Ulfbehrt2 kirjoitti:Nykyisen vertailevan kielitieteen ulottuvuus on käytännössä enintään n. 6000 vuotta. Mutta sitä ennenkin oli elämää ja puhetta.
Näin usein väitetään. Voi kysyä, onko vika datassa vai käytännössä. Uskon itse, että tarpeeksi pätevällä tietämyksellä eri kielenainesten tyypillisistä muutosnopeuksista voi olla mahdollista paikantaa aineksia, joiden kohdalla vertailevan menetelmän ulottuvuus olisi parempi (ehkä vaikka tuplasti?)
Nicholsin teos on tosiaan osa juuri tätä tutkimussuuntaa, ja pitäisikin tosiaan lukea se perusteellisesti. (Kirja on ollut koko syksyn lukujonossa yöpöydälläni.) Se on silti selvästi vasta alkusoittoa, ja aiheesta tullaan myöhemmin varmaan saamaan selville vielä paljonkin kaikenlaista. Muista hyvistä peruskivistä voisi mainita vaikka Juliette Blevinsin evolutionäärisen fonologian teorian, jonka pohjalta voinee jossain vaiheessa olla mahdollista siirtyä sen arvointiin, miten todennäköisiä erinäiset äännesuhteet kahden kielen välillä ovat jo aivan a priori: eli jos meillä on vain yksi esimerkki kolmen kielen välisestä äännesuhteesta /j/ : /s/ : /t/, miten uskottavaa on pitää sitä ei-satunnaisena, ja millaisesta lähtökohdasta se olisi voinut kehittyä?
Ulfbehrt2 kirjoitti:Loogisesti ajatellen nykyisten kielten täytynee olla näiden jälkeläisiä. En jaksa uskoa, että eri kieliä olisi spontaanisti syntynyt "tyhjästä" viimeisen 100 000 vuoden aikana.
Jälkeläisyys on toisaalta lopulta historiallinen eikä suoralla vertailulla todettavissa oleva suhde. Jokaisella ihmisellä on myös esim. monta esivanhempaa, joilta henkilö ei ole perinyt yhden yhtä geeniä. Sama on periaatteessa voinut toistua kielten kehityksessäkin, eli uudissanat ja -kielioppisäännöt ovat pikku hiljaa syrjäyttäneet (tai ajaneet tunnistamattomissa hahmoissa marginaaliin) kaiken sen kielimateriaalin, joka Afrikasta aikanaan lähti esivanhempiemme suissa kävelylle muualle pallolle.