Hämeestä löytyi ristiretkiaikainen aseistetun soturin hauta

[Sigfrid]

Tai sitten albaaninäytteeseen on lipsahtanut muutama Kosovon "egyptiläinen". :D

Ehkäpä. Oletteko muuten tulleet vertailleeksi nykykreikkalaisten habitusta (sekä ulkoista että henkistä) kuvaan minkä saa muinaiskreikkalaisista muinaisgfiguurien ja kirjoitusten perusteella. Minulle on syntynyt mielikuva, että tuo kansa on vaihtunut Aristoteleen ajoista.


Taisi mennä OT:ksi vähän.

[Jaska]

Tai sitten albaaninäytteeseen on lipsahtanut muutama Kosovon "egyptiläinen". :D

Ehkäpä. Oletteko muuten tulleet vertailleeksi nykykreikkalaisten habitusta (sekä ulkoista että henkistä) kuvaan minkä saa muinaiskreikkalaisista muinaisgfiguurien ja kirjoitusten perusteella. Minulle on syntynyt mielikuva, että tuo kansa on vaihtunut Aristoteleen ajoista.


Taisi mennä OT:ksi vähän.

Dienekesillä taisi olla joku juttu, jossa hän todisteli jatkuvuutta vertaamalla nykykreikkalaisten yhdistelmänaamoja antiikin patsaiden lärveihin: samalta näyttivät. Ainakin hänen mukaansa.

[JakomäenNeruda]

Jos saagojen tutkiminen on historiantutkimusta, niin sitten historiantutkimusta on myös muinaissuomalaisten runojen tutkimus.

Niin se "muinaissuomalaisten" eli kalevalamittaisten kertomarunojen tutkimus onkin joiltain osin myös historiantutkimusta, eikä kukaan liene kuuna päivänä muuta väittänyt. Anna-Liisa Siikalan tuore teos Itämerensuomalainen mytologia käsittelee tätäkin aihepiiriä. Kalevamittaisessa kertomarunoudessa on sekä myyttisiä että historiallisia kerrostumia.

Kansansatujen tutkimus on sitten tietysti asia erikseen, eikä kansansatuja käytetä historiallisina lähteinä.

Saagat ovat sankarirunoutta kuten Kalevalan runosisältökin.

Anteeksi, mutta nyt sinulla meni käsitteet aivan sekaisin. Saagat eivät ole mitään v---n runoutta vaan suorasanaisia tekstejä, proosaa. Skandinaavinen epiikka (sankari- ja jumalrunous) puolestaan sisältyy pääasiassa Edda-kokoelmiin. Joissakin saagoissa on kyllä lyhyitä runositaatteja. (Luultavasti olisit kyllä tiennyt tämän, jos olisit pysähtynyt miettimään asiaa).

Skandinaavista sankarirunoutta ei kylläkään voi täysin verrata kalevalamittaiseen. Ensinnäkin skandinaaviset runot (joista osaa kutsutaan myös skaldirunoudeksi) tekstualisoitiin jo 1200-luvulla, kalevalamittaiset runot harvoin poikkeuksin vasta 1700-luvulta lähtien (yksi harvoista poikkeuksista on Piispa Henrikin surmavirsi, jota on käytetty paljonkin keskiajantutkimuksen lähteenä).

Skandinaavisten runojen runomitat ovat erilaisia kuin kalevalamittaisen, ja tällä on voinut olla merkitystä runojen tai runotyyppien muuttumattomuuden kannalta aikana ennen tekstualisointia: monimutkaiset runomitat säilövät suullisen ilmaisun paljon staattisempaan asuun kuin joustavat mitat, koska pienikin muutos herkästi rikkoo runomitan ja kiinnittää huomion itseensä. Tosin miten suuri ero kalevalamitalla ja skaldirunoudella tässä asiassa on käytännössä ollut...sitä pitäisi kysyä aiheeseen erikoistuneelta tutkijalta.

Kalevalamittaisen runouden tutkimuksessa on kuitenkin korostettu epiikan mukautuvaisuutta ja joustavuutta, skandinaavisen runoiden tutkimuksessa pikemmin pysyvyyttä. Täytyy sillekin jokin reaalinen perustelu olla, koska tutkijat eivät - harvoin poikkeuksin - ole irvokasta epätiedettä tekeviä ääliöitä (vaikka tälläkin palstalla monet puheenvuorot tuntuvat lähtevän päinvastaisesta käsityksestä. Pahin esimerkki ei tosin ollut mikään Nerudan kommentti vaan eräässä toisessa keskustelussa esitetty epäily siitä, että arkeologit eivät ehkä osaa ottaa rannansiirtymää huomioon rautakautista asutusta etsiessään...).

Oikeassa olet, saagat ovat siis sankarikertomuksia, eivät runoja. Pahoittelen lipsahdusta.

Itse asiassa kalevalamittaisten runojen mukautuvuus, johtuen suomen (murteiden) rakenteesta, mahdollistaa tapahtumien tarkemman ja vivahteikkaamman kuvauksen, joten sikäli tietysti voisi väittää kalevalamittaisten runojen olevan yhtä hyvin soveltuvia tapahtumien tarkkoihinkin kuvauksiin, kuin suorasanaisen proosan. En ole itse tämän alueen asiantuntija, mutta olen kirjoittanut myös itse paljon kalevalamitalla, jolloin olen huomannut sen soveltuvan hyvin yksityiskohtaisiin kuvauksiin (ts. runoista tulee tarkkoja, mutta pitkiä muodon takia).

Ihmettelen hieman purkaustasi tutkijoihin kohdistuvien ennakkoluulojen suhteen. Vaikka kirjoitatkin omalla nimelläsi ja me muut nimimerkillä, se ei merkitse, että me emme voisi olla tutkijoita. Tutkijan status tietyllä alalla ei myöskään ole varattu alan akateemisen koulutuksen hankkineelle henkilölle, vaan Suomessakin on lukuisia esimerkkejä harrastelijapohjalta ihan merkittäviin saavutuksiin yltäneistä henkilöistä eri aloilla. Osalla näistä on tietysti jonkin muun alan akateeminen tausta, ja aika moni on päätynyt lopulta hankkimaan sen formaalinkin "lisenssin", mutta se ei muuta sitä tosiasiaa, että he ovat tehneet tutkimuksia jo ennen sitä ja siten myös harrastelija voi tehdä ihan kelvollista tiedettä.

Kaikki tutkijat ovat myös ihmisiä, ja olen huomannut, että suurin osa ihmisistä ei ole kovin hyviä kyseenalaistamaan paradigmoja, mukaan lukien tutkijat. Tällaisessa ilmapiirissä asioiden kyseenalaistajat saavat usein hyytävän vastaanoton, vaikka he olisivat tehneet perusteellisempaa työtä kuin aiemmat tutkijat. Vanhoista ajatusmalleista ja niiden varaan rakennetuista urista on vain niin tuskallista ihmismielen luopua. Esimerkiksi Tuomas Heikkilän Pyhän Henrikin historiallisuutta kriittisesti käsitellyt tutkimus on onnistuttu lähes vaikenemaan kuoliaaksi siten, ettei se ole vieläkään laajalti suuren yleisön tiedossa. Ennen kaikkea itseäni ärsyttää se, että sen sijaan, että oltaisiin Henrikin mahdollisen fiktiivisyyden pohjalta lähdetty miettimään kokonaan uusia tulkintoja varhaishistorialliselle kristillistymiskehitykselle, on pitäydytty vanhoissa käsityksissä ja lisätty niihin vain mainintoja vanhan tulkinnan epävarmuudesta. Aivan kuin puuttuisi rohkeutta lähteä muuttamaan "legendaa", vaikka kyse on tieteellisestä totuudesta, eikä uskonkappaleesta. Tässä voi tietysti argumentoida, ettei ole mitään uuttakaan tarjota tilalle todisteiden puuttuessa. Mutta onko silti hyväksyttävää toistella sitä vanhaa käsitystä, joka lepää ihan yhtä heikolla pohjalla?

[JakomäenNeruda]

Tai sitten albaaninäytteeseen on lipsahtanut muutama Kosovon "egyptiläinen". :D

Ehkäpä. Oletteko muuten tulleet vertailleeksi nykykreikkalaisten habitusta (sekä ulkoista että henkistä) kuvaan minkä saa muinaiskreikkalaisista muinaisgfiguurien ja kirjoitusten perusteella. Minulle on syntynyt mielikuva, että tuo kansa on vaihtunut Aristoteleen ajoista.


Taisi mennä OT:ksi vähän.

Dienekesillä taisi olla joku juttu, jossa hän todisteli jatkuvuutta vertaamalla nykykreikkalaisten yhdistelmänaamoja antiikin patsaiden lärveihin: samalta näyttivät. Ainakin hänen mukaansa.

Tähän liittyen OT:na: oletteko tietoisia, että monet antiikin pronssinvalantataidon loistavista saavutuksista saattavatkin olla muottiin valamisen tulosta? Tähän viittaisi se, että patsaiden jalkapohjat ovat kuin elävästä ihmisestä tehdystä valusta, mitä ei odottaisi, jos kyse olisi muotista, jalkapohjathan eivät näy katsojalle.

Mitä naamoihin tulee, eniten antiikin kreikkalaisia muistuttavia pärstiä olen nähnyt Turkin länsirannikolla, entisellä kreikkalaisalueella.

[Sami Raninen]

Itse asiassa kalevalamittaisten runojen mukautuvuus, johtuen suomen (murteiden) rakenteesta, mahdollistaa tapahtumien tarkemman ja vivahteikkaamman kuvauksen, joten sikäli tietysti voisi väittää kalevalamittaisten runojen olevan yhtä hyvin soveltuvia tapahtumien tarkkoihinkin kuvauksiin, kuin suorasanaisen proosan.

En alkuunkaan puhunut tarkkuudesta ja yksityiskohtaisuudesta, vaan siitä, miten runomitta vangitsee sisällön vaikeasti muuttuvaan muotoon. Ensin mainittu ei tietenkään kerro runon historiallisuudesta mitään, koska sepitekin voi olla tarkka (todennäköisesti se on tarkempi kuin historiallinen teksti). Jälkimmäistä pidetään skaldirunojen kohdalla olennaisena argumenttina.

Esimerkiksi Tuomas Heikkilän Pyhän Henrikin historiallisuutta kriittisesti käsitellyt tutkimus on onnistuttu lähes vaikenemaan kuoliaaksi siten, ettei se ole vieläkään laajalti suuren yleisön tiedossa.

Mainitsemasi ongelma ei liity mihinkään tutkijapiireissä tapahtuneeseen kuoliaaksi vaikenemiseen vaan siihen, että tieto uusista tutkimustuloksista tavoittaa suuren yleisön aina hitaasti.

Tässä voi tietysti argumentoida, ettei ole mitään uuttakaan tarjota tilalle todisteiden puuttuessa. Mutta onko silti hyväksyttävää toistella sitä vanhaa käsitystä, joka lepää ihan yhtä heikolla pohjalla?

Mihin käsitykseen tarkalleen ottaen viittaat? P. Henrikin historiallisuus lepää epävarmalla pohjalla, mutta se on kokonaisuuden kannalta vain detalji.

Ainakaan kristillistymiskehityksen karkeassa aikataulussa ei näytä olevan suurta korjaamisen tarvetta. Sitä asiaa koskevat teoriat ovat jo pitkään pohjautuneet pääasiassa arkeologiseen aineistoon. Kuten tietänet, Suomen alueen varhaisin tunnettu kirkko löytyi viime kesänä, ja se ajoittuu oikeaan aikaan ja sijaitsee oikeassa paikassa.

[Kinaporin kalifi]

Ainakaan kristillistymiskehityksen karkeassa aikataulussa ei näytä olevan suurta korjaamisen tarvetta. Sitä asiaa koskevat teoriat ovat jo pitkään pohjautuneet pääasiassa arkeologiseen aineistoon. Kuten tietänet, Suomen alueen varhaisin tunnettu kirkko löytyi viime kesänä, ja se ajoittuu oikeaan aikaan ja sijaitsee oikeassa paikassa.

On silti mielenkiintoista että varhaisin kristinuskon leviämiseen liittyvä sanasto on lainattu muinaisvenäjästä, kuten pappi, pakana ja riähkä ja nämä sanat ovat levinneet myös länsimurteisiin. Viittaatko siihen että mainitsemasi kirkko oli ortodoksikirkko?

[Sami Raninen]

On silti mielenkiintoista että varhaisin kristinuskon leviämiseen liittyvä sanasto on lainattu muinaisvenäjästä, kuten pappi, pakana ja riähkä ja nämä sanat ovat levinneet myös länsimurteisiin. Viittaatko siihen että mainitsemasi kirkko oli ortodoksikirkko?

Tuon sanaston leviämisprosessi on mielenkiintoinen kysymys. Mutta sanasto on vain yksi osa kokonaisevidenssistä, eikä kristillistymiskysymystä voi ratkaista pelkästään sen varassa.

Kirkko oli kaivausjohtajan mukaan romaaninen puukappeli.

[Kalevanserkku]

Ainakaan kristillistymiskehityksen karkeassa aikataulussa ei näytä olevan suurta korjaamisen tarvetta. Sitä asiaa koskevat teoriat ovat jo pitkään pohjautuneet pääasiassa arkeologiseen aineistoon. Kuten tietänet, Suomen alueen varhaisin tunnettu kirkko löytyi viime kesänä, ja se ajoittuu oikeaan aikaan ja sijaitsee oikeassa paikassa.

On silti mielenkiintoista että varhaisin kristinuskon leviämiseen liittyvä sanasto on lainattu muinaisvenäjästä, kuten pappi, pakana ja riähkä ja nämä sanat ovat levinneet myös länsimurteisiin. Viittaatko siihen että mainitsemasi kirkko oli ortodoksikirkko?

Vielä voisi mainita sanan inhiminen, jota ei ole (Esko Koivusalon mukaan) tavattu suomalaisissa murteissa, mutta kylläkin Agricolan teksteissä. Inhiminen oli käytössä inkeroisessa. Tuliko tämä sana Venäjältä inkeroista äidinkielenään puhuneiden lähetyssaarnaajien mukana?

[Kinaporin kalifi]

Ainakaan kristillistymiskehityksen karkeassa aikataulussa ei näytä olevan suurta korjaamisen tarvetta. Sitä asiaa koskevat teoriat ovat jo pitkään pohjautuneet pääasiassa arkeologiseen aineistoon. Kuten tietänet, Suomen alueen varhaisin tunnettu kirkko löytyi viime kesänä, ja se ajoittuu oikeaan aikaan ja sijaitsee oikeassa paikassa.

On silti mielenkiintoista että varhaisin kristinuskon leviämiseen liittyvä sanasto on lainattu muinaisvenäjästä, kuten pappi, pakana ja riähkä ja nämä sanat ovat levinneet myös länsimurteisiin. Viittaatko siihen että mainitsemasi kirkko oli ortodoksikirkko?

Vielä voisi mainita sanan inhiminen, jota ei ole (Esko Koivusalon mukaan) tavattu suomalaisissa murteissa, mutta kylläkin Agricolan teksteissä. Inhiminen oli käytössä inkeroisessa. Tuliko tämä sana Venäjältä inkeroista äidinkielenään puhuneiden lähetyssaarnaajien mukana?

Tässä yhteydessä pitää taas viitata ketjuun Näsijärven Hornu, joka on aiheen ehdoton tieteellinen auktoriteetti:

viewtopic.php?f=24&t=391&hilit=hornu

Agricola opiskeli kuitenkin Viipurissa ja samassa koulussa oli karjalaisia, joiden sanastoon inhiminen kaiketi kuului. Agricolan oma kotikieli taisi olla kaakkoishäme.

[Jaska]

Vielä voisi mainita sanan inhiminen, jota ei ole (Esko Koivusalon mukaan) tavattu suomalaisissa murteissa, mutta kylläkin Agricolan teksteissä. Inhiminen oli käytössä inkeroisessa. Tuliko tämä sana Venäjältä inkeroista äidinkielenään puhuneiden lähetyssaarnaajien mukana?

Inhiminen on lyhentynyt murteissamme asuun ihminen. Agricolan kieli oli 500 vuotta vanhempaa, ja siinä oli paljon sellaisia piirteitä kielen eri tasoilla, jotka ovat sittemmin kadonneet, kuluneet tai muuttuneet. Eikä kai tuo inhiminen-sana ole tänne tullut Venäjältä, jos sanaa ei kerran täällä tavata?

Kaikki tutkijat ovat myös ihmisiä, ja olen huomannut, että suurin osa ihmisistä ei ole kovin hyviä kyseenalaistamaan paradigmoja, mukaan lukien tutkijat. Tällaisessa ilmapiirissä asioiden kyseenalaistajat saavat usein hyytävän vastaanoton, vaikka he olisivat tehneet perusteellisempaa työtä kuin aiemmat tutkijat. Vanhoista ajatusmalleista ja niiden varaan rakennetuista urista on vain niin tuskallista ihmismielen luopua. Esimerkiksi Tuomas Heikkilän Pyhän Henrikin historiallisuutta kriittisesti käsitellyt tutkimus on onnistuttu lähes vaikenemaan kuoliaaksi siten, ettei se ole vieläkään laajalti suuren yleisön tiedossa.

Sanoisin, että siinä missä 90 % tavallisista ihmisistä vastustaa uusia näkemyksiä tottumuksen voimasta, tutkijoista se paljon pienempää osaa, selvää vähemmistöä. Tutkijan pitää olla jo lähtökohtaisesti valmis muuttamaan mieltään, muuten hän on väärällä alalla. Tutkija, joka rakastuu omaan näkemykseensä eikä hyväksy siihen muutoksia eikä parannuksia, on kehityksen jarru ja jää auttamatta jälkeen. Tiede kehittyy kollektiivisten ponnistelujen avulla, ja jokaisen tutkijan näkemykset vanhenevat tai muuttuvat epätarkoiksi ajan mittaan. Jos on eturintamassa, saattaa hyvinkin ehtiä itse tarkentaa omia vanhentuneita tuloksiaan ennen kuin kukaan muu ehtii tehdä sen.

Kun uusi näkemys jollain tieteenalalla esitetään, vain muutama prosentti alan tutkijoista osallistuu siitä keskustelemiseen: ne, joiden oma erikoisosaaminen liippaa aihetta tarpeeksi läheltä. Suuri, kasvoton "tiedeyhteisö" odottaa hiljaa, mikä on debatin lopputulos. Vääntöä käydään sekä artikkeleina alan julkaisusarjoissa että puheenvuoroina mm. yleistieteellisemmissä lehdissä. Mukaan tulee muutama uusi keskustelija, joilla on asiaan lisättävää. Lopulta lopputulos on kaikille alaa ymmärtäville selvä, kuten vaikka jatkuvuusteorian kohdalla (80-luvulla se oli uskottavin, 2000-luvulla se jäi tappiolle).

Se että yleistajuisiin ja oppikirjoihin uudet näkemykset eivät heti päädy, on ihan viisastakin. Esimerkiksi viime vuosikymmenellä ilmestyi tietokirjoja, joissa uskottiin Wiikin näkemykseen siitä, että Suomessa on puhuttu suomea "aina". Ihan vain siksi, koska historioitsijoilla, arkeologeilla tms. ei ollut kykyä tai halua tutustua kielitieteelliseen debattiin. Nyt näitä kirjoittajia varmaan vähän harmittaa, että he valitsivat radikaalin uuden näkemyksen halutessaan olla ajan hermolla, mutta valitsivat hävinneen ja epätieteellisen kannan. Mutta tuollaiset ovat toki mitättömiä pikkuseikkoja esim. Suomen historian tai esihistorian yleisesityksissä, eikä kirjan "kokonaisarvo" siitä lopulta tietenkään kärsi muuten kuin kyseisen yksityiskohdan osalta.

[Kalevanserkku]

Vielä voisi mainita sanan inhiminen, jota ei ole (Esko Koivusalon mukaan) tavattu suomalaisissa murteissa, mutta kylläkin Agricolan teksteissä. Inhiminen oli käytössä inkeroisessa. Tuliko tämä sana Venäjältä inkeroista äidinkielenään puhuneiden lähetyssaarnaajien mukana?

Inhiminen on lyhentynyt murteissamme asuun ihminen. Agricolan kieli oli 500 vuotta vanhempaa, ja siinä oli paljon sellaisia piirteitä kielen eri tasoilla, jotka ovat sittemmin kadonneet, kuluneet tai muuttuneet. Eikä kai tuo inhiminen-sana ole tänne tullut Venäjältä, jos sanaa ei kerran täällä tavata? .

Pidän siis mahdollisena että inkeroista puhuvia on ollut niiden joukossa, jotka nykyisen Venäjän alueelta käsin levittivät kristinuskoa nykyisin Suomeksi nimittämällemme alueelle. Inhiminen on tullut uskonnolliseen kielenkäyttöön joko heidän mukanaan (kuten muistaakseni Esko Koivusalo on esittänyt) tai sitten sana on ollut vielä Agricolan aikana käytössä Viipurin lähialueilla, mutta on myöhemmin sieltä kadonnut. Savolaisethan käyttävät muotoa immeinen, jossain Kymijoen varressa olen kuullut sanottavan ihmiin.

[aikalainen]

Inhiminen

Tuosta lähtömuodosta tehty johdos on yhä käytössä: inhimillinen.

[Taavetti]

Inhiminen

Tuosta lähtömuodosta tehty johdos on yhä käytössä: inhimillinen.

Samaa ehdin miettiä lukiessani ja tässä se ajatus tulikin.

[Jaska]

Vielä voisi mainita sanan inhiminen, jota ei ole (Esko Koivusalon mukaan) tavattu suomalaisissa murteissa, mutta kylläkin Agricolan teksteissä. Inhiminen oli käytössä inkeroisessa. Tuliko tämä sana Venäjältä inkeroista äidinkielenään puhuneiden lähetyssaarnaajien mukana?

Inhiminen on lyhentynyt murteissamme asuun ihminen. Agricolan kieli oli 500 vuotta vanhempaa, ja siinä oli paljon sellaisia piirteitä kielen eri tasoilla, jotka ovat sittemmin kadonneet, kuluneet tai muuttuneet. Eikä kai tuo inhiminen-sana ole tänne tullut Venäjältä, jos sanaa ei kerran täällä tavata? .

Pidän siis mahdollisena että inkeroista puhuvia on ollut niiden joukossa, jotka nykyisen Venäjän alueelta käsin levittivät kristinuskoa nykyisin Suomeksi nimittämällemme alueelle. Inhiminen on tullut uskonnolliseen kielenkäyttöön joko heidän mukanaan (kuten muistaakseni Esko Koivusalo on esittänyt) tai sitten sana on ollut vielä Agricolan aikana käytössä Viipurin lähialueilla, mutta on myöhemmin sieltä kadonnut. Savolaisethan käyttävät muotoa immeinen, jossain Kymijoen varressa olen kuullut sanottavan ihmiin.

OK, tuo voisi olla mahdollista. Pitäisi tarkistaa Suomen murteiden sanakirjasta inhiminen- ja inhimillinen-sanojen levinneisyydet; jälkimmäinen johdos ei ole välttämättä kovin vanha. Vanhan kirjasuomen sivustolta voisi jotain tietoa kirkollisen sanaston murretaustoista ehkä löytyä, jos jaksaisi penkoa:
http://www.helsinki.fi/vvks/

[Pertinax]

Janakkalasta löytyi uusi muinaishauta
http://yle.fi/uutiset/janakkalasta_loyt ... ta/7344941

[Jaska]

Rönsyilyä jaettu ketjuun "Miten rahoitusta kansallisille muinaistieteille?"
viewtopic.php?f=23&t=1008

----------

[Thurisaz]

Miekkamiehen löytöpaikka paljastui englantilaisten laitteilla muinaiseksi hautausmaaksi

Janakkalan Hyvikkälän savisella pellolla on ollut muinainen kalmisto. Museovirasto kävi kahdessa päivässä läpi parin hehtaarin alueen yhdessä englantilaisen Yorkin yliopiston väen kanssa. Ilmeisesti miekkamiehen hautapaikan alueelle on haudattu myös useita naisia eri aikakausina.

http://yle.fi/uutiset/miekkamiehen_loyt ... si/7474330

[Thurisaz]

Janakkalan miekkamiehestä tähti brittiläiseen dokumenttisarjaan: "Tarina on varmasti tutkimisen arvoinen"

Brittiläinen Yorkin yliopiston arkeologiryhmä ja keskiaikaisia hautalöytöjä tutkiva dokumentin tekijä ovat kartoittaneet alkuviikosta Janakkalan miekkamiehen löytöpaikkaa. Tutkimusten odotetaan tuovan runsaasti uutta tietoa kahden miekan kanssa haudatusta miehestä ja historiallisesta asutuksesta Suomessa. Vuosisatojen jälkeen Janakkalan miekkamies nousee brittidokumenttisarjan tähdeksi.

http://yle.fi/uutiset/janakkalan_miekka ... en/7474771

[Thurisaz]

Katsoin dokumentin, tulee olemaan kova juttu Suomessakin.
Pelto voi olla täynnä samanlaisia miekkamiehiä..

[Pertinax]

http://yle.fi/uutiset/rautakautinen_hau ... an/8286711
Janakkalasta saattaa varmistua uusi rautakautinen kalmistoalue.