Sivu 2/2

Hiihtäminen ja melominen

ViestiLähetetty: 01 Huhti 2011 12:25
Kirjoittaja Kalevanserkku
Muistelen joskus lukeneeni liki sata vuotta sitten kirjoitettua tekstiä, jossa huolekkaasti opetettiin suomalaisille oikeaa hiihtoterminologia. Erityisesti korostettiin, että suksilla liikkuminen ei ole suksimista eikä suksittelua vaan hiihtämistä. - Onko siis kuitekin niin, että hiihtää-verbille ei löydy vastinetta ims. kielten ulkopuolelta? Tarjoan hiihtämiselle lainaselitystä, joka varmaan on käynyt monen mielessä, mutta tullut hylätyksi kaavoihin sopimattomana. Satakunta vuotta sitten muuan itävaltalainen ehdotti suomen hinta-sanalle etymologiaa, jossa lähtökohtana oli germ. *skind- 'nahka, vuota'. Ehdotus ei saanut kannatusta arvatenkin koska pidettiin mahdottomana, että germ. sananalkuinen sk- voisi saada suomessa vastineekseen (*`s´>) h:n. Semanttisia vaikeuksiahan selitys ei tarjonnut.

Jos kuitenkin ajateltaisiin, että on ollut jokin aika tai jokin alue, jossa/jolloin puhuttu germaaninen kielimuoto olisi ääntänyt alkuperäisen sk:n tavalla, joka olisi suomalaisen korviin kuulostanut enemmän suhuässältä kuin miltään muulta silloisen suomen äänteeltä, niin edellä mainittu etymologia ei olisikaan aivan mahdoton.

Suksi on nykyruotsissa skida ja hiihtää ainakin murteissa myös skida. Kantaskadinaavissa vartalo on epäilemättä ollut *skitha- (th:lla merkitsen soinnitonta dentaalispiranttia), siis ennen tuon spirantin äännelaillista soinnillistumista. Suomeen lainattuna tästä olisi tullut *ki(i)hta- tai *ki(i)htä-.

Mutta jos hyväksymme sk:n korvaamisen lainattaessa suhuässällä tai sen seuraajalla h:lla, saamme vartalot hihta-, hihtä-, hiihta-, hiihtä-. Suomen nykymurteisssahan tavataa ainakin verbit hihtää, hihtaa ja hiihtää.
Voidaan tietysti kysyä, eikö tavunrajalla oleva soinniton dentaalispirantti olisi saanut vastineekseen pelkkää t:tä. Sekin olisi ollut mahdollista, mutta aivan samoin kuin yksikielinen savolainen saattaa sanoa (tai sanoo) schäferin sijasta seehveri, eikä *seeveri, niin myös yksikielinen myöhäiskantasuomalainen sanoi hiihtä- eikä *hiitä-.

Tuon tämän etymologian arvioitavaksi kainona ehdotuksena enkä mitenkään halua hampaat irvessä sen puolesta tapella. Tuleva tutkimus ratkaiskoon, onko siinä jotain itua.

ViestiLähetetty: 01 Huhti 2011 12:50
Kirjoittaja aikalainen
Taavetti kirjoitti: Matalan veden alueella saatoin ottaa sauvallani tukea pohjasta, jolloin liike oli tehokkaampi, kiinteä pohja pehmeänäkin, pitää enemmän kuin vesi.
---
Kun sellaisella kopukalla liikutaan, varsinkin pehmeän pohjan alueilla saattoi lusikkamaisesta pesästä olla apua silloin, kun vauhtia haluttiin lisätä pohjan avulla.


Tuo sauvominen, johon myös pectopah viittasi, on tehokas tapa. Kaikki energia tulee hyötykäyttöön. Meloessa ja soutaessa osa energiasta tuhlaantuu veden lykkimiseen taaksepäin. Veneilyssä sauvominen soveltuu ainakin pienten koskien nousuun sekä kapeisiin uomiin, joissa airoille ei ole tilaa ja sauva ylettyy pohjaan.

Veneenkin sauvaa painetaan takaviistoon, eikä sillä väännetä tai lusikoida.

Taavetti kirjoitti:Näissä ikivanhoissa asioissa liikun sellaisilla olettamusten tasoilla, joka uudemmissa asioissa tuskin on sallittuakaan.

Kuvauksesi vesiliikenteen alkumetreistä voi olla oikean suuntainen. Nuo alkumetrit onkin otettu kauan sitten, sillä esimerkiksi wiksu Wikipedia tietää kertoa näin:
"Australian asuttivat noin 40 00050 000 vuotta sitten Aasiasta muuttaneet kivikauden ihmiset, jotka ovat nykyisten aboriginaalien esi-isiä. He saapuivat Australiaan luultavasti pohjoisesta veneillä tai kanooteilla."

ViestiLähetetty: 01 Huhti 2011 13:01
Kirjoittaja Taavetti
aikalainen kirjoitti:Kuvauksesi vesiliikenteen alkumetreistä voi olla oikean suuntainen. Nuo alkumetrit onkin otettu kauan sitten,

Alkumetrikuvauksen pohjatietona on, että kyseisiä menetelmiä on käytetty Suomen pienillä metsälammilla vielä 1950 -luvulla, jolta ajalta minullakin on siitä kokemusta. Edistyneempi muoto kopukasta on isoon tukkiin koverrettu ruuhi, jonka molemmin puolin kiinnitettiin tasapainon vuoksi pari pienempää hirttä. Sellaisellakin olen liikkunut, ja kulku on samankaltaista kuin kopukalla, ongitut kalat pysyvät ruuhessa, kopukassa eivät pysy ilman erillistä astiaa.

Näillä muistoilla pohjustin olettamuksiani sauvoimista ja meloista, joilla sellaista saattoi siirtää paikasta toiseen.

Re: Hiihtäminen ja melominen

ViestiLähetetty: 01 Huhti 2011 14:05
Kirjoittaja Jaska
Kalevanserkku kirjoitti:Muistelen joskus lukeneeni liki sata vuotta sitten kirjoitettua tekstiä, jossa huolekkaasti opetettiin suomalaisille oikeaa hiihtoterminologia. Erityisesti korostettiin, että suksilla liikkuminen ei ole suksimista eikä suksittelua vaan hiihtämistä. - Onko siis kuitekin niin, että hiihtää-verbille ei löydy vastinetta ims. kielten ulkopuolelta? Tarjoan hiihtämiselle lainaselitystä, joka varmaan on käynyt monen mielessä, mutta tullut hylätyksi kaavoihin sopimattomana. Satakunta vuotta sitten muuan itävaltalainen ehdotti suomen hinta-sanalle etymologiaa, jossa lähtökohtana oli germ. *skind- 'nahka, vuota'. Ehdotus ei saanut kannatusta arvatenkin koska pidettiin mahdottomana, että germ. sananalkuinen sk- voisi saada suomessa vastineekseen (*`s´>) h:n. Semanttisia vaikeuksiahan selitys ei tarjonnut.

Jos kuitenkin ajateltaisiin, että on ollut jokin aika tai jokin alue, jossa/jolloin puhuttu germaaninen kielimuoto olisi ääntänyt alkuperäisen sk:n tavalla, joka olisi suomalaisen korviin kuulostanut enemmän suhuässältä kuin miltään muulta silloisen suomen äänteeltä, niin edellä mainittu etymologia ei olisikaan aivan mahdoton.

Suksi on nykyruotsissa skida ja hiihtää ainakin murteissa myös skida. Kantaskadinaavissa vartalo on epäilemättä ollut *skitha- (th:lla merkitsen soinnitonta dentaalispiranttia), siis ennen tuon spirantin äännelaillista soinnillistumista. Suomeen lainattuna tästä olisi tullut *ki(i)hta- tai *ki(i)htä-.

Mutta jos hyväksymme sk:n korvaamisen lainattaessa suhuässällä tai sen seuraajalla h:lla, saamme vartalot hihta-, hihtä-, hiihta-, hiihtä-. Suomen nykymurteisssahan tavataa ainakin verbit hihtää, hihtaa ja hiihtää.
Voidaan tietysti kysyä, eikö tavunrajalla oleva soinniton dentaalispirantti olisi saanut vastineekseen pelkkää t:tä. Sekin olisi ollut mahdollista, mutta aivan samoin kuin yksikielinen savolainen saattaa sanoa (tai sanoo) schäferin sijasta seehveri, eikä *seeveri, niin myös yksikielinen myöhäiskantasuomalainen sanoi hiihtä- eikä *hiitä-.

Tuon tämän etymologian arvioitavaksi kainona ehdotuksena enkä mitenkään halua hampaat irvessä sen puolesta tapella. Tuleva tutkimus ratkaiskoon, onko siinä jotain itua.

Ilman muuta tarkastelun arvoinen etymologia.

Evitan eli Etymologisen viitetietokannan mukaan sanaa ei olekaan viime vuosina käsitelty:
http://kaino.kotus.fi/sanat/evita/index.php?t=hae&hakusana=hiiht%C3%A4%C3%A4&merkitys=&lahde=

SSA:n (Suomen sanojen alkuperä) mukaan tätä sanaa ei olisi aiemmin liitetty skandinaavisiin sanoihin.

Vanhoissa germaanisissa lainasanoissa *s on kyllä korvattu *:llä, mutta vain kun se on esiintynyt yksinään: *sk-yhtymä sen sijaan on aina korvattu *k:lla. Sen sijaan *st-yhtymä on korvattu *s:llä eikä *:llä.

Ajatus th-spirantin korvaamisesta ht:llä kuulostaa mahdolliselta ja on hyvin perusteltu, mutta senkään tueksi ei taida löytyä muita esimerkkejä.

Äänteellisiä ongelmia näyttää siis olevan liikaa.

ViestiLähetetty: 02 Huhti 2011 11:10
Kirjoittaja hunninko62
Korjaus ja ehdotus. Kiitos Taavetti, kato ihan itse...

aikalainen kirjoitti:"Australian asuttivat noin 40 00050 000 vuotta sitten Aasiasta muuttaneet kivikauden ihmiset, jotka ovat nykyisten aboriginaalien esi-isiä. He saapuivat Australiaan luultavasti pohjoisesta veneillä tai kanooteilla."

Myös Homo Erectus, Homo Heidelbergiläinen, Homo Neandertalilainen ovat käyttäneen vesikulkuneuvoja asuttaessaan saaria eri puolilla maailmaa. Australiassa Lake Mungo 3 asuinpaikka radioajoitettu 61 000 - 80 000 vuotta. Wiki on vähän konservatiivinen.

Jaska kirjoitti:Ajatus th-spirantin korvaamisesta ht:llä kuulostaa mahdolliselta ja on hyvin perusteltu, mutta senkään tueksi ei taida löytyä muita esimerkkejä.
Äänteellisiä ongelmia näyttää siis olevan liikaa.


Hiihtäminen tuntui heti epäuraaliselta sanalta, mistä tullut. Entä balttimurteet. Muuten, jos germaanit hiihtivät ja metsäläiset xxxx (kadonnut sana), niin mikä vaikutus germaanien eristyneisyydellä oli heidän murteeseensa ja puhetapaansa. Viittaan rantaruotsalaisiin, kun kertoivat ruotsinserkuilleni ajo-ohjetta eikä ne ymmärtäneet....

Voiko germaaniseen kieleen kehittyä Suomessa sellaisia muutoksia varhaiskanstasuomesta johtuen, että skidata muuttuisi helpommin hiihdataksi...

ViestiLähetetty: 02 Huhti 2011 13:46
Kirjoittaja Jaska
hunninko62 kirjoitti:Voiko germaaniseen kieleen kehittyä Suomessa sellaisia muutoksia varhaiskanstasuomesta johtuen, että skidata muuttuisi helpommin hiihdataksi...

Tämä onkin mielenkiintoinen ajatus. Esimerkiksi Pohjois-Venäjältä on havaittu parasaamelaisen näköistä paikannimistöä: kielessä näyttäisi tapahtuneen saamelaisia muutoksia mutta se myös eroaa joiltain osin nykyisistä saamelaiskielistä.

Mikäli rautakautinen germaanisiirtokunta rannikolla on säilynyt vuosisatoja kuten näyttäisi (eri kerrostumista paikannimiä), sen kieli olisi tosiaan voinut kehittyä omaan suuntaansa. Toistaiseksi ei ole esitetty paikannimiä eikä lainasanoja joissa olisi tarpeen olettaa tällaisia erityisiä "suomengermaanisia" muutoksia, mutta pidetään silmät auki tulevaisuudessa.

Hiihtäminen ja melominen

ViestiLähetetty: 02 Huhti 2011 14:38
Kirjoittaja Kalevanserkku
Hiihtäminen tapahtuu usein hangella. Nykyislannista löytyy mielenkiintoinen hankea (siis sitä kovaa pintaa) tarkoittava sana, joka alkaa sk:lla, nimittäin skán. Tässä olisi siis kolmas mahdollinen tapaus, jossa suomen sananalkuista h:ta voisi vastata germ/skand. sk-.

Re: Hiihtäminen ja melominen

ViestiLähetetty: 02 Huhti 2011 17:11
Kirjoittaja Jaska
Kalevanserkku kirjoitti:Hiihtäminen tapahtuu usein hangella. Nykyislannista löytyy mielenkiintoinen hankea (siis sitä kovaa pintaa) tarkoittava sana, joka alkaa sk:lla, nimittäin skán. Tässä olisi siis kolmas mahdollinen tapaus, jossa suomen sananalkuista h:ta voisi vastata germ/skand. sk-.

Listaan tässä nuo ehdotetut etymologiat, joissa skandinaavinen sk vastaisi sanan alussa suomen h:ta:

1. skind nahka ~ hinta ~ mordvan čonda < mahd. balttilainen, vrt. liettuan imtas 100; paljon
2. skitha hiihtää ~ hiihtaa (hihtaa, hiihtää, hihtää) [Ei esitetty etymologiaa]
3. skán hanki ~ hanki ~ ? saamen cuoŋo hanki [Ei esitetty etymologiaa]

Lähtökohta on hyvä: sanoista kahdelle ei ole esitetty mitään uskottavaa etymologiaa. Ensimmäisen sanan kohdalla balttiselitystä on pidettävä uskottavampana myös merkityksen osalta, joten se voitaneen jättää skandinaaviehdokkaiden joukosta pois.

Kaksi viimeistä sanaa ovat merkityksen puolesta moitteettomia. Toisessa sanassa esiintyy paljon murrevaihtelua, ja äänteellisesti parhaiten skandinaavista selitystä vastaisi hiihtaa (skīδ- < Germ. *skeida-). Kolmannelle sanalle on esitetty mahdollinen vastine saamesta, mutta yleisin saamen c:n vastine olisi suomen t. Lisäksi suomen sanan k-aines näyttää ylimääräiseltä skandinaaviseen ja saamelaiseen sanaan verrattuna. Toisaalta jos saamen sana liittyy skandinaavin sanaan, lainasuunta muodostuisi ongelmaksi: skand. n:stä ei tulisi saameen ŋ:ää vaan n, mutta saamen c:stä ei tulisi skandinaaviin sk:ta. Lisäksi skandinaavisen sanan hanki-merkitys on nuori, koska sana merkitsee germaanissa kuorta, puunkuorta.

ViestiLähetetty: 05 Huhti 2011 00:28
Kirjoittaja Pystynen
Jaska kirjoitti:
Hunninko62 kirjoitti:Eräs asia vähän on alkanut ihmetyttää: jos uraali oli kieliemme äiti ja suomi on osastomme lähes etäisin kieli, niin miksi suomi on lähempänä uraalia monissa sanoissa kuin muut kielet? Näinkö harhaa? En mainitse esimerkkejä, koska se toistuu niin monessa Jaakon gradun sanoissa (lopuussa on luettelo).

Viimeistelin juuri tätä varten pitkään työstössä olleen jutun "Onko suomi vanhakantainen kieli?"
http://www.mv.helsinki.fi/home/jphakkin/Vanhakantainen.pdf

Tähän ajattelisin lisätä usein tapaamani "reunahypoteesin" jonka mukaan kielikunnan reuna-alueet usein jäävät paitsi sellaisista kehityksistä, jotka koskevat sen ydinaluetta. Tämä aika pitkälle selittääkin suomen vanhakantaisuuden vaikutelman: vaikka omiakin uudennoksia löytyy, monet muihin uralilaisiin kieliin levinneet ja niitä laaja-alaisesti toisennäköistäneet muutokset, esim. jälkitavujen katoileminen, vokaalien ympäriinsä pyöriminen, ja soinnillisten konsonanttien (b d g) kehittyminen omaankin sanastoon, eivät meille asti ole yltäneet. Näin onnistuu vaikka se, että *kunta = suomen kunta, mutta esim. unkarissa sama > *konta > *kond > *hond > *hod > had. Toisaalta enemmittä vaikeuksitta löytää myös sentyyppisiä tapauksia kuin *ëpti >> hapsi, *oxδ'i >> vuode joissa ei ole kovin paljoa vanhaa tallella.

Toinen seikka on sitten, että innovaatiot voivat painottua johonkin yksittäiseen osa-alueeseen. Suomea voi taivuttaa lapa : lavan, vesi : veden, kärki : kärjen, luku : luvun, kulta : kullan, nahka : nahan, jne. joka on kaikkiseltaan jo melkoinen muutos kantauralin jokseenkin muuttumattomiksi oletettuihin vartaloihin.

---

Hiihtää selittyy minusta ihan kelvosti perinteisellä onomatopoeettisella selityksellä, jonka mukaan "hiih" tai "hih" kuvaisi suksien hangella päästämää ääntä.

Sopivasti kehittyneillä kuolleilla kielillä spekulointi pystyy selittämään turhan helposti melkein mitä vain: voisi esim. olettaa jonkin suomensukuisen kielen, jossa *s olisi kehittynyt h:ksi (tai :ksi!), tavunloppuinen *k pitkäksi vokaaliksi, ja vokaaliyhdistelmä *u-i taas i:ksi (kaikki sinänsä aivan luontevia kehityssuuntia). Tällöin tulisi *suksi > hiih, josta voitaisiin saada taas hiihtää verbijohdoksena.

ViestiLähetetty: 05 Huhti 2011 02:28
Kirjoittaja Taavetti
Muistan vuosia sitten kuulleeni radiosta ohjelman, liekö ollut esitelmä vai haastattelu, jossa kielten kehityksen asiantuntijaksi mainittu henkilö kertoi, että monilla pitkillä sanoilla on taipumus ajan oloon lyhentyä siten, että jokin tavu lyhenee, jääden lopulta tyystin pois. Kun lyhentyminen on saavuttanut äärensä, yksi tai kaksitavuisuuden, se alkaa taas vähitellen jatkua. Yksitavuiseen löytyy toinen, kaksitavuiseen usein välitavu.

Eräällä tavalla mitallinen runous edistää sellaista kehitystä, sana olkoon jatkuu sanaksi olkohon, hiihtämään lähtö saa lisätavun muodossa hiihtämähän. Kuu esiintyy runoissa silloin tällöin muodossa kuuhut tai kuvaannollisena kuu-ukko sanana. Lyhentymiä esiintyy monissa murteissa ja eräiden kaupunkien slangeissa, jotka varmaan ovat kaupunkilaisille tutumpia kuin minulle maalaiselle.

Pohajanmaa taitaa olla pidentymien aluetta, kun taas sieltä etelään kulkien kohdataan lyhentymiä ainakin Satakunnan ja erityisesti Turun seudulla, vain pari esimerkkiä mainitakseni. Lyhyitä sutkauksia suosivissa itämurteissa olen havainnut samankaltaista ilmiötä, mutta ehkä lievempänä.

Ilmeisesti kehitys on ollut saman kaltaista kaikkina aikoina ainakin pitkiä sanoja suosivassa Suomen kielessä, varmaan muissakin kielissä.

ViestiLähetetty: 05 Huhti 2011 02:43
Kirjoittaja Jaska
Pystynen kirjoitti:Hiihtää selittyy minusta ihan kelvosti perinteisellä onomatopoeettisella selityksellä, jonka mukaan "hiih" tai "hih" kuvaisi suksien hangella päästämää ääntä.

Sopivasti kehittyneillä kuolleilla kielillä spekulointi pystyy selittämään turhan helposti melkein mitä vain: voisi esim. olettaa jonkin suomensukuisen kielen, jossa *s olisi kehittynyt h:ksi (tai :ksi!), tavunloppuinen *k pitkäksi vokaaliksi, ja vokaaliyhdistelmä *u-i taas i:ksi (kaikki sinänsä aivan luontevia kehityssuuntia). Tällöin tulisi *suksi > hiih, josta voitaisiin saada taas hiihtää verbijohdoksena.

Eipä tuo onomotapoeesi ole sen uskottavampi selitys. :) Mutta tässä ne vaihtoehdot suunnilleen tulikin jo käytyä läpi.

Taavetti kirjoitti:Eräällä tavalla mitallinen runous edistää sellaista kehitystä, sana olkoon jatkuu sanaksi olkohon, hiihtämään lähtö saa lisätavun muodossa hiihtämähän. Kuu esiintyy runoissa silloin tällöin muodossa kuuhut tai kuvaannollisena kuu-ukko sanana.

Tarkennetaan sen verran, että kaksi ensimmäistä sanaa ovat säilymiä (h on vain kadonnut monista murteista), mutta kaksi viimeistä tosiaan lisäyksiä.

ViestiLähetetty: 05 Huhti 2011 02:54
Kirjoittaja Pystynen
Taavetti kirjoitti:Muistan vuosia sitten kuulleeni radiosta ohjelman, liekö ollut esitelmä vai haastattelu, jossa kielten kehityksen asiantuntijaksi mainittu henkilö kertoi, että monilla pitkillä sanoilla on taipumus ajan oloon lyhentyä siten, että jokin tavu lyhenee, jääden lopulta tyystin pois. Kun lyhentyminen on saavuttanut äärensä, yksi tai kaksitavuisuuden, se alkaa taas vähitellen jatkua. Yksitavuiseen löytyy toinen, kaksitavuiseen usein välitavu.

Eräällä tavalla mitallinen runous edistää sellaista kehitystä, sana olkoon jatkuu sanaksi olkohon, hiihtämään lähtö saa lisätavun muodossa hiihtämähän. Kuu esiintyy runoissa silloin tällöin muodossa kuuhut tai kuvaannollisena kuu-ukko sanana. Lyhentymiä esiintyy monissa murteissa ja eräiden kaupunkien slangeissa, jotka varmaan ovat kaupunkilaisille tutumpia kuin minulle maalaiselle.

Pohajanmaa taitaa olla pidentymien aluetta, kun taas sieltä etelään kulkien kohdataan lyhentymiä ainakin Satakunnan ja erityisesti Turun seudulla, vain pari esimerkkiä mainitakseni. Lyhyitä sutkauksia suosivissa itämurteissa olen havainnut samankaltaista ilmiötä, mutta ehkä lievempänä.

Ilmeisesti kehitys on ollut saman kaltaista kaikkina aikoina ainakin pitkiä sanoja suosivassa Suomen kielessä, varmaan muissakin kielissä.

Olkohon, hiihtämähän edustavat itse asiassa sitä vanhaa ja alkuperäistä kantaa. Tässä hyvä esimerkki siitä, miten ihminen tuuppaa luonnostaan pitämään kirjakielisiä muotoja alkuperäisinä ja murteellisia niistä johdettuina

Tyypit lehemä, kolome, ja mennee, vetteen ovat sitten tosiaan lisäyksiä, että sikäli on kyllä oikeutettua puhua pidentymällisemmistä tai lyhentymällisemmpistä murteista.

Mielenkiintoinen kysymys on, olisiko suomen kehityksessä ollut aiempiakin pidentymävaiheita. (Joskaan ei niin mielenkiintoinen, että alkaisin tässä vaiheessa yötä pidemmin pohtimaan :lol:)

Ajanoloon lyhentyminen ja yksinkertaistuminen on kuitenkin tosiaan se kielten kehityksen yleistrendi. Lopulta saattaa hyvinkin käydä niin kuin kiinassa, että yksittäisellä sanavartalolla voi olla kymmeniä eri merkityksiä (kaikki erilaisista alkuperäisistä asuista), ja varsinaiset sanat suurimmassa määrin ovatkin erilaisia yhdyssanoja vaikka toinen mahdollisuus tietysti on, että johdinpäätteitä lisätään samaa tahtia kun entiset kuluvat pois.

ViestiLähetetty: 05 Huhti 2011 03:08
Kirjoittaja Taavetti
Varsinaisesti en halunnutkaan ottaa kantaa siihen, mitkä pidentymävaiheen tavuista ovat vanhaa kantaa, mitkä aivan uusia. Ajatukseni oli nostaa tarkasteluun itse ilmiö, sanojen pituuden vaihtelu aikakausittain. Mikäli vanha muoto on tiedossa, on mielekästä palata siihen, ellei sellaista tiedetä, keksitään uusi.
Havaintoni mukaan uusi sukupolvi ottaa käyttöön uusia muotoja, jotka menen vanhemman voivat tuntua vääriltä. Niin olen tehnyt aikanaan itse, ja niin olen havainnut lasteni ikäpolven tekevän. Muistan eri maakunnista lähteneiden vanhempieni kinastelut jonkin sanan "oikeellisuudesta," ja siitä "viisastuneena" olen pitänyt periaatteenani, että puhukoot kukin omalla tavallaan, kunhan keskustelukumppani ymmärtää tarkoituksen. Ellei ymmärrä, sitten on syytä selventävään keskusteluun, jollaisiin olen joskus joutunutkin.

ViestiLähetetty: 08 Huhti 2011 09:29
Kirjoittaja hunninko62
Missä olisi sellainen sanavarasto, josta voisi tutkia hiihtämiseen ja talveen liittyvää ugrilaista sanastoa. Onko netissä?

ViestiLähetetty: 08 Huhti 2011 12:43
Kirjoittaja Jaska
hunninko62 kirjoitti:Missä olisi sellainen sanavarasto, josta voisi tutkia hiihtämiseen ja talveen liittyvää ugrilaista sanastoa. Onko netissä?

Netissä ei paljon vielä ole, mutta yksittäisten kielten sanakirjoja löytyy:

Esim. suppea mansin sanakirja löytyy:
http://www.freelang.net/dictionary/mansi.php

Samasta paikasta löytyy muitakin harvinaisempia kieliä.

Google Booksista löytyy Björn Collinderin Fenno-Ugric vocabulary:
http://books.google.fi/books?id=BNnLP3k4CaQC&pg=PA131&lpg=PA131&dq=ugric+skiing+vocabulary&source=bl&ots=UhOkn6bUMg&sig=VScLFrYNEKG9-YYQu0NSujM0pPI&hl=fi&ei=QtieTaLyJZDxsgbB7aT8AQ&sa=X&oi=book_result&ct=result&resnum=4&ved=0CDEQ6AEwAw#v=onepage&q&f=false

Se ei edusta etymologian nykytasoa, vaan listaa epäilyttävämpiäkin rinnastuksia (sanat ovat saattaneet levitä alueellisesti tai eivät edes liity toisiinsa), mikä on ihan hyväkin tässä aiheessa.

ViestiLähetetty: 09 Huhti 2011 01:29
Kirjoittaja Pystynen
Jaska kirjoitti:
hunninko62 kirjoitti:Missä olisi sellainen sanavarasto, josta voisi tutkia hiihtämiseen ja talveen liittyvää ugrilaista sanastoa. Onko netissä?

Netissä ei paljon vielä ole, mutta yksittäisten kielten sanakirjoja löytyy:

Esim. suppea mansin sanakirja löytyy:
http://www.freelang.net/dictionary/mansi.php

Mikähän murre tuokin on? akwa "1" näyttäisi viittaavan Sosva-pohjaiseen standardimansiin, mutta toisaalta sanastosta löytyy myös öötä ja äätä