Keramiikkatyyppien luokittelu

Arkeologia tutkii menneisyyttä fyysisten muinaisjäännösten kautta.

ViestiKirjoittaja Jaska » 03 Elo 2013 15:12

JakomäenNeruda kirjoitti:^ Kiitoksia vastauksesta. Sain taas ajateltavaa.

Mielestäni koko tekstiilikeramiikkakäsite on ongelmallinen sikäli, että em. sivun mukaan ensimmäisen kerran tekstiilipainannetta esiintyy jo Pöljän keramiikassa (joka leviää Suomeen idästä, kaakosta), toisaalta taas esim. juuri Sarsan-Tomitsan keramiikka on tekstiilikeramiikkaa, vaikka siinä ei kovin paljon edes esiinny tekstiilipainannetta. Pitäisi varmaan tehdä aiheesta kokonaan uusi ketju, johon voisi yhdistää yleisemminkin pronssikauden problematiikkaa Suomessa. Pronssikauden kuvahan on varsin yksinkertaistettu keskittyen länsirannikolle, jonka hiidenkiukaita pidetään osoituksena germaanisvaikutteisesta pronssikauden kulttuurista, mutta todellisuudessa a) röykkiöhautaaminen alkaa jo neoliittisella ajalla, b) pronssiesinelöytöjä on todella vähän ja c) rannikko on vain pieni alue koko maasta ja silti sisämaa jää melkein kokonaan huomiotta perinteisessä pronssikauden esittelyssä.

Arkeologiset kulttuurit näyttävät tosiaan rajaukseltaan ongelmallisilta, koska esim. keramiikassa saattaa olla vaikutteita eri traditioista. Eri keramiikkaryhmät on myös nimetty eri perustein: asbestikeramiikka perustuu sekoiteainekseen ja tekstiilikeramiikka pintakuvioinnin tuottaneeseen materiaaliin. Mutta kumman perusteella luokitellaan asbestisekoitteinen tekstiilikeramiikka, kun sellaistakin on?

Luultavasti arkeologit ottavat huomioon kokonaisuuden, eli materiaalin ja pintakuvion tuoton lisäksi astian muodon, polton, värityksen ynnä muut seikat. Missään löytämässäni kirjassa tai artikkelissa näitä ei kuitenkaan esitellä kattavin, vertailevin havainnekuvin, eikä useinkaan yksityiskohtaisesti kerrota, millä perusteella jokin löytö luokitellaan johonkin ryhmään eikä johonkin toiseen ryhmään kuuluvaksi.

Tällaiselle kokonaisselvitykselle olisi kysyntää.
~ "Per aspera ad hominem - vaikeuksien kautta henkilökohtaisuuksiin" ~

Y-DNA: N1c1-YP1143 (Olavi Häkkinen 1620 Kuhmo? >> Juhani Häkkinen 1816 Eno)
mtDNA: H5a1e (Elina Mäkilä 1757 Kittilä >> Riitta Sassali 1843 Sodankylä)
Avatar
Jaska
Ylihärmiö
Ylihärmiö
 
Viestit: 10977
Liittynyt: 14 Helmi 2011 04:02

Paluu Arkeologia

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 7 vierailijaa