten" omistukseen jatkaen liikennettä aina Kanadaan ja Mustallemerelle saakka. Eihän ehkä yhden laivamiehen nimi sano mitään, kun he kulkivat väärillä papereilla ja nimillä... ainakin Liverpoolin poliisin raportin mukaan.
Sampssa
Hiljainen hämäläinen
Hiljainen hämäläinen
 
Viestit: 60
Liittynyt: 05 Heinä 2011 22:29

ViestiKirjoittaja Pertinax » 30 Elo 2011 11:26

Avatar
Pertinax
Lipevä lappilainen
Lipevä lappilainen
 
Viestit: 416
Liittynyt: 14 Helmi 2011 13:24

ViestiKirjoittaja Pertinax » 30 Elo 2011 19:09

Kuva

Mainio opus
Documents relating to the history of the Dutch and Swedish settlements on the Delaware River
http://www.archive.org/stream/documents ... 5/mode/2up


http://www.archive.org/details/documentsrelativ12brod

E:
http://archive.org/details/narrativesofearl00myer
Viimeksi muokannut Pertinax päivämäärä 30 Maalis 2012 19:53, muokattu yhteensä 1 kerran
Avatar
Pertinax
Lipevä lappilainen
Lipevä lappilainen
 
Viestit: 416
Liittynyt: 14 Helmi 2011 13:24

ViestiKirjoittaja Jaska » 31 Elo 2011 00:26

Miltäs ajanjaksolta nämä viimeiset pätkät olivat?
Avatar
Jaska
Ylihärmiö
Ylihärmiö
 
Viestit: 10973
Liittynyt: 14 Helmi 2011 04:02

ViestiKirjoittaja Pertinax » 31 Elo 2011 12:12

Kuva
vuoden 1750 tienoilla
Kuva

olisikohan vuosi 1675
Avatar
Pertinax
Lipevä lappilainen
Lipevä lappilainen
 
Viestit: 416
Liittynyt: 14 Helmi 2011 13:24

ViestiKirjoittaja Jaska » 31 Elo 2011 13:19

Kiitos!
Avatar
Jaska
Ylihärmiö
Ylihärmiö
 
Viestit: 10973
Liittynyt: 14 Helmi 2011 04:02

ViestiKirjoittaja Pertinax » 31 Elo 2011 13:38

Dike Uprisingin nimilista kyllä vahvistaa kantaani siitä että" Olle Ollesson alias Toarson or Tossa" täytyy olla suomalaistaustainen , onhan hänen jälkeläisten haploryhmä N1c

Suomalaistaustaiset punaisella
Name Home Fine (Guilders)
Thomas Jacobs and two sons, Pieter and Oele White Clay Creek 60
Conraeth Groenburgh of Fern Hook 20
Carl Jönsson's servant "Copp" (probably a Stalcop son) Marcus Hook 60
Stoffel Michel Meyer Crane Hook 60
Joran Joransson Båtsman, Sr Long Hook 120
Pål Larsson Feren Hook 20
Evert Hendricksson Ek Crane Hook 460
Olle Ollesson alias Toarson or Tossa Verdrietige Hook 60
Paul Månsson Verdrietige Hook 60
Jacob Vander Veer Brandywine Creek 460
Matthias Mattsson de Foss Brandywine Creek active protestor
Avatar
Pertinax
Lipevä lappilainen
Lipevä lappilainen
 
Viestit: 416
Liittynyt: 14 Helmi 2011 13:24

ViestiKirjoittaja Pertinax » 01 Syys 2011 18:10

Pertinax kirjoitti:Liittyen siihen että moni Delawaren siirtolaisista tuli Kopparbergetin alueelta. Kun vielä osaisi lukea vanhaa tekstiä.
Finnarna i Ljusnarsberg (Nya Kopparberg) 1606-1630
https://picasaweb.google.com/legsony/Fi ... rg16061630


However,not until the early 17th century, once mine owner Mårten Finne
discovered the copper deposit in the Ljusnarsberg field (in what is
now the centre of the town of Kopparberg), did large-scale mining
begin. This expansion brought a wave of pioneers, particularly Finns,
to the region. By the late 17th century, the Ljusnarsberg parish was
about 75% Finnish.

http://www.bergsman-bruksfolk.se/bilder ... arberg.pdf


Hyvä löytö
Skogsfinska släktnamn i Skandinavien
http://kau.diva-portal.org/smash/get/di ... FULLTEXT01
Avatar
Pertinax
Lipevä lappilainen
Lipevä lappilainen
 
Viestit: 416
Liittynyt: 14 Helmi 2011 13:24

ViestiKirjoittaja Pertinax » 14 Syys 2011 19:09

In Search of New Sweden
Recent genetic testing has shown links between Scandinavians and Colonial Americans with ancestry in the Delaware River Valley. It is supposed that these result from the New Sweden (Nya Sverige, Uusi-Ruotsi) Colony of the 17th century. This project will explore these links, whether there is paper trail documentation or not. Open to all who have reason to join. The wiki article on New Sweden seems to be pretty solidly researched, for your reference: http://en.wikipedia.org/wiki/New_Sweden


http://www.ancestor-projects.com/projec ... ject_id=32


tämäkin mukaan
http://www.ancestor-projects.com/projec ... ject_id=29
Avatar
Pertinax
Lipevä lappilainen
Lipevä lappilainen
 
Viestit: 416
Liittynyt: 14 Helmi 2011 13:24

ViestiKirjoittaja Pertinax » 03 Loka 2011 12:34

Finnish descendant of early Mullica Hill resident pays a visit

For 90 years, Asko Vuorinen's ancestors lived in the stately, red farmhouse atop the hill, 400 miles north of Helsinki, Finland, they called Mulikka.

"The original house dated back to 1564, and it is said that nearly everyone from the area goes back to Antti Mulikka, who came there, far inland, and built the house," said Vuorinen.

In time, Vuorinen discovered that Antti Mulikka's great-grandson, Eric, was banished by the Swedish government, to the colony of New Sweden and built a house similar to the original farmhouse there. An amateur historian, Vuorinen researched the Mulikkas and, this past weekend, after a trip to Washington to deliver a talk to an engineering convention, came up to see the "new" Mulikka house in the Gloucester County village that bears its name, Mullica Hill.

"It's something old to us, but to him it may seem not quite so old," said Lisa Rysinger, the president of the Mullica Hill Historical Society, who was overjoyed to take Vuorinen and his wife, Sinikka, on a tour Saturday afternoon of his presumed ancestor's house, which is still standing at 20 N. Main Street, in Mullica Hill's historic district.

Rysinger said the visit of the Vuorinens was fortuitous, since this was the weekend of the Historical Society's 40th anniversary celebration and - Voilà! - the historical society had its best meeting speaker ever Saturday evening.

http://www.philly.com/philly/news/20111 ... visit.html

http://www.nj.com/gloucester-county/ind ... lls_f.html

http://articles.philly.com/2011-10-02/n ... eal-luxury
Avatar
Pertinax
Lipevä lappilainen
Lipevä lappilainen
 
Viestit: 416
Liittynyt: 14 Helmi 2011 13:24

ViestiKirjoittaja Pertinax » 12 Loka 2011 16:11

Poisto.
Viimeksi muokannut Pertinax päivämäärä 31 Joulu 2013 17:50, muokattu yhteensä 1 kerran
Avatar
Pertinax
Lipevä lappilainen
Lipevä lappilainen
 
Viestit: 416
Liittynyt: 14 Helmi 2011 13:24

EdellinenSeuraava

Paluu Uusi aika

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 7 vierailijaa