Muinainen Suomi

Mielenkiintoisia kulttuurieroja:
"Polttohautauksissa on käytetty erityisesti karhun taljoja ja ruumishautauksissa metsäpeuran ja hirven taljoja."

Tutkimus on sikäli mielenkiintoinen, sillä aivan hiljattain tein huomion sukunimeni alkuperää jäljittäessäni, että karhu (kouko) liittyi kiinteästi polttohautauskulttuuriin maailmanpuun ja -vuoren mytologian kautta (vrt kokko ja sen keskuspuu). Maailmanvuori jona polttohautauksen roviokin nähtiin koostui näkemykseni mukaan kahdesta sisäkkäisestä elementistä, ruumiista ja hengestä, jossa karhu kuvasi ruumista/materiaa ja kokkolintu sen henkeä. Pienen Karhun tähdistö on taivaalla maailmanpuun latvassa ja kokkolintua kuvaava tähti on yksi sen tähdistä korkeimmalla kohdalla. Karhun yhteyttä maailmanpuuhun kuvaten myös metsästetyn karhun kallo nostetiin kallohonkaan.

Kokko, Köykkä, Koukka ja Kouko (vrt. Hauha/Hauho, suom. Kokkala) näyttävät olevan maailmanvuoresta alkuisin olevaa nimistöä, mutta aivan alunperin käen ääntelystä.

The name gowk stane (English: cukoo stone or fool's stone) has been applied to certain standing stones and glacial erratics in Scotland, often found in prominent geographical situations. Other spelling variants, such as gowke, gouk, gouke, goilk, goik, gok, goke, gook are found. (Wikipedia)

"high (adj.)

Old English heh (Anglian), heah (West Saxon) "of great height, tall, conspicuously elevated; lofty, exalted, high-class," from Proto-Germanic *hauha- (source also of Old Saxon hoh, Old Norse har, Danish høi, Swedish hög, Old Frisian hach, Dutch hoog, Old High German hoh, German hoch, Gothic hauhs "high;" also German Hügel "hill," Old Norse haugr "mound"). The group is of uncertain origin; perhaps related to Lithuanian kaukara "hill," from PIE *kouko-. Spelling with -gh represents a final guttural sound in the original word, lost since 14c." https://www.etymonline.com/word/high