Muinainen Suomi

Näkemykseni mukaan nykyinen vertaileva kielitiede on luonut itse rajat sille, mitä se voi lopulta saada selville kielten muuttumisesta sitoutumalla nykyään yleisesti hyväksyttyyn metodiin ja tulkintaan, jolla tämänhetkinen käsityksemme kielten kehityksestä on saavutettu. Eräänlainen Prokrusteen vuode. Olemme samanlaisessa tilanteessa kuten fysiikassa aikoinaan ennenkuin kvanttifysiikan teoriat tulivat avuksi ja mullistivat käsityksemme olevaisen rakenteesta. Eli kaikki nykyisen vertailevan kielitieteen päätelmät lepäävät muutamien yleisesti hyväksyttyjen aksioomien varassa, joita pidetään absoluuttisina ja tosina. Mutta Niels Bohria lainatakseni kysymys ei ole siitä mikä on todellisuuden absoluuttinen rakenne, vaan mitä me voimme yleensä sanoa siitä.

Ihmisyystekijä on aina voimakkaasti esillä kaikessa tutkimuksessa ja tuloksia pitäisikin arvioida suhteellisina, jopa epätarkkoina ja alati muuttuvina kuvauksina. Otan tähän yhden esimerkin: olen lukenut monia eri teoksia Suomen sisällisodasta (1918) ja etsinyt jatkuvasti mahdollisimman objektiivista kuvausta koko tapahtumasta. Jossain vaiheessa tajusin, että sellaista ei yksinkertaisesti ole olemassa, eikä voikaan olla, koska se edellyttäisi kirjurina toimivaa Jumalaa, joka sitten vielä julkaisisi aiheesta absoluuttisen raportin. Voi olla että uskovaiset odottavat lukevansa sellaisen sitten iäisyydessä, mutta minulle sellainen on mahdoton ajatus ja vähempään on siis tyytyminen.

Nykyisen vertailevan kielitieteen "fiksattujen" menetelmien avulla ei voidakaan saavuttaa n. 6ky vanhempia kerrostumia tai yhteyksiä eri kieliperheiden välillä. Tämä johtuu vain käytettävien lingvististen työkalujen "karkeudesta" tai rajoittuneisuudesta. Tarvitaan siis uudempia, tehokkaampia metodeja, joita on esitellyt esim. prof. Johanna Nichols (JN: Linguistic Diversity in Space and Time).

Voidaanko edes puhua rajoittavista aksioomista, jos koko menetelmää ei ole koskaan muodollisesti kuvattu tai useimpia tuloksia muodollisesti johdettu? Kyse on pikemmin implisiittisistä taustaoletuksista.

PS. Eräänä katsauksena viime aikojen tutkimustilanteeseen suosittelen Martin Haspelmathin 2004 review-artikkelia How hopeless is genealogical linguistics, and how advanced in areal linguistics?

Haluaisin tääsä yhteydessä tuoda esiin pari erilaista näkökulmaa kielen oppimiseen ja kehittymiseen.
1. kielessä useimmin esiintyvien sanojen muita vanhempi ikä, aivan viimeaikainen tutkimus, varmaan tuttu aihe, oli jopa hesarissa.

2. kielen omaksuminen diskreettien äänteiden sarjan sijasta valmiiksi kiteytettyinä, omaksuttuina, muistettuina ja puhuttuina "vakiofraaseina" (formuloina) (muuttumattomina?)

Ref. Formulaic Language in Native and
Second Language Speakers,

Formulaic Language and the Lexicon