Näytä vastaamattomat viestit | Näytä aktiiviset viestiketjut Tänään on 21 Loka 2019 05:51



Vastaa viestiin  [ 64 viestiä ]  Mene sivulle Edellinen  1, 2, 3, 4
 Kantaurali 
Kirjoittaja Viesti
SuuBaltti
SuuBaltti

Liittynyt: 27 Maalis 2011 13:22
Viestit: 1880
Vastaa lainaamalla
Viesti Re: Kantaurali
Iiro R kirjoitti:
Muistaakseni Lapin poroista on löydetty itäistä geenilisää ja ajoituskin taisi olla aika myöhäinen, eli viimeisen tuhannen vuoden sisällä. Voin toki muistaa väärinkin.

Hämärästi muistelen, että foorumilla olisi esitetty porogeenien tulosuunnista ensin yhtä ja sitten toista tietoa. Vaan enpä jaksa kaivella.

Iiro R kirjoitti:
Poron käyttö vetojuhtana on jo voinut antaa etulyöntiaseman edellyttäen etteivät paleot osanneet taitoa.

Totta, poron tuoma etuhan ei ole tosiaankaan pelkkä liha, vaan kulkuneuvona se mahdollistaa liikkumisen ja sitä kautta helpottaa elannon hankkimista laajemmalta alueelta. Ruokkiikin itsensä paremmin kuin valjakkojen koirat, joille pitää uhrata osa saaliista.

Iiro R kirjoitti:
Eivätkö äännemuutosten syiksi kelpaisi kieltenvaihtajat, eli mikä eniten muistuttaa omaa kieltä. Samahan on toteutunut myös myöhemmin Suomessa monien lainasanojen kohdalla.

Tästä hyvänä esimerkkinä, että kaikki suomea opetelleet ulkomaalaiset puhuvat hyvin tunnistettavalla oman kielensä aksentilla, esim. virolaisella, venäläisellä tai ruotsalaisella. Muinainenkaan kielenvaihtajayhteisö ei ole voinut välttyä alkukielensä vaikutukselta uuteen kieleen. Käytännössä tosin varsinaisten kielenvaihtojen sijaan on tainnut olla enimmäkseen kielten sekoittumisia, mutta aksenttia silläkin tavalla pääsee sulautuneiden jälkipolvien puheeseen mukaan. Ja lainasanoja.


27 Syys 2019 16:15
Profiili
SuuBaltti
SuuBaltti

Liittynyt: 27 Maalis 2011 13:22
Viestit: 1880
Vastaa lainaamalla
Viesti Re: Kantaurali
Jaska kirjoitti:
Kazakstan on yksi maailman suurimpia uraanin tuottajia, joten Etelä-Uralilla notkuvien ylimääräiset varpaat ja sormet olisivat tehneet heistä myös ylivertaisia laskennossa!
Ja virtuoosimaisia kanteleen soittajia !


27 Syys 2019 16:16
Profiili
Ylihärmiö
Ylihärmiö
Avatar

Liittynyt: 14 Helmi 2011 04:02
Viestit: 8474
Vastaa lainaamalla
Viesti Re: Kantaurali
aikalainen kirjoitti:
Jaska kirjoitti:
Kazakstan on yksi maailman suurimpia uraanin tuottajia, joten Etelä-Uralilla notkuvien ylimääräiset varpaat ja sormet olisivat tehneet heistä myös ylivertaisia laskennossa!
Ja virtuoosimaisia kanteleen soittajia !

PDT_Armataz_01_14 PDT_Armataz_01_14 PDT_Armataz_01_14
Ai SIKSI kanteleessa on niin monta kieltä...

_________________
~ "Per aspera ad hominem - vaikeuksien kautta henkilökohtaisuuksiin" ~

Y-DNA: N1c1-YP1143 (Olavi Häkkinen 1620 Kuhmo? >> Juhani Häkkinen 1816 Eno)
mtDNA: H5a1e (Elina Mäkilä 1757 Kittilä >> Riitta Sassali 1843 Sodankylä)


27 Syys 2019 17:47
Profiili WWW
Ylihärmiö
Ylihärmiö
Avatar

Liittynyt: 14 Helmi 2011 04:02
Viestit: 8474
Vastaa lainaamalla
Viesti Re: Kantaurali
Peuroista ja poroista on keskusteltu ainakin tuolla:
viewtopic.php?p=51406#p51406

_________________
~ "Per aspera ad hominem - vaikeuksien kautta henkilökohtaisuuksiin" ~

Y-DNA: N1c1-YP1143 (Olavi Häkkinen 1620 Kuhmo? >> Juhani Häkkinen 1816 Eno)
mtDNA: H5a1e (Elina Mäkilä 1757 Kittilä >> Riitta Sassali 1843 Sodankylä)


27 Syys 2019 18:02
Profiili WWW
Näytä viestit ajalta:  Järjestä  
Vastaa viestiin   [ 64 viestiä ]  Mene sivulle Edellinen  1, 2, 3, 4

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa


Et voi kirjoittaa uusia viestejä
Et voi vastata viestiketjuihin
Et voi muokata omia viestejäsi
Et voi poistaa omia viestejäsi

Etsi tätä:
Hyppää:  
Powered by phpBB © 2000, 2002, 2005, 2007 phpBB Group.
Designed by STSoftware.
Käännös, Lurttinen, www.phpbbsuomi.com uncommitted-decoy