Hämeestä löytyi ristiretkiaikainen aseistetun soturin hauta

Arkeologia tutkii menneisyyttä fyysisten muinaisjäännösten kautta.

Re: Hämeestä löytyi ristiretkiaikainen aseistetun soturin ha

ViestiKirjoittaja Jaska » 17 Marras 2013 12:54

Parooni kirjoitti:Tiede toimii parhaiten etukäteishypoteesien ja niiden testaamisen varassa. Jos oletetaan aluksi, että tästä rangosta saadaan pelastettua hyvä DNA-näyte, joka mahdollistaa y-dna:n analysoinnin. Mikä pitäisi mielestänne lopputuloksen olla, jotta seuraavat hypoteesit todentuisivat:

- "suomalainen" heimopäällikkö (hämäläinen?)
- Hämeessä kaatunut viikinkiryöstelijä
- tanskalainen ryöstelijävalloittaja
- birkalainen kätyri ja miekkalähetystä suorittanut kirkonmies
- Pohto

Vai tarjoaako DNA-tutkimuskin loppujen lopuksi vain pohjattoman jossittelun suon?

Tämä oli hyvä lähtökohta. Geenilinjojen perusteella ei liene mahdollista erottaa muinaista hämäläistä muinaisesta suomalaisesta, muinaisesta karjalaisesta tai muinaisesta etelän saamelaisesta, koska tuossa aikatasossa täkäläiset olivat jo sekoittuneet. Sen sijaan ainakin isälinjahaplotyypin perusteella olisi mahdollista - mikäli markkereita saadaan riittävästi - erottaa "täkäläiset" Baltiasta tai Skandinaviasta tulleista (ainakin N1c1- ja ehkä I1-haploryhmän kohdalla), ja myös idän suunnalta tulleista (ainakin I1- ja R1a1-haploryhmän kohdalla).

Jos arvauksia tulee paljon, ne voidaan jakaa myöhemmin omaan ketjuunsa, mutta heitetään nyt tähän oma arvaukseni:
- Miekkamiehen isälinja kuuluu N1c1-haploryhmän "savolaiseen" eli yleissuomalaiseen (kuten Kalifi toisaalla huomautti) haaraan. Ihan vain siksi, kun sitä tavataan yleisenä koko maassa, joten kerroin on pieni. Nopein saa valita...
:wink:
~ "Per aspera ad hominem - vaikeuksien kautta henkilökohtaisuuksiin" ~

Y-DNA: N1c1-YP1143 (Olavi Häkkinen 1620 Kuhmo? >> Juhani Häkkinen 1816 Eno)
mtDNA: H5a1e (Elina Mäkilä 1757 Kittilä >> Riitta Sassali 1843 Sodankylä)
Avatar
Jaska
Ylihärmiö
Ylihärmiö
 
Viestit: 10969
Liittynyt: 14 Helmi 2011 04:02

Re: Hämeestä löytyi ristiretkiaikainen aseistetun soturin ha

ViestiKirjoittaja Kinaporin kalifi » 17 Marras 2013 14:21

Jaska kirjoitti:Miekkamiehen isälinja kuuluu N1c1-haploryhmän "savolaiseen" eli yleissuomalaiseen (kuten Kalifi toisaalla huomautti) haaraan. Ihan vain siksi, kun sitä tavataan yleisenä koko maassa, joten kerroin on pieni. Nopein saa valita...
:wink:

Joko Z1927 Savo (paremminkin ehkä siis "Suomalainen") tai L1022 Häme ( paremminkin ehkä siis "Virolainen"), sillä miekka on tullut Suomeen melko todennäköisesti Rikalan kautta. Hassua muuten että Z1935, Z1929 on nyt jo "Pre Finn" mutta sen jälkeläishaara Z1927 on "Savo", eikä "Finn". Tämä siis olettaen, että läntisiä Z1927 osumia ei voida osoittaa keskiaikaisen savolaismigraation jäljiksi.
Avatar
Kinaporin kalifi
SuuBaltti
SuuBaltti
 
Viestit: 6925
Liittynyt: 14 Helmi 2011 19:18

Re: Hämeestä löytyi ristiretkiaikainen aseistetun soturin ha

ViestiKirjoittaja Pertinax » 18 Marras 2013 21:15

Sieltä on aikaisemminkin löytynyt miekka.
Yeah, my grandfather found a sword from this field in question 20 years back or so. This is why the guys came looking for more couple of weeks back and made the bigger discovery.
Avatar
Pertinax
Lipevä lappilainen
Lipevä lappilainen
 
Viestit: 416
Liittynyt: 14 Helmi 2011 13:24

Re: Hämeestä löytyi ristiretkiaikainen aseistetun soturin ha

ViestiKirjoittaja Pertinax » 22 Marras 2013 01:28

Avatar
Pertinax
Lipevä lappilainen
Lipevä lappilainen
 
Viestit: 416
Liittynyt: 14 Helmi 2011 13:24

Re: Hämeestä löytyi ristiretkiaikainen aseistetun soturin ha

ViestiKirjoittaja Thurisaz » 23 Joulu 2013 00:41

“We have put out enquiries to try and find out where the man was from, where he came from, and whether he lived here, using DNA and isotope dating. And of course we can use regular radiocarbon dating to determine when he died. His head is still encased in sand and we haven’t touched it. We need to have experts to see that we do this right. This skull has been extraordinarily well-preserved, as well as parts of the torso, so we have lots of research material in terms of the skeletal structure.




http://www.medievalists.net/2013/11/22/ ... n-finland/
Thurisaz
Kielevä karjalainen
Kielevä karjalainen
 
Viestit: 854
Liittynyt: 11 Heinä 2013 02:07

Re: Hämeestä löytyi ristiretkiaikainen aseistetun soturin ha

ViestiKirjoittaja Kirmu » 08 Tammi 2014 20:15

Väkivaltainen kuolema, isku korvan taakse?

http://yle.fi/uutiset/tuhatvuotinen_mie ... un/7015895

Tänään Subilta alkaa Vikings saraja klo 22.00. Siinä saatetaan iskeä erinlaisilla aseilla jonkunverran.
Niilo, Iivari, Jasmine ja Ulrika
Kirmu
Pohtiva pohjalainen
Pohtiva pohjalainen
 
Viestit: 162
Liittynyt: 17 Tammi 2013 08:08

Re: Hämeestä löytyi ristiretkiaikainen aseistetun soturin ha

ViestiKirjoittaja JakomäenNeruda » 08 Tammi 2014 20:58

Miekkamies saattaa kuulua Hämeen valloituksen aikaan 1200-luvun puoliväliin tai jos hän on "vanhempi", olla paikallispäällikkö. Jälkimmäisessä tapauksessa paikalla luulisi olevan laajemmankin kalmiston.

Ylen uutiseen viitaten: mielestäni ristiretkistä ei enää pitäisi puhua, sillä Hämeen osalta kyseessä oli suureksi osaksi jo kristityn alueen valloitus. Varsinais-Suomen ristiretki taas lienee ollut jonkinlainen sotaretki, parhaimmillaankin ns. ledung-retki. Ja Länsi-Suomi jo paljolti kristittyä, joten siltäkin osin nimitys ristiretki on harhaanjohtava. Menneisyyden arvotusten pohjalta syntyneet tarunomaiset kuvaukset ja epärationaalinen, kristillisen propagandan ohjaama suhtautuminen ei saisi vaikuttaa tutkimuksen terminologiaan enää 2010-luvulla.
JakomäenNeruda
 

Re: Hämeestä löytyi ristiretkiaikainen aseistetun soturin ha

ViestiKirjoittaja Sami Raninen » 09 Tammi 2014 11:04

Ristiretki-nimityksen suhteen olennaista lienee se, pitivätkö jo aikalaiset sotaretkeä ristiretkenä vai eivät. Suomen tehtyjen 1. ja 2. "ristiretken" tapauksessa näin ei käsittääkseni ollut, eikä 1. "ristiretkestä" ei koskaan saada varmuutta, onko se todellinen vai sepitteellinen tapahtuma. Ristiretki-nimitys on näissä tapauksissa 1800-luvun historiankirjoituksen peruja. Jälkikäteen annettu nimitys on huono, jos se on ristiriidassa aikalaisperspektiivin kanssa.

2. ristiretkeen liittyy paavi Gregorius IX:n antama kirje, mutta muistaakseni se ei ollut varsinainen ristiretkijulistus (voin tosin muistaa väärinkin).

Se, että ristiretki kohdistuu suurelta osin jo valmiiksi kristitylle alueelle, ei välttämättä ole terminologian kannalta niin olennaista. Lähi-idänkin ristiretket kohdistuivat alueelle, jolla asui runsaasti kristittyjä jo vanhastaan (Libanonissa taisi olla kotoperäinen kristitty enemmistö vielä tuohon aikaan). Mutta jos kristityt elivät vakiintuneen roomalais-katolisen kirkkoestablismentin ulkopuolella, heidän kristillisyytensä saattoi paavin ja piispojen näkökulmasta olla vähän niinkuin niin ja näin.
Sami Raninen
Lipevä lappilainen
Lipevä lappilainen
 
Viestit: 310
Liittynyt: 17 Helmi 2011 18:19
Paikkakunta: Turku

Re: Hämeestä löytyi ristiretkiaikainen aseistetun soturin ha

ViestiKirjoittaja JakomäenNeruda » 12 Tammi 2014 22:03

Ristiretkiksi voi siis nimittää paavin mandaatilla sellaisiksi jo niiden käyntiaikaan nimitettyjä sotaretkiä. Ensimmäisestä "ristiretkestä" tällaista ei varmuudella ole olemassa, ja koko retken historiallisuus on myöskin enemmän tai vähemmän kyseenalainen. Erik on todennäköisesti tehnyt Suomeen jonkin sotaretken, ja Henrik-niminen piispa lienee toiminut samoihin aikoihin Suomessa tai Satakunnassa, mutta en pitäisi varmana edes sitä, että Henrik olisi saapunut yhdessä Erikin kanssa. Voi myös olla, että Henrik on täysin fiktiivinen hahmo, joka on syntynyt Englannista tulleen lähetyksen muiston pohjalta Satakunnassa tai Laitilan alueella.

Hämeen valloituksen suhteen asia on ongelmallisempi. Aikalaiset kristityt ovat hyvinkin saattaneet pitää sitä ristiretkenä, jos Jaarli Birger niin keksi väittää. Hämäläisten näkökulmasta kyse oli kuitenkin puhtaasti valloitusretkestä, sen verran paljon kristittyjä on 1200-luvun puolivälissä täytynyt jo olla alueella, jossa ensimmäiset ruumishautakalmistot ovat jo noin vuoden 1000 tienoilta.

Oliko se nyt 1227 kun paavi kirjoitti kirjeen, jossa hän valittaa hämäläisten(?) palaavan pakanuuteen heti, kun vainolaisen uhka on väistynyt. Vainolaiset ovat arvatenkin Novgorodista tai sen kanssa liitossa olleita karjalaisia. Kirje on paavillista retoriikkaa, jolla kuitenkin on voitu legitimoida ruotsalaisten suorittama hämäläisten saattaminen lännen kirkon yhteyteen vaikka väkisin.
JakomäenNeruda
 

Re: Hämeestä löytyi ristiretkiaikainen aseistetun soturin ha

ViestiKirjoittaja Jaska » 12 Tammi 2014 22:27

JakomäenNeruda kirjoitti:Ristiretkiksi voi siis nimittää paavin mandaatilla sellaisiksi jo niiden käyntiaikaan nimitettyjä sotaretkiä. Ensimmäisestä "ristiretkestä" tällaista ei varmuudella ole olemassa, ja koko retken historiallisuus on myöskin enemmän tai vähemmän kyseenalainen. Erik on todennäköisesti tehnyt Suomeen jonkin sotaretken, ja Henrik-niminen piispa lienee toiminut samoihin aikoihin Suomessa tai Satakunnassa, mutta en pitäisi varmana edes sitä, että Henrik olisi saapunut yhdessä Erikin kanssa. Voi myös olla, että Henrik on täysin fiktiivinen hahmo, joka on syntynyt Englannista tulleen lähetyksen muiston pohjalta Satakunnassa tai Laitilan alueella.

Hämeen valloituksen suhteen asia on ongelmallisempi. Aikalaiset kristityt ovat hyvinkin saattaneet pitää sitä ristiretkenä, jos Jaarli Birger niin keksi väittää. Hämäläisten näkökulmasta kyse oli kuitenkin puhtaasti valloitusretkestä, sen verran paljon kristittyjä on 1200-luvun puolivälissä täytynyt jo olla alueella, jossa ensimmäiset ruumishautakalmistot ovat jo noin vuoden 1000 tienoilta.

Oliko se nyt 1227 kun paavi kirjoitti kirjeen, jossa hän valittaa hämäläisten(?) palaavan pakanuuteen heti, kun vainolaisen uhka on väistynyt. Vainolaiset ovat arvatenkin Novgorodista tai sen kanssa liitossa olleita karjalaisia. Kirje on paavillista retoriikkaa, jolla kuitenkin on voitu legitimoida ruotsalaisten suorittama hämäläisten saattaminen lännen kirkon yhteyteen vaikka väkisin.

Hämeessä on saattanut olla joitain kristittyjä, mutta tuskinpa koko laaja maakunta tai heimoalue oli lähellekään kristitty. Jo se, että pappeja ja muita kristittyjä paavin kirjeen mukaan kidutettiin, on aika epätyypillistä käytöstä kristitylle... Siis kun olennaisena seikkana pidetään uhrien uskontoa eikä esim. kansalaisuutta tai etnisyyttä.
~ "Per aspera ad hominem - vaikeuksien kautta henkilökohtaisuuksiin" ~

Y-DNA: N1c1-YP1143 (Olavi Häkkinen 1620 Kuhmo? >> Juhani Häkkinen 1816 Eno)
mtDNA: H5a1e (Elina Mäkilä 1757 Kittilä >> Riitta Sassali 1843 Sodankylä)
Avatar
Jaska
Ylihärmiö
Ylihärmiö
 
Viestit: 10969
Liittynyt: 14 Helmi 2011 04:02

Re: Hämeestä löytyi ristiretkiaikainen aseistetun soturin ha

ViestiKirjoittaja Kinaporin kalifi » 13 Tammi 2014 01:10

JakomäenNeruda kirjoitti:Oliko se nyt 1227 kun paavi kirjoitti kirjeen, jossa hän valittaa hämäläisten(?) palaavan pakanuuteen heti, kun vainolaisen uhka on väistynyt.

Tulee mieleen Hauhon pannabulla, jonka pohjalta voisi epäillä "pakanuuden" tarkoittavan lähinnä vajavaista veronmaksuhalua, jos nyt kykyä vielä olikin.

http://kari.kotiseutuarkisto.fi/pannabul.htm
Avatar
Kinaporin kalifi
SuuBaltti
SuuBaltti
 
Viestit: 6925
Liittynyt: 14 Helmi 2011 19:18

Re: Hämeestä löytyi ristiretkiaikainen aseistetun soturin ha

ViestiKirjoittaja Sami Raninen » 13 Tammi 2014 08:32

Kristillinen hautaustapa näyttää vakiintuneen Kanta-Hämeessä ja Pirkanmaalla jokseenkin samaan aikaan kuin lounaisrannikollakin, eli 1200-luvun alkuun mennessä. Tietysti voi kysyä, miten syvällistä kristinuskoon sitoutumista pelkästään hautaustapojen perusteella uskaltaa olettaa.

Toisaalta on muistettava, että paavin kirjekin edustaa stereotyyppistä kauhupropagandaa eikä ole mikään dokumentaarinen kuvaus tapahtumista kaukana Hämeessä. Jos Hämeessä oli konflikteja, niiden syyt saattoivat olla muitakin kuin uskonnollisia, vaikka paavin kansliassa asia olisikin esitetty toisessa valossa. Uskonnollisesta vainosta puhuminen oli varmasti tehokkaampaa retoriikkaa kuin huomion kiinnittäminen kaukaisen periferian taloudellisiin tai poliittisiin erimielisyyksiin. Ja koska tiedonvälitys oli tuohon aikaan mitä oli, paavilla ei edes voinut olla käytettävissään kovin seikkaperäisiä, monipuolisia tai edes totuudenmukaisia tietoja Hämeestä.

Jos asiasta pitää spekuloida, niin oma veikkaukseni voisi kuulua, että mahdollinen mekkalointi tai sotiminen 1230-luvun Hämeessä voisi olla seurausta yrityksistä perustaa kirkkopitäjiä ja niiden mukana kirkollista verotusta Hämeen varhais- tai puolikristittyjen keskuuteen. Ei tosin liene varmaa, että mitään hämäläisten kapinaa todellisuudessa edes tapahtui, koska ainoa lähde asiasta on se paavin kummallinen kirje.
Sami Raninen
Lipevä lappilainen
Lipevä lappilainen
 
Viestit: 310
Liittynyt: 17 Helmi 2011 18:19
Paikkakunta: Turku

Re: Hämeestä löytyi ristiretkiaikainen aseistetun soturin ha

ViestiKirjoittaja JakomäenNeruda » 19 Tammi 2014 17:58

Mielestäni kristillisen vaikutuksen alku on hautauskäytännöissä lopulta paradoksaalisesti helpompi havaita kuin se, milloin kristillistymisvaihe olisi päättynyt, ts. lähes 100% väestöstä olisi ollut kristittyjä. Jälkimmäinen on, kun asiaa alkaa pohtimaan, oikeastaan aika vaikea määritellä pitävästi, koska jos pakanoilla oli omia hautapaikkoja vielä sanotaan 1200-luvun lopulla tai 1300-luvun alussa, ne on voitu hävittää seuranneiden vuosikymmenien aikana heti, kun paikalliset pakanayhteisöt ovat vähitellen kadonneet. Kansanuskosta säilyneiden tietojen perusteella se versio, mikä oli käytössä vielä 1800-luvulla, oli suurimmaksi osaksi syntynyt keskiajalla. Koska muinaisuskon piirteet säilyivät Suomessa niin hyvin, sillä on täytynyt olla kokouskoisia kannattajia vielä hyvinkin keskiajan puolella, arvelisin 1300-1400-luvuilla, vaikka tietenkin syrjemmillä alueilla.

Paavinkirje on tosiaan melko hämärä. Se lienee etäinen kaiku Suomenlahden alueen keskinäisistä kahinoista "ristiretkiä" no. 2&3 valmisteltaessa. En usko, että kirkkopitäjiä olisi voitu organisoida ulkopuolelta tulleella käskyllä vielä 1200-luvun alussa. Ehkä juuri tarve saada kirkollinen hallinto vakiinnutettua edellytti ensin maallisen valloituksen tekemistä, jolloin Ruotsin valloitusintressit ja paavinistuimen hallintopyrkimykset näin nätisti olisivat yhdenneet Hämeen valloituksessa.
JakomäenNeruda
 

Re: Hämeestä löytyi ristiretkiaikainen aseistetun soturin ha

ViestiKirjoittaja Sami Raninen » 19 Tammi 2014 21:53

JakomäenNeruda kirjoitti:Mielestäni kristillisen vaikutuksen alku on hautauskäytännöissä lopulta paradoksaalisesti helpompi havaita kuin se, milloin kristillistymisvaihe olisi päättynyt, ts. lähes 100% väestöstä olisi ollut kristittyjä. Jälkimmäinen on, kun asiaa alkaa pohtimaan, oikeastaan aika vaikea määritellä pitävästi, koska jos pakanoilla oli omia hautapaikkoja vielä sanotaan 1200-luvun lopulla tai 1300-luvun alussa, ne on voitu hävittää seuranneiden vuosikymmenien aikana heti, kun paikalliset pakanayhteisöt ovat vähitellen kadonneet.


Tätä vaihtoehtoa en ehkä jaksa pitää uskottavana: miksi pakanoiden hautapaikat olisi pitänyt hävittää siinä vaiheessa, kun pakanat eivät enää olleet uhka kenellekään? Miksei rautakautisia kalmistoja hävitetty samalla, vaikka niiden sijainneista luultavasti oli vielä perimätietoa ja paikannimistön kautta välittynyttä tietoa? Miten on mahdollista, että kaikki Länsi-Suomen "myöhäispakanoiden" kalmistot olisi tuhottu, niin ettei yhtäkään olisi säilynyt ja löytynyt? Löytyykö keskiaikaisesta kristikunnasta ylipäänsä esimerkkejä laajamittaisista pakanallisten hautauspaikkojen hävityskampanjoista?

Todellisempi ongelma on se, ettei pakanallisen ja kristillisen hautauksen erottaminen ole käännytysvaiheesta puhuttaessa mitenkään helppoa. Pakanan hauta voi olla täysin esineetön ja kristityn hauta voi olla täynnä tavaraa. Hautaustapojen kontrollointi ei nähtävästi ollut lähetyssaarnaajille kovin tärkeää.

Koska muinaisuskon piirteet säilyivät Suomessa niin hyvin, sillä on täytynyt olla kokouskoisia kannattajia vielä hyvinkin keskiajan puolella, arvelisin 1300-1400-luvuilla, vaikka tietenkin syrjemmillä alueilla.


Tämä pitänee hyvinkin paikkansa Itä- ja Pohjois-Suomen suhteen.
Sami Raninen
Lipevä lappilainen
Lipevä lappilainen
 
Viestit: 310
Liittynyt: 17 Helmi 2011 18:19
Paikkakunta: Turku

Re: Hämeestä löytyi ristiretkiaikainen aseistetun soturin ha

ViestiKirjoittaja Taavetti » 20 Tammi 2014 10:53

Kuinka laaja (tai suppea) on ollut käytäntö, että pakanallisesti eläneet, ainakin itsemurhan tehneet, haudattiin lähelle kristillistä hautausmaata, mutta varsinaisen siunatun maan ulkopuolelle?
Arvosta ja tutki vanhaa, niin voit ymmärtää uuttakin.
Avatar
Taavetti
Sutki savolainen
Sutki savolainen
 
Viestit: 645
Liittynyt: 16 Helmi 2011 14:42
Paikkakunta: puttaalainen

Re: Hämeestä löytyi ristiretkiaikainen aseistetun soturin ha

ViestiKirjoittaja wejoja » 20 Tammi 2014 11:31

Sivuhuomiona tuli mieleen sanomalehtiuutinen 1800-luvun Kuopiosta, jonka mukaan oikeus tuomitsi törkeästä tuhopoltosta syytetyn mestattavaksi ja ruumiin haudattavaksi siunatun maan ulkopuolelle siitä huolimatta, että hän oli seurakunnan jäsen. Tästä voisi päätellä käytännön eläneen verrattain myöhään ainakin rikollisten osalta.
wejoja
 

Re: Hämeestä löytyi ristiretkiaikainen aseistetun soturin ha

ViestiKirjoittaja Sami Raninen » 20 Tammi 2014 11:45

Keskiajalta 1800-luvun alkuun oli yleinen käytäntö (viimeistään 1600-luvulla myös laissa määrättyä), että teloitetut, vankilassa kuolleet ja itsemurhaajat haudattiin joko kokonaan kirkkomaan ulkopuolelle siunaamattomaan maahan tai sitten kirkkomaan pohjoisosaan, jota pidettiin vähäarvoisempana ja negatiivisempana tilana kuin kirkkomaan muita osia.

Vainajan sosiaalinen asema vaikutti asiaan. Mestattu aatelismies saattoi saada hautansa jopa kirkon lattian alle eli kaikkein arvostetuimpaan paikkaan.
Sami Raninen
Lipevä lappilainen
Lipevä lappilainen
 
Viestit: 310
Liittynyt: 17 Helmi 2011 18:19
Paikkakunta: Turku

Re: Hämeestä löytyi ristiretkiaikainen aseistetun soturin ha

ViestiKirjoittaja wejoja » 20 Tammi 2014 13:01

Hautauskäytäntöä jatkettiin joissain tapauksissa pitempään, mainitsemani tuomio on vuodelta 1867:

"Xxxxxxxxxx ja hänen apulaisensa Xxxxxxxxxxxx mestattakoon mestauspaikalla ja ruumiinsa haudattakoon kirkkomaan ulkopuolelle".
wejoja
 

Re: Hämeestä löytyi ristiretkiaikainen aseistetun soturin ha

ViestiKirjoittaja Sami Raninen » 20 Tammi 2014 13:41

wejoja kirjoitti:"Xxxxxxxxxx ja hänen apulaisensa Xxxxxxxxxxxx mestattakoon mestauspaikalla ja ruumiinsa haudattakoon kirkkomaan ulkopuolelle".


Kuolemantuomioita ei enää tuossa vaiheessa (1867) toimeenpantu Suomen suuriruhtinaskunnassa eikä muuallakaan Venäjän keisarikunnassa. Kuolemanrangaistus sisältyi yhä lainsäädäntöön, mutta tuomiot lievennettiin automaattisesti Siperian-karkotuksiksi tms. Mutta voi tosiaan olla, että syrjivä hautauskäytäntö rikollisten ja itsemurhaajien suhteen oli yleinen vielä noinkin myöhään.

Tsaari Nikolai I oli taantumuksellinen änkyrä, mutta jossain ihmisrakkauden puuskassa hän oli 1820-luvulla päättänyt lopettaa kuolemanrangaistusten täytäntöönpanon valtakunnassaan (poislukien majesteettirikokset).
Sami Raninen
Lipevä lappilainen
Lipevä lappilainen
 
Viestit: 310
Liittynyt: 17 Helmi 2011 18:19
Paikkakunta: Turku

Re: Hämeestä löytyi ristiretkiaikainen aseistetun soturin ha

ViestiKirjoittaja wejoja » 20 Tammi 2014 18:46

Tosiaan, menin innoissani asioiden edelle, sillä kyse on todellakin tuomiosta, ei sen täytäntöönpanosta...! Aikalaistoimittaja tietenkin pani oman lisänsä juttuun:

"Olkoon tämä kauhistuttava rangaistus varoitukseksi muilleki, jotka hirmuisella työllä himoitsevat väärää voittoa".
wejoja
 

EdellinenSeuraava

Paluu Arkeologia

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 7 vierailijaa

cron