Jokin aika sitten käytiin foorumilla keskustelua kantasaamen sijoittamisesta ja ajoittamisesta. Jaska on puolustanut kantasaamea Satakunnassa, johtuen germaanisperäisistä lainasanoista.
No yhtenä avaintodisteena tässä on ollut suomessa idempänäkin esiintyvä sana mella, joka on selitetty kantasaamen asusta *mēllē "hiekkatöyrä" < germ. *melha. Tässä selityksessä osottautuu kuitenkin olevan kaksi ongelmaa.
1. Janne Saarikivi on maininnut itäsuomen mella "hiekkasärkkä"-sanalle vaihtoehtoisen etymologian: venäjässä esiintyy sana мель "hiekkasärkkä" (< kantaslaavin *melь "hieno hiekka"), josta tämä vaikuttaisi olevan vähintäänkin semantiikkaansa osalta paremmin johdettavissa. (Sivu 28 täällä.) Eli sana ei välttämättä todistakaan saamen leviämisestä Satakunnasta Itä-Suomeen.
2. Sana ei sittenkään ole rekonstruoitavissa kantasaameen. Olen viime aikoina käynyt läpi itäsaamen vokaalihistoriaa, ja tässä kildininsaamen /mie´ll/ viittaakin eri kanta-asuun *meallē (vrt. *mēlë "mieli" > /miill/, *mētē "myötä" > /mii´dd/; mutta *mearë "meri" > /mie´rr/). Eli sana onkin lainattu vasta kuolansaamen jo eriydyttyä omaksi murrealueekseen. Lainautuminen on hyvinkin voinut tapahtua jo Länsi-Suomessa, mutta tämän jälkeen sana on sieltä varmaankin lainautunut edelleen itäänpäin. Ei mitään kummallista tässä: onhan germaanilainoja vastaavasti päätynyt myös vepsään, ja jopa mordvaan yms.
Eli sanan lainautumisvaiheessa on ehkä ollut olemassa jo ainakin neljä eri saamelaista esimurretta:
• länsimurre (> eteläsaame; uumajan- ja piitimensaamen asema on minusta epäselvä)
• keskiläntinen murre (> luulajan- ja pohjoissaame)
• keski-itäinen murre (> inarin- ja koltansaame)
• itäinen murre (> kuolansaame so. kildinin- ja turjansaame)
(Näistä kahta ensimmäistä murrerajaahan on Ante Aikio puolustanut skandinaavilainojen sananalkuisten konsonanttiyhtymien erilaisilla substituutioilla.)
Tässä ilmenee siis jälleen se seikka, että lainasanat eivät ole pistemäisiä ilmiöitä: ne leviävät murrejatkumoiden yli hyvin helposti. Jos sanassa ei satu esiintymään sellaisia äänneseikkoja, jotka osoittaisivat murteiden olevan jo olemassa erillään, se voi päätyä täysin perintösanan näköiseksi. Ylempänä mainitussa artikkelissa Saarikivi jopa huomauttaa, että kantasaameen voidaan muodollisesti rekonstruoida jopa sellainen ilmiselvästi hyvin myöhäinen sana kuin *lōðë "luoti".
—Minulla on haavissa lukuisia muitakin vastaavia tapauksia, joissa skand. tai suom. lainasanat saamessa vaikuttavat palautuvan useaankin eri kanta-asuun. Epäilen jopa vahvasti, että perinteinen kantasaamen rekonstruktio selittää tyydyttävästi vain keskiläntisen varhaismurteen. Suuri osa saamen vokaalirotaatiosta on saattanut tapahtua vasta saamen jo alustavasti murteuduttua. Esim. seuraava ilmiö vaikuttaa epäilyttävältä:
• Standardimallin mukaan mukaan esisaamen *i, *u, *ī, *ū > kantasaamen *ë, *o, *i, *u
• Mutta eteläsaamessa avotavuissa: *ë, *o, *i, *u > /i, u, ij, uv/
• Mutta inarinsaamessa avotavuissa: *i, *u > /ii, uu/
• Mutta inarinsaamessa 2. tavun *ë:n edellä: *o > /u/
Tämä vaikuttaa takaperoiselta. Minusta parempi olisi olettaa ed. "kantasaamelaisten" muutosten jääneen tässä tietyissä ympäristöissä tapahtumatta.