Juha Joonan väitös Lapin maaoikeuksista

Historiatiede tutkii menneisyyttä kirjoitettujen lähteiden kautta.

Juha Joonan väitös Lapin maaoikeuksista

ViestiKirjoittaja Jaska » 02 Helmi 2019 07:07

https://yle.fi/uutiset/3-10625753?fbcli ... h2fpEMYccc

Joonan mukaan 1740-luvulla yksittäisen viranomaisen eli Tukholman kamarikollegion tulkinta Lapin maaoikeuksista on kyseenalainen.
– Ne perustelut mitä siinä käytetään, eivät tule suoraan Ruotsin laista. Se tekee tämän nykyisen tulkinnan ongelmalliseksi, Juha Joona sanoo.

Kollegion päätöksellä saamelaisten käyttämät veromaat Lapin rajan pohjoispuolella todettiin yksipuolisesti vuonna 1742 kruununmaiksi.
– Ruotsin korkein oikeus on lähtenyt siitä, että vaikka se veromiehenoikeus ei ollut identtinen nykyisen omistusoikeuden kanssa, niin tämä oikeus kehittyi omistusoikeudeksi sen nykyisessä merkityksessä, Joona sanoo.
- -
Juha Joona ei halua ottaa kantaa siihen, tapahtuiko 1740-luvulla vääryys ja pitäisikö se korjata nyt 2010-luvulla.
– Se on kyllä hyvä kysymys, mutta en ota siihen kantaa, koska se menee sille puolelle, joka kuuluu enemmän poliitikoille.

– Jos historia olisi mennyt toisin, omistus olisi voinut mennä kuten talonpojilla. Veronluvun mukaan olisi määrätty tietty määrä maata ja vesitiluksia niille henkilöille, jotka sillä hetkellä hallitsivat niitä alueita, Joona vastaa kysymykseen.

Ruotsissa on nostettu kanteita omistusoikeudesta. Sama olisi mahdollista myös Suomessa.

– Toivottavasti tästä tutkimuksesta on apua, jos tällaisia kanteita nostetaan, Juha Joona sanoo.
~ "Per aspera ad hominem - vaikeuksien kautta henkilökohtaisuuksiin" ~

Y-DNA: N1c1-YP1143 (Olavi Häkkinen 1620 Kuhmo? >> Juhani Häkkinen 1816 Eno)
mtDNA: H5a1e (Elina Mäkilä 1757 Kittilä >> Riitta Sassali 1843 Sodankylä)
Avatar
Jaska
Ylihärmiö
Ylihärmiö
 
Viestit: 10977
Liittynyt: 14 Helmi 2011 04:02

Re: Juha Joonan väitös Lapin maaoikeuksista

ViestiKirjoittaja jussipussi » 02 Helmi 2019 11:56

Jaska kirjoitti:https://yle.fi/uutiset/3-10625753?fbclid=IwAR1JccsY1Cdzl13sJBB7pXj3pbhTdgnAe1fRqYHPFQbAJvWaUh2fpEMYccc

Joonan mukaan 1740-luvulla yksittäisen viranomaisen eli Tukholman kamarikollegion tulkinta Lapin maaoikeuksista on kyseenalainen.
– Ne perustelut mitä siinä käytetään, eivät tule suoraan Ruotsin laista. Se tekee tämän nykyisen tulkinnan ongelmalliseksi, Juha Joona sanoo.

Kollegion päätöksellä saamelaisten käyttämät veromaat Lapin rajan pohjoispuolella todettiin yksipuolisesti vuonna 1742 kruununmaiksi.
– Ruotsin korkein oikeus on lähtenyt siitä, että vaikka se veromiehenoikeus ei ollut identtinen nykyisen omistusoikeuden kanssa, niin tämä oikeus kehittyi omistusoikeudeksi sen nykyisessä merkityksessä, Joona sanoo.
- -
Juha Joona ei halua ottaa kantaa siihen, tapahtuiko 1740-luvulla vääryys ja pitäisikö se korjata nyt 2010-luvulla.
– Se on kyllä hyvä kysymys, mutta en ota siihen kantaa, koska se menee sille puolelle, joka kuuluu enemmän poliitikoille.

– Jos historia olisi mennyt toisin, omistus olisi voinut mennä kuten talonpojilla. Veronluvun mukaan olisi määrätty tietty määrä maata ja vesitiluksia niille henkilöille, jotka sillä hetkellä hallitsivat niitä alueita, Joona vastaa kysymykseen.

Ruotsissa on nostettu kanteita omistusoikeudesta. Sama olisi mahdollista myös Suomessa.

– Toivottavasti tästä tutkimuksesta on apua, jos tällaisia kanteita nostetaan, Juha Joona sanoo.


Tuossa on syy sille, että Lapissa ajatellaan etelästä ryöstetään Lappia. Metsähallitus on monin paikoin kirosana. Eikä tämä koske pelkästään saamelaisia. Siinä on myös osasyy metsälappalaisliikkeeseen.
jussipussi
Mettänpeikko
Mettänpeikko
 
Viestit: 3104
Liittynyt: 22 Huhti 2012 00:25
Paikkakunta: Lappi


Paluu Historia

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 5 vierailijaa