Sivu 1/1

"Kolme" ja "veli" epäsäännöllisiä perusmuotoja

ViestiLähetetty: 17 Maalis 2015 22:58
Kirjoittaja Jaska
Tuli vain mieleen, että näissä sanoissa nykysuomen perusmuodot ovat epäsäännöllisiä.

Kolme
Vanhoissa sanoissa taivutus olisi **kolme : **kolme(h)en : **kolmetta (vrt. hameen : hametta) eikä kolmen : kolmea kuten oikeasti on. Nämä taivutusmuodot osoittavat alkuperäisen nominatiivin olleen *kolmi, ja sehän on säilynyt erilaisissa ilmauksissa (kolmikymppinen), vaikka perusmuotona sen onkin syrjäyttänyt analoginen kolme.

Veli
Taivutusmuodot paljastavat alkuperäisen nominatiivin olleen *velji (veljen : veljeä). Jos sana olisi alunperin ollut **veli, se taipuisi nykyään **velen : **veltä. Saamen muoto viellja todistaa myös alkuperäisen *velji-asun puolesta. Muoto veli edustaakin tyypillistä virolaista kehitystä, vrt. *neljä > neli, *vilja > vili.

Re: "Kolme" ja "veli" epäsäännöllisiä perusmuotoja

ViestiLähetetty: 27 Maalis 2015 00:03
Kirjoittaja Pystynen
Jaska kirjoitti:Nämä taivutusmuodot osoittavat alkuperäisen nominatiivin olleen *kolmi, ja sehän on säilynyt erilaisissa ilmauksissa (kolmikymppinen)

Tässä on attributiivinen i-pääte, vrt. nelikymppinen.

Murteista löytyy nominatiivia kolmet; vatjassa on lisäksi kõlmõd. Tämä näyttää monikolta, eteenkin taivutusmuotoihin verrattuna.

— Kokonaan eri kysymys sitten olisi, miksi järjestysluvussa on a: kolmas? Saamestakin löytyy tälläinen vartalonvaihtelu

Re: "Kolme" ja "veli" epäsäännöllisiä perusmuotoja

ViestiLähetetty: 27 Maalis 2015 14:26
Kirjoittaja Eskous
Pystynen kirjoitti:— Kokonaan eri kysymys sitten olisi, miksi järjestysluvussa on a: kolmas? Saamestakin löytyy tälläinen vartalonvaihtelu
Kolmas, neljäs, miksi ei: viidäs, kuudas?

Re: "Kolme" ja "veli" epäsäännöllisiä perusmuotoja

ViestiLähetetty: 28 Maalis 2015 00:28
Kirjoittaja Pystynen
Eskous kirjoitti:
Pystynen kirjoitti:— Kokonaan eri kysymys sitten olisi, miksi järjestysluvussa on a: kolmas? Saamestakin löytyy tälläinen vartalonvaihtelu
Kolmas, neljäs, miksi ei: viidäs, kuudas?

Hmmm, tuostapa kysymysestä minulle tulee mieleen eräs vanha Lauri Kettusen esittämä sääntö jälkitavujen vokaalireduktiolle: *a, *ä > *e kahden etisen konsonantin välissä? Esimerkiksi *nauta-tta > *naudetta > navetta, ja vastaavasti verbien passiiveissa *elä-tty > eletty (mutta *elä-ktä- > elättää). (Toisaalta on silti elää : elät eikä ˣelet, jakaa : jaettu eikä ˣjaattu ym. joten myöhemmin tämä säännön olisi täytynyt analogian voimasta pyyhkiytyä melkein kaikkialla.)

Jos ordinaalit olisivat alun perin olleetkin kauttaaltaan A-vartaloisia, saataisiin tässä juuri *viit-änte, *kuut-ante > *viidenci, *kuudenci > viides, kuudes. Samoin jopa *seiccem-änte > *seiccemänci > seitsemäs (vaikka seitsen; vokaalivartalo seitsemän on uudempi tulokas).

Mutta saamessakin silti on vihtta, guhtta : viđat, guđat < *viite(nte), *kuute(nte).