KATOAAKO V-ÄÄNNE SUOMEN KIELESTÄ?
Käsittelen nyt poikkeuksellisesti tulevaisuuden äännehistoriaa. Tämänhetkisen nuorisomusiikin otannalla suomen kielen v-äänne on sulautumassa f:ään. Tässä esimerkkejä; voit itse todentaa ilmiön kuuntelemalla näitä (ja monia muita) biisejä:
Kuumaa: Ylivoimainen
”…ilta on fiilee ja mä en saa…”
”…sä sanoit et sä palaat fiel takaisin, mut mä en pysty faan oottamaan…”
Isaac Elliot: Ai Että
”…paljon menetettäfää, pitää kaikkia faroo…”
”…eiku tervetuloo faa, täält saa ihan mitä faa…”
Ahti x Behm: Tähdet
”…voitasko me fiel muuttuu…”
”…rakkautta pitää faalii…”
Minttu: Everest
”…kuulemma sullon must paljon sanottafaa…”
”…sä et oo tuntenu mua moneeffuoteen…”
Aliisa Syrjä: Sydän on rikki
”…joku sano tarfiin vaan aikaa…”
”…sydän sais jo siirtyy seuraafaan…”
Tällaisia esimerkkejä löytyy viime vuosien biiseistä todella paljon: ilmiö tuntuu yleistyvän nyt vauhdilla. Mutta mistä siinä on kyse? Keksin seuraavanlaisia mahdollisuuksia:
1. Musiikkituottajat, äänittäjät ja miksaajat ovat nykyään niin huonokuuloisia, etteivät he kuule v:tä. Siksi siihen lisätään tuotantovaiheessa ”kohinaa”, jolloin se kuulostaa f:ltä.
2. v:n f:mäinen ääntämys on (pääkaupunkiseutulaisen?) nuorison muotioikku, joka menee ohi.
3. Nuorten artistien naama on pistelty botoxilla niin tunnottomaksi, että kasvolihaksia vaativan v:n he korvaavat liikkumattomin kasvolihaksin samassa ääntöpaikassa tuotetulla korvauskohinalla (ylähammaspuhalluksella) eli f:llä.
4. Olemme todistamassa alkavaa äänteenmuutosta, joka tulevaisuudessa sulauttaa kielemme v-äänteen kokonaan f:ään. Suomen kielessähän f esiintyy vain pienessä joukossa nuoria lainasanoja, joten se on tavallaan vapaa levitettäväksi v:n tilalle ilman vaaraa, että sanoja sulautuisi toisiinsa.
Foneettiselta kannalta on huomioitava, että vaikka on totuttu ajattelemaan, että vain v ja f ovat dentilabiaalisia frikatiiveja, joita erottaa soinnillisuus vs. soinnittomuus, niin niiden välissäkin on äänne: kohiseva v eli soinnillinen f. Tämän voi jokainen itse toistaa omilla ääntöelimillään. Oikeastaan siis v:n erottaa f:stä paitsi soinnillisuus, myös heikompi frikaatio.
Korvakuulolta arvioiden osa laulujen esimerkeistä ei ole puhtaita soinnittomia f:iä vaan ne ovat juuri tällaisia soinnillisempia f:iä. Tätä äännettä ei kuitenkaan esitetä esimerkiksi IPA:n äännetaulukoissa, mikä johtunee siitä, että se ei liene erillinen äännejärjestelmän yksikkö missään kielessä. Uskoisin, että sitä kuitenkin esiintyy v:n tai f:n allofonina monessakin kielessä – kuten nyt suomessakin.
Ihmiset, kuunnelkaa toisianne: kuinka laajalle v:n f:mäinen ääntämys on levinnyt maantieteellisesti tai ikäryhmittäin?
----------------------
V:N JA LÄHIÄÄNTEIDEN FONETIIKKAA
Nyt äänsin itse äänitiedostoksi v:n, f:n ja kaksi samankaltaista äännettä, joita merkitsen tässä V:llä ja vh:lla. Koska äännökset ovat pitkäkestoisia, v ei tässä voi olla puolivokaali tai napautusäänne (tap/flap). Äänitiedoston (äänteet järjestyksessä v, f, V, vh) voi kuunnella osoitteessa: https://www.alkuperasivusto.fi/Frikatiivit.wav
Artikulatorisesti eli ääntämismekaniikan osalta äänteistä kolme ensimmäistä on dentilabiaalisia, eli frikaatio (hankaushäly) syntyy ylähampaan ja alahuulen välissä. V on soinnillinen kuten v mutta siinä on vahvempi frikaatio kuten f:ssä. Neljäs äänne vh on sellainen, jossa vain osa hankaushälystä syntyy ylähampaan ja alahuulen (dentilabiaalinen) välissä ja osa ylä- ja alahuulen välissä (bilabiaalinen), mikä tekee sen frikaatiosta vähän heikomman (kuva 1). Toisin kuin muut kolme, tämän äänteen voi tuottaa olemattomin kasvolihasten liikkein eli rennolla naamalla; siksi kutsuin sitä aiemmin ”korvauskohinaksi.” Laiskan artikuloijan valinta!
https://www.alkuperasivusto.fi/Frikatii ... isesti.jpg
Analysoin äänitiedoston Praat-ohjelmalla. Siirsin kunkin äänteen neljän ensimmäisen formantin keskimääräiset hertsiluvut Past-ohjelmaan, jossa tuotin näistä numeroista metrisen MDS-kuvaajan havainnollistamaan äänteiden auditorista samankaltaisuutta (kuva 2; myös PCA näytti samanlaiselta).
https://www.alkuperasivusto.fi/Frikatii ... t_Past.jpg
Kuuloaistimuksen kannalta V muodostaa kolmion v:n ja f:n kanssa ollen yhtä kaukana kummastakin, mikä selittää sen, että äänteen voi hahmottaa joko v:ksi tai f:ksi (kuten minä). Sen sijaan vh (jollainen kuullaan mielestäni Kuumaa-yhtyeen laulajan ääntämyksessä) sijaitsee kauempana f:n takana, joten sitä ei korva voine tulkita v:ksi. Sen toisella puolella olisivat bilabiaaliset frikatiivit kuten ”japanilainen f”, jollaiseksi se saattaa hahmottua niillä, joiden äidinkielessä on tällainen äänne.
Kuvassa 3 on v:n ja f:n spektrogrammikuvaajat, tuotettu Advanced spectrometer -mobiilisovelluksella omista äännöksistäni.
https://www.alkuperasivusto.fi/Spektrogrammi_v_f.jpg
Kun kuulo heikkenee, ensimmäisenä huononee korkeiden taajuuksien (yli 6000 Hz) erottaminen. Kuvasta huomataan, että juuri korkeiden taajuuksien huiput tekevät f:stä f:n. Tämä sopii yhteen huonokuuloisuus-vaihtoehdon kanssa: f alkaa kuulostaa v:ltä. Musiikin alalla toimivillahan kuulon heikkeneminen on sääntö, ei poikkeus. https://www.theseus.fi/bitstream/handle ... sequence=1
Heikentynyt kuulo saattaisi selittää myös sen, miksi eräät kommentoijat eivät kuule v-äänteiden f:mäisyyttä - tai selviä f:iäkään. Oma kuulonihan on mainio, enkä ole kuin satunnaisesti nuorempana käynyt konserteissa, koska niiden äänenvoimakkuuden taso on korvilleni aivan liian kova.

