Muinainen Suomi

Suomen hapan maaperä hävittää nopeasti kaiken eloperäisen aineen, myös ruoanjätteet. Uusille menetelmille kuitenkin riittävät maaperän pienet vihjeet, kalanluitakin pienemmät.

Tutkijat vertasivat näytteiden mineralogista koostumusta Museovirastosta saatuun laajaan arkeologiseen vertailuaineistoon. Vertailua tehtiin myös lohen luihin, niin arkeologisiin kuin nykyisiin. Nykyluille tehtiin myös polttokokeita. Lisäksi tutkijoilla oli laajat aineistot muista kalalajeista, kuten siiasta, särkikaloista, hauesta ja nieriästä, sekä nisäkkäistä, muun muassa hylkeestä ja peurasta.

– Sellaisista, jotka ovat tyypillisiä kivikautisten asuinpaikkojen jätefaunassa. Siten varmistimme, että palaneella lohella ja sen sukulaisella taimenella on ihan omanlainen mineraloginen merkkinsä. Se pystyttiin jäljittämään myös Kierikinkantaan maanäytteistä, Koivisto kertoo.

Merkki olivat kalsiummagnesiumfosfaattimineraalit, joita muodostuu vain, kun lohen ja sen sukulaisen taimenen luut palavat. Muista kaloista ja nisäkkäistä niitä ei synny.

Yksi keino, jolla muinaisen kalastuksen jäljille voidaan päästä, ovat keramiikankappaleiden lipiditutkimukset.

– Keramiikan karstoista voidaan selvittää, onko pytyissä ollut veden elikoita vai jotakin nisäkäs- tai kasviperäistä. Hyvin monessa paikassa kalan merkitys on tullut esille, kun menetelmät ovat kehittyneet ja on päästy paljon tarkempiin määrityksiin.