Kartoituksen historiaa

Historiatiede tutkii menneisyyttä kirjoitettujen lähteiden kautta.

Kartoituksen historiaa

ViestiKirjoittaja Taavetti » 10 Huhti 2011 11:29

Kaikkina aikoina on tarvittu opastusta, varsinkin jos alue on ennestään tuntematonta. Esi-isämme osasivat kulkea vakiintuneita polkujaan ilman karttoja, puihin tehdyillä merkeillä, sammaltukoilla ja muuten merkityt reitit polkeutuivat paljon käytettyinä merkittäviksi, ja kauan säilyneiksi poluiksi. Hevosten saavuttua maahamme, eniten käytetyt polut vahvistuivat ratsupoluiksi, joilla erilaiset toimijat ja "herrat" kulkivat ratsuillaan nopeasti paikasta toiseen.

Kun oli sotatilanne, tarvittiin varmempiakin kulkuväyliä, että sotajoukot kolonnoineen pääsivät kulkemaan halutulle alueelle mahdollisimman nopeasti. Sotaretkien suunnittelu ja sotaan valmistautuminen edellyttivät alueen tuntemista, ennalta tutustumiseen auttoivat alueista tehdyt kartat. Sellaisen, Ruotsin Suomesta tekemän kartoituksen kohtasin maakuntamme lehdestä Keskisuomalaisesta vuosia sitten, valitettavasti on jäänyt päiväysmerkintä piiloon, mutta jostakin 1970 -luvulta se on.

Etsin hakukoneella tietoa kyseisestä kartoituksesta, ja sitähän löytyi.

Sallitaanko kaupallinen linkki?

Vielä yksi linkki pitkälle linkkisivulle.
Avatar
Taavetti
Sutki savolainen
Sutki savolainen
 
Viestit: 645
Liittynyt: 16 Helmi 2011 14:42
Paikkakunta: puttaalainen

ViestiKirjoittaja Taavetti » 10 Huhti 2011 14:22

Päätellen tapahtumien samasta ajankohdasta Keskisuomalainen ja linkin takaa löytyvä Savon Sanomien artikkeli kertovat samasta kartoituksesta. Ksml lähinnä Jyväskylän seudun, Savon Sanomat savolaisesta näkökulmasta. Erääseen seikkaan kiinnitin huomiota, lehdillä esiintyvät eri henkilöt karttojen löytäjinä.

Keskisuomalainen kirjoitti:Nimistötutkijat Timo Alanen ja Saulo Kepsu penkoivat Ruotsin sota-arkistossa Suomea koskevaa karttamateriaalia muutamia vuosia sitten. He saivat käsiinsä sotilaallisen maastokartoituksen eli rekognosoinnin karttalehtiä 1700- luvun lopulta ja 1800- luvun alusta. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura kiinnostui materiaalista. Näin syntyi aikaisemmin julkaisemattomasta aineistosta Kuninkaan kartasto Suomesta 17761805.


Savon Sanomat kirjoitti:Maanmittausneuvos Erkki-Sakari Harju ja professori Jussi T. Lappalainen ovat tehneet suurtyön kaivamalla esiin Kuninkaan tiekartastoksi kutsumansa aineiston esiin Ruotsin sota-arkistosta ja työstämällä siitä selkeän karttakirjan. Hanketta olisi tuskin koskaan voitu toteuttaa ilman digitaalisen kuvankäsittelyn luomia teknisiä mahdollisuuksia.

On mielestäni luultavaa, että Alanen ja Kepsu ovat kartat löytäneet, mutta Harju ja Lappalainen muokanneet ja toimittaneet painettavaan asuun. Ovat he saattaneet tehdä tarkempia tutkimuksiakin.

Ksml kirjoitti: Saattaa tuntua kummalliselta, että nämä kartat on kannattanut julkaista laitoksena, joka maksaa peräti 780 markkaa. Mutta tämä eilen keskiviikkona julkistettu teos on laajin, yhtenäisin ja yksityiskohtaisin kartasto Ruotsin vallan ajan Suomesta.


Ksml kirjoitti: Työ alkoi Kustaa III:n aikana Augustin Ehrensvärdiä Suomen ylipäällikkönä seuranneen kenraaliluutnantti Bernt Otto Stackelberg'n toimesta. Hän oli 1773 lähettänyt kuninkaalle muistion Suomen puolustuksen epäkohtien poistamiseksi. Tässä hän katsoi mm. että, "maantieteelliset kartat eivät ole niin perusteellisia eivätkä luotettavia, että niistä olisi saatavissa tarvittavia tietoja. Koska kuitenkin komentavan kenraalin pitää tuntea maa, jossa hänen on toimittava, esitän, että hän saisi laadituttaa muutamilla linnoitusupseereilla tuollaisen kartan.

Poimin muutaman otteen Keskisuomalaisen jutusta, Savon Sanomain jutun voi lukea sellaisenaan linkin takaa. Keskisuomalaiseen jutun on kirjoittanut Jorma O. Tiainen
Avatar
Taavetti
Sutki savolainen
Sutki savolainen
 
Viestit: 645
Liittynyt: 16 Helmi 2011 14:42
Paikkakunta: puttaalainen


Paluu Historia

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 6 vierailijaa